Tutkimuksessa testattiin sellaista metsäsuunnittelman laadintatekniikkaa, jossa ei käytetä lainkaan perinteisiä metsikkökuvioita. Puustotunnukset tulkittiin kuusikulmion muotoisille pikseleille käyttäen laserkeilausaineistoa ja joukkoa suunnittelualueen läheltä mitattuja maastokoealoja. Lisäksi käytettiin digitaalista väri-infrakuvaa, jonka avulla pääteltiin, oliko tietty pikseli metsäpeitteetön, havupuustoinen vai lehtipuustoinen. Tutkimuksessa verrattiin kolmea pikselikokoa: 294 m2, 591 m2 ja 1182 m2. Puustotunnusten tulkintamenetelmässä jokaiselle pikselille valittiin 50 ”lähintä” koealaa. Läheisyyttä mitattiin laser- ja väri-infra-aineistosta lasketuilla muuttujilla. Tulkintapikselille valittujen koealojen puustotunnusten ja laserpulsseista laskettujen muuttujien välille sovitettiin ennustin, jolla tulkintapikselin puustotunnukset saatiin laserpulsseja luonnehtivien muuttujien funktiona. Tulkintapikseleille simuloitiin vaihtoehtoisia käsittelyohjelmia kahdeksi 5-vuotiskaudeksi. Pikseleistä muodostettiin yhtenäisiä käsittely-yksiköitä spatiaalisen optimoinnin keinoin. Tulosten mukaan menetelmä on teknisesti toimiva, joskin osa käsittelykuvioista on varsin pieniä, ja käsittelykuvion sisälle voi jäädä käsittelemättömiä pikseleitä. Tämän tulkittiin olevan seurausta metsäalueen puuston heterogeenisuudesta eikä niinkään menetelmän kyvyttömyydestä ryhmittää metsän piirteitä ja käsittelyjä spatiaalisesti. Suurin pikselikoko tuotti vähiten sirpaleisen hakkuuehdotuksen, mutta pienin pikselikoko taas tuotti suurimman nettotulojen nykyarvon, kun hakkuukertymä vakioitiin.
Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.
Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.
Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.
Tutkimuksessa verrattiin kuusen istutuksen (istutustiheys 2 000 tainta ha–1), kuusen luontaisen uudistamisen ja näiden yhdistelmien antamaa uudistamistulosta äestäen muokatuilla tuoreen kankaan uudistusaloilla yhdeksän kasvukauden kuluttua uudistamistoimenpiteistä. Kaikki tutkimuksen uudistusalat rajoittuvat siemennyskykyiseen kuusivaltaiseen reunametsään. Sekastrategia vaihtoehdoissa tehtiin muokkauksen jälkeen joko harva kuusen istutus (istutustiheys 1 200 tainta ha–1) tai uudistaminen aloitettiin odottamalla luontaista taimettumista ja tarvittaessa, 5–6 vuoden kuluttua muokkauksesta, tehtiin täydennysistutus (kokonaistiheys 1 600 tainta ha–1).
Kun uudistamisvaihtoehtoja arvioitiin havupuutaimikon tiheyden, tilajärjestyksen ja keskipituuskehityksen perusteella, osoittautui tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) tulos selvästi parhaimmaksi. Yli 70 % näistä taimikoista ylitti hyvän uudistamistuloksen rajan (taimikon keskitiheys vähintään 1 600 kasvatettavaa havupuuta ha–1). Luontaisesti syntyneen taimikon täydentäminen tuotti yhtä hyvän uudistamistuloksen, mutta näissä taimikoissa täydennysistutuskustannukset nousivat huonona siemenvuonna tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha–1) suuruisiksi ja taimikon pituuskehitys jäi noin neljä vuotta jälkeen nykyisestä istutustaimikon pituuskehityksestä.
Erinomaisen siemensadon yhteydessä syntyi riittävän tiheä havupuutaimikko yksinomaan luontaisen uudistamisen avulla, mutta taimikon pituuskehitys jäi vähintään kaksi vuotta jälkeen istutustaimikon pituuskehityksestä.