Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Erkki Tomppo (email), Helena Henttonen, Kari T. Korhonen, Alpo Aarnio, Arto Ahola, Juha Heikkinen, Tarja Tuomainen

Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96

Tomppo E., Henttonen H., Korhonen K. T., Aarnio A., Ahola A., Heikkinen J., Tuomainen T. (1999). Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys 1967–96. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6661. https://doi.org/10.14214/ma.6661

Tiivistelmä

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1967–1996 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä ja tuloslaskennasta sekä maastomittaukset niiltä osin kuin ne poikkeavat aiemmin julkaistuista Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen mittauksista. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu yksityiskohtaisesti Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä.

Pohjois-Savon metsiä uudistettiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa voimakkaasti. Puuvaranto laski tuolloin lievästi. Metsien uudistaminen ja soiden ojitus alkoivat lisätä kasvua ja poistuman jäätyä entiselle tasolla tai jopa laskettua myös varanto alkoi lisääntyä. Se on noussut 1960-luvun lopun 113 milj. m3:sta 152 milj. m3:iin eli 35 %. Puuston kasvu on samaan aikaan noussut 5,31 milj. m3:sta 6,92 milj. m3:iin. Hakkuut ovat viime vuosina vilkastuneet, joten varannon lisäys ei ole ollut enää yhtä nopeaa kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Metsien uudistamisen seurauksena kasvatushakkuiden tarpeessa olevia metsiä on runsaasti. Pohjois-Savon metsien kasvupaikat ovat viljavia. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä on sen vuoksi suhteellisen paljon.

Asiasanat
Valtakunnan metsien inventointi; metsävarat; metsien kasvu; metsien tila; metsien monimuotoisuus

Tekijät
  • Tomppo, ORCID ID:Sähköposti erkki.tomppo@metla.fi (email)
  • Henttonen, ORCID ID:
  • Korhonen, ORCID ID:
  • Aarnio, ORCID ID:
  • Ahola, ORCID ID:
  • Heikkinen, ORCID ID:
  • Tuomainen, ORCID ID:

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6661

Creative Commons -lisenssi

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2013) Suomen metsät 2004–2008 ja niiden kehitys 1921–2.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2013 numero 3 artikkeli id 6025
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2007) Suomen metsävarat metsäkeskuksittain 2004–2006 j.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2007 numero 2B artikkeli id 6217
Korhonen K. T., Heikkinen J. et al. (2006) Suomen metsävarat 2004–2005 Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 1B artikkeli id 6174
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2005) Lapin metsäkeskuksen alueen metsävarat 1970–2003.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2B artikkeli id 5945
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2004) Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsäva.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2004 numero 3B artikkeli id 6808
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2003) Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 1969–20.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 2B artikkeli id 5787
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2001) Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 3B artikkeli id 5861
Tomppo E., Henttonen H. et al. (2001) Etelä-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat 196.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2001 numero 2B artikkeli id 6612
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Pirkanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 1965.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 4B artikkeli id 6454
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Hämeen-Uudenmaan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 3B artikkeli id 6795
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (2000) Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat .. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2000 numero 2B artikkeli id 6148
Tomppo E., Korhonen K. T. et al. (1999) Kymen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 3B artikkeli id 6727
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1999) Pohjois-Savon metsäkeskuksen alueen metsävarat j.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6661
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1999) Keski-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1999 numero 2B artikkeli id 6660
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1998) Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävara.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 2B artikkeli id 6134