Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Kaisa Raitio (email), Teijo Rytteri

Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa

Raitio K., Rytteri T. Metsähallituksen ja valtio-omistajan vastuu Ylä-Lapin porotalouden ja metsätalouden välisessä kiistassa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli 5791. https://doi.org/10.14214/ma.5791

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen, valtio-omistajan ja eri toimijoiden käsityksiä Metsähallituksen ja valtion vastuusta Ylä-Lapin metsien käyttäjänä. Teoreettisena lähtökohtana on vastuu-käsitteen merkitysten erittely. Empiirisenä tapauksena on metsätalouden ja porotalouden välinen kiista Inarissa vuosina 2002–2005, jota analysoidaan haastatteluaineistojen ja asiakirjojen avulla. Tutkimuksen tuloksena on, että yhteistä eri toimijoiden näkemyksille on 1) paikallisten ihmisten toimeentulomahdollisuuksien korostaminen valtion metsien käytön tärkeimpänä tehtävänä. Näkemykset Metsähallituksen toiminnasta eroavat kuitenkin sen suhteen, 2) miten aluetaloutta ja työllisyyttä parhaiten edistettäisiin. Näkemyserot selittyvät ennen kaikkea 3) toimijoiden erilaisilla käsityksillä Metsähallituksen toiminnan vaikutuksista Ylä-Lapin poro- ja metsätalouden tulevaisuuteen. Koska valtio ei ole muotoillut porotalouteen liittyviä tavoitteitaan kovinkaan selkeästi, 4) keskeisimmiksi toimintaa ohjaaviksi tavoitteiksi muodostuvat käytännössä ne toiminnot, joihin Metsähallituksessa on selkein organisaatiokulttuurin ja tradition luoma toimintamalli ja numeeriset mittarit: kannattava metsätalous ja siihen perustuva työllisyys. Tätä linjaa tukee 5) Metsähallituksen rooli liikelaitoksena. Kiistan ratkaisun kannalta ongelmallista on 6) valtio-omistajan ja Metsähallituksen välinen epäselvyys ja pallottelu sillä, kenen lopulta tulisi tehdä päätös vastuiden välisestä hierarkiasta ja käytännön tulkinnasta.

Avainsanat
vastuu; Ylä-Lappi; Metsähallitus; poronhoito; metsäkonfliktit

Tekijät
  • Raitio, Sähköposti kaisa.raitio@joensuu.fi (sähköposti)
  • Rytteri, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 5081

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5791 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Nuorteva M., Nuorteva H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 6009 (poista) | Muokkaa kommenttia
Alaspää K., Muukkonen P. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2015 no. 4 artikkeli 6585 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nieminen M., Ahti E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2 artikkeli 6020 (poista) | Muokkaa kommenttia
Etula H., Store R. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 3 artikkeli 6558 (poista) | Muokkaa kommenttia
Repola J., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6790 (poista) | Muokkaa kommenttia
Ojansuu R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 2 artikkeli 5871 (poista) | Muokkaa kommenttia
Miina J., Saksa T. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6030 (poista) | Muokkaa kommenttia
Raiskila S., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6633 (poista) | Muokkaa kommenttia
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 4B artikkeli 6455 (poista) | Muokkaa kommenttia
Päivänen J., (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6957 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset
Rytteri T., Lukkarinen J. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 3 artikkeli 5809
Raitio K., Rytteri T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2 artikkeli 5791
Rytteri T., Leskinen L. A. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 4 artikkeli 6488
Rytteri T., Leskinen L. A. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6766