Articles containing the keyword 'vienti'.

Katsaus

artikkeli id 6573. Katsaus
Peeter Muiste, Rihko Haarlaa, Ari Välja, Meelis Teder. (1998). Baltian maiden metsätalous ja sahateollisuus 1990-luvulla. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli id 6573. https://doi.org/10.14214/ma.6573

Metsätalouden, puun korjuun ja sahateollisuuden historia on Baltian maissa samanlainen. Metsien puuston vuotuinen kasvu on Virossa noin 7 milj. m3, Latviassa 14 milj. m3 ja Liettuassa 12 milj. m3, yhteensä 33 miljoonaa kuutiometriä. Nuoret ja keski-ikäiset havumetsät ovat vallitsevia. Liettuassa kuitenkin lehtipuustojen osuus on yli kolmannes.

Hakkuusuunnitteen mahdollistamaa puutavaran määrää ei korjata missään Baltian maassa, vaan vain noin puolet hakkuumahdollisuuksista käytetään hyväksi. Vaikka metsien ikäluokkajakautuma ei ole aivan normaali, sahateollisuuden laajentamiselle on raaka-ainepohja olemassa ja kasvamassa.

Baltian maiden sahaustoiminnalle yhteinen piirre on se, että sahausta tehdään monissa pienissä sahalaitoksissa. Yksiköistä monet on perustettu äskettäin, vaikka eräitä neuvostoajalta peräisin olevia kehäsahalaitoksiakin toimii yhä. Yksi sahateollisuuden suurimmista ongelmista on sahatavaran kuivauskapasiteetin puuttuminen. Myös tuotannon tehokkuutta ja tuotteiden laatua tulisi vielä parantaa. Sahatavaran vientikauppaan liittyvä perinne menetettiin neuvostovallan aikana Baltian maista. Nyt panostetaankin erityisesti puutuotteiden viennille välttämättömän infrastruktuurin luomiseen.

  • Muiste, ORCID ID:E-mail rihko.haarlaa@helsinki.fi (email)
  • Haarlaa, ORCID ID:
  • Välja, ORCID ID:
  • Teder, ORCID ID:

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit