Artikkelit jotka sisältää sanan 'k'

• Nieminen, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8608-2814 Sähköposti: mika.nieminen@luke.fi
• Pukkala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2853-9510 Sähköposti: timo.pukkala@uef.fi
• Stenberg, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3381-0328 Sähköposti: leena.stenberg@luke.fi
• Sarkkola, Luonnonvarakeskus, Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: sakari.sarkkola@luke.fi
• Vihonen, Metsäpalvelu Arvometsä Oy, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-6660-7890 Sähköposti: aleksi.vihonen@arvometsa.fi
• Valkeapää, Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry, Riihimäki https://orcid.org/0000-0001-5492-854X Sähköposti: annukka.valkeapaa@jatkuvakasvatus.fi

Tutkimuksessa arvioitiin MELA-ohjelmiston mallipohjaiseen tarkasteluun perustuen nykyi­sen perusluonnonhoidon ja tehostetun luonnonhoidon vaikutuksia metsien monimuotoisuutta kuvaavien rakennepiirteiden kehitykseen vuosina 2015–2064. Vaikutusarviot tehtiin 70 miljoonan kuutiometrin vuosittaisen runkopuukertymän (Taso70) ja suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän (TasoSY) mukaisilla hakkuiden tasoilla. Molemmat luonnonhoidon mallit perustuivat nykyisiin metsänhoitosuosituksiin ja vallitsevaan tasaikäisrakenteiseen metsien hoitoon. Voimaperäisimpänä toimenpiteenä tehostetun luonnonhoidon mallissa puuntuotannon ulkopuolelle siirrettiin monimuotoisuudelle arvokkaiden puuston rakennepiirteiden perusteella 1,2 miljoonaa hehtaaria nykyistä puuntuotannon metsämaata. Tämä lisäsuojelu, joka kohdistui etenkin korpiin ja iäkkäisiin kangasmetsiin, kasvatti suojellun metsämaan (ei sisällä kitu- tai joutomaata) pinta-alan nykyiseen nähden Etelä-Suomessa 2,7- ja Pohjois-Suomessa 1,4-kertaiseksi. Muina tehostetun luonnonhoidon toimina tarkasteltiin säästöpuiden määrän ja järeyden kasvatusta, sekapuuosuuden lisäystä harvennushakkuissa jätettävässä puustossa, ainespuukokoisen lehtipuun korjuun rajoittamista harvennushakkuiden aines- ja energiapuun yhdistetyssä korjuussa sekä kantojen nostosta luopumista. Puuntuotannon metsämaalla hakkuut määrittivät pitkälti metsien rakenteen kehitystä. Metsien monimuotoisuudelle tärkeiden rakennepiirteiden kehitys oli TasoSY-ratkaisuissa Taso70:n vastaavia selvästi heikompi, ja merkittävien monimuotoisuusvaikutuksien kehittymiselle on sitä paremmin mahdollisuuksia, mitä maltillisempia hakkuita toteutetaan. Hakkuutasosta riippumatta tehostetun luonnonhoidon mallissa säästyi enemmän monimuotoisuudelle merkittäviä rakennepiirteitä kuin perusluonnonhoidon mallissa. Erityisesti lisäsuojelun merkitys korostui kasvavien hakkuiden aikana, ja TasoSY:n tehostetun luonnonhoidon ratkaisun rakennepiirteiden kehitys oli hyvin lähellä Taso70:n perusluonnonhoidon mukaista ratkaisua. Merkittävästä lisäsuojelusta ja muista luonnonhoidon toimenpiteistä huolimatta tehostetun luonnonhoidon malli antaisi tämän tutkimuksen perusteella mahdollisuuksia myös runkopuun hakkuumäärien lisäykseen viime vuosikymmenen (2011–2020) aikana keskimäärin toteutuneeseen runkopuun hakkuumäärään (68 milj. m³ v^–1) verrattuna.

• Salminen, Luonnonvarakeskus (Luke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-1392-2250 Sähköposti: o.salminen@outlook.com
• Kuusela, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-8191-8782 Sähköposti: saija.kuusela@syke.fi
• Punttila, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0002-0076-9499 Sähköposti: pekka.punttila@syke.fi
• Syrjänen, Suomen ympäristökeskus (Syke), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-4480-509X Sähköposti: kimmo.syrjanen@syke.fi

Tutkimus tehtiin kangasmetsän kestokokeilla Muhoksella ja Jämsässä. Ylempää mäntyjaksoa harvennettiin metsänhoitosuositusten mukaisesti ja lannoituskäsittely 138 kg typpeä hehtaarille toistettiin kahdesti 15‒22 vuoden tutkimusjaksoilla. Alikasvoskuusikko harvennettiin tiheyteen 2000 kpl ha^–1 tai raivattiin kokonaan.
Ensimmäisen lannoituksen vaikutus harvennetussa puustossa kesti noin kymmenen vuotta lisäten välittömästi sekä mäntyjakson että alikasvoskuusten kasvua. Kun harvennus ja lannoitus toistettiin, molempien puujaksojen läpimitan ja tilavuuden kasvu pysyi saavutetulla hyvällä tasolla ja alikasvoksen pituuskasvu jatkoi lisääntymistä. Typpilannoitus lisäsi alikasvoskuusten läpimitan kasvua enemmän kuin pituuskasvua. Lannoitus lisäsi mäntyjakson aiheuttamaa kilpailua, joka hidasti etenkin alikasvoksen pituuskehitystä. Koko tutkimusjaksolla lannoitukset lisäsivät mäntyjakson vuotuista tilavuuskasvua 1,3 m³ ha^–1, alikasvoskuusikon pohjapinta-alan kasvua varttuneessa männikössä 36 % ja nuoremmassa viljavassa männikössä 16 %. Lannoituksella ja alikasvoskuusikon raivauksella ei ollut yhdysvaikutusta mäntyjakson kasvuun.
Sekä lannoitus että kasvupaikan viljavuus vaikuttivat suhteellisesti enemmän kuusialikasvoksen läpimitan kasvuun ja vallitsevien taimien pituuskasvuun kuin ylemmän mäntyjakson kasvuun. Ero oli kuitenkin pieni. Nopea- ja hidasliukoisten typpilannoitteiden kasvuvaikutukset erosivat ajallisesti, mutta eivät koko tutkimusjaksolla. Lannoitus lisäsi eniten suurimpien mäntyjen kasvua ja etenkin hidasliukoinen typpi edisti vallitsevien alikasvoskuusten kasvua, joten lannoitus voi edistää kaksijaksoisen puuston erirakenteisuutta.
Männikön kasvu lisääntyi alikasvoksen raivauksen ansiosta vasta yli 60 vuoden iässä, yli 25 vuotta raivauksen jälkeen. Ilman lannoitusta alikasvoskuusten kasvu lisääntyi noin viiden vuoden viiveellä männikön harventamisen jälkeen. Lannoitus edisti elinvoimaisen alikasvoksen kasvua mutta ei korvannut mäntyjakson harvennusta, jonka tulisikin olla lannoitukseen valmistava toimenpide. Toisaalta lannoitus lisää mäntyjakson kasvua ja kilpailuvaikutusta nopeuttaen harvennustarvetta. Ylemmän mäntyjakson riittävä harventaminen on ensiarvoisen tärkeää, mikäli alla olevaa alikasvoskuusikkoa halutaan kasvattaa.

• Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi

Suomalaisen metsäpolitiikan keskeinen päämäärä on jo yli sadan vuoden ajan ollut puuntuotannollinen kestävyys, mutta metsätalouden kestävyyden tarkastelu on laajentunut yhteiskunnallisten tarpeiden ja arvostusten muuttumisen myötä. Nykyisin metsäpolitiikan tavoitteeksi mainitaan usein kokonaiskestävyys, joka on kuitenkin kestävyyden osa-alueiden välisten subjektiivisten, kullekin arvioijalle yksilöllisten vaihtosuhteiden takia mahdotonta saavuttaa. Tässä tutkimuksessa määrittelimme tutkijatyönä laatuvaatimukset kestävyyskeskustelussa käytettäville kriteereille. Tarvitaan kattava ja operatiivinen kriteeristö, jolla kestävyysmuutoksia voidaan objektiivisesti seurata. Kattavuus tarkoittaa, että kaikki sovellustilanteen kannalta merkittävät seikat on huomioitu. Toisaalta kaikilla kriteereillä tulee olla selkeä yhteys sovellustilanteeseen. Operatiivisuus taas tarkoittaa, että metsien käytön seurantaan ja tulevaisuuden suunnitteluun käytettävät kriteerit ovat tulkittavissa, mitattavissa, ja että ne pystyvät erottelemaan metsien käytön muutoksia. Tulevaisuuden suunnittelun näkökulmasta kriteereiden kehittyminen erilaisilla metsien käsittelyvaihtoehdoilla pitäisi olla ennustettavissa. Keräsimme työryhmissä ajatuksia metsien käytön kestävyyden kriteereiksi ja indikaattoreiksi, ja työstimme niistä keskusteltavaksi ehdotuksen kestävyysmuutoksen mittaami­sesta peilaamalla työryhmissä ehdotettuja kriteerejä ja indikaattoreita asetettuihin laatuvaatimuksiin. Koimme perinteiset ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden ryhmät liian yleisiksi operatiiviseen käyttöön, ja sen vuoksi jaoimme kriteerit kuuteen ryhmään: vesistön tila, luonnon tila, ilmaston tila, talous, hyvinvointi ja hyväksyttävyys. Useille tarkastelluille kriteereille emme löytäneet suoraa yhteyttä metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Monet tarkastelluista taloudellisista ja hyvinvointia kuvaavista kriteereistä soveltuvat paremmin esimerkiksi metsäteollisuuden investointeja ja toimintaa koskevaan päätöksentekoon tai maankäytön ja kaavoituksen päätöksentekoon kuin metsien käsittelyä koskevaan päätöksentekoon. Hyväksyttävyyttä koskevat kriteerit puolestaan soveltuvat esimerkiksi lakeja, sertifiointikriteereitä tai ohjeita koskevaan päätöksentekoon. Taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ilmenevät siten usein eri päätöksentekotasoilla kuin ekologinen tai puuntuotannollinen, ja tämä näkyy kriteereiden määrässä ja laadussa.

• Kangas, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-8637-5668 Sähköposti: annika.kangas@luke.fi
• Pynnönen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0001-5427-8209 Sähköposti: sari.pynnonen@luke.fi
• Mäkipää, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-3146-4425 Sähköposti: raisa.makipaa@luke.fi
• Komonen, Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylä; Jyväskylän yliopisto, Resurssiviisausyhteisö, Jyväskylä https://orcid.org/0000-0003-4764-2556 Sähköposti: atte.komonen@jyu.fi
• Halme, Jyväskylän yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos, Jyväskylä; Jyväskylän yliopisto, Resurssiviisausyhteisö, Jyväskylä https://orcid.org/0000-0002-1751-5858 Sähköposti: panu.halme@jyu.fi

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä korostuu viimeaikaisessa tutkimuksessa. Suomessa yksityismetsänomistajat omistavat suurimman osan metsätalousmaasta. Koska heidän mieli­piteensä ovat olennaisia ilmastoystävällisten metsienhoitotapojen soveltamiselle, tutkimme, miten todennäköisesti yksityiset metsänomistajat haluaisivat korvausta vastaan ottaa käyttöön hiilen sidontaa ja varastointia lisääviä toimenpiteitä. Metsänomistajakunnan heterogeenisyyden vaikutuksen analysoimiseksi kysymyslomake sisälsi kysymyksiä metsänomistajien taustatekijöistä, metsänomistuksen tavoitteista ja metsätilojen ominaisuuksista. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa kerättyä kyselyaineistoa vuodelta 2019. Osa­otoksen aineistoa (n = 2250, vastausprosentti 43) analysoitiin logistisella regressiomallilla metsän­omistajien neljän eri toimenpiteen käyttöönottohalukkuuden todennäköisyyksien selvittämiseksi. Kaikki tarkastellut toimenpiteet, jotka olivat jatkuva kasvatus, siirtäminen metsätalouden ulkopuo­lelle, lannoitus ja kaatuneiden puiden jättäminen lahoamaan, soveltuvat metsiin maaperästä riippumatta, mutta jatkuva kasvatus ja siirtäminen metsätalouden ulkopuolelle oli rajattu koskemaan ainoastaan turvemaita. Tutkimuksen päähuomion kohteena olivat turvemaille sovellettavissa olevat toimenpiteet. Metsänomistajat, joille metsät ovat tärkeitä puuntuotannossa, olivat todennäköisesti halukkaampia ottamaan käyttöön toimenpiteitä, jotka ovat yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. On todennäköistä, että mitä enemmän toimenpiteet ovat yhdensuuntaisia metsänomistajien metsälleen asettamien tavoitteiden kanssa, sitä helpommin ja sitä pienemmällä korvauksella metsänomistajat ovat valmiita toteutukseen. Nykyisiin metsänhoito- ja hakkuutapoihin tyytymättömät metsänomistajat ovat tyytyväisiä metsänomistajia selvästi halukkaampia ottamaan käyttöön tarkasteltuja toimenpiteitä paitsi puuston kasvun lisäämistä lannoituksella. Metsänomistajien iän kasvaessa todennäköinen halukkuus ottaa tarkasteltuja toimenpiteitä käyttöön väheni riippumatta siitä, olivatko toimet yhteensovitettavissa metsätalouden kanssa. Metsänomistajien neuvonnassa voisi pyrkiä vaikuttamaan metsänomistajien metsien käsittelyyn tuomalla esille entistä laajemmin erilaisia yksittäisiä metsänhoidollisia toimenpiteitä, jotka olisivat sovellettavissa ja yhteensovitettavissa metsänomistajan tavoitteiden kanssa osana metsien hoitoa.

• Valonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: matti.valonen@ptt.fi
• Korhonen, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: olli.korhonen@ptt.fi
• Horne, Pellervon taloustutkimus PTT, Metsäalan tutkimusryhmä, Helsinki Sähköposti: paula.horne@ptt.fi

Metsistä saatavia luonnonvaroja liiketoiminnassaan hyödyntävien yritysten rooli on Suomessa merkittävä sekä maaseutualueiden elinvoimaisuuden että luonnonvarojen kestävän käytön kannalta. Etenkin pienillä yrityksillä keskinäinen yhteistyö ja kumppanuusverkostot ovat tärkeitä kannattavuutta ja innovointia mahdollistavia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa kartoitetaan metsäpalvelu- ja luonnontuotealoilla toimivien yritysten yhteistyömalleja ja tunnistetaan yhteistyön syntyä ja yritysten yhteistyöstä saamia hyötyjä. Tutkimus auttaa tarkastelemaan sitä, miten yhteistyön kehittämisessä on onnistuttu ja mihin suuntaan kehitystyötä olisi jatkettava. Aineisto koostuu vuosina 2019–2020 tehtyjen Suomen metsäkeskuksen yritysasiakasneuvojien (n = 15), yrittäjien ja muiden yhteistyöstä vastuussa olevien toimijoiden haastatteluista (metsäpalveluala n = 17, luonnontuoteala n = 17). Löytyneitä yhteistyöesimerkkejä analysoitiin laadullisesti luokittelemalla esimerkit vertikaalisiin ja horisontaalisiin sekä luokittelemalla horisontaaliset esimerkit niiden intensiteetin mukaan. Vertikaalisella yhteistyöllä tarkoitetaan yhteistyötä tuotantoketjussa muilla tasoilla toimivien yritysten kanssa. Horisontaalinen yhteistyö kuvaa yhteistyötä samalla tuotantoketjun tasolla olevien toimijoiden kanssa. Vaikka tutkimuksessa pyrittiin löytämään etenkin horisontaalista yhteistyötä, monessa luonnontuotealalta löytyneessä esimerkissä tuotantoketjua ja verkostoa ollaan vasta rakentamassa, ja monet löytyneet yhteistyöesimerkit toimivat vertikaalisesti ja keskittyvät luonnontuotteen keruun organisointiin ja toimittamiseen tuotantoketjussa eteenpäin. Horisontaalisesta yhteistyöstä on luonnontuotealalla saatu hyötyä esimerkiksi kone- ja laiteinvestointeihin sekä jälleenmyyntiin. Metsäpalvelualalta löytyi horisontaalisia yhteistyöesimerkkejä, joissa on toteutunut alan aiemmissa kehittämishankkeissa kaavailtu projektiryhmämäisesti toimiva pura-ja-kokoa -malli, missä yhteistyötä tekevät yritykset valitsevat keskuudestaan kuhunkin urakkaan sopivimman kokoonpanon. Tulokset osoittavat, että kehittämisrenkaita intensiivisemmät horisontaalisen yhteistyön mallit, kuten yhdistykset, osuuskunnat, yhteiset tapahtumat, hankkeet ja tuotteet tuovat yrityksille näkyvyyttä, tasaisempaa työllisyyttä ja vertaistukea. Intensiivinen yhteistyö vaatii yrityksiltä keskinäistä luottamusta, tehokasta dialogia, säännöllisiä kokoontumisia ja yhteistä nimeä. Ulkopuoliset tahot, kuten Metsäkeskuksen yritysneuvojat, ovat merkittävässä roolissa saattamassa yrittäjiä yhteistyön alkuun, ja jatkossa tältä taholta tarvitaan taitoa tukea yhteistyön kehittymistä.

• Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi
• Jahkonen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Joensuu Sähköposti: miina.jahkonen@ely-keskus.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu https://orcid.org/0000-0001-5290-4771 Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Määräaikaisia kymmenen vuoden metsätalouden ympäristötukisopimuksia on tehty vuodesta 2004. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiskeinojen vaikuttavuutta ja kehitystyötä ajatellen on tärkeää tietää, kuinka suuri osuus erääntyneistä sopimuksista on jäänyt uusimatta sekä mistä syystä ja mitä sopimusalueilla on sen jälkeen tapahtunut. Ajanjaksolla 2004–2014, osin sen jälkeenkin, ympäristötuen myöntämisen ehdot sekä valtion määrärahat ovat muuttuneet. Tutkimuksessa selvitettiin uusimattomien ympäristötukisopimusten määrää, metsänomistajien näkemystä siihen, miksei sopimusta ole uusittu, metsänomistajien tyytyväisyyttä ratkaisuun, uusimattomien sopimuskohteiden luonnetta sekä niillä tehtyjä ja suunniteltuja toimenpiteitä. Tutkimus perustuu Suomen metsäkeskuksen tietojärjestelmän aineistoihin sekä sähköposti- ja puhelinkyselyyn metsän­omistajille, joiden sopimus oli tehty vuosina 2004–2008 ja jota ei ollut uusittu helmikuuhun 2020 mennessä. Kyselyyn vastasi 421 metsänomistajaa (vastausprosentti 47). Rekisteritulosten mukaan 46 prosenttia erääntyneistä sopimuksista ja 30 prosenttia niiden pinta-alasta oli jäänyt uusimatta. Kyselytulosten mukaan suurin osa uusimatta jääneiden sopimusten kohteista oli pienvesiä ja niiden lähiympäristöjä (42 %), vähäpuustoisia ja niukkaravinteisia soita (28 %), kallioita, kivikoita tai louhikoita (24 %) tai lehtoja ja reheviä lehtolaikkuja (17 %). Metsänomistajien mukaan keskeisin syy (46 %) sopimusten uusimattomuudelle oli, ettei kohde enää täyttänyt ympäristötuen muuttuneita ehtoja ja kriteereitä. Reilu kolmannes koki, että sopi­muksen uusiminen oli jäänyt jostakin syystä hoitamatta. Viidesosa metsänomistajista ei halunnut uutta sopimusta. Tyytymättömimpiä olivat sopimuksen tilasta epätietoisiksi jääneet ja ne, jotka joutuvat jatkossa rajaamaan aiemmin tukea saaneen kohteen käsittelyjen ulkopuolelle korvauksetta. Noin kuudelle prosentille ilman sopimusta jääneistä ympäristötukialueista oli tehty hakkuita 2,5–6,5 vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen, ja metsänomistajista joka viides suunnitteli näille kohteille hakkuita kymmenen seuraavan vuoden aikana. Jatkossa on tärkeää suunnata resursseja metsänomistajille suunnatun viestinnän selkeyteen ja toimintaohjeisiin sopimusten päättyessä.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Hamunen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0003-2188-782X Sähköposti: katri.hamunen@luke.fi
• Viitala, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: esa-jussi.viitala@luke.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Palveluryhmät, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Yksityismetsänomistajia koskevat kvantitatiiviset tutkimukset on tavallisesti tehty kyselytutkimuksina, joiden ongelmana on kasvava vastauskato, mikä voi vääristää tuloksia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia tietoja metsänomistajista, heidän omistamistaan metsistä ja niiden käytöstä on saatavissa rekisteripohjaisista aineistoista, ja voitaisiinko niillä korvata kokonaan tai ainakin osittain kyselyaineiston hankinta. Tässä käytettävät rekisteriaineistot perustuvat Digi- ja väestötietoviraston, Suomen metsäkeskuksen ja Maanmittauslaitoksen tietojärjestelmistä saatuihin aineistoihin. Rekisteriaineistojen perusteella metsänomistajien taustapiirteistä (esim. ammatti, sosioekonominen asema, asuuko metsätilalla, tilan hallintamuoto, milloin ja miten tila saatu haltuun, jne.) saadaan varsin kapea kuva, sillä metsänomistajia ja tilan omistustapaa luonnehtivia tietoja rekistereissä on vähän. Sen sijaan metsätilaa ja sen puustoa koskevia tietoja on hyvin kattavasti. Myös metsänomistajien metsätaloudellisesta käyttäytymisestä saadaan varsin hyvä kuva pelkästään rekisteritietojen perusteella. Rekisteripohjaisten tietojen perusteella voidaan muodostaa erilaisia metsänomistajien tavoiteprofiileja, joita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi metsänomistajien palvelutarjonnassa. Sen sijaan metsänomistajien metsiinsä liittyviä tulevaisuuden näkemyksiä ja mielipiteitä erilaisista asioista rekisteritiedoille ei saada. Rekisteripohjaisilla aineistoilla voidaan kuitenkin korvata osa kyselyllä hankittavista tiedoista ja näin lyhentää kyselylomaketta ja samalla todennäköisesti pienentää vastauskatoa. Lisäksi rekisteritietojen perusteella voidaan arvioida yksikkövastauskadon aiheuttamaa virhettä ja rakentaa tarvittaessa sitä korjaava painotus. Rekisteriaineistoilla kannattaa täydentää kyselyä sellaisilla tiedoilla, joita monen metsänomistajan on vaikea luotettavasti muistaa tai tietää, kuten esimerkiksi julkisen tuen käyttöä, hakkuita ja metsävarojen määrää. Tässä käytettiin kolmea rekisteripohjaista aineistoa ja niistäkin vain osaa, joten jatkossa tarkastelua kannattaa syventää ja laajentaa erityisesti Verohallinnon tietojärjestelmään sekä erilaisen massadatan hyödyntämiseen.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki https://orcid.org/0000-0003-2394-1383 Sähköposti: harri.hanninen@outlook.com
• Kotivuori, Suomen metsä­keskus, Itäinen palvelualue, Joensuu Sähköposti: eetu.kotivuori@metsakeskus.fi
• Blauberg, Suomen metsäkeskus, Eteläinen palvelualue, Helsinki Sähköposti: kai.blauberg@metsakeskus.fi

Suomen metsävarojen riittävyys herätti huolestuneisuutta 1960-luvun alkupuolella poistuman ylitettyä puuston kasvun useina vuosina. Ryhmä tunnettuja metsäntutkijoita arvioi vuonna 1965, että silloinen puunkäyttö yhdistettynä metsäteollisuuden kaavailemiin laajennusinvestointeihin tulisi aiheuttamaan puuvarojen nopeaa vähenemistä. Ääritapauksessa teollisuuden tarvitseman puuraaka-aineen käyttö olisi laskelmien mukaan edellyttänyt kaikkien 1960-luvun alussa olemassa olleiden metsiköiden uudistamista vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Ryhmän skenaarioiden mukaan kehitys olisi ollut käännettävissä vain joko vähentämällä teollista puunkäyttöä tuntu­vasti tai investoimalla voimakkaasti metsien tuotoksen lisäämiseen. Vertaamme tässä artikkelissa ryhmän skenaariolaskelmia valtakunnan metsien inventointien mukaan toteutuneeseen kehitykseen uudistettujen metsäpinta-alojen sekä puuston määrän ja vuotuisen kasvun osalta. Toisin kuin ryhmän skenaariot 1960-luvulla ennakoivat, noin puolet (51 %) Suomen nykymetsien pinta-alasta koostuu ennen vuotta 1964 uudistetuista metsistä. Nykypuuston tilavuudesta niiden osuus on 65 % ja vuotuisesta kasvusta 46 %. Pohdimme kirjoituksessamme syitä sille, miksi toteutunut metsien kehitys poikkesi jyrkästi ennakoidusta, vaikka skenaarioiden oletukset teollisesta puunkäytöstä osoittautuivat varsin realistisiksi. Muu puunkäyttö sen sijaan väheni ja raakapuun tuonti lisääntyi odotettua enemmän. Uudistushakkuille oli tarvetta ennakoitua vähemmän, koska harvennukset yleistyivät ja tuottivat arvioitua enemmän puuta. Valtiovalta myös tuki metsänhoidon tehostamista ja panosti neuvontaorganisaatioihin sekä alan tutkimukseen ja koulutukseen. Seurauksena poistuma ei 1960-luvun jälkeen ylittänyt vuotuista kasvua, ja puuston määrä ja kasvu kääntyivät edelleen jatkuvalle nousu-uralle, mikä mahdollisti aiempaa mittavammat kestävät hakkuut.

• Nöjd, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo Sähköposti: pekka.nojd@luke.fi
• Henttonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Helsinki Sähköposti: helena.henttonen@luke.fi
• Korhonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-6198-853X Sähköposti: kari.t.korhonen@luke.fi
• Mäkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Espoo https://orcid.org/0000-0002-1820-6264 Sähköposti: harri.makinen@luke.fi

