Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Annika Kangas (email), Jyrki Kangas

Mallit, ennusteet ja simulointi metsätalouden laskentajärjestelmissä

Kangas A., Kangas J. Mallit, ennusteet ja simulointi metsätalouden laskentajärjestelmissä. Metsätieteen aikakauskirja 1997/3: 389-404. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1997 numero 3 artikkeli 6478. https://doi.org/10.14214/ma.6478

Tiivistelmä

Metsätalouden laskentajärjestelmät pohjautuvat yhä enemmän simuloituihin metsien kehitysennusteisiin, mutta näin saatujen kehitysennusteiden ja -skenaarioiden luotettavuutta ei ole riittävästi tarkasteltu. Tässä artikkelissa esitellään erilaisten puustotunnusten ennustamiseen liittyviä epävarmuuden lähteitä. Lähinnä tarkastellaan mallien jäännösvirheiden ja kertoimien sekä malleissa tarvittavien lähtötietojen virheiden vaikutuksia saataviin ennusteisiin. Lisäksi tarkastellaan esimerkkilaskelman avulla virheiden vaikutuksia metsäsuunnitelmaan. Puustotunnusten ennustamisen lisäksi metsäsuunnittelussa aiheuttavat epävarmuutta esimerkiksi päätöksentekijän tavoitteiden analysointi ja kuvaaminen. Ennustamiseen ja suunnitteluun liittyvät erilaiset epävarmuustekijät ja niiden yhteisvaikutukset tulisikin tuntea nykyistä paremmin. Epävarmuus pitäisi myös pystyä kuvaamaan päätöksentekijälle tämän ymmärtämässä muodossa.

Avainsanat
metsäsuunnittelu; päätöstuki; ennustaminen; epävarmuus

Tekijät
  • Kangas, Sähköposti annika.kangas@metla.fi (sähköposti)
  • Kangas, Sähköposti ei.tietoa@metsatiede.org

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 2285

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6478 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Etula H., Store R. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 3 artikkeli 6558
Vastaranta M., Ojansuu R. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6940
Kurttila M., Pukkala T. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6335
Laitila T., Hujala T. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 2 artikkeli 5760
Uuttera J., Anttila P. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6317
Hokajärvi R., Tikkanen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6315
Tikkanen J., Hänninen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2 artikkeli 5792
Niskanen Y., (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3 artikkeli 6220
Haara A., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 2 artikkeli 6246
Niskanen Y., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6799
Hyvönen P., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5679
Anttila P., Lehikoinen M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6178
Hänninen H., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 4 artikkeli 6163
Kangas J., Mononen A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6518
Store R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6287
Kangas J., Pukkala T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6286
Holopainen M., Tuominen S. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6333
Kurttila M., Pykäläinen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6258
Hytönen L. A., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3 artikkeli 6055
Kangas A., Kangas J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6478
Isokääntä T., Tikkanen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 4 artikkeli 6113
Sell R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6186