1

Kuva 1. Kestäväksi toiminnaksi on perinteisesti mielletty lain tai tavanomaisen toimintatavan ylittävät kestävyystoimet. Ne joko sallivat luonnon ekologisen tilan heikentymisen eli synnyttävät luontojalanjäljen tai tavoittelevat neutraalia luontovaikutusta. Perinteistä kestävyysajattelua kunnianhimoisemmassa ennallistavassa kestävyysajattelussa sosioekologisen systeemin tila pyritään palauttamaan terveelle, tai kuten tässä tulkittuna, turvalliselle tasolle (Reed 2007). Uudistava kestävyys asettaa kestävyyden kunnianhimon ennallistavaa (tai korjaavaa, katso: Hellström 2023) kestävyyttäkin korkeammalle tavoittelemalla sosioekologisen järjestelmän kukoistavaa elinkykyä ja maksimaalista potentiaalia sopeutua (Buckton ym. 2023; Gorissen ym. 2024). Kuva on muokattu versio julkaisuista Reed (2007) ja Brown ym. (2018).

Taulukko 1. Tunnistetut uudistavan kestävyyden teemat sekä niitä tarkentavat periaatteet yleisellä tasolla ja metsien käytön kontekstissa.
Teema Periaate Periaate metsäkontekstissa Kirjallisuus
Ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen   Ekologinen elävien systeemien maailmankuva Metsiä tarkastellaan elävinä, ekologisina systeemeinä, eli dynaamisina ja kompleksisina kokonaisuuksina, joiden keskinäiset vuorovaikutussuhteet huomioidaan. Tämä koskee erityisesti metsien monitoiminnallisuutta ja metsien käytön monitavoitteellisuutta. Mang ja Reed 2012; Capra ja Luisi 2014; Gibbons ym. 2020; Buckton ym. 2023. 

Ks. Kuuluvainen ja Gauthier 2018; Eyvindson ym. 2021.
Moninaisuuden arvostaminen ja mahdollistaminen  Metsän käyttö tukee laajasti moninaisuutta (luonnon monimuotoisuus, (metsä)kulttuurinen moninaisuus, käyttömuotojen moninaisuus, moniarvoisuus, organisaatioiden ja liiketoiminnan monimuotoisuus) ja siten systeemin resilienssiä.  Buckton ym. 2023. 
Ihmisen ja muun luonnon yhteistyöhön perustuva vuorovaikutus Sosioekologisen systeemin nettopositiivinen dynamiikka Metsän käyttö parantaa lisäisesti toiminta-alueen luonnon tilaa saavuttaen ekologisesti turvallisen ympäristöntilan ekologisin perustein määritellyn aikajakson sisällä sekä edistää ihmisten (yksilöiden sekä yhteisöjen) hyvinvointia.

Metsän käyttö ei vaaranna metsäekosysteemin luontaisia prosesseja, rakennepiirteitä tai näistä riippuvaisia lajeja, vaikka näiden turvaaminen rajoittaisi jonkin muun (esim. taloudellisen) pääoman tuottamista.		 Netto- tai luontopositiivisuuden vaade:
Reed 2007; Robinson ja Cole 2015; Hellström 2023; Konietzko ym. 2023; Fischer ym. 2024; Del Borghi ym. 2024; Gorissen ym. 2024; Fischer-Kreer ym. 2025; Salonen ym. 2025. 

Nettopositiivisuuden käsite:
Mang ja Reed 2015; Norris 2015; IUCN 2016; Bull ym. 2020; Moilanen ja Kotiaho 2021; Dijkstra-Silva ym. 2022; Konietzko ym. 2023.

Lisäisyys:
Moilanen ja Kotiaho 2017; Del Borghi ym. 2024.

Ekologisesti turvallinen ympäristön tila:
Mönkkönen ym. 2024.

Vahva kestävyys:
Fullerton 2015; Fischer ym. 2024; Salonen ym. 2025.
Negatiivisen ekologisen läikkymisen välttäminen Metsän käyttö ei saa aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia muihin käytön ulkopuolisiin ekosysteemeihin tai saman ekosysteemin viereisiin alueisiin. Koskee erityisesti vesistö-, ilmasto- ja reunavaikutuksia. Du Plessis ja Brandon 2015; Fischer ym. 2024; Salonen ym. 2025.
Maaperän hyvä ekologinen tila Maaperän ekologisten prosessien turvaaminen ja maaperäeliöiden hyvä tila. Tittonell ym. 2022; Prescott 2024.
Luonto toimijana ja oppaana Luonto oppimisen lähteenä ja toiminnan lähtökohtana Luonto nähdään oppaana kestävien ratkaisujen tuottamiseen. Pyrkimys myötäillä luonnon omia prosesseja esimerkiksi luontaisen uudistamisen ja luontaisen prosessidynamiikan ylläpidon kautta. Du Plessis ja Brandon 2015; Konietzko ym. 2023.
Sisäsyntyinen ja itseään ylläpitävä dynamiikka Metsä ja sen lajisto säilyttää sisäsyntyisen kyvyn uudistua luontaisesti ja ylläpitää itsensä sekä luontaisten prosessien jatkuvuuden esimerkiksi lahopuujatkumon, luonnollisen häiriödynamiikan, ravinne-, vesi-, ja hiilen kierron osalta. Capra ja Luisi 2014; Morseletto 2020; Fischer ym. 2024; Prescott 2024.
Paikan sekä paikallisyhteisön ymmärrys ja kunnioitus Paikkalähtöisyys (paikantaju ja paikallinen ekologinen ja biokulttuurinen tieto) Ymmärrys jokaisen alueen ainutkertaisesta sosioekologisesta luonteesta (kuten historiasta, tulevaisuudesta, kulttuurista, suhteista, potentiaalista) ja paikallisesta ekologisesta dynamiikasta, jota rakennetaan yhdistämällä erilaisia tietolähteitä ja tiedon tuottamisen tapoja. Pyrkimys paikallisen ekologisen ja biokulttuurisen tiedon hyödyntämiseen. Mang ja Reed 2012; Brown ym. 2018; Camrass 2022; Buckton ym. 2023; Gorissen ym. 2024; Rahman ym. 2024; Majlingova 2025; Renfors 2025; Albareda ja Branzei 2025.
Yhteisön osallisuuden vaaliminen Uudistava kestävyys näkee ihmisen aktiivisena toimijana. Paikallisten (eri sidosryhmien) osallisuuden ja toimijuuden tukeminen päätöksenteossa ja sosioekologista systeemiä tukevassa toiminnassa on tärkeää. Du Plessis ja Brandon 2015; Gibbons 2020b; Slawinski ym. 2021; Renfors 2025; Albareda ja Branzei 2025.
Tuotannon ja hyötyjen paikallinen sitouttaminen sekä taloudellinen oikeudenmukaisuus Metsistä syntyvä taloudellinen arvo ei irtaudu paikallisesta sosioekologisesta systeemistä, vaan vahvistaa sen elinvoimaisuutta, resilienssiä sekä oikeudenmukaista kehitystä kytkeytyen paikallisiin suhteisiin ja edistämällä paikallista elinkeinotoimintaa. Slawinski ym. 2021; Löfqvist ym. 2023; IPBES 2024; Renfors 2025.
Oppiminen ja muutoskyky Itsetutkiskelevat ja muuntautumiskykyiset käytänteet Uudistavassa kestävyysajattelussa itsetutkiskelevuus yhdistyy yrityksen, organisaation tai yksilön oman toiminnan kyseenalaistamiseen, jatkuvaan oppimiseen, muuntautumiskykyyn sekä säännölliseen arviointiin siitä, onko toiminta uudistavan kestävyyden mukaista. Muuntautumiskyky viittaa toimijan kykyyn sopeutua toimintaympäristön muutoksiin. Gibbons ym. 2018; Slawinski ym.2021; Buckton ym. 2023.
Taulukko 2. Uudistavan metsien käytön teemoja tarkentavien periaatteiden relevantit mittakaavatasot. Sosioekologisen systeemin nettopositiivista dynamiikkaa, negatiivista ekologista läikkymistä, luontoa oppimisen lähteenä ja toiminnan lähtökohtana, sisäsyntyistä ja itseään ylläpitävää systeemiä sekä maaperän hyvää ekologista tilaa voidaan jokseenkin mielekkäästi tarkastella eri mittakaavatasoilla yksittäisestä luontopiirteestä aina kansalliselle tasolle asti (vihreä). Sosioekologisen systeemin nettopositiivisen dynamiikan tarkastelun näemme olevan käytännössä mielekkäintä metsäkuviota laajemmilla tilamittakaavoilla (tumman vihreä). Globaalia tasoa ei voida pitää uudistavuuden kannalta relevanttina (musta). Paikkalähtöisyys on määritelmällisesti paikallisesti tarkasteltava ominaisuus. Ekologinen elävien systeemien maailmankuva, moninaisuuden arvostaminen ja mahdollistaminen, yhteisön osallisuuden vaaliminen, tuotannon hyötyjen paikallinen sitouttaminen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus sekä itsetutkiskelevat ja muuntautumiskykyiset käytänteet eivät linkity maantieteellisille tasoille vaan toimijaan. Uudistavuuden periaatteiden toteutumisen aikaskaalat ovat vaihtosuhteisia ekologisen uskottavuuden ja muutoksen toteutettavuuden suhteen. Valitun aikaskaalan tulee kuitenkin olla ekologisesti relevantti. Toimijaan kytkeytyvät elementit/teemat eivät ole ajallisesti skaalautuvia.
Periaate Paikallinen taso Maisemataso Globaali Toimija Aikaskaala
Luontopiirre Metsäkuvio Metsälö Metsäomaisuus Kansallinen
Ekologinen elävien systeemien maailmankuva Ei Ei Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
Moninaisuuden arvostaminen ja mahdollistaminen Ei Ei Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
Sosioekologisen systeemin nettopositiivinen dynamiikka Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ekolog. relevantti
Negatiivisen ekologisen läikkymisen välttäminen Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ekolog. relevantti
Maaperän hyvä ekologinen tila Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ekolog. relevantti
Luonto oppimisen lähteenä ja toiminnan lähtökohtana Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ekolog. relevantti
Sisäsyntyinen ja itseään ylläpitävä dynamiikka Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Ei Ekolog. relevantti
Paikkalähtöisyys (paikantaju ja paikallinen ekologinen ja biokulttuurinen tieto)  Kyllä Kyllä Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
Yhteisön osallisuuden vaaliminen Ei Ei Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
Tuotannon ja hyötyjen paikallinen sitouttaminen sekä taloudellinen oikeudenmukaisuus Ei Ei Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
Itsetutkiskelevat ja muuntautumiskykyiset käytänteet Ei Ei Ei Ei Ei Ei Kyllä Heti
2

Kuva 2. Havainnollistus nykyisen sosioekologisen systeemin luonnon tilaa heikentävästä prosessidynamiikasta sekä uudistavassa metsien käytössä vaadittavasta kestävyyssiirtymästä nettopositiiviseen dynamiikkaan. Uudistavan toiminnan tulee aktiivisesti edistää (käynnistää, ylläpitää tai vahvistaa) sosioekologisen systeemin tilan paranemista, eli uudistavan prosessidynamiikan toimintaa (vahvistaa uudistavaa kiertovoimaa) (Fischer ym. 2024). Rapauttava kiertovoima kuvaa systeemin muutosvoimaa kohti rapauttavaa dynamiikkaa ja uudistava kiertovoima vastaavasti sitä ulkoista ihmislähtöistä muutosvoimaa, joka tarvitaan siirtymään kohti systeemin uudistavuutta. Käytännössä uudistava kiertovoima syntyy esimerkiksi ihmislähtöisistä luonnontilaa parantavista tai ennallistavista toimista. Vaadittava yhtäjaksoinen kokonaissiirtymä voi olla joillekin toimialoille vaikea toteuttaa, joten kokonaissiirtymän voi tehdä osissa pidemmän, mutta ekologisesti relevantin, aikaikkunan puitteissa. Ehdotuksemme mukaisesti maantieteellisesti laaja-alaisemman ja kokonaisvaikutuksiltaan uudistavan maisematason prosessidynamiikan sisällä voi olla hetkellisiä tai pienialaisempia rapauttavan dynamiikan alueita (sininen alue vihreän alueen sisällä). Ekologian näkökulmasta uudistavalle kestävyydelle ominainen jatkuva nettopositiivinen dynamiikka johtaisi ajan yli jatkuessaan luonnontilan saavuttamiseen. Tavoiteltavampana tilana voidaan pitää sellaista ympäristön tilaa, joka turvaa lajien säilymisen riittävällä elinympäristöjen määrällä eli ekologisesti turvallisen ympäristön tilan raja-arvoa (ks. Mönkkönen ym. 2024). Systeemin tila voi heilahdella turvallisen ympäristön tilan molemmin puolin. Kuva perustuu Fischerin ym. (2024) artikkeliin.

