Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Hannu Hirvelä (email)

Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1997–2027 Rannikon metsäkeskuksen alueella

Hirvelä H. (2000). Valtakunnan metsien 9. inventointiin perustuvat hakkuumahdollisuusarviot vuosille 1997–2027 Rannikon metsäkeskuksen alueella. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 1B artikkeli id 6311. https://doi.org/10.14214/ma.6311

Tiivistelmä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Rannikon metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 1997–2027. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin koeala- ja puutiedoista muodostettuja laskelma-aineistoja.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittää hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella Rannikon metsäkeskuksen alueella yhteensä 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa: Etelärannikon alueella 2,9 ja Pohjanmaan alueella 2,7 miljoonaa kuutiometriä. Tämä kertymätaso on Etelärannikon alueella 2,5-kertainen ja Pohjanmaan alueella 2,2-kertainen vuosina 1987–1996 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (1,1 ja 1,3 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen kuitenkin pienentää puuntuotantoon käytettävissä olevan metsä- ja kitumaan puuvarantoa vuosikymmenessä Etelärannikon alueella 21 ja Pohjanmaan alueella 24 prosenttia nykyisestä. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto on vastaavasti 2,1 ja 1,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella on Etelärannikon alueella 2,2 ja Pohjanmaan alueella 1,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Laskelmissa ei otettu huomioon mm. metsiköiden sijaintia suhteessa toisiinsa tai käyttöpisteisiin, eikä näiden tekijöiden vaikutusta puustamaksukykyyn tai puun kysyntään. Nämä tekijät yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa saattavat kuitenkin ratkaista sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

Asiasanat
hakkuumahdollisuusarvio; suurin kestävä hakkuukertymä; hakkuumahto; MELA-ohjelmisto; valtakunnan metsien 9. inventointi; Rannikon metsäkeskus

Tekijät
  • Hirvelä, ORCID ID:Sähköposti hannu.hirvela@metla.fi (email)

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6311

Creative Commons -lisenssi

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset