Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Esa Uotila (email)

Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983–2003

Uotila E. (2005). Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen sijoitustuotto 1983–2003. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6260. https://doi.org/10.14214/ma.6260

Tiivistelmä

Euroopan unionissa toteutettu kirjanpitouudistus korostaa omaisuuden arvon muutoksen merkitystä tulos- ja taselaskelmassa. Metsäntutkimuslaitoksessa on alettu julkaista vuosittain metsätilastotiedotetta, jossa lasketaan metsäomaisuuden arvon muutoksen huomioonottava yksityismetsätalouden sijoitustuotto. Tuoton laskentamenetelmä on esitetty tutkimusartikkeleissa, mutta metsätalouden osalta koko laskentaketjua välituloksineen ei vuonna 2004 käyttöön otetulla puuvarojen laskentamenetelmällä ole raportoitu. Artikkelissa esitetään laskentamenetelmä ja puuston arvon määritykseen liittyvät välitulokset, joita on käytetty metsänomistamisen sijoitustuoton laskennassa.

Vuotuisten puustomäärien laskenta perustui peräkkäisiin valtakunnan metsien inventointeihin (VMI7, VMI8 ja VMI9) ja hakkuutilastoihin. Niiden perusteella laskettiin puutavaralajeille muutoskertoimet. Niitä käyttäen puuston määrän vuotuinen muutos VMI-mittausten välillä oli niin suuri, että puustomäärä kehittyi vanhemmasta VMI-mittauksesta seuraavan mittauksen tuloksiin. Puutavaralajeittaisten puustotietojen ja kantohintojen perusteella puustolle laskettiin vuotuinen hakkuuarvo. Puun hintoina käytettiin tilinpäätöskäytännön mukaisia joulukuun hintoja.

Yksityismetsien puutavaralajimitat täyttävän puuston tilavuus oli vuonna 2003 vajaat 1,4 miljardia kuutiometriä. Tarkastelujaksolla (1983–2003) puuston määrä lisääntyi yksityismetsissä yli 200 miljoonaa kuutiometriä. Puuston reaalinen hakkuuarvo oli jakson alussa yli 40 miljardia euroa, mutta vuonna 2003 arvo jäi 33 miljardiin euroon. Syynä alenemiseen olivat tukkipuuston määrän väheneminen ja kantohintojen lasku. Metsänomistamisen reaalinen sijoitustuotto jäi keskimäärin 1,6 prosenttiin 1990-luvun alun laman erittäin heikkojen tulosten sekä kantohintojen reaaliarvon alenemisen takia.

Asiasanat
yksityismetsätalous; metsävaratiedot; hakkuuarvo; tuotto

Tekijät
  • Uotila, ORCID ID:Sähköposti esa.uotila@metla.fi (email)

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6260 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Viitala E.-J., Hujala T. et al. (2021) Markkinapohjainen metsien luontoarvojen suojeluk.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2021 numero 0 artikkeli id 10377
Lappi J. (2019) Metsätalouden tuottoprosentti ja nykyarvolaskenn.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 numero 0 artikkeli id 10185
Helle T., Kojola I. et al. (2007) Ylä-Lapin porojen talvilaitumet: kolme näkökulma.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 3 artikkeli id 6403
Pukkala T. (2006) Puun hinta ja taloudellisesti optimaalinen hakku.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1 artikkeli id 5723
Uotila E. (2005) Yksityismetsien hakkuuarvo ja metsänomistamisen .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 1 artikkeli id 6260