3

Kuva 3. Metsäkuvion ekologisen laadun kehitys ajassa eri metsänkäyttövaihtoehtoissa kahdessa eri kasvupaikkaryhmässä Etelä-Suomessa sekä arvioitu metsämaiseman ekologisesti turvallinen tila. Kuva perustuu BOOST-hankkeessa tuotettuun metsän luontaista sukkessiokehitystä kuvaavaan funktioon (Jalkanen ym. 2025a, 2025b). Pystyakseli näyttää metsän ekologisen laadun luonnonarvohehtaareina (lha) välillä 0–1 ja vaaka-akseli metsän iän vuosissa. Kaikki käyrät alkavat avohakkuun jälkeisestä tilanteesta (ekologinen laatu 0,1 lha), joka vastaa uudistusalaa heti päätehakkuun jälkeen. Oranssi käyrä kuvaa ekologista laatua jaksollisessa kasvatuksessa kahden kasvatuskierron yli. Tämä vaihtoehto sisältää yhden harvennushakkuun 40 (A-paneeli) tai 50 (B-paneeli) vuoden iässä ja uudistamisen 70 (A-paneeli) tai 90 (B-paneeli) vuoden iässä. Harvennushakkuun laskettiin heikentävän sukkession parantamaa metsän laatua 50 % (ks. Mikkonen ym. 2018). Vihreä käyrä kuvaa lieventämiseen (metsän monikäyttöön) perustuvaa dynamiikkaa, jossa metsän käsittely perustuu yksinomaisesti jatkuvapeitteisiin (harventamisen) menetelmiin. Tumman sininen käyrä kuvaa luontaista sukkessiota, ja toimii muiden käyrien pohjaurana. Vaaleansininen viiva kuvaa dynamiikkaa, jossa ennallistamistoimi nopeuttaa luonnontilan kehittymistä 0,25 yksikköä (A-paneeli) tai 0,33 yksikköä (B-paneeli) per 30 vuotta (esim: poltto, Jalkanen ym. 2025d) alkaen harvennusajankohdasta. Musta vaakasuuntainen katkoviiva korostaa ekologisen tilan raja-arvoa (0,9 lha), joka kuvaa luonnontilaiseen elinympäristöön sopeutuneille lajeille soveltuvaa metsän ekologista laatua ja määrittää esimerkissämme maiseman ekologisesti turvallisen tilan keskimääräistä raja-arvoa (vihreä katkoviiva) ja siihen liittyvää vaihteluväliä (vihreä alue; A = 0,49 ± 0,07, B = 0,44 ± 0,08) eli tilaa, jossa lajien nopean sukupuuttoriskin voidaan arvioida merkittävästi vähentyneen. Tässä esimerkissä tällaiseksi tilaksi määriteltiin maisema, jossa 40 % (± 10 %) pinta-alasta (Andrén 1994; Hanski 2015; Mönkkönen ym. 2024) on lajeille sopivaa (ekologinen laatu = 0,9 lha), ja jossa muu metsämaisema vastaa esimerkkimme mukaisen jaksollisen kierron keskimääräistä ekologista laatua (A = 0,21, B = 0,13). Kuva osoittaa maiseman ekologisen laadun paranevan metsän käytön haittoja lieventävissä, luontaisen sukkessiokehityksen sallivissa ja ennallistamiseen perustuvissa käyttötavoissa, mutta vaihtelevalla nopeudella. Huomaa, että maastomittausmenetelmään (Jalkanen ym. 2025c) perustuen ekologisen turvallisen tilan raja-arvo voi poiketa luontaisen sukkession hyötyvasteen avulla lasketusta raja-arvosta. Huomaa myös, että todellisuudessa ekologisen tilan paraneminen hidastuu tilan lähestyessä arvoa yksi eli luonnontilaa. Kuva on yksinkertaistus ja sen pääviesti on aikaerossa (∆t), jonka metsän ekologisen laadun (0,9 lha) saavuttaminen vaatii erilaisilla metsän käyttötavoilla.

Taulukko 3. Uudistavan metsien käytön seurannan ehdotetut empiiriset indikaattorit. Samalla uudistavan metsien käytön periaatteella voi olla useampia indikaattoreita.
Periaate Soveltuvat indikaattorit Ehdottamamme tavoitetaso Peruste Lähteet
Ekologinen elävien systeemien maailmankuva Ekosysteemilähtöinen metsän käyttöä koskeva päätöksenteko ja suunnittelu Metsää tarkastellaan kokonaisena vuorovaikutusten verkostona, ja toimenpiteitä arvioidaan niiden vaikutusten perusteella metsän ekologisten prosessien dynamiikkaan ja sen kehitykseen Ekologinen maailmankuva edellyttää siirtymää järjestelmän erillisten osien tarkastelusta kokonaisten järjestelmien ja niiden vuorovaikutussuhteiden tarkasteluun. Metsän käyttöä koskevan päätöksenteon linjaaminen tämän kanssa tarkoittaa ekosysteemilähtöistä ja monitavoitteista suunnittelua yksittäisten osien tai lyhyen aikavälin optimoinnin sijaan. Kuuluvainen ja Siitonen 2013; Messier ym. 2014; Du Plessis ja Brandon 2015
Moninaisuuden arvostaminen ja mahdollistaminen Metsän rakenteellinen, lajistollinen, geneettinen ja toiminnallinen monimuotoisuus Monimuotoisuuden ylläpito ja lisääntyminen suhteessa aiempaan tilaan Monimuotoisuus kytkeytyy metsän resilienssiin, eli kykyyn ylläpitää ekosysteemin toimintoja, palveluita ja rakenteita, sekä sosioekologisen järjestelmän sopeutumiskykyyn.  Aitken ym. 2008; Triviño ym. 2023
Metsän moninainen arvottaminen ja käyttö  Metsien käyttö mahdollistaa moninaiset käyttömuodot sekä niiden tunnistamisen ja edistämisen Moninainen käyttö voi tukea metsän rakenteen monimuotoisuutta sekä moninaisia metsään liittyviä suhteita ja arvoja, ja siten sosioekologisen järjestelmän resilienssiä. Biggs ym. 2012; King 1995; Himes ja Dues 2024; Peura ym. 2016; Rytteri 2010
Sosioekologisen systeemin nettopositiivinen dynamiikka  Luonnonarvohehtaarien määrän kehitys tarkastelualueella  Luonnonarvohehtaarein mitattuna luonnontilan paranema ylittää luonnontilan heikennykset tai 30–50 % maisemasta täyttää ekologisen tilan arvon 0,9 lha Luonnonarvohehtaari soveltuu metsän ekologisen tilan määrittämiseen. Se mahdollistaa ennallistamistoimien vasteiden (ekologisen hyödyn) ennakkoarvioinnin ja soveltuu myös puustoisiin suoelinympäristöihin. Luonnonarvohehtaari:
Jalkanen ym. 2025b; Kujala ym. 2021; Moilanen ja Kotiaho 2021.

