Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3

Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

• Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten metsäkoneissa käytettävien hydrauliikkaöljyjen biohajoavuutta suomalaisessa maaperässä, koneista öljyihin mahdollisesti kertyneitä raskasmetalleja sekä eräitä käytännön kannalta kiinnostavia öljyjen fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia kuten energiasisältöä, happolukua, vesipitoisuutta ja viskositeettia. Hydrauliikkajärjestelmässä mukana olevalla liuenneella, emulgoituneella tai liukenemattomalla vedellä sekä öljyn kohonneella happoluvulla voidaan niiden ilmetessä katsoa olevan yhteyttä metsäkoneiden tiivistevuotoihin.

Biohydrauliikkaöljyjen todettiin biohajoavan maassa vuoden mittausjakson aikana nopeammin kuin perinteisten mineraaliöljypohjaisten hydrauliikkaöljyjen. Kaikki käytetyt öljyt biohajosivat hieman hitaammin kuin käyttämättömät, mikä saattaa johtua öljyjen jonkinasteisesta hajoamisesta (esim. metallien katalysoima hapettuminen) metsäkoneiden hydrauliikkajärjestelmissä tai kevyiden, nopeammin biohajoavien öljyjakeiden haihtumisesta. Tutkittujen öljyjen lämpöarvot olivat kapealla välillä 39–46 MJ/kg, eikä öljyjen käytöllä havaittu olevan tähän merkittävää vaikutusta. Kaikissa tutkitut metallipitoisuudet olivat erittäin pieniä (Fe 

• Kuokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Närhi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saukkoriipi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vuoti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vähäoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kolppanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin eteläsuomalaisiin yksityismetsiin metsänparannusvaroilla rakennettujen metsäteiden sulan maan aikaisia kunnossapitokustannuksia vuosina 1978–2001. Tutkittuja metsäteitä oli 19 ja ne sijaitsivat Metsäkeskus Häme-Uudenmaan ja Metsäkeskus Keski-Suomen toimialueilla.

Saatujen tulosten mukaan metsäteiden osakkaat käyttivät teiden kunnossapitoon vuosittain varoja keskimäärin 61 euroa/km. Tämän lisäksi metsäyhtiöt käyttivät puunkuljetuksissa syntyneiden vaurioiden korjaamiseen runsaat 6 euroa/km/a. Metsäteillä kuljetettua puumäärää kohti kunnossapitokustannukset olivat keskimäärin 0,25 euroa/m³.

Noin 60 % kunnossapitokustannuksista aiheutui sorastuksesta. Metsäteiden höyläykseen ja lanaukseen käytettiin vuodessa keskimäärin 15 euroa/km ja tienvarsien raivaukseen vuodessa 10 euroa/km. Muiden työlajien kustannukset olivat erittäin vähäisiä. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että yksityismetsiin rakennettujen metsäteiden kunnossapitoon käytetään vuosittain huomattavasti vähemmän varoja aikaisempiin tutkimustuloksiin verrattuna.

• Piiparinen, Sähköposti: heikki.piiparinen@metla.fi

Katsauksessa esitellään yleisesti ekosysteemipalveluiden lähestymistapa metsien käytön päätöksentekoon ja erityisesti erilaisia lähestymistapoja ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Esimerkkien avulla tarkastellaan mahdollisuuksia arvottaa boreaalisten metsien käytön aiheuttamia muutoksia ekosysteemipalveluiden tuotannossa.

Ekosysteemipalveluiden lähestymistapa korostaa metsäekosysteemin lukuisten pääomavarantojen ajallis-alueellisen kehitysdynamiikan kuvaamisen ja ennustamisen sekä tähän väistämättä liittyvän epävarmuuden esilletuonnin tärkeyttä. Ekosysteemipalveluiden tuotannon jatkuvuus tulisi turvata varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja joustavasti paikallisiin olosuhteisiin sopi-vien instituutioiden avulla kiinnittäen erityishuomiota eri ohjauskeinojen vuoro- ja yhteisvaikutuksiin. Taloudellisen, ekologisen ja sosiokulttuurisen arvottamisulottuvuuden johdonmukainen yhteensovittaminen muodostaa merkittävän erityisongelman, johon ei toistaiseksi ole esitetty yleispätevää ratkaisua.

• Matero, Sähköposti: jukka.matero@joensuu.fi
• Saastamoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kestävän puunkorjuun toteuttaminen on lisännyt päätöksentekijöiden kiinnostusta osallistavaa päätöstukea kohtaan. Tässä tutkimuksessa kestävällä puunkorjuulla tarkoitetaan puun myyntiin osoitetun alueen eri käyttömuotojen yhdistämistä ja yhteistarkastelua. Valtion metsissä kestävän korjuuvaihtoehdon valinnan päätöksenteko-ongelmat ovat monimutkaisia ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan ryhmäpäätöksentekoa. Kun päätökset tehdään ryhmäpäätöksentekoprosessin avulla, tueksi tarvitaan yksinkertaista päätöstukea. Aikaisempien tutkimusten perusteella äänestysmene-telmä olisi tähän tarkoitukseen hyödyllinen apuväline. Äänestysmenetelmänä voidaan käyttää esimerkiksi Multicriteria Approval (MA) -menetelmää. Tässä tapaustutkimuksessa testattiin MA-äänestysmenetelmää korjuuvaihtoehdon valinnassa käyttäen ekologisia, sosiaalisia ja taloudel-lisia valintakriteerejä. Metsähallitus ja sen sidosryhmät olivat kiinnostuneita menetelmän käytöstä. Sen avulla toteutettu ryhmäpäätöksentekoprosessi johti konsensusratkaisuun. Eturyhmien edustajien (asukkaat, metsästäjät, puunostajat – Stora-Enso Oy, luonnonsuojeluyhdistys, Mikkelin- ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon metsäkeskus, Etelä-Savon ympäristökeskus) mielestä heillä oli mahdollisuus tehdä hyvää yhteistyötä päätöksenteon aikana. Lisäksi kaikissa testeissä valittiin parhaaksi sama korjuuvaihtoehto. MA oli ilmeisesti hyödyllinen päätöstuki tämän vaikean ja monimutkaisen päätöksenteko-ongelman ratkaisussa, koska hyvin erilaiset eturyhmät pystyivät nopeasti ja ymmärrettävästi esittämään preferenssinsä järjestysasteikolla. Kokonaisuudessaan ryhmäpäätöksentekoprosessin kokeilua voidaan pitää onnistuneena, koska molemmat sekä korjuuvaihtoehdon toteuttamisesta vastuussa oleva Metsähallituksen organisaatio että sen sidosryhmät olivat tyytyväisiä saatuihin tuloksiin.

• Palander, Sähköposti: teijo.palander@joensuu.fi
• Laukkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kalland, Sähköposti: fkalland@saunalahti.fi
• Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Levula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ilvesniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Westman, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Kiikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

• Jutras, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Alenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Vuoden 2001 marraskuun myrskyjen, Pyryn ja Janikan, aiheuttamat puustotuhot inventoitiin 1 849:llä VMI9:n pysyvällä koealalla. Joulukuussa 2001 tehty inventointi kattoi pahimmat tuhoalueet – Hämeen-Uudenmaan ja Pirkanmaan metsäkeskusten alueet kokonaan sekä osia niitä ympäröivistä metsäkeskuksista. Myrskytuhoja todettiin 1,2 miljoonalla hehtaarilla, mikä on 30 % inventoidun alueen metsäalasta. Tuhopuiden korjuuhakkuita, valtaosin yksittäisten tuhopuiden poimintaa, arvioitiin tarvittavan 460 000 hehtaarin alueella. Myrskyn vaurioittamaa puustoa oli 7,3 miljoonaa kuutiometriä (keskivirhe 15 %), mikä on 1,4 % alueen puuston tilavuudesta. Määrä on noin kaksinkertainen metsäkeskuksissa koottuihin pika-arvioihin verrattuna. Tuhopuustosta 62 prosenttia oli kuusta, 34 prosenttia mäntyä ja 4 prosenttia koivua. Läpimitaltaan yli 10-senttisiä tuhopuita oli 24 miljoonaa kappaletta. Tuhopuiden tukkiosuus ei ollut alentunut merkittävästi myrskytuhon välittömänä seurauksena.

Keväällä 2003 tehtiin tuhopuiden tilan seurantamittaus. Tuhopuustosta oli korjattu, valtaosin heti ensimmäisenä myrskyn jälkeisenä talvena, noin 70 %. Hakkuissa korjatut ei-tuhopuut mukaan lukien tuhojen korjaushakkuiden kokonaispoistuma on ollut noin 15 miljoonaa kuutiometriä. Metsään jääneestä puuaineksesta 62 % oli muuttunut tukkikelvottomaksi, mutta yli kolmannes oli vielä kokonaan ilman hyönteistuhoja. Metsään jääneen tuhopuuston alkuperäinen kantohinta-arvo 48 miljoonaa euroa oli jo alentunut 13 miljoonaa euroa ja voi alentua lisää saman verran, 22 miljoonaan euroon, jos kaikki puuaines pilaantuu tukkikelvottomaksi ennen korjuuta.

VMI9:n pysyvät koealat osoittautuivat toimivaksi kehikoksi nopeasti ja suhteellisen pienin resurssein tehtävään erikoisinventointiin. Kerätty aineisto tarjoaa jatkossa mahdollisuuden myrskytuhojen tässä vaiheessa tehtyä yksityiskohtaisempaan analysointiin.

• Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi
• Ahola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org