Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Mikko Jokinen (email)

Metsänomistuksen kulttuuriset tekijät – metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta

Jokinen M. Metsänomistuksen kulttuuriset tekijät – metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 1998 numero 4 artikkeli 5996. https://doi.org/10.14214/ma.5996

Tiivistelmä

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien käsityksiä metsästä ja ympäristönsuojelusta. Kyseessä on tapaustutkimus, jonka kohteena olivat sysmäläiset yksityismetsänomistajat. Tutkimus kuuluu humanistiseen ympäristötutkimukseen.

Ympäristöongelmien ratkaisemisessa yhä keskeisemmäksi tehtäväksi on noussut ongelmien inhimillisten syiden ja alkuperien selvittäminen. Tässä työssä ajattelun ja toiminnan suhdetta tutkivalla kulttuurintutkimuksella on keskeinen asema. Kulttuurilla tarkoitetaan laajassa mielessä inhimillistä toimintaa. Toiminnan taustalla oletetaan piilevän kognitiivisia eli tiedollisia järjestelmiä. Kognitiivisen teorian mukaan ihmisen tieto järjestyy kulttuurisiksi malleiksi, jotka ohjaavat toimintaa ja inhimillisiä valintoja. Kulttuuriset mallit ovat sosiaalisesti jaettua tietoa.

Tutkimuksessa hahmotettiin viisi kulttuurista mallia: Resurssimalli, Toimintamalli, Elinympäristömalli, Hyvän metsän -malli ja Omistusmalli. Resurssimalli ohjaa metsänomistajaa näkemään metsänsä laajana resurssina. Metsä käsitetään lisäksi paikkana, jossa harjoitetaan konkreettisia toimia. Elinympäristömalli ohjaa mieltämään metsän osana kodin ja muun elämänpiirin fyysistä maisemaa, ja Hyvän metsän -malli kertoo millainen metsä on hyvä taikka huono metsänomistajan mielestä. Omistusmalli näkee metsän omaisuutena, johon kohdistuva päätäntävalta kuuluu metsänomistajalle. Pakkotoimiin perustuvan luonnonsuojelun ja metsänhoidon katsotaan rikkovan tätä oikeutta vastaan. Omistaminen merkitsee myös identifioitumista johonkin alueeseen.

Tutkimuksessa selvisi, että metsänomistajilla on moniulotteista jaettua tietoa metsästä ja ympäristönsuojelusta, ja tämä tieto on järjestynyt malleiksi. Niitä tutkimalla saadaan perustietoa metsänomistajista sekä kestävän metsätalouden sosiokulttuurisista reunaehdoista. Tämä tieto on hyödyksi vältettäessä ja ratkaistaessa ympäristökonflikteja.

Avainsanat
kognitiivinen antropologia; metsä; ympäristönsuojelu; kulttuurinen malli; Sysmä

Tekijä
  • Jokinen, Sähköposti mikko.jokinen@metla.fi (sähköposti)

Vastaanotettu 20.2.2017

Katselukerrat 2130

Saatavilla https://doi.org/10.14214/ma.5996 | Lataa PDF

Creative Commons License

Rekisteröidy
Click this link to register to Metsätieteen aikakauskirja.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Nieminen M., Pukkala T. et al. (2023) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2023 no. 0 artikkeli 22001
Salminen O., Kuusela S. et al. (2023) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2023 no. 0 artikkeli 10721
Valonen M., Korhonen O. et al. (2022) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2022 no. 0 artikkeli 10671
Hänninen H., Hamunen K. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10578
Hänninen H., Kotivuori E. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10577
Nöjd P., Henttonen H. M. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10570
Niemistö P., Hallikainen V. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10538
Erkkilä A., Mustalahti I. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10513
Siiskonen H., (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10393
Korhonen J., Tuppura A. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10327
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10198
Hänninen H., Kumela H. et al. (2017) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2017 no. 0 artikkeli 6997
Asikainen A.-R., Hujala T. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 3 artikkeli 5808
Etula H., Antikainen H. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 2 artikkeli 6895
Hautanen J., Ojanen P. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 1 artikkeli 6650
Hölttä H., (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 4 artikkeli 6598
Ihalainen A., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 3 artikkeli 6026
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 3 artikkeli 6025
Peltola T., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6031
Miina J., Saksa T. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6030
Kojola S., Haavisto M. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6029
Höglund H., Hujala T. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 4 artikkeli 6486
Pykäläinen J., Hujala T. (2012) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 2 artikkeli 6456
Kasanen M., Heikkinen H. I. (2012) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 1 artikkeli 5847
Etula H., Store R. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 3 artikkeli 6558
Laitila J., Väätäinen K. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 2 artikkeli 6635
Rantala J., Kautto K. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 1 artikkeli 5927
Vastaranta M., Ojansuu R. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6940
Laurila J., Tasanen T. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6939
Viitala E.-J., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5906
Viitala E.-J., (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5905
Pellikka J., Heliövaara K. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 3 artikkeli 5904
Saksa T., Miina J. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 2 artikkeli 5738
Saarikoski H., Mustajoki J. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6783
Karppinen H., Tiainen L. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6782
Kurttila M., Pukkala T. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6335
Laitila T., Hujala T. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 2 artikkeli 5760
Kallio T., Komonen A. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 1 artikkeli 5833
Honkatukia J., Kallio M. et al. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 3 artikkeli 6388
Kojola S., Hökkä H. et al. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6615
Petäjistö L., Selby A. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 4 artikkeli 5981
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 2B artikkeli 6217
Tuominen S., Pekkarinen A. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 2 artikkeli 6696
Hyvönen P., Pekkarinen A. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 1 artikkeli 6100
Uuttera J., Anttila P. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6317
Hokajärvi R., Tikkanen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6315
Hallikainen V., Jokinen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6314
Vatanen E., Pirkonen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 4 artikkeli 6313
Rantala J., Kulmala H. I. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 3 artikkeli 5692
Rantala J., Saarinen V.-M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 3 artikkeli 5691
Raitio K., Rannikko P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 2 artikkeli 5866
Kumela H., Koskela T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 2 artikkeli 5865
Korhonen K. T., Heikkinen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 1B artikkeli 6174
Jalkanen R., Aalto T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 4 artikkeli 6137
Koskela T., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 3 artikkeli 5779
Pukkala T., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 3 artikkeli 5778
Nuutinen T., Hirvelä H. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2B artikkeli 5946
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (2016) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2B artikkeli 5945
Tikkanen J., Hänninen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2 artikkeli 5792
Raitio K., Rytteri T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 2 artikkeli 5791
Saari A., Kangas A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6256
Tanttu V., Ahtikoski A. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 4 artikkeli 5668
Nuutinen T., Salminen O. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 4 artikkeli 5665
Nuutinen T., Hirvelä H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3B artikkeli 6809
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3B artikkeli 6808
Hänninen H., Kurttila M. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3 artikkeli 6223
Ylikoski P., Niskanen Y. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3 artikkeli 6221
Niskanen Y., (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 3 artikkeli 6220
Viitala E.-J., Saarinen V.-M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 2 artikkeli 6247
Haara A., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 2 artikkeli 6246
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2004 no. 1 artikkeli 6078
Kärhä K., Tammiruusu V. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 4 artikkeli 6111
Rantala J., Rikala R. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 4 artikkeli 6108
Tikkanen J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6800
Niskanen Y., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6799
Kuokkanen T. J., Närhi J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6798
Piiparinen H., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6797
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2B artikkeli 5788
Tomppo E., Tuomainen T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2B artikkeli 5787
Hyvönen P., Korhonen K. T. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5679
Hyppönen M., Hallikainen V. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6670
Saarinen V.-M., Aarnio J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6197
Mehtätalo L., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6196
Hyppönen M., Hyvönen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 4 artikkeli 6195
Hokajärvi R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6183
Anttila P., Lehikoinen M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6178
Hökkä H., Kaunisto S. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 2B artikkeli 6242
Hänninen H., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 4 artikkeli 6163
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 3B artikkeli 5862
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 3B artikkeli 5861
Saarinen V.-M., Aarnio J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 3 artikkeli 6682
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 2B artikkeli 6613
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 2B artikkeli 6612
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1B artikkeli 6434
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 4B artikkeli 6455
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 4B artikkeli 6454
Kukkola M., Nöjd P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 4 artikkeli 6065
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3B artikkeli 6796
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3B artikkeli 6795
Nuutinen T., Hirvelä H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2B artikkeli 6149
Korhonen K. T., Tomppo E. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 2B artikkeli 6148
Hirvelä H., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1B artikkeli 6311
Uotila E., Viitala E.-J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1 artikkeli 6910
Wall A., Kubin E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1 artikkeli 6909
Tomppo E., Korhonen K. T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3B artikkeli 6727
Ikäheimo J., Asikainen A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3 artikkeli 6850
Asikainen A., Nuuja J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3 artikkeli 6849
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2B artikkeli 6661
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2B artikkeli 6660
Viitala E.-J., Uotila E. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2 artikkeli 6117
Jokinen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5996
Tomppo E., Henttonen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2B artikkeli 6134
Ovaskainen V., Ripatti P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 2 artikkeli 6961
Pesonen M., Soimasuo J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 1 artikkeli 6713
Rouvinen S., Kangas A. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 4 artikkeli 6234
Valkonen S., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6475
Väkevä J., Lipponen K. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6474
Kangas J., Mononen A. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6518
Mattila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6517
Jokinen M., Heinonsalo J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 1 artikkeli 6357
Store R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6287
Kangas J., Pukkala T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 3 artikkeli 6286
Rikala R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 2 artikkeli 5798
Hänninen H., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 1 artikkeli 6152
Ripatti P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 3 artikkeli 6664
Hakkarainen J., Hyttinen P. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 3 artikkeli 6663
Mielikäinen K., Valkonen S. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 2 artikkeli 5948
Hökkä H., Penttilä T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6377
Jylhä P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1995 no. 1 artikkeli 6376
Mustonen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1994 no. 2 artikkeli 5923
Uusitalo J., Kivinen V.-P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1994 no. 2 artikkeli 5922
Nurmi J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1994 no. 2 artikkeli 5921
Oikarinen M., Pasanen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1994 no. 2 artikkeli 5920
Melkas T., Vastaranta M. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6334
Holopainen M., Tuominen S. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 4 artikkeli 6333
Leskinen L. A., (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6760
Kurttila M., Leskinen P. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6759
Müller M. M., (2024) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2024 no. 0 artikkeli 23002
Viitala E.-J., Hujala T. et al. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10377
Saarinen M., Valkonen  S. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10372
Nieminen M., Launiainen S. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10336
Rautiainen M., Kuusinen N. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10323
Juutinen A., Ahtikoski A. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10313
Smolander A., Henttonen H. M. et al. (2020) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2020 no. 0 artikkeli 10219
Pykälä J., (2019) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2019 no. 0 artikkeli 10170
Ruotsalainen S., (2018) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2018 no. 0 artikkeli 9929
Viitala E.-J., Leppänen J. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 1 artikkeli 6652
Viitala E.-J., Leppänen J. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 1 artikkeli 6651
Rytteri T., Leskinen L. A. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2012 no. 4 artikkeli 6488
Hallikainen V., Helle T. et al. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 3 artikkeli 6390
Rantala J., (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 2 artikkeli 6616
Leskinen L., Peltola T. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 2 artikkeli 5867
Lilja A., Kokkola M. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 3 artikkeli 5780
Kurttila M., Pykäläinen J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6258
Matero J., Saastamoinen O. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 3 artikkeli 6802
Juurola M., Karppinen H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5682
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5681
Hyppönen M., Varmola M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 1 artikkeli 6671
Hytönen L. A., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 3 artikkeli 6055
Nikula A., Store R. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 3 artikkeli 6852
Ruotsalainen S., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 1 artikkeli 6441
Seppänen P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5998
Wall A., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 3 artikkeli 6574
Nikkanen T., Antola J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 3 artikkeli 6572
Kangas A., Kangas J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 3 artikkeli 6478
Saarilahti M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 1 artikkeli 6359
Heikkilä R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 1 artikkeli 6358
Hellström E., Hyttinen P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 4 artikkeli 6733
Miettinen P., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 4 artikkeli 6732
Suominen O., Niemelä P. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1996 no. 1 artikkeli 6153
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1994 no. 1 artikkeli 6047
Hantula J., Koivula M. et al. (2022) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2022 no. 0 artikkeli 10728
Koivula M., Vanha-Majamaa I. (2021) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2021 no. 0 artikkeli 10481
Silvennoinen H., Tikkanen J. et al. (2019) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2019 no. 0 artikkeli 10192
Lappi J., (2019) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2019 no. 0 artikkeli 10185
Kangas A., Packalen T. (2018) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2018 no. 0 artikkeli 10031
Siitonen J., Pouttu A. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 3 artikkeli 5810
Kuusela S., Rantala M. et al. (2014) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2014 no. 2 artikkeli 6896
Juntunen M.-L., (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 2 artikkeli 6882
Kurttila M., Pykäläinen J. et al. (2013) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2013 no. 1 artikkeli 6032
Komonen A., Alajoki H. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2011 no. 4 artikkeli 6811
Rovanperä S., Luhta V. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6941
Hyppönen M., Hyvönen J. et al. (2010) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 1 artikkeli 6784
Karppinen H., Ahlberg M. (2008) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2008 no. 1 artikkeli 6420
Hänninen H., Karppinen H. et al. (2007) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2007 no. 3 artikkeli 6404
Berninger K., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 3 artikkeli 5696
Väätäinen K., Asikainen A. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 3 artikkeli 5695
Uotila E., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2005 no. 1 artikkeli 6260
Isokääntä T., Tikkanen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 4 artikkeli 6113
Rantala J., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2003 no. 2 artikkeli 5680
Sell R., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6186
Laasasenaho J., Koivuniemi J. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2002 no. 3 artikkeli 6185
Silfverberg K., Issakainen J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2001 no. 1 artikkeli 5818
Hyppönen M., Perälä J.-P. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2000 no. 1 artikkeli 6911
Saksa T., Jokinen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1999 no. 2 artikkeli 6121
Järveläinen V.-P., Karppinen H. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 4 artikkeli 5999
Hyppönen M., (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 1 artikkeli 6715
Saksa T., Smolander H. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1998 no. 1 artikkeli 6714
Kiviluoma P., Uusitalo J. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 4 artikkeli 6236
Hallikainen V., Hyppönen M. et al. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 1997 no. 2 artikkeli 6520
Laitala M., Saarinen N. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6762
Saarinen N., Kangas A. et al. (2009) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2009 no. 3 artikkeli 6761
Korhonen K. T., Ihalainen A. et al. (2011) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2010 no. 4 artikkeli 6943
Yli-Kojola H., Nevalainen S. (1970) Metsätieteen aikakauskirja vol. 2006 no. 1 artikkeli 5735