Maiseman ekologisen tilan kynnysarvo:
Andrén 1994; Hanski 2000; Hanski 2015; Mönkkönen ym. 2024.
Negatiivisen ekologisen läikkymisen välttäminen Vesistövaikutukset sekä maanpäällinen reunavaikutus viereiseen ekosysteemiin Muutos ojakilometreissä sekä suojellut tai luonnonhoidollisesti käsitellyt riittävän leveät suojakaistat Ojitus on merkittävä vesistökuormituksen lähde. Siten vesistövaikutuksia on luontevinta mitata muutoksena ojakilometreissä. Reunavaikutuksen sekä vesistöihin rajautuvien metsäalueiden vesistövaikutuksien mittaamiseen ehdotamme riittävää (esimerkiksi 40 m) suojakaistaleen leveyttä. Hasselquist ym. 2021; Kangas ym. 2022; Nieminen ym. 2023; Oldén ym. 2019; Peura ym. 2020; Tolvanen 1997.
Ilmastovaikutukset Hiilivaraston kasvu tai suotuisa nettoilmastovaikutus Hiilivaraston muutos ilmentää hiilen sitoutumisen ja vapautumisen välistä suhdetta (metsän kykyä toimia nettonieluna). Seppälä ym. 2022.
Maaperän hyvä ekologinen tila Peitteinen, sekapuustoinen ja maaperältään muokkaamaton metsä. Vanhojen metsien pinta-ala. Peitteisyys (katso alla), sekapuustoisuus = pääpuulaji kattaa korkeintaan 75 % puustosta. Vanhojen metsien pinta-alaan soveltuu aiemmin määritetty 30–50 % = 0,9 lha –taso Indikaattorin tekijät tunnistettu maaperän biologisia prosesseja ja elonkirjon moninaisuutta edistäviksi tekijöiksi. Kataja-Aho ym. 2016; Peura ym. 2022; Prescott ja Grayston 2023; Prescott 2024; Siira-Pietikäinen ja Haimi 2009; Simard 2018; Tapio 2024.
Luonto oppimisen lähteenä ja toiminnan lähtökohtana  Metsän paikallisten ekologisten ominaispiirteiden ja prosessien havainnointi Säännölliset maastokäynnit, seuranta tai luontokartoitukset Ekologisia prosesseja myötäilevä toiminta edellyttää jatkuvaa havainnointia, paikallisen ekologisen tiedon kartuttamista, sekä näihin nojaavaa harkintaa. Albareda ja Branzei 2025; Sädeharju ym. 2026; Vlasov 2021.
Metsien luontainen uudistuminen, vesitalouden ja maaperän muokkaamisen välttäminen tai vähäisyys, ulkoisten panosten (esim. lannoituksen) tarve, harvennusvoimakkuus Metsän käytön ja käsittelyn tukeutuminen ensisijaisesti ja pääosin luonnollisiin uusiutumis-, ravinnekierto-, vesitalous- ja häiriöprosesseihin Metsän luontaisten prosessien ensisijaisuus suhteessa ulkoisiin panoksiin ja voimakkaaseen ohjaukseen tukee prosesseja ja metsän luontaista sopeutumiskykyä. Girona ym. 2023.
Sisäsyntyinen ja itseään ylläpitävä dynamiikka   Jatkuva puuston peittävyys  Jatkuva peitteisyys (30 % puustosta jätettävä, joista noin 35 m3 ha–1 jätetään pysyviksi säästöpuiksi tukemaan maiseman lahopuujatkumoa) Prescott (2024) ehdottaa uudistavan metsätalouden maaperänäkökulmasta peitteisyyden määritelmäksi elävien puiden 10 metrin maksimietäisyyttä. Simard ym. (2021) havaitsivat 30 % puuston peittävyyden turvaavan ektomykoritsasienille soveltuvat olosuhteet.  Prescott ja Grayston 2023;
Prescott 2024; Simard ym. 2021. 
Lahopuujatkumo  Eri lahoasteisten lahopuiden kokonaistilavuus on suurempi kuin 10 m3 ha–1.Keskimäärin yli 10 m3 ha–1 lahopuumäärä syntyy 35 m3 ha–1 pysyvillä säästöpuilla ja luontaisen lahopuun säästämisellä. 10 m3 ha–1 lahopuumäärä ei yksin riitä turvaamaan rikasta lahopuulajistoa, mutta se tukee lahopuusta riippuvaisen lajiston säilymistä merkittävästi ja sen voidaan katsoa täyttävän itseänsä ylläpitävän lahopuujatkumoprosessin vaade.  Hekkala ym. 2016; Keto-Tokoi ym. 2021; Nirhamo ym. 2023. 
Luonnonvaraisten lajien suora hyödyntäminen  Kannan paikallinen ja kansallinen elinvoimaisuus, esimerkiksi kansallisen tason tarkastelussa uhanalaisuusluokka ”elinvoimainen”. Suora indikaattori lajin kannan hyvinvoinnista ja häviämistodennäköisyydestä.  https://ym.fi/lajien-ja-luontotyyppien-suojelu
Porotaloudellisten metsäalueiden kantokyky  Porojen laidunnus ei lisää alueen kasvi- tai jäkälälajien uhanalaisuutta.  Suuri laidunpaine voi vaikuttaa alueen kasvi- ja jäkäläyhteisöön.  Akujärvi ym. 2014; Horstkotte ym. 2017; Hyvärinen ym. 2019; Stark ym. 2021.
Paikkalähtöisyys (paikantaju ja paikallinen ekologinen ja biokulttuurinen tieto) Paikan ymmärrykseen ja moninaiseen ekologiseen tietoon (paikallinen, perinteinen ja tieteellinen) perustuva käyttö Paikan käyttöä ohjaa integroitu ymmärrys sen erityispiirteistä ja potentiaalista, joka muodostuu tieteellisen, paikallisen ja perinteisen tiedon yhdistämisestä. Elävillä järjestelmillä on niiden luonteesta kumpuava omaleimainen kehityspotentiaalinsa. Uudistava metsänkäyttö tunnistaa ja vahvistaa paikan kykyä toteuttaa tätä potentiaalia voimakkaan ulkoapäin määritellyn ohjauksen sijaan. Paikan piirteiden ja ekologisten prosessien ymmärtäminen edellyttää yhteistyötä ja tiedon jakamista. Mang ja Reed 2012; Rahman ym. 2024; Veijalainen ym. 2026.
Yhteisön osallisuuden vaaliminen Yhteisön vaikutusmahdollisuuksien ja yhteistyön vahvistuminen Metsän käyttö tukee paikallisyhteisöjen toimijuutta ja vahvistaa yhteistyöhön perustuvia suhteita eri toimijoiden välillä: esimerkiksi osallistavana päätöksentekona, vertaisoppimisena ja yhteiskehittämisenä, sekä yhteisöllisyyden rakentamisena sosioekologisen järjestelmän elinvoiman vahvistamiseksi. Paikallisen sosioekologisen järjestelmän elinvoiman vahvistuminen edellyttää paikallista osallisuutta, toimijuutta ja yhteisöllisyyden vahvistumista, sekä paikkaan ja sen erityispiirteisiin juurtuneiden ratkaisujen yhteisluomista. Brenton ja Slawinski 2023; Buckton ym. 2023; Taveras-Dalmau ym. 2025.
Tuotannon ja hyötyjen paikallinen sitouttaminen sekä taloudellinen oikeudenmukaisuus Paikallisen taloudellisen arvon säilyminen alueella ja elinkeinotoiminnan kiinnittyminen paikallisiin suhteisiin Taloudellisen toiminnan sekä sen tuottamien hyötyjen paikallisuus ja jatkuvuus. Paikallinen/yhteisön omistajuus”. Resurssien paikallinen kierto ravitsee paikallisen sosioekologisen järjestelmän elinvoimaa ja uudistumiskykyä pitkällä aikavälillä, kun taas järjestelmä köyhtyy, mikäli keskeiset materiaaliset, taloudelliset ja sosiaaliset resurssit virtaavat jatkuvasti sen ulkopuolelle ilman riittävää palautumista tai uudelleentuotantoa. Gibbons ym. 2020; Leino ym. 2024; Slawinski ym. 2021.
Itsetutkiskelevat ja muuntautumiskykyiset käytänteet Paikan kehityksen seuranta ja siihen perustuva toiminnan mukauttaminen Toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus perustuvat jatkuvaan muutoksen sekä vaikutusten seurantaan, ja niitä mukautetaan aktiivisesti havainnoinnin tuottaman uuden tiedon pohjalta Sosioekologisen järjestelmän kompleksisuus edellyttää refleksiivistä ja mukautuvaa hallintaa, joka perustuu jatkuvaan paikkaperustaisten dynamiikkojen seurantaan, palautesilmukoihin kytkeytymiseen ja käytäntöjen iteratiiviseen sopeuttamiseen oppimisen kautta. Hahn ja Tampe 2021; Olsson ym. 2004.