Istutuskoivuilla runkojen laatu on erilainen kuin luontaisesti syntyneillä koivuilla, mutta istutus­koivujen hakkuukertymien laatuvähennyksen suuruutta ei vielä tunneta. Rauduskoivun (Betula pendula Roth) puutavaralajikertymiä tutkittiin kolmella metsämaan ja neljällä peltomaan hakkuu­alalla 44–51 vuoden kuluttua istutuksesta. Todelliset puukohtaiset kertymät saatiin hakkuukonemittauksesta, ja rungon dimensioihin ja optimaaliseen katkontaan perustuvat teoreettiset kertymät saatiin pystypuiden runkokäyriltä. Runkovikojen, runkomuodon ja katkonnan yhteisvaikutus vaneritukin ja kaiken ainespuun määriin mallitettiin rinnankorkeusläpimitan perusteella erikseen metsä- ja peltomailla. Rungon tukkivähennysprosentti ja ainespuuvähennysprosentti laskettiin vastaavista teoreettisista tilavuusositteista läpimittaluokittain. Peltomailla koivujen laatu oli huonompi ja vaihtelevampi kuin metsämailla. Kookkaiden, rinnankorkeusläpimitaltaan yli 27 cm:n runkojen tukkivähennys oli peltomailla noin 40 % ja metsämailla alle 25 %. Pienemmillä läpimitoilla runkojen tukkivähennys kasvoi jyrkästi ollen juuri ja juuri tukkipuun läpimitan täyttävillä puilla 80 %. Peltomailla rungot kapenivat tyveltä ylöspäin vähemmän kuin metsämailla, mutta siitä koituva etu tukkisaannossa menetettiin monin kerroin runkovikojen vuoksi. Tukkivähennyksen perusteella istutuskoivujen laatu on peltomailla hieman huonompi ja metsämailla selvästi parempi verrattuna aikaisemmin tutkittuihin luontaisiin rauduskoivuihin metsämailla. Puusto­tasolle laskettu tukkivähennys oli voimakkaasti harvennetuissa koivikoissa metsämaalla 26 % ja peltomaalla 38 %, kun keskiläpimitta oli 30 cm. Vastaavissa tiheinä kasvaneissa koivikoissa tukkivähennys oli metsämaalla 54 % ja peltomaalla 67 %, kun keskiläpimitta oli 20 cm. Tukki­tuotoksen lisäämiseksi voimakkaat laatuharvennukset ja puuston järeäksi kasvattaminen ovat suositeltavia etenkin peltomailla. Ainespuuvähennys oli metsämaiden pienimmillä kuitupuilla 20 %, suurimmilla kuitupuukokoisilla puilla 10 % ja isoilla tukkipuilla alle 5 %. Runkovikojen vuoksi ainespuuvähennys peltomailla oli metsämaita suurempi pienillä, rinnankorkeudelta alle 16 cm:n läpimittaisilla kuitupuilla ja myös järeillä tukkipuilla. Noin viidennes ainespuuvähennyksestä aiheutui kuitupuun katkonnasta 3 metrin tasapituuteen.

• Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi
• Hallikainen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: ville.hallikainen@luke.fi

Nuoret metsänomistajat ovat pieni, mutta sukupolvensa edustajina kokoaan tärkeämpi metsän­omistajien osajoukko. Tässä tutkimuksessa perusjoukkona oli Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa asuvat 16–30-vuotiaat, vuosina 1987–2002 syntyneet, metsänomistajat. Tutkimuksen tavoitteena oli täydentää tutkimustietoa ja tunnistaa nuorten metsänomistajien omia näkemyksiä ja näkökulmia ilman ennalta rajattuja kansallisia tai muita tavoitteita. Pyrimme ymmärtämään, miten nuoret metsänomistajat näkevät omat arvonsa ja vastuunsa metsätilan omistajina. Teemahaastattelut toteuttivat yhteistyössä kaksi varttunutta tutkijaa sekä nuori yliopisto-opiskelija, joka on itsekin metsänomistaja. Menettelyllä tavoiteltiin tutkimusmenetelmällisesti pätevää tiedon yhteisluontia ja nuorten metsänomistajien luottamuksellista kohtaamista haastattelutilanteissa. Sisällöllisesti haastatteluaineistoa leimaa kerronnallisuus, mistä syystä analyysimenetelmäksi valittiin temaattinen narratiivinen analyysi. Nuoret metsänomistajat kokivat, että metsäomai­suuden periminen oli osa sukupolvien ketjua ja siten edellytti heitä pitämään metsätila edelleenkin suvun omistuksessa. Omat vanhemmat, kokeneet sukulaiset ja metsäalan ammattilaiset koettiin asiantunteviksi auktoriteeteiksi, joiden tietoa ja osaamista harvemmin kyseenalaistettiin. Nuorten metsänomistajien todellinen osallistuminen metsien käyttöä koskevaan päätöksentekoon jäi usein ohueksi. Omaisuutta ja velvoitteita oli siirretty nuorille metsänomistajille ilman riittäviä resursseja ja toimintamahdollisuuksia, mistä syystä yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta katsoen kyseessä ei ole nuoren vastuullistaminen vaan vastuuttaminen. Metsäpalvelujen kehittämisessä (sukupolvenvaihdokset, uusien metsänomistajien informointipalvelut, metsäsuunnittelupalvelut) on tärkeää kiinnittää huomiota nuorten metsänomistajien osallistumis- ja päätöksentekokyvyn tukemiseen. Toimijuutta ja vastuunkannon valmiuksia voitaisiin vahvistaa tuottamalla ja jakamalla tietoa ja toimintasuosituksia metsänomistajaperheiden ylisukupolvisesta dialogista. Tarvitaan yhtäältä nuorille räätälöityjä metsänomistamisen viestintäkanavia mutta toisaalta myös käytänteitä, joissa nuoret metsänomistajat voivat osallistua omine näkökulmineen tasavertaisesti muiden kanssa. Jatkotutkimuksia tulisi kohdentaa myös muualle Suomeen, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuviin nuoriin metsänomistajiin.

• Erkkilä, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-4125-8273 Sähköposti: antti.erkkila@uef.fi
• Mustalahti, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-0294-764X Sähköposti: irmeli.mustalahti@uef.fi
• Tokola, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-9941-630X Sähköposti: nina.tokola@uef.fi
• Tuunainen, Sähköposti: anna.maija.tuunainen@gmail.com
• Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu https://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2009–2013 mitatun valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) pienten ja varttuneiden taimikoiden tilaa ja laadittiin mallit kokonaisrunkoluvun, lehtipuuosuuden ja keskipituuden iänmukaisesta kehityksestä. Logaritmista taimikon tiheyttä ja keskipituutta kuvattiin lineaarisella regressiolla ja lehtipuuosuutta logistisella regressiolla. Vaihtoehtoisia malleja laadittiin eri lähteistä saatavan tiedon pohjalta. Vaihtoehtoina olivat 1) avoimien tietolähteiden maaperäkartta ja topografiset kosteustunnukset, 2) edelliset tunnukset VMI11-aineiston kasvupaikkatunnuksilla täydennettynä ja 3) ns. ”täydellinen tieto”, jossa edellisten lisäksi tunnettiin taimikonhoitotoimenpiteet ja niiden ajoitus. Kaikissa vaihtoehdoissa oletettiin tunnettavan uudistamistapa, pääpuulaji ja toimenpiteet vähintään tasolla muokattu/muokkaamaton ja ojitettu/ojittamaton. Vaihtoehdoissa 1 ja 2 taimikon tiheys kuvattiin hoitamattomien taimikoiden kasvupaikan potentiaalista tiheyttä kuvaavina tunnuksina (kokonaisrunkoluku ja lehtipuuosuus). Vaihtoehdossa 3 koko aineisto toimenpiteiden vaikutuksineen oli mallinnuksen kohteena. Avoimesta tiedosta VMI11-aineiston kasvupaikan kuvaukseen siirryttäessä taimikon runkoluvun selitysaste kohosi 16,6 %:sta 19,0 %:iin. ”Täydellisen tiedon” avulla runkoluvun selitys­aste oli 22,5 %. Keskipituuden iänmukainen kehitys kuvattiin erikseen havu- ja lehtipuustolle vain vaihtoehdon 3 lähtötiedoilla ja niiden selitysasteet olivat 87 % ja 63 %. GTK:n maaperätunnuksia verrattiin VMI11-aineiston maaperätunnuksiin ja valuma-alueen topografiaan perustuvaa kosteusindeksiä verrattiin VM11-aineiston kasvupaikkaan ja topografiseen luokkaan. Topografinen kosteusindeksi osoittautui VMI11-aineiston topografista luokkaa merkitsevämmäksi selittäjäksi ja lopulta se oli selittäjänä kaikissa malleissa. Turvemaat mallitettiin yhdessä kivennäismaiden kanssa käyttämällä turvemaiden kasvupaikkaa ja ojitustilannetta kuvaavia tunnuksia. Turvemailla taimikon kokonaisrunkoluku lisääntyi nopeasti ojituksen jälkeen taimettumisolosuhteiden parantuessa. Taimikon tiheyden ja lehtipuuosuuden nopea kasvu hoitotoimenpiteen jälkeen oli selvästi erottuva ominaisuus. Laadittuja malleja voidaan hyödyntää sellaisenaan ennustamaan taimikon tiheyttä, havu- ja lehtipuuston määrää ja keskipituutta tai ne voivat olla perustana esim. laserkeilausta hyödyntäville kalibrointimalleille. Tutkimus liittyi MMM:n rahoittamaan hankkeeseen ”Taimikoiden tiedonkeruun kehittäminen”.

• Siipilehto, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Helsinki Sähköposti: jouni.siipilehto@luke.fi

Yhteismetsien perustaminen 1800-luvun jälkipuolella kytkeytyi autonomisessa Suomessa yhteiskunnan rakennemuutokseen ja metsäpolitiikkaan. Yhteismetsien ensimmäinen suuri perustamisaalto ajoittui tilattoman väestön asuttamiseen 1900-luvun alussa ja toinen siirtoväen asuttamiseen jatkosodan päättymisen jälkeen. Parhaillaan käynnissä oleva kolmas, metsänomistajien keskinäiseen sopimiseen perustuva, yhteismetsien perustamisaalto poikkeaa tavoitteiltaan kahdesta ensimmäisestä, jotka toteutettiin viranomaispäätöksin ja valtion rahoittamina maatilatalouden tukemiseksi. Vuoden 2003 yhteismetsälain uudistus merkitsi täyskäännöstä yhteismetsäpolitiikassa. Uusi laki määritteli johtavaksi tavoitteeksi kestävän metsätalouden harjoittamisen ja purki yhteismetsäosuuden sidonnaisuuden kantatilaan. Kahden vuosikymmenen aikana Suomeen on syntynyt kaksitasoinen yhteismetsien kenttä, jossa ennen vuotta 2003 perustetut yhteismetsät ovat pääsääntöisesti pinta-alaltaan suuria. Sen sijaan merkittävä osa vuoden 2003 jälkeen muodoste­tuista yhteismetsistä on pieniä sukujen yhteismetsiä, joiden omistusrakenne ja tavoitteet poikkeavat ”perinteisistä” yhteismetsistä. Tutkimuksessa lähestytään yhteismetsien ja maatilatalouden välisen suhteen muutosta politiikan ja lainsäädännön tasolla sivuuttamatta yhteismetsien osakkaiden kokemuksia. Kuinka hyvin ja millä viiveellä yhteismetsäpolitiikka on vastannut muuttuvan yhteiskunnan ja osakkaiden tarpeisiin? Yhteismetsäpolitiikka on vuoden 2003 lakiuudistuksen jälkeen noussut näkyväksi osaksi metsäpolitiikkaa. Kansallinen metsäohjelma kannustaa metsänomistajia yhteismetsien muodostamiseen tai liittämään metsiään toimiviin yhteismetsiin metsänomistuksen pirstoutumisen ehkäisemiseksi ja yrittäjämäisen metsätalouden ja -hoidon edistämiseksi. Tavoite uusien yhteismetsien muodostamista suurista yhtenäisistä hoitoalueista on jäämässä puolitiehen, jos yhteismetsänomistus rajoittuu sukujen tasolle. Viitekehyksen tutkimukselle tarjoaa Elinor Ostromin teoria yhteisresurssien kestävästä hallinnasta. Artikkeli perustuu yhteismetsien lainsäädäntöä ja niiden valmistelutyötä koskeviin valtiopäiväasiakirjoihin, komiteamietintöihin, muistioihin ja yhteismetsien toiminnan arviointia käsitteleviin raportteihin. Toisena keskeisenä alkuperäisaineistona ovat maa- ja metsätalousministeriön yhteismetsiä käsittelevät asiakirjat, jotka tuovat esiin sekä viranomaisten että osakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia.

• Siiskonen, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, Joensuu Sähköposti: harri.siiskonen@uef.fi

Metsäalan työmarkkinat ovat muutoksessa, ja työntekijöiltä odotetaan tulevaisuudessa entistä monipuolisempia taitoja. Tämä yhdessä ikäluokkien pienenemisen kanssa ennakoi kovenevaa kilpailua osaavista työntekijöistä myös metsäalalla, jolla työvoimatarpeen on pääsääntöisesti arvioitu kasvavan. Tässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten 17–18-vuotiaiden nuorten suhtautumista työuraan metsäalalla ja alan houkuttelevuuteen työnantajana. Tulosten perusteella metsäalalla on mahdollisuus rekrytoida alasta kiinnostuneita työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Kiinnostus toimialaa kohtaan on kuitenkin edelleen jossain määrin sukupuolittunutta, sillä miehistä reilu puolet, mutta naisista vain reilu kolmannes, uskoi, että omalla kohdalla hyvä työpaikka voisi löytyä metsäalalta. Yleisesti vastaajia kiinnostivat erityisesti erilaiset asiantuntijuuteen liittyvät työtehtävät sekä työtehtävät uusien tuotteiden kehittämisen parissa. Työssä tärkeiksi asioiksi katsottiin mielekkyyden, palkan ja työyhteisön lisäksi myös työn merkityksellisyys. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osalta suurin osa vastaajista arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua kestävyyskysymykset nousevat tärkeämmiksi nykytilaan verrattuna.

• Korhonen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki https://orcid.org/0000-0001-9266-2260 Sähköposti: jaana.e.korhonen@helsinki.fi
• Tuppura, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: anni.tuppura@lut.fi
• Jantunen, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: ari.jantunen@lut.fi
• Pätäri, LUT-yliopisto, kauppakorkeakoulu, ­Lappeenranta Sähköposti: satu.patari@lut.fi
• Toppinen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden osasto, Helsinki; Helsingin yliopisto, Kestävyystieteen instituutti (HELSUS), Helsinki https://orcid.org/0000-0003-0910-1505 Sähköposti: anne.toppinen@helsinki.fi

Puutavaran painon mittaus tehdään puutavaran kuljetuksen yhteydessä metsätraktoreiden ja puutavara-autojen nostureiden vaaoilla tai puutavaran tehdasvastaanoton yhteydessä kiinteillä ajoneuvovaaoilla tai puunkäsittelykoneiden vaaoilla. Ensimmäisestä käytetään nimitystä kuormainvaakamittaus ja jälkimmäisestä nimitystä paino-otantamittaus.
Puutavaran painon muuntamiseen tilavuussuureiden arvoiksi käy­te­tään muuntokertoimia, niin sanottuna tuoretiheyslukuja [kg m^–3]. Kuormain­vaaka­mittauksessa tuore­tiheyslukuina käytetään kiinteitä, säädösperusteisia kertoimia. Vastaavasti paino-otanta­mittauksessa tuoretiheysluvut määritetään puutavarasta valittavan otoksen ja otantaeristä tehtävien mittausten perusteella. Paino-otantamittaus tehdään mittauspaikka-, eli tehdaskohtaisesti, jolloin otannan perusjoukko muodostuu tietyn puutavaralajin tehtaalle toimitettavasta puutavarasta.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheyttä, sekä laadittiin tuore­tiheyden ennustemalli. Puutavaran tehdasmittauspaikkojen, alkuperämaakuntien ja mittausvuosien välillä tuoretiheydessä oli tilastollisesti merkitseviä eroja, mutta absoluuttiset erot olivat pieniä. Tärkeimmät tuoretiheyteen vaikuttavat tekijät olivat mittausajankohdan vuodenaika ja varastointiaika, joiden mukaan tuoretiheyden vaihteluväli oli enimmillään noin 100 kg m^–3. Tarkasteltaessa samasta maakunnasta eri mittauspaikkoihin toimitettua puutavaraa, suurimmassa osassa tapauksista tuoretiheydessä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja mittauspaikkojen välillä. Tällä perusteella näyttää alustavasti mahdolliselta, että paino-otantamittauksessa otannan perusjoukko muodostettaisiin aluekohtaisesti nykyisen mittauspaikkakohtaisen otannan sijasta. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri mittauspaikkoihin toimitettava puutavara on tuoretiheyteen vaikuttavien ominaisuuksien suhteen samankaltaista.
Tutkimuksessa laadituilla malleilla pystytään ennustamaan mänty- ja koivukuitupuun tuoretiheys tehtaalle toimitettaessa, kun tunnetaan puutavaralaji, varastointiaika ja maantieteellinen alkuperä. Jatkossa malleja on tarvittaessa mahdollista hyödyntää kuormainvaakamittauksen kiinteiden tuoretiheyslukujen määrittämisessä.

• Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: jari.lindblad@luke.fi
• Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi

Puukauppa siirtyy yhä enemmän internetiin: kaukokartoituksella hankituista metsävaratiedoista johdetaan kertymäennusteet, joiden perusteella puunostajat tekevät ostotarjoukset sähköisessä puukauppapaikassa. Kaukokartoitukseen perustuvat puulajitiedot eivät ole yhtä luotettavia kuin perinteisessä maastoinventointiin perustuvassa metsäsuunnitelmassa, mikä lisää sähköiseen puukauppaan sisältyvää hintariskiä. Jos metsänomistaja ei tiedä tarkalleen myyntiin tarjoamansa leimikon pääpuulajia, puutavaralajijakaumaa tai puuston laatua, on mahdotonta olla varma, että hän valitsee parhaan tarjouksen. Oikean valinnan todennäköisyyttä voidaan kuitenkin parantaa laadukkaalla päätöstuella. Tutkimuksessa tarkasteltiin puulajiosuuksien ennustevirheiden vaikutusta puukauppatarjousten paremmuuden arvioimiseen ja tarjousten perusteella toteutuviin puukaupan tuloihin sähköisessä tarjouskilpailutilanteessa. Tutkimuksessa havaittiin epävarmojen puulajiosuustietojen voivan johtaa siihen, että metsänomistajilta jää saamatta tuloja. Niiden ansaitsemiseksi kannattaa tietyissä tilanteissa tehdä erillinen puulajin tarkistus maastossa. Nämä tappiot realisoituvat kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun kaukokartoitustietoihin perustuva sähköinen puukauppa yleistyy yksityismetsien merkittävämmäksi puukauppamuodoksi. Yksittäisten metsiköiden kohdalla ennustettujen puulajiosuuksien virheet aiheuttivat keskimäärin 0,17 €/m³ ja 9,4 €/ha tappion, kun ostajien tarjouksissa oli puulajien välillä yhden euron hintaero. Suurimmassa osassa kaupoista tappiota ei synny, jolloin tappioita kärsineiden metsänomistajien keskimääräiset tukkikaupan tappiot olivat 1,67 €/m³ ja 24,7 €/ha. Erillinen puulajintarkistus on järkevä silloin, kun puunostotarjouksia on pyydetty kaukokartoitusinventointiin perustuvien Metsään.fi-tietojen perusteella ja kun leimikko on suurehko ja sijaitsee kohtuullisella etäisyydellä.

• Haara, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: arto.haara@luke.fi
• Kangas, Luonnonvarakeskus (Luke), Biotalous ja ympäristö, Joensuu Sähköposti: annika.kangas@luke.fi

Tutkimuksessa tarkastellaan pienaukkohakkuun uudistumistulosta kahdessa korpikuusikkoon perustetussa kenttäkokeessa. Talvella 2004–2005 hakattiin Tervolan Lintupirtillä 24 kpl läpimitaltaan 10, 15 ja 20 m pienaukkoa ja Oulun Asmonkorvessa 18 kpl läpimitaltaan 15, 20 ja 25 m:n pienaukkoa. Keväällä 2015 inventoitiin yli 20 cm pituisten kasvatuskelpoisten taimien määrä, taimien keskipituus ja pituuskasvu. Taimien pituuskasvulle laadittiin regressiomalli, jolla ennustettiin rinnankorkeuden saavuttamisikää. Tulosten mukaan kummassakin kokeessa 10 vuoden kuluttua hakkuusta pienaukoilla oli kasvatuskelpoisia kuusia hieman yli 2200 ha^–1 (vaihtelu 0–3000 ha^–1) ja niiden keskipituus oli Tervolassa 73 cm ja Oulussa 84 cm. Taimien keskipituus ja koivun taimien osuus kasvoivat aukon koon kasvaessa. Tervolan pienillä avohakkuualoilla (pinta-alaltaan 0,2–0,3 ha) oli keskimäärin 750 kasvatuskelpoista kuusta ja 650 koivua hehtaarilla. Tulosten perusteella pienaukkohakkuun uudistumistulos korpikuusikossa oli keskimäärin varsin hyvä ja selvästi ylitti metsälain vähimmäisvaatimuksen 10 vuodessa, joten sitä voidaan suositella korpikuusikoiden luontaisen uudistamisen menetelmäksi.

• Hökkä, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Oulu Sähköposti: hannu.hokka@luke.fi
• Repola, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Rovaniemi Sähköposti: jaakko.repola@luke.fi

Hakkuukonemittauksessa tyvipölkkyjen tyviosan läpimitat määritetään laskennallisesti puulaji­kohtaisilla tyvifunktioilla. Tyviosalla tarkoitetaan 1,3 metrin pituista rungonosaa kaatosahauksesta lähtien. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastaa ja tarvittaessa korjata hakkuukonemittauksessa käytettävä männyn tyvifunktio. Tutkimukseen valittiin 33 eri puolella Suomea sijaitsevaa mäntymetsikköä, joista valittiin 825 koepuuta. Koepuiden mittauksia tehtiin metsässä, ja hakkuiden jälkeen koepuiden tyvipölkyille tehtiin mittauksia kuudella eri tehtaalla. Koetyvipölkkyjen tyviosien vertailutilavuudet määritettiin upotusmittauksella. Tyvifunktioissa tyviosan suhteellinen muoto muuttuu tyvipölkyn järeyden, siis 130 senttimetrin etäisyydeltä kaatosahauksesta mitatun läpimitan, mukaan. Tässä tutkimuksessa tyvifunktio tuotti pienillä puilla suurempia, ja suurilla puilla pienempiä läpimittoja koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattuihin läpimittoihin verrattuna. Koetyvipölkkyaineistossa tyviosan suhteellinen muoto ei muuttunut pölkkyjen järeyden mukaan, vaan oli likimäärin vakio. Tyvifunktion korjaus muodostui kahdesta vaiheesta, niin sanotuista oikaisukorjauksesta ja tasokorjauksesta. Tyvifunktion oikaisukorjaus tehtiin koepuiden tyviosista saksimittauksella mitattujen läpimitta-aineistojen perusteella. Näin korjatun tyvifunktion perusteella määritetyt koetyvipölkkyjen tyviosan tilavuudet olivat noin viisi prosenttia tyviosien upotustilavuuksia suurempia kaikilla järeyksillä. Edelleen tyvifunktiolle tehtiin tasokorjaus siten, että tyvifunktion perusteella määritetyt tyviosan tilavuudet vastasivat upotustilavuutta. Tyvifunktion korjauksen vaikutus sillä määritettyyn tyviosan tilavuuteen oli pienillä noin 50 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 10 senttimetriä) noin –8,5 prosenttia ja suurilla noin 1750 litran rungoilla (rinnankorkeusläpimitta noin 45 senttimetriä) noin –2,9 prosenttia. Kun tyvifunktion korjaus suhteutetaan koko rungon tilavuuksiin, olivat vastaavat osuudet noin –2,3 ja –0,4 prosenttia. Kun korjaus suhteutetaan Suomen kokonaishakkuukertymäarvioissa esitettyihin järeysluokkien osuuksiin, on kokonaisvaikutus suuntaa-antavasti noin yhden prosentin vähennys männyn kokonaistilavuudessa.

• Lindblad, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: jari.lindblad@luke.fi
• Kilpeläinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Tuotantojärjestelmät, Joensuu Sähköposti: harri.kilpelainen@luke.fi
• Heikkinen, Luonnonvarakeskus (Luke), Soveltava tilastotiede, Helsinki Sähköposti: juha.heikkinen@luke.fi

Luonnontuotteiden kasvava kysyntä on lisännyt kiinnostusta kuusenkerkkien hyödyntämiseen terveys- ja hyvinvointituotteissa. Kerkkiä kerätään kuusentaimikoista, mutta keruun vaikutusta kuusikon kehitykseen ei tunneta. Tässä työssä tutkittiin Ikaalisissa ja Joensuussa sijaitsevien keruukokeiden avulla 3–4-metristen kuusten kerkkäsatoa ja kerkkien keruuseen kuluvaa aikaa. Ikaalisissa koepuut kairattiin rinnankorkeudelta ja sädekasvu mitattiin 13 vuodelta keruun jälkeen. Kerkkä­sadon tuorepaino oli keskimäärin 0,4 kg puu^–1, jolloin täystiheän taimikon (1800 kuusta ha^–1) kerkkäsato olisi yhteensä 720 kg ha^–1. Keruutyön tuottavuus oli 1,64 kg h^–1. Kerkkien keruun jälkeen vuotuinen sädekasvu oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) pienempi vain, jos kerkkiä oli kerätty kahtena peräkkäisenä vuotena. Keruukertojen vaikutus keruuta seuraavan 5-vuotisjakson keskikasvuun oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,008); kerran kerättyjen kuusten keskikasvu oli 95% kontrollipuiden kasvusta, ja vastaavasti 80%, kun kerkät oli kerätty kahdesti. Kerkkien keruu koko latvuksen alueelta alensi kasvua enemmän kuin kerkkien osittainen keruu, mutta keruu­intensiteetin vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tuloksia keruun kasvuvaikutuksista on pidettävä alustavina, koska koepuita oli suhteellisen vähän ja keruukäsittelyt tehtiin puutasolla, ei koealoittain. Kasvun hidastumisen ja hakkuutulojen viivästymisen taloudellinen merkitys laskettiin Motti-simulointien ja keruuhetkelle 3%:n korkokannalla diskontattujen hakkuutulojen nykyarvon avulla. Yhden hakkuutulojen viivevuoden arvoksi saatiin noin 180 euroa ha^–1, kun viive on enintään viisi vuotta. Kertakeruulla, jonka kasvuvaikutus kestää vain muutaman vuoden, ei ole juuri vaikutusta kuusikon kehitykseen ja myöhempiin hakkuisiin. Keruun kasvuvaikutus varttuneissa taimikoissa pienenee, kun osa kerkistä (latvan yläosan pääteversot) jätetään keräämättä ja keruu tehdään vain yhtenä vuotena.

• Miina, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Joensuu Sähköposti: jari.miina@luke.fi
• Niemistö, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Seinäjoki Sähköposti: pentti.niemisto@luke.fi
• Potila, Metsähallitus, Luontopalvelut, Parkano Sähköposti: hannamaria.potila@metsa.fi
• Savonen, Luonnonvarakeskus (Luke), Luonnonvarat, Parkano Sähköposti: eira-maija.savonen@ippnet.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin venäläisen tuontipuun rajahintojen ja Suomen kantohintojen välisiä vuorovaikutussuhteita eri astetta integroituneiden aikasarjojen analyysiin soveltuvalla versiolla Granger-kausaalisuustestistä. Lisäksi luotiin kataus Suomen ja Venäjän väliseen raakapuukauppaan viime vuosikymmeninä vaikuttaneisiin tekijöihin. