Artikkelit jotka sisältää sanan 'suunnittelu'

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

• Miina, Sähköposti: jari.miina@metla.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

• Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa johdetaan metsäsuunnittelun ja tulevaisuudentutkimuksen teorioista sekä ennakoinnin yleisistä periaatteista ns. ennakoivan alueellisen metsäohjelman (AMO) keskeiset piirteet. Lisäksi selvitetään toimintatutkimuksen keinoin näiden piirteiden mukaisen ennakoivan AMOn toteutettavuutta. Lähtökohtana on, että yhdistämällä metsäohjelmatyössä yhteiskuntaa ja aluetaloutta koskeva ennakointi metsää ja sen käyttöä koskevaan ennakointiin voitaisiin nykyistä paremmin hahmottaa metsäalan tulevaisuuden mahdollisuudet alueella ja siten ohjata tehokkaammin mm. tutkimus- ja kehityshankkeiden resursointia. Toimintatutkimuksessa käytettiin ennakointia Pohjois-Karjalan AMOn tavoiteasettelun tukena. Ennakointimenetelmänä käytettiin tulevaisuustaulukon sovellusta. Eräs keskeinen havainto oli, että perinteisille toiminnoille tärkeissä kysymyksissä ennakoinnin osallistujat painottivat vahvasti tulevaisuuteen vaikuttamista ja perustelivat nykytoimintaa metsän tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisellä. Alalle uusissa tai uusia merkityksiä saaneissa toiminnoissa toimintaympäristön tulevaisuuskuvia ja tavoitteita perusteltiin myös metsään pohjautuvien tuotteiden ja palvelujen kysynnällä. Ennakointi otettiin lähestymistapana hyvin vastaan AMOn valmistelutyöryhmässä ja alueellisessa metsäneuvostossa. Ennakoinnin tuloksia hyödynnettiin myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen AMOjen tavoiteasettelun tukena.

• Pykäläinen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksityismetsien tapahtuma- ja toimenpidetietoihin pohjautuvaa metsävaratiedon ajantasaistusta kunnan kokoisella alueella. Tapahtumatiedoiksi luet tiin metsäkeskukseen saapuvat lakisääteiset ilmoitukset ja hakemukset ja toimenpidetiedoiksi vastaavasti hakkuu- ja hoitotyöilmoitukset toimenpiteiden suorittajilta. Ajantasaistuksen jälkeen selvitettiin, kuinka tarkasti ajantasaistuksessa löydetyt toimenpiteet vastasivat todellisia maastossa tapahtuneita toimenpiteitä, arvioitiin toimijoilta kerättävien toimenpideilmoitusten merkitystä ja kehitettiin uusia tapoja hyödyntää ajan tasalla olevaa metsävaratietoa. Tapaustutkimuksessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen saapunutta tapahtumatietoa, metsäalan toimijoiden lähettämiä toimenpideilmoituksia, maastoinventointia sekä laskennallista kasvatusta Kuortaneen kunnan alueella sijaitsevien yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistukseen.

Tutkimuksessa metsävaratiedon ajantasaistukseen kehitetty rutiini havaittiin toimivaksi. Ajan tasaistuksessa löydettiin 91 % maastossa toteutetuista toimenpiteistä. Löytymättä jääneet toimenpiteet olivat pääosin metsänomistajien omatoimisia töitä, eikä tietoa niistä pyritty keräämään tässä tutkimuksessa. Puunostajien toimittamat toimenpideilmoitukset eivät juuri tuottaneet lisätietoa ajantasaistukseen. Myöskään maastoinventoinnin käyttö ei ollut kannattavaa, sillä sen kustannus-hyötysuhde oli huono. Tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä tuotettu ajantasainen metsävaratieto oli käytännön tarpeisiin riittävän luotettavaa ja mahdollisti uusia keinoja metsänomistajien neuvontaan ja aktivoimiseen. Erityisesti metsäsuunnitelmien toteutuksen seurantaan perustuva puolivälineuvonta havaittiin vaikuttavaksi, ja siitä saatu palaute oli hyvää.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin puustotunnusten ajantasaistuksen luotettavuutta ja virhelähteitä. Virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi puustotunnuksista ja kasvun ennustaminen. Aineistona oli 84 kuviota neljästä eri metsikkötyypistä Pohjois-Savon metsäkeskuksen Kerkonjoensuun suunnittelualueelta. Tutkimus pohjautui systemaattiseen koealaotantaan, jonka avulla muodostettiin tarkat puu- ja puustotason kontrollitunnukset tarkastelujakson (1–7 vuotta) alkuun sekä loppuun. Lisäksi lähtötietoina olivat käytössä tarkastelujakson alkutilan kuvioittaisella arvioinnilla kerätyt puustotunnukset. Puujoukon muodostaminen puustotason lähtötiedoista ja kasvun simulointi tarkastelujakson loppuun tehtiin Motti-metsikkösimulaattorilla. Tutkituista virhelähteistä vähiten vaikutusta oli puutason tiedon generoinnilla. Kasvun ennustevirhe aiheutti aliarviota 1,3 m²ha^–1 ja 1,6 m²ha^–1 kuusiositteiden pohjapinta-aloihin ja 0,8 m ja 1,0 m mäntyositteiden keskipituuksiin. Kasvuennusteen ja puutason tiedon generoinnin yhteisvirhe tuotti 0,2–0,8 cm aliarvion ositteiden keskiläpimittaan ja 1,4 m ja 1,5 m aliarviot mäntyositteiden keskipituuksiin. Kuvioittaisen arvioinnin, puutason tiedon generoinnin ja kasvuennusteen yhteisvirhe aiheutti yliarvioita runkolukuihin 427–834 ha^–1 ja mäntyositteiden pohjapinta-aloihin 1,9 m²ha^–1 ja 2,8 m²ha^–1. Keskiläpimitta ja -pituus aliarvioitui kaikissa ositteissa. Aliarviot vaihtelivat keskiläpimitassa 3,4–6,6 cm ja keskipituudessa 0,0–3,2 m. Tutkimuksen tarkastelujaksolla kuvioittaisen arvioinnin virheet olivat suurin epävarmuuden aiheuttaja ajantasaistetuissa puustotunnuksissa.

• Vastaranta, Sähköposti: mikko.vastaranta@helsinki.fi
• Ojansuu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esiteltiin tila- ja metsikkötason tarkastelut yhdistävä suunnittelumenetelmä, jossa metsiköiden käsittelyohjelmien määrittämiseen vaikuttavat paitsi metsikkötason tavoitemuuttujien arvot myös tilatason rajoitteet. Metsikkötason optimointiongelmat tehtiin toisistaan riippuviksi tilatason rajoitteiden varjohintojen avulla. Rajoitteiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi hakkuumäärien ajalliseen jakautumiseen. Menetelmän etu on jatkuvien metsikkötason päätösmuuttujien käyttö, jolla tarkoitetaan sitä, että ne voivat saada lähes minkä tahansa arvon niiden vaihteluväliltä. Tämä tuo tehokkuusetuja verrattuna normaaliin tilatason suunnittelumalliin, jossa metsiköille simuloidaan etukäteen rajallinen määrä käsittelyvaihtoehtoja. Menetelmän toimintaa havainnollistettiin kahdelle esimerkkitilalle tehdyillä laskelmilla, joissa esitellyn menetelmän ja tyypillisten käytössä olevien suunnittelumallien eroksi nykyarvolla mitattuna tuli noin 20 %. Tämä ero johtui suurelta osin siitä, että esitellyssä mallissa kunkin metsikön käsittely valitaan periaatteessa kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta, kun taas perinteisissä suunnittelumalleissa valitaan paras muutamasta etukäteen tuotetusta käsittelyvaihtoehdosta. Jatkuvien päätösmuuttujien käyttö tuo lisää joustavuutta ja tarkkuutta käsittelyjen määrittelyyn. Menetelmän suurin ongelma on rajoitemuuttujien suuri herkkyys varjohinnoille joissakin suunnitteluongelmissa, minkä vuoksi menetelmä ei aina päädy käypään ratkaisuun, vaikka sellainen olisi olemassa. Näissä tilanteissa suunnittelijan tulee muuttaa menetelmän parametreja, mikä vaatii ammattitaitoa.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Perinteinen Suomessa käytössä oleva metsäsuunnittelumalli ei pysty riittävän tehokkaasti tarkastelemaan moniarvoistuneiden yksityismetsänomistajien metsien käytön tavoitteita. Monimuotoisuuteen ja -käyttöön liittyvien näkökohtien syvällisempi tarkastelu metsäsuunnittelussa edistäisi sekä metsänomistajien omien että metsä- ja luonnonsuojelupolitiikan tavoitteiden täyttämistä. Tässä tutkimuksessa eritellään metsänomistajuudestaan ja metsään liittyvästä päätöksenteostaan puhuvien metsänomistajien asenteita monimuotoisuuden turvaamista ja monikäyttöä kohtaan. Tutkimus perustuu 30 metsänomistajan haastatteluaineiston laadulliseen analyysiin, jossa sovellettiin metsiin liittyvien arvojen ja asenteiden viitekehystä. Metsäsuunnittelun kehittämiskohteita olivat mm. metsänomistajien luontoasenteiden tunnistaminen ja vapaaehtoiseen, metsänomistajille syystä tai toisesta tärkeiden kohteiden omaehtoiseen suojeluun kannustaminen. Tutkimuksessa ehdotetaan luontokohteiden turvaamisen ja sopimusperusteisen vapaaehtoisen suojelun päätöksenteon tukemisen tiivistä integrointia metsäsuunnittelupalveluihin. Metsäsuunnittelijat tarvitsevat keinoja, taitoja ja kannustimia pystyäkseen tarjoamaan asiakaslähtöistä monimuotoisuus- ja monikäyttökonsultointia omistajille. Esimerkiksi luonnonarvokauppaan ja määräaikaiseen suojelusopimukseen liittyville vertailulaskelmille ja käytännön päätöstuelle olisi tarvetta. Vapaaehtoisen suojelun keinojen tarjoamien mahdollisuuksien tiedostaminen ja kunnioittaminen metsän yhtenä käyttömuotona eri suunnittelun tasoilla tulee olemaan yksi metsäpolitiikan seuraavien vuosien haaste.

• Laitila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen tarvitaan lähitulevaisuudessa kustannustehokkaampia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa vertailtiin kaukokartoitusmenetelmien ja nykymuotoisen maastoinventoinnin luotettavuutta samoilla testialueilla. Testatut kaukokartoitusmenetelmät olivat: 1) fotogrammetrisiin puumittauksiin ja visuaaliseen puulajitulkintaan perustuva ilmakuvatulkinta, 2) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta numeeriselta ilmakuvalta, 3) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta ilmakuvalta ja laserkeilausaineistosta ja 4) laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä.

Laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä oli kokonaisuutena testatuista menetelmistä luotettavin. Tällöin metsikkökohtainen puuston kokonaistilavuuden suhteellinen keskivirhe (%) oli 18,8 ja 17,8 tutkimuksen kahdella testialueella. Menetelmällä saatiin jopa luotettavammat metsikkötason puustotunnukset kuin nykymuotoisella maastoinventoinnilla. Ilmakuvien fotogrammetrisella mittauksella ja visuaalisella tulkinnalla saatiin luotettavia tuloksia puuston keskipituuden ja -läpimitan suhteen, mutta puuston pohjapinta-alan ja tilavuuden arviointi tuotti menetelmällä vaikeuksia. Yhdistämällä laserkeilainaineisto puoliautomaattiseen yksinpuintulkintaan saatiin luotettavammat tulokset kuin soveltamalla tulkintamenetelmää ainoastaan ilmakuvaan.

Seuraavan metsävaratietojärjestelmän tiedonkeruu- ja ylläpitomenetelmät sisältävät kaukokartoitusperusteisia menetelmiä yhdistettynä kevennettyyn maastoinventointiin sekä metsävaratiedon jatkuvaa ylläpitoa ja laskennallista ajantasaistusta. Kaukokartoitusmenetelmien osalta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty tutkimus osoittaa, että luotettavimmat tulokset saadaan laserkeilainaineiston ja ilmakuvan yhdistelmällä, jolloin voidaan tuottaa myös puulajeittaisia puustotunnuksia.

• Uuttera, Sähköposti: janne.uuttera@tapio.fi
• Anttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Suvanto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pietilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien käyttöön liittyy yhä useammin tavoitteita, jotka kohdistuvat tilaa laajemmalle alueelle, mikä edellyttää johdonmukaista sidosryhmäyhteistyötä. Tutkimuksessa kuvataan metsäkeskusten vuoden 2003 alueelliseen metsäsuunnitteluun liittynyttä yhteistyötä ja metsäsuunnittelijoiden käsityksiä yhteistyöstä. Tulokset perustuvat kaikille vuoden 2003 aikana suunnittelualueen aloittaneille metsäkeskusten metsäsuunnittelijoille lähetettyyn postikyselyyn, jossa heitä pyydettiin vastaamaan yhteistyön määrää, tavoitteita ja luonnetta koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella metsäsuunnittelijat suhtautuvat sidosryhmäyhteistyöhön myönteisesti. Sidosryhmäyhteistyön ohjeistuksessa oli metsäkeskuksittaisia eroja, mikä heijastui myös yhteistyön määrään. Käytännössä yhteistyö noudatti pääasiassa tietoa vaihtavaa menettelytapaa, jossa suunnittelija on yhteydessä kuhunkin kumppaniinsa erikseen kahdenvälisesti. Yhteistyötä tehtiin kattavasti vain muutaman tärkeimmän yhteistyötahon kanssa, joista ylivoimaisesti keskeisin oli metsänhoitoyhdistys. Myös metsäteollisuusyrityksiin oltiin yhteydessä valtaosalla alueista, mutta muiden yhteistyötahojen kanssa vain alle puolella alueista. Tutkimuksessa hahmotellaan yhteistoiminnallisen suunnittelun teorian ja tutkimustulosten perusteella ideaalinen alueellisen metsäsuunnittelun yhteistyömenettely, joka ottaisi huomioon myös erilaisia tilanrajat ylittäviä tavoitteita. Ideaalimallissa ehdotetaan alueliitettä uutena alueellisen suunnittelun tuotteena.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Isokääntä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Alahuhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

• Niskanen, Sähköposti: iinuski@pp.inet.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri virhelähteiden vaikutus toimenpide-ehdotuksiin, jotka on tuotettu laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Tutkimuksessa tarkasteltuja virhe-lähteitä olivat aineistonmuodostus, mittausvirheet ja ajantasaistus. Tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen suunnittelukauden (5 vuotta) toimenpidetarpeisiin nykyhetkellä tai 5 ja 10 vuoden ajantasaistuksen jälkeen. Kunkin metsikön ”todellisena toimenpidetarpeena” pidettiin puittaisesta inventointitiedosta tuotettua harvennusmalleihin ja uudistamisrajoihin perustuvaa toimenpidetarvetta. Tutkimusaineisto käsitti 274 metsikköä, jotka valittiin Metsäntutkimuslaitoksen pysyviltä kasvukoealoilta, ns. INKA-aineistosta. Lisäksi käytettiin 988:a tarkistusinventointiaineiston metsikköä kuvioittaisen arvioinnin virheiden generoinnissa tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistosta muodostettiin puittaiset ja kuvioittaiset lähtötiedostot. Toimenpide-ehdotuksien tuottamisessa ja laskennallisessa ajantasaistuksessa käytettiin MELA-ohjelmistoa. Mittausvirheet osoittautuivat tutkituista virhelähteistä suurimmaksi epävarmuuden aiheuttajaksi sekä puustotunnusten ajantasaistuksessa että toimenpide-ehdotusten ennustamisessa. Puittaisista aineistoista tuotetut toimenpide-ehdotukset, ja erityisesti harvennustarpeen määrittelyt, olivat luotettavampia kuin metsikkötason aineistoilla tuotetut toimenpide-ehdotukset. Kasvumallien avulla ajantasaistettu inventointiaineisto voisi soveltua toimenpide-ehdotusten kannalta metsäsuunnittelun lähtöaineistoksi, mikäli toimenpide-ehdotuksia tarkastellaan puustotietojen ja harvennus- ja uudistamismallien mukaan. Toimenpide-ehdotusten luotettavuuteen vaikutti merkittävästi se, miten kasvumalleissa käytettävä lämpösumma oli johdettu. Jos lämpösummaksi otettiin INKA-aineiston kullekin metsikölle määritetty alkuperäinen lämpösumma, tulokset olivat selvästi heikompia kuin jos lämpösumma määritettiin laskennallisesti vastaavalla tavalla kuin kasvumallien laadinnassa. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin laskennallisesti johdettujen ja maastossa arvioitujen toimenpidetarpeiden yhteneväisyydestä.

• Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

• Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereitä voidaan käyttää metsävaratietojen ajantasaistuksessa yksityismetsien tilakohtaista suunnittelua varten. Tavoitteena oli selvittää myös laskennallisesti ajantasaistetun inventointiaineiston käyttökelpoisuutta metsäsuunnittelun lähtöaineistona. Tutkimusaineistona oli 20 metsätilaa Etelä-Savon metsäkeskuksen Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen alueelta. Tiloille oli laadittu metsäsuunnitelmat 1996 ns. Solmu-muotoisen kuvioittaisen inventoinnin pohjalta. Suunnitelman laatimisen jälkeen tehdyt toimenpiteet pyrittiin selvittämään mahdollisimman kattavasti metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereistä. Toimenpiteet tarkistettiin maastossa. Tiloista 12:lle tehtiin kesällä 2002 uusi kuvioittainen arviointi, jonka perusteella tiloille laadittiin uusi metsäsuunnitelma. Uutta metsäsuunnitelmaa verrattiin suunnitelmaan, joka oli koostettu 6 vuotta vanhoista inventointitiedoista ajantasaistamalla.

Tutkimusaineistossa runsaat 90 % toimenpiteistä löytyi metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereiden läpikäymisellä yhdistettynä metsänomistajan haastatteluun. Ilman metsänomistajan haastattelua rekistereistä löydettiin 78% tehdyistä toimenpiteistä. Yllättävän paljon jäi löytymättä uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksia. Toimenpiteet olivat muuttaneet kuviorajoja merkittävästi 16,5 %:lla käsitellyistä kuvioista. Kasvumalleilla ajantasaistetut 5–6 vuotta vanhat puustotiedot todettiin 25 tarkistuskuvion mittausten perusteella yhtä luotettaviksi kuin uuden inventoinnin puustotiedot.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuva ajantasaistus on varteen otettava vaihtoehto myös yksityismetsien suunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon ylläpitämiseen. Toimenpidetietojen kerääminen jatkuvaan ajantasaistukseen tulisi aloittaa juuri valmistuneesta metsäsuunnitelmasta. Metsänkäyttöilmoitukset tulisi tallentaa metsävaratietojärjestelmään, jotta ilmoitukset kohdentuisivat varmuudella oikeille kuvioille. Jatkuvan ajantasaistuksen järjestelmässä tulisi käyttää myös puunostajilta saatavaa tietoa toteutettujen hakkuiden ajankohtaa ja rajausta koskevan tiedon luotettavuuden parantamiseksi.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin yksittäisten latvusten segmentointiin ilmakuvalta perustuvan puustotunnusten arviointimenetelmän tarkkuus. Puuston arviointiin kehitetty tietokoneohjelma rajaa puiden latvukset puoliautomaattisesti, minkä jälkeen se laskee puustotunnukset malliketjulla. Puun rinnankorkeusläpimitta ennustettiin latvusalan perusteella, pituus rinnankorkeusläpimitan perusteella ja tilavuus rinnankorkeusläpimitan ja pituuden perusteella. Metsikkötunnukset saatiin kuvion kaikkien segmentoitujen puiden keskiarvoina ja summina. Ohjelmassa oli myös opetettava puulajintunnistusalgoritmi. Runkoluvun, pohjapinta-alan ja tilavuuden estimaatit olivat reiluja aliarvioita, mikä johtui osittain siitä, että aineistossa oli useita puuston tilavuudeltaan erittäin suuria kuvioita. Menetelmä osoittautui jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka menetelmän tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella riitäkään metsäsuunnittelussa tarvittavien lähtötietojen tuottamiseen.

• Anttila, Sähköposti: perttu.anttila@forest.joensuu.fi
• Lehikoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pohjoisten metsäkeskusten sidosryhmät jaoteltiin ryhmiin yhteistyön määrää, metsätalouden kehitystä ja alueellista metsäohjelmaa koskevien näkemysten perusteella. Metsäkeskusten ja sidosryhmien 1398 edustajalle lähetetyn kyselyn vastausprosentti oli 55.

Tulosten perusteella metsäkeskusten sidosryhmät voidaan jakaa kolmeen yhteistyöryhmään: kiinteään, kontaktimaiseen ja harvinaiseen. Metsäkeskukset ovat kiinteässä yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden kanssa. Nämä ovat tyytyväisiä metsätalouden kehitykseen tähän mennessä ja tuntevat metsäohjelman hyvin. Metsähallituksen, ympäristöhallinnon, kuntien viranomaisten ja TE-keskusten kanssa yhteistyö on kontaktimaista. Nämä tuntevat alueellisen metsäohjelman hyvin ja enimmäkseen luottavat sen vaikuttavuuteen. Luontomatkailuyritysten, ympäristöjärjestöjen ja paliskuntien kanssa yhteistyö on harvinaista. Nämä tuntevat metsäohjelman huonoimmin ja se toteuttaa heikoimmin näiden tavoitteita.

Laadullisen analyysin perusteella voidaan erottaa neljä näkökulmaa metsien käytön ongelmiin:1) Perinteisen metsätalouden laiminlyönti, 2) puumarkkinoiden ja puunjalostuksen kehittymättömyys, 3) metsäluonnon suojelun laiminlyönti sekä 4) pienimuotoisen metsätalouden väheksyminen. Kiinteässä yhteistyöryhmässä näkökulmat 1) ja 2) nähtiin tärkeinä, kontaktimaisessa kaikki näkökulmat olivat esillä ja harvinaisessa korostuivat näkökulmat 3 ja 4.

• Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa on selvitetty meno-paluukuljetuksien avulla puutavaran maantiekuljetusten kannattavuuden parantamista suomalaisen puunhankinnan ja ensisijaisesti sen taktisen suunnittelun näkökulmasta. Tutkimuksessa kehitettiin dynaamiseen puuvirtamalliin perustuva meno-paluukuljetukset huomioiva optimointimalli. Mallissa tiimien ja niitä ylemmän organisaatiotason kuljetustavoite formuloitiin myös meno-paluukuljetusvaihtoehdon avulla. Optimoinnin tulos oli kuljetussuunnitelma sekä meno-paluukuljetukset huomioivalla puuvirtamallilla, että vastaavalla puuvirtamallilla, joka huomioi pelkät menokuljetukset. Tulosten analyysi osoitti, että riittävästi yleistettynäkin meno-paluukuljetukset olivat kannattavia, koska kuljetussuunnitelmat olivat erilaisia ja samalla puunhankinnan kokonaiskustannukset alenivat. Jatkoanalyysissä taktiseen lähestymistapaan liitettiin myös operatiivisia piirteitä, jotta meno-paluukuljetusten leimikko- ja autokuormakohtaiset kustannusvaikutukset selvisivät. Tätä varten kuljetussuunnitelmille valittiin pystyvarannosta leimikot ja niiden puumääristä muodostettiin kuormat, joille laskettiin toteutuneet yksikkökustannukset. Tulosten perusteella meno-paluukuljetuksilla saavutettavat säästöt puutavarakuljetusten yksikkökustannuksissa voisivat varovaisen arvion mukaan olla 2–3 % ja optimistisen arvion mukaan 3,5–4,5 %. Yksittäisissä tapauksissa päästiin jopa 7 %:n positiivisiin kustannusvaikutuksiin.

• Väätäinen, Sähköposti: teijo.palander@forest.joensuu.fi
• Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsälöiden uudistusalojen varhais- ja jälkihoitotöiden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Uudistusalan varhaishoidolla tarkoitetaan uudistusalan viljelyä ja täydennysistutusta, jälkihoidolla taimikon perkausta ja harvennusta sekä verhopuuston ja siemenpuiden poistoa. Hoitotöiden toteutuneen pinta-alan ja todetun tarpeen erotusta selitetään regressiomallien avulla. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna uusina piirteinä ovat hoitotarpeen ja selitettävän muuttujan entistä täsmällisempi määrittely sekä metsänomistuksen tavoitteiden kytkeminen käyttäytymismalliin. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta koottuun metsänomistaja-aineistoon ja koskee metsälöillä vuosina 1991–95 tehtyjä uudistamistöitä.

Tulosten mukaan omistajan tavoitteilla ja muilla ominaisuuksilla sekä julkisella tuella oli merkitystä uudistusalojen hoidolle. Varhaishoidon toteutumista edistivät alueen korkea kantohintataso, omistajan omatoimisuus ja taloudellisen turvallisuuden korostuminen omistajan tavoitteissa (vertailuryhmänä virkistystavoitteita korostavat). Heikentävästi vaikuttivat tilan metsäalan suuruus ja omistajan asuminen sijaintikunnan ulkopuolella. Uudistusalojen jälkihoitotöiden toteutumista edistivät omistajan omatoimisuus, tieto mahdollisuudesta saada julkista tukea sekä säännöllisten myynti- ja työtulojen tärkeys omistajalle. Julkisten tukien tuntemus siis edisti odotetusti uudistusalojen jälkihoitoa, mutta vaikutus niiden varhaishoitoon oli yllättävästi pikemminkin negatiivinen. Tämän mukaan tuki saattaa toivotun vaikutuksensa ohella ohjata metsänomistajia tekemään tuettua taimikonhoitoa osittain metsänviljelytöiden kustannuksella. Metsäsuunnitelmalla ei ollut vaikutusta uudistusalan hoitoon.

• Hänninen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esitetään delfi-tekniikan ja HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän tavoiteanalyysiosan yhteiskäyttöön perustuva ekologisen biodiversiteettiasiantuntemuksen mallintamismenetelmä. HEROssa sovellettua tiedustelutekniikkaa käytetään menetelmässä delfin iteratiivisuusperiaatteen mukaisesti. Delfi-tekniikka muodostaa menetelmän lähestymistavan asiantuntemuksen kokoamiseen ja mallinnusprosessin kehikon. HEROn tiedustelutekniikka tuo menetelmään analyyttisen otteen, joka delfistä itsessään puuttuu. Esitetyllä menetelmällä tuotettu malli voidaan sellaisenaan integroida metsäsuunnittelun optimointilaskelmiin.

Ekologisen asiantuntemuksen mallinnuksen tarkoitus on helpottaa ekologisen tietämyksen akuuttia tarvetta ja empiirisen tutkimuksen tuottamien, suunnittelulaskelmissa käyttökelpoisten mallien puutetta nopealla ja halvalla tavalla. Mitä tahansa asiantuntemusaineistoon pohjautuvaa mallia on perusteltua käyttää vain kunnes riittävään empiiriseen aineistoon pohjautuvat luotettavammat mallit ovat valmiit.

Kaikkiaan 11 asiantuntijalta tiedusteltiin näkemykset biodiversiteetin komponenttien tärkeyksistä tietyn metsäalueen monimuotoisuuden vaalimisessa sekä alueen hyvyyden muutoksesta komponenttien arvojen muutoksen funktiona. Asiantuntijat olivat huomattavan erimielisiä siitä, mikä on tärkeää alueen hoidossa ja käytössä biodiversiteetin vaalimisen näkökulmasta. Mallinnusprosessin aikana näkemykset lähenivät jossain määrin toisiaan, mutta yhteisesti hyväksyttävän kompromissin löytäminen ei ollut mahdollista. Tulos ilmentää yhteisesti hyväksytyn biodiversiteettimittarin puutetta sekä subjektiivisen harkinnan osuutta biodiversiteettiarvioinneissa toistaiseksi.

Sovellus oli menetelmän ensimmäinen kokeilu. Menetelmä osoittautui kehityskelpoiseksi, joskin jatkokehittelyä tarvitsevaksi. Menetelmän jalostaminen on tarpeen erityisesti mallinnusprosessin loppuvaiheessa sellaisia tilanteita varten, missä asiantuntijoiden yhteisen näkemyksen löytäminen on vaikeaa.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Mononen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jossa paikkatietojärjestelmän avulla tarkennetaan metsäsuunnittelussa käytettävää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia maisemallisesti tärkeissä kohteissa, kuten vesistöjen rannoilla sekä virkistysreittien ja teiden varsilla. Lisäksi uuden metsikkökuvioinnin kuviot ryhmitellään paikkatietoanalyysien avulla maisemaluokkiin, joita hyödynnetään hakkuita kohdennettaessa.

Menetelmän käytöstä saatavaa hyötyä arvioitiin kolmen tapaustutkimuksen avulla. Niissä verrattiin tavallisella kuvioinnilla ja tarkennetulla kuvioinnilla tehtyjen metsäsuunnitelmien tuottamaa maisemaa grafiikkakuvien ja numeeristen tunnusten avulla. Metsäsuunnitelmat tehtiin MONSU-ohjelmistolla siten, että suunnitelmien mukaisten hakkuiden tuottamat nettotulot olivat molemmissa suunnitelmissa yhtäsuuret. Tutkimuksessa oli kuusi vertailtavaa metsäsuunnitelmaparia, joista kaikissa raati valitsi tarkennetulla kuvioinnilla tehdyn sunnnitelman tuottaman maiseman peruskuvioinnilla toteutetun suunnitelman tuottamaa maisemaa kauniimmaksi.

Tarkentamalla numeerisessa metsäsuunnittelussa käytettavää puuston ja kasvupaikan perusteella tehtyä metsikkökuviointia sekä hyödyntämällä paikkatietoanalyysejä sijainniltaan tärkeiden metsikkökuvioiden etsimisessä, saadaan maisemallisesti parempi lopputulos nettotuloja pienentämättä. Menetelmän tuottaman hyödyn määrään vaikuttavat tilalle asetettu tulotavoite ja tilan maisemalliset ominaisuudet. Tutkimuksessa kehitetty menetelmä mahdollistaa automaattisen tavan tarkentaa metsikkökuviointi uudeksi kuvioinniksi, joka palvelee metsäsuunnittelua paremmin kuin alkuperäinen kuviointi.

• Store, Sähköposti: ron.store@metla.fi

Artikkelissa esitetään HERO-nimisen heuristisen optimointimenetelmän sovellus vuorovaikutteiseen metsäsuunnitteluun. Vuorovaikutteisessa eli interaktiivisessa yksityismetsien suunnittelussa metsänomistaja ja suunnittelija käyttävät suunnitteluohjelmistoa yhteisessä suunnitteluistunnossa toistaen suunnittelulaskelmia tarvittaessa useaan kertaan.

Metsänomistajan tavoitteet pyritään kuvaamaan mahdollisimman kattavasti jo ensimmäisessä suunnittelulaskelmassa. Ohjelmistolta saatavan välittömän palautteen pohjalta voidaan muuttaa tavoitemuuttujiksi määriteltyjä metsää ja sen kehitystä kuvaavia tunnuksia sekä niiden tärkeyssuhteita, jos laadittu suunnitelma ei tyydytä metsänomistajaa. Tavoitemuuttujia ja niiden painoarvoja tai muita optimoinnin perusteita muutetaan kunnes aikaansaatu suunnitelma tyydyttää metsänomistajaa. Suunnittelulaskelmien myötä opitaan tilan tai metsäalueen tuotantomahdollisuudet ja nähdään miten erilaiset metsän hoidon ja käytön tavoitemallit vaikuttavat metsästä saataviin hyötyihin sekä metsän kehittymiseen.

Vuorovaikutteista optimointia testattiin Pohjois-Karjalan metsälautakunnan yksityismetsien metsäsuunnittelun kehittämishankkeessa. Kymmenen metsänomistajaa osallistui testiin. Useimmille testiin osallistuneista metsänomistajista kyettiin tuottamaan ensimmäistä suunnittelulaskelmaa tyydyttävämpi suunnitelma muuttamalla optimointitehtävää yhteen tai useampaan kertaan, mikä osoittaa vuorovaikutteisen suunnittelun hyödyllisyyden. Vuorovaikutteisuus parantaa asiakaslähtöisen suunnittelun edellytyksiä.

• Kangas, Sähköposti: jyrki.kangas@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimus on katsaus 13 suomalaisen puunjalostusyrityksen puunhankinnan suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiin vuonna 1992. Puunhankinnan suunnittelujärjestelmiä tarkastellaan tietokoneavusteisen päätöksenteon lähestymistapojen (operaatioanalyysi, tiedonkäsittely ja tekoäly) viitekehyksessä strategisessa, taktisessa ja operatiivisessa suunnittelussa. Varsinaiset suunnittelujärjestelmät ovat tällä hetkellä tiedonkäsittelyn ja operaatioanalyysin sovelluksia. Kehittyneimmissä sovelluksissa käytetään optimointialgoritmeja. Tietojenkäsittelyssä kehittyneimmät sovellukset pohjautuvat vaihtoehto- ja taulukkolaskentaan. Hankintajärjestelmän ja johdon tietojärjestelmän kehittyneisyys korreloivat positiivisesti hankintamäärän, kuitupuuosuuden ja pystyvarannon kanssa. Hankinnan tukkipuuosuuden kanssa korrelaatio on negatiivista; toimituspaikkojen lukuisuus ei korreloi järjestelmien kehitysasteen kanssa. Tulosten tulkintaa vaikeuttaa vapausasteiden pieni lukumäärä ja muuttujien keskinäinen korrelaatio. Suurissa ja keskisuurissa yrityksissä yrityksen omista tarpeista lähtevä lyhyen aikavälin suunnittelujärjestelmien kehittämistarve tiedostetaan hyvin. Visioita tietojärjestelmien yleisestä kehityksestä ei yrityksissä yleensä ollut. Pienillä yrityksillä kehittämistarpeiden yksilöiminen ei ole erityisen selkeää.

• Meriläinen, Sähköposti: sikanen@joyl.joensuu.fi
• Sikanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin korkearesoluutioisen E-SAR-tutkakuvan tarkkuutta koealatason metsikkötunnusten estimoinnissa. E-SAR-tutkakuvaukset suoritettiin syksyllä 2000 ja keväällä 2000 ProSmart II -projektissa, jonka tarkoituksena oli tutkia tuolloin suunnitteilla olleen TerraSAR-X-satelliittisysteemin potentiaalisia sovellusalueita. Metsikkötunnusten estimointi tehtiin käyttäen ei- parametrista k:n lähimmän naapurin (k-nn) -menetelmää ja tarkkuuden arviointi ristiinvalidiointi-menetelmällä. Estimoituja metsikkötunnuksia olivat kokonaistilavuus, puulajikohtaiset tilavuudet ja osuudet, pohjapinta-ala, keskipituus ja keskiläpimitta. E-SAR-tulkinnan tarkkuutta verrattiin numeeristen ilmakuvien sekä keskiresoluution optisen aallonpituusalueen Landsat ETM -satelliittikuvien tarkkuuteen. Maastoaineistona käytettiin 199 relaskooppikoealaa. E-SAR-estimoinnin suhteelliset RMSE-arvot olivat parhaimmillaan kokonaistilavuudelle, keskiläpimitalle, keskipituudelle ja pohjapinta-alalle 44,8 %, 27,8 %, 27,5 %, 38,3 %. Vertailuaineistona olleille numeerisille ilmakuville vastaavat suhteelliset RMSE-arvot olivat 49,3 %, 25,6 %, 26,5 % ja 40,6 % ja Landsat ETM -kuville 58,3 %, 38,5 %, 34,5 % ja 46,9 %. E-SAR-tutkakuvat toimivat parhaiten kokonaistilavuuden estimoinnissa, jossa niiden tuottama estimointitarkkuus oli huomattavasti sekä ilmakuvaa että Landsat ETM-kuvaa tarkempi. Keskiläpimitan, keskipituuden ja pohjapinta-alan estimoinnissa E-SAR-tutkakuvat sekä numeeriset ilmakuvat tuottivat suurinpiirtein yhtä tarkan tuloksen, joka oli kuitenkin huomattavasti Landsat ETM -kuvaa parempi. Puulajien tilavuuksien ja osuuksien osalta numeeriset ilmakuvat tuottivat E-SAR-kuvia tarkemman estimointituloksen.

• Holopainen, Sähköposti: markus.holopainen@helsinki.fi
• Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Karjalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyyppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vastaranta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tokola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsäluonnon monimuotoisuuden yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelu voidaan toteuttaa erilaisiin suunnitteluprosesseihin ja -menetelmiin tukeutuen. Eri osapuolten osallistumisen kannalta suunnitteluprosessit voivat olla avoimia tai rajattuja. Avoin prosessi tarkoittaa vapaata osallistumismahdollisuutta kaikille asiasta kiinnostuneille. Rajatussa prosessissa varsinaiset päätöksentekijät eli alueen metsänomistajat päättävät, ketkä muut voivat osallistua. Osallistujien välisen vuorovaikutuksen näkökulmasta suunnitteluprosessit voidaan luokitella yhdistettyihin ja eriytettyihin prosesseihin. Yhdistetyssä prosessissa päätöksentekijät ja osallistujat tietävät toistensa tavoitteet ja mielipiteet, kun taas eriytetyssä prosessissa eri tahot osallistuvat erikseen tietämättä ainakaan kovin tarkkaan toistensa tavoitteista. Lisäksi vaihtoehtoisia, suunnittelualueen tuotantopotentiaalia kuvaavia metsäsuunnitelmia voidaan lähteä tuottamaan koko alueen tasolta tai yksittäisten tilojen tasolta. Suunnittelu on kuitenkin joustavinta, jos suunnittelumenetelmä pystyy samanaikaisesti käsittelemään molempien tasojen tavoitteita. Tässä katsauksessa esitellään suunnittelumenetelmiä monimuotoisuuden yhteistoimintaverkostojen metsäsuunnitteluun sekä esimerkkiprosessit kahden rakenteeltaan erilaisen yhteistoimintaverkoston metsäsuunnittelusta. Katsauksen näkökulma ja esimerkkiprosessit korostavat kokonaisvaltaisen, yhtä aikaa metsän eri käyttömuotoja tarkastelevan lähestymistavan käytön tarpeellisuutta yhteistoimintaverkostojen metsien käytön suunnittelun yhteydessä.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa kuvaillaan lyhyesti Suomessa 1990-luvulla toteutettua osallistavaa metsäsuunnittelua. Kuvatun materiaalin perusteella suunnittelun käytännöt jaetaan kolmeen osallistamismenetelmään: mielipidemittaus, vapaamuotoinen palaute ja neuvottelu. Kukin osallistamismenetelmä sisältää erilaisia mahdollisuuksia ja rajoituksia siitä, kuka osallistuu ja miten osallistutaan suunnitteluun ja päätöksentekoon metsätaloudessa. Mielipidemittaus käsittää sekä kyselytutkimukset että päätösanalyysin. Kyselytutkimukset mahdollistavat suuren yleisön osallistumisen, kun taas päätösanalyysi sopii parhaiten metsäalaa tunteville sidosryhmien edustajille. Vapaamuotoista palautetta voidaan kerätä paikallisilta asukkailta ja sidosryhmien edustajilta. Neuvottelu on mahdollista suunnittelevan organisaation sekä kansalais-, intressi- ja sidosryhmien edustajien välillä.

Lopuksi täsmennetään, mitä metsäsuunnittelussa tarkoittavat osallistava suunnittelu ja yhteistoiminnallinen suunnittelu. Osallistavassa suunnittelussa (participatory planning) järjestävä organisaatio kerää tietoa eri osapuolten mielipiteistä, arvostuksista ja preferensseistä käyttäen eri osallistamismenetelmiä. Tietoa käytetään organisaation tekemän suunnittelun ja päätöksenteon tukena. Yhteistoiminnallisessa suunnittelussa (collaborative planning) osallistujilla on osavastuuta esim. suunnitelman sisällön tuottamisesta tai toteuttamisesta.

• Hytönen, Sähköposti: leena.hytonen@metla.fi

Metsäntutkimuksessa on alettu yhä enemmän kiinnittää huomiota yksittäistä koealaa tai elinympäristölaikkua laajempiin kokonaisuuksiin – maisemiin ja alueisiin. Tähän on vaikuttanut mm. lisääntynyt tieto tarkasteltavien kohteiden ja niiden ympäristöjen vuorovaikutuksista. Myös metsäsuunnitteluun ollaan liittämässä aiempaa monipuolisempia tavoitteita, mikä vaatii suunnittelujärjestelmiltä uusia ominaisuuksia. Apuvälineitä tarvitaan erityisesti suunnittelualuetta kuvaavan tiedon tuottamiseen ja hallintaan sekä alueen rakenneanalyyseihin.

Paikkatietojärjestelmistä ja -menetelmistä on muodostumassa tärkeä väline aluetason suunnitteluun ja tutkimukseen. Niiden avulla on mahdollista tuottaa ja visualisoida maiseman rakennetta kuvaavaa spatiaalista ja määrällistä tietoa mm. erilaisten paikkatietoanalyysien avulla. Paikkatietojärjestelmiä voidaan käyttää apuvälineenä myös tuotettaessa ekologista perustietoa vankistamaan esimerkiksi alue-ekologisen suunnittelun lähtökohtia ja menetelmiä. Sekä metsäsuunnittelun että ekologisen perustiedon tuottamisen kannalta keskeistä on myös, että paikkatietojärjestelmien avulla voidaan hallita suunnittelu- tai tutkimusalueen kokoa ja mittakaavaa joustavasti. Vaikka paikkatietojärjestelmien hyödyntäminen aluetason tutkimuksissa on jo käynnistynyt lupaavasti, tarvitsee maiseman rakenteen tarkasteluja vaativien tavoitteiden sisällyttäminen metsäsuunnitteluun vielä runsaasti kehitystyötä sekä erilaisia tavoitteita kuvaavien mallien että suunnittelumenetelmien osalta.

• Nikula, Sähköposti: ari.nikula@metla.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Katsauksessa tarkastellaan mahdollisuuksia ottaa visuaalinen maisema huomioon monitavoitteisessa metsäsuunnittelussa. Erityisesti tarkastellaan tietokoneiden avulla numeerisessa muodossa tapahtuvaa metsäsuunnittelua alueella, jonka suunnittelussa ei ole mahdollista käyttää työvoimavaltaista ja erityisasiantuntemusta vaativaa kuvailevaa maisemasuunnittelua. Katsauksessa tarkastellaan suunnittelua tukevaa nykyistä tutkimustietoa ja käytössä olevia menetelmiä sekä niiden etuja, puutteita ja kehittämistarpeita. Tiedot eri intressiryhmien maisema-arvostuksista ovat suunnittelun tärkeä perusta. Maiseman tarkastelussa käytettäviä menetelmiä ovat visualisointi, maisema-arvoa kuvaavat mallit ja maisemarakenteen analysointi. Suunnitelmavaihtoehtojen tuottamien hyötyjen arviointi on yksi mahdollisuus yhteismitallistaa numeerista ja visuaalista tietoa. Maiseman tarkastelussa käytettävät välineet antavat aiempaa enemmän tietoa ratkaisujen tueksi. Visuaalisen maiseman liittäminen kiinteämmäksi osaksi suunnittelua vaatii etenkin maiseman rakenteen analysoinnin kehittämistä. Visualisointi on puolestaan keskeinen menetelmä osallistavan suunnittelun kehittämisessä. Lisäksi tarvitaan lisää tietoa maisema-arvostuksista erilaisissa olosuhteissa.

• Nousiainen, Sähköposti: ismo.nousiainen@forest.joensuu.fi
• Tahvanainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tyrväinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsätalouden laskentajärjestelmät pohjautuvat yhä enemmän simuloituihin metsien kehitysennusteisiin, mutta näin saatujen kehitysennusteiden ja -skenaarioiden luotettavuutta ei ole riittävästi tarkasteltu. Tässä artikkelissa esitellään erilaisten puustotunnusten ennustamiseen liittyviä epävarmuuden lähteitä. Lähinnä tarkastellaan mallien jäännösvirheiden ja kertoimien sekä malleissa tarvittavien lähtötietojen virheiden vaikutuksia saataviin ennusteisiin. Lisäksi tarkastellaan esimerkkilaskelman avulla virheiden vaikutuksia metsäsuunnitelmaan. Puustotunnusten ennustamisen lisäksi metsäsuunnittelussa aiheuttavat epävarmuutta esimerkiksi päätöksentekijän tavoitteiden analysointi ja kuvaaminen. Ennustamiseen ja suunnitteluun liittyvät erilaiset epävarmuustekijät ja niiden yhteisvaikutukset tulisikin tuntea nykyistä paremmin. Epävarmuus pitäisi myös pystyä kuvaamaan päätöksentekijälle tämän ymmärtämässä muodossa.

• Kangas, Sähköposti: annika.kangas@metla.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan metsien monikäyttöön ja virkistysalueiden eri käyttäjäryhmien välisiin konfliktitilanteisiin liittyvää sosiaalisen kapasiteetin käsitettä, tutkimustraditiota ja sen keskeisiä tutkimusongelmia ja -tuloksia. Suomessa sosiaalisen kapasiteetin tutkimusta ei ole juurikaan tehty. Sosiaalisen kapasiteetin käsitteellä kuvataan sitä retkeilijöiden keskinäisen sosiaalisen vuorovaikutuksen määrää ja luonnetta, jonka he sietävät ilman, että se merkittävästi häiritsee ja heikentää heidän virkistyskokemuksiaan. Sosiaalisen kapasiteetin tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten retkeilijät kokevat kohtaamistilanteet, eri kohtaamistiheydet ja retkeilymuodot, ja mitkä tekijät tähän vaikuttavat. Näiden tekijöiden selvittämisen kautta pyritään tuottamaan tietoa suojelu- ja virkistysalueiden käytön ja hoidon suunnittelun tarpeisiin. Sosiaalinen kapasiteetti ja siihen liittyvä problematiikka olisi otettava huomioon määriteltäessä tietyn virkistysalueen käytön rajoja.

• Saarinen, Sähköposti: jarkko.saarinen@metla.fi

Metsäsuunnittelustrategioissa on asetettu päämääräksi se, että metsäsuunnittelua pitäisi kehittää omistajalähtöiseksi ja monitavoitteiseksi. Nämä tavoitteet edellyttävät metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välisen vuorovaikutuksen lisäämistä suunnittelun yhteydessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen vuorovaikutus toteutuu käytännön metsäsuunnittelussa ja koota yhteen vuorovaikutuksesta metsäsuunnittelun eri tasoille annetut suositukset ja ohjeet.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueella työskenteleviä metsäsuunnittelijoita sekä tilakohtaisen metsäsuunnitelman hankkineita metsänomistajia eräältä vuonna 2001 valmistuneelta suunnittelualueelta.

Vuorovaikutuksen määrä suunnittelualueella vaihteli paljon. Siihen, miten paljon vuorovaikutusta oli, vaikuttivat metsänomistajan kiinnostus ja tarpeet sekä metsäsuunnittelijan mahdollisuudet. Metsänomistajat vaikuttivat metsäsuunnitelmiinsa melko vähän. Erityisesti ne, joiden tavoitteet olivat pääosin taloudellisia, eivät kokeneet tarpeelliseksi vaikuttaa suunnitteluun. Osa metsänomistajista kaipasi neuvontaa, osa taas halusi olla itse vaikuttamassa suunnitelmaansa. Metsäsuunnittelun aluksi olisi tarpeen tunnistaa metsänomistajien erilaiset lähtökohdat suunnittelulle, jotta koko suunnitteluprosessi voitaisiin mukauttaa omistajalähtöiseksi. Osalle metsänomistajia soveltunee monitavoitteinen optimoiva suunnitteluote ja osalle taas neuvontapainotteinen, suunnittelija-vetoinen ote. Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää sitä, että metsänomistajat tulevat entistä tietoisemmiksi omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Myös metsäsuunnittelijoilla voi olla ennakkoluuloja ja vakiintuneita rutiineja, jotka hidastavat vuorovaikutuksen lisääntymistä.

• Isokääntä, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää automaattisten ja puoliautomaattisten kuviointimenetelmien käyttökelpoisuutta ennakkokuvioinnissa. Tutkimuksessa vertailtiin visuaalisella kuvatulkinnalla, puoliautomaattisella menetelmällä ja kolmella eri segmentointiohjelmalla automaattisesti tuotettuja kuviointeja. Käytetyt segmentointiohjelmat olivat 1) Helsingin yliopistolla kehitetty automaattinen Winseg32-segmentointiohjelma, 2) Metsäntutkimuslaitoksessa kehitetty automaattinen segmentointiohjelma ja 3) Oy Arbonaut Ltd:n kehittämä puoliautomaattinen Stand Delineation Tool -segmentointiohjelma. Tutkimuksessa vertailtiin eri menetelmillä tuotettujen kuvioiden puustotunnusten homogeenisuutta ja kuviorajojen sijaintitarkkuutta. Puustotunnusten homogeenisuuden tarkastelussa visuaalinen ja puoliautomaattinen tulkinta osoittautuivat yhtä hyviksi menetelmiksi. Puoliautomaattisessa menetelmässä segmentointiohjelman tuottamia kuviorajoja jätettiin ennakkokuviointiin visuaalista tulkintaa enemmän. Kuviorajojen sijaintitarkkuus oli paras visuaalisessa tulkinnassa. Automaattiset menetelmät eivät tuota lopullista kuviointia, vaan visuaalinen tarkistus ja maastotarkistus ovat tarpeen.

• Sell, Sähköposti: raisa.sell@tapio.mailnet.fi