Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Timo Saksa (email), Mikko Jokinen, Juhani Korhonen

Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnitelmasta – haastattelututkimus Pohjois-Savossa

Saksa T., Jokinen M., Korhonen J. (1999). Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnitelmasta – haastattelututkimus Pohjois-Savossa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli id 6121. https://doi.org/10.14214/ma.6121

Tiivistelmä

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat pohjoissavolaiset metsänomistajat, joiden metsissä oli vuonna 1988, 1991 tai 1992 laaditun uudistamissuunnitelman mukainen metsänviljely tekemättä vuonna 1996. Tutkimuksessa haastateltiin 87 metsänomistajaa. Ennen haastattelua kyseisen uudistamishankkeen uudistumistulos oli tarkastettu maastomittauksin.

Metsänviljelysuunnitelmasta poikkeaminen ja metsänuudistamistöiden viivästyminen oli keskimääräistä yleisempää maataloutta, erityisesti karjataloutta harjoittavilla tiloilla. Valtaosa metsänomistajista oli luopunut metsänviljelystä jo uudistamissuunnitelmaa laadittaessa, vaikka uudistamishankkeesta tehtiinkin metsänviljelyhanke. Luontaiseen uudistamiseen päätyminen osoittautui tietoiseksi valinnaksi; vain 15 prosentissa tapauksista voitaneen puhua varsinaisesta uudistamistoimien laiminlyönnistä.

Metsänuudistamisen viivästymisen keskeisimmiksi syiksi Suomessa metsänomistajat katsoivat taloudelliset tekijät ja välinpitämättömyyden. Omalla, tutkimuskohteena olleella uudistamisalalla haastatellut perustelivat luontaisen uudistamisen käyttämistä sen paremmuudella metsänviljelyyn verrattuna. Luontaisen uudistamisen etuina pidettiin alhaisempia uudistamiskustannuksia, vähäisempää työmäärää, parempaa uudistamistulosta ja miellyttävämpää maisemaa.

Asiasanat
metsänviljely; yksityismetsänomistajat; uudistuskäyttäytyminen; kvalitatiivinen analyysi; kulttuurinen malli

Tekijät
  • Saksa, ORCID ID:Sähköposti timo.saksa@metla.fi (email)
  • Jokinen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6121 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Ruotsalainen S. (2018) Raivolan lehtikuusikon ja Suomessa viljeltyjen l.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 numero 0 artikkeli id 9929
Rantala J., Saarinen V.-M. (2006) Istutuskoneinvestointi alueyrittäjän näkökulmast.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 3 artikkeli id 5691
Jalkanen R., Aalto T. et al. (2005) Viljelytaimikoiden hirvituhot Lapissa ja Kuusamo.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 4 artikkeli id 6137
Koskela T., Karppinen H. (2005) Metsänuudistumisen viivästymisen syyt yksityisti.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 3 artikkeli id 5779
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (2004) Metsänviljelyn onnistuminen Lapin yksityismetsis.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 1 artikkeli id 6078
Hyppönen M., Varmola M. et al. (2003) Metsien uudistuminen suojametsäalueella Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli id 6671
Hyppönen M., Hallikainen V. et al. (2003) Lapin lain mukainen metsänviljely – tilastotarka.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 1 artikkeli id 6670
Hyppönen M., Hyvönen J. et al. (2002) Männyn luontaisen uudistamisen onnistuminen Lapi.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 4 artikkeli id 6195
Saksa T., Jokinen M. et al. (1999) Miksi metsänuudistamistoimet poikkeavat suunnite.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2 artikkeli id 6121
Nikkanen T., Antola J. (1998) Männyn valiosiemenviljelysten perustamisperiaatt.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 3 artikkeli id 6572
Hyppönen M. (1998) Koneellisen männynkylvön onnistuminen Länsi-Lapi.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 1 artikkeli id 6715
Valkonen S. (1997) Viljelykuusikoiden alkukehityksen malli Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli id 6475
Rikala R. (1996) Koivun paakkutaimien juurten kasvupotentiaali ja.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1996 numero 2 artikkeli id 5798