Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Juha Honkatukia (email), Maarit Kallio, Riitta Hänninen, Johanna Pohjola

Venäjän puutullien vaikutukset Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen

Honkatukia J., Kallio M., Hänninen R., Pohjola J. (2008). Venäjän puutullien vaikutukset Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 3 artikkeli 6388. https://doi.org/10.14214/ma.6388

Tiivistelmä

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

Avainsanat
kantorahatulot; metsätalous; kerrannaisvaikutukset; puun tuonti; Venäjä; metsäteollisuus; kansantuote; talouden tasapainomalli; metsäsektorimalli

Tekijät
  • Honkatukia, Sähköposti juha.honkatukia@vatt.fi (sähköposti)
  • Kallio, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Hänninen, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org
  • Pohjola, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017 Julkaistu 19.11.2008

Katselukerrat 3116

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6388 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset