Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Arto Haara (email)

Metsävaratietojen laskennallinen ajantasaistus yleistyy metsäsuunnittelussa – onko luotettavuuden arviointiin mahdollisuuksia?

Haara A. Metsävaratietojen laskennallinen ajantasaistus yleistyy metsäsuunnittelussa – onko luotettavuuden arviointiin mahdollisuuksia? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 3 artikkeli 6184. https://doi.org/10.14214/ma.6184

Tiivistelmä

Metsätalouden eri osa-alueilla pyritään jatkuvasti kustannussäästöihin. Kustannusten vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutukset jäävät kuitenkin valitettavan usein selvittämättä. Yksityismetsien metsäsuunnittelun tietotarpeita tyydyttävään kuvioittaiseen arviointiin on haettu viime aikoina kustannussäästöjä erilaisia korvaavia ja täydentäviä arvioimismenetelmiä testaamalla. Metsäkeskusten suorittamassa yksityismetsien metsäsuunnittelussa metsälön kaikki kuviot käydään läpi maastoinventoinneilla noin kymmenen vuoden välein. Laskennallisessa ajantasaistuksessa kuvioaineistoa päivitetään tilastollisilla malleilla toimenpiteet huomioon ottaen. Tällöin rajoiltaan muuttumattomilla kuvioilla ei tarvitse suorittaa puustomittauksia jokaisella inventointikerralla. Kasvuennusteiden luotettavuusarvioita ei kuitenkaan tehdä, vaan ajantasaistettua kuvioaineistoa käytetään kuten varsinaista uutta inventointiaineistoa.

Tässä katsauksessa tarkastellaan erilaisia menetelmiä, joiden avulla voidaan tuottaa ajantasaistetuille tunnuksille luotettavuusarvioita. Nämä luotettavuusarviot palvelevat tilanteissa, joissa olisi päätettävä, käytetäänkö kuviotiedoston ajantasaistusta kuvioittaisen inventoinnin tukena tai korvaamassa osittain uutta inventointitietoa. Suunnittelijalle luotettavuusarviot antavat tukea päätöstilanteessa, jossa valitaan kuviot, joille ajantasaistus voidaan tehdä luotettavasti.

Avainsanat
kuvioittainen arviointi; ennustaminen; epävarmuus; laskennallinen ajantasaistus

Tekijä
  • Haara, Sähköposti arto.haara@metla.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 2578

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6184 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Lähetä sähköpostiin
Haara A., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6184 (poista) | Muokkaa kommenttia
Hakutulokset