Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Marjo Laitala (email), Ninni Saarinen, Heli Saarikoski, Jukka Tikkanen

Sidosryhmien näkemyksiä alueellisesta metsäohjelmatyöstä

Laitala M., Saarinen N., Saarikoski H., Tikkanen J. (2009). Sidosryhmien näkemyksiä alueellisesta metsäohjelmatyöstä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6762. https://doi.org/10.14214/ma.6762

Tiivistelmä

Yksi suomalaisen metsäpolitiikan keskeisistä tavoitteista on metsäalan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden lisääminen. Tästä lähtökohdasta kaikille alueellisten metsäneuvostojen jäsenille lähetettiin kysely, jonka tavoitteena oli selvittää, miten eri sidosryhmät ovat kokeneet osallistumisen alueellisen metsäohjelman (AMO) laadintaan. Tutkimuksen avulla haluttiin löytää osallistumisen onnistumisia ja ongelmia, selvittää tasapuolisuuden toteutumista metsäneuvostoissa, niiden jäsenten käsityksiä ohjelmatyön vaikuttavuudesta ja heidän sitoutumistaan ohjelman tavoitteisiin.

Metsäneuvostojen jäsenten mielestä alueellisen metsäohjelman rooli metsien käsittelyä ja metsäsektoria linjaavana ohjelmana on merkittävä. Sen sijaan oman toiminnan vaikuttavuus on jäänyt epäselväksi monelle neuvoston jäsenelle. Ympäristöjärjestöjen edustajien arviot ryhmänsä osallistumisen vaikutuksista poikkesivat kyselyssä suuresti muiden sidosryhmien edustajien kannoista. Ympäristöjärjestöjen edustajien arviot niin ohjelmaprosessista kuin mahdollisuuksistaan vaikuttaa metsäohjelman sisältöön olivat huomattavan kriittisiä. Kaiken kaikkiaan metsäneuvostoa pidettiin kuitenkin hyödyllisenä foorumina, jossa syntyy uutta yhteistyötä, ja joka vahvistaa sidosryhmien välistä verkostoitumista. Metsäohjelmatyöhön osallistuneet ovat suurelta osin sitoutuneita ohjelman tavoitteiden toteuttamiseen.

Asiasanat
alueellinen metsäneuvosto; alueellinen metsäohjelma; osallistuminen; hyväksyttävyys; vaikuttavuus

Tekijät
  • Laitala, ORCID ID:Sähköposti ninni.saarinen@helsinki.fi (email)
  • Saarinen, ORCID ID:
  • Saarikoski, ORCID ID:
  • Tikkanen, ORCID ID:

Julkaistu 5.10.2009

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.6762 | Lataa PDF

Creative Commons -lisenssi

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta

Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Silvennoinen H., Tikkanen J. et al. (2019) Eri-ikäisrakenteisuutta tavoittelevien hakkuiden.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 numero 0 artikkeli id 10192
Turtiainen M., Tikkanen J. et al. (2019) Luonnontuotteet metsäsuunnitteluun Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2019 numero 0 artikkeli id 10162
Hokajärvi R., Hujala T. et al. (2010) Informaatio-ohjauksen vaikuttavuus: toiminnan te.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2010 numero 1 artikkeli id 6794
Tikkanen J., Kangas A. et al. (2009) Vaikuttava ja hyväksyttävä alueellinen metsäohje.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6763
Laitala M., Saarinen N. et al. (2009) Sidosryhmien näkemyksiä alueellisesta metsäohjel.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6762
Saarinen N., Kangas A. et al. (2009) Osallistujien näkökulmat alueellisiin metsäohjel.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6761
Kurttila M., Leskinen P. et al. (2009) Alueellisten metsäohjelmien kehittäminen toimint.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 3 artikkeli id 6759
Laitila T., Hujala T. et al. (2009) Yksityismetsien monikäyttöön ja monimuotoisuutee.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2009 numero 2 artikkeli id 5760
Hokajärvi R., Tikkanen J. et al. (2006) Yhteistyön ohjeistus metsäkeskusten metsäsuunnit.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2006 numero 4 artikkeli id 6315
Tikkanen J., Hänninen H. et al. (2005) Sidosryhmäyhteistyö alueellisessa metsäsuunnitte.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2005 numero 2 artikkeli id 5792
Isokääntä T., Tikkanen J. (2003) Metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan välinen v.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 4 artikkeli id 6113
Tikkanen J. (2003) Alueellisen metsäohjelmatyön osallistamismenette.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2003 numero 3 artikkeli id 6800
Leskinen L., Tikkanen J. et al. (2002) Pohjoisten metsäkeskusten yhteistyöryhmät ja nii.. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2002 numero 2 artikkeli id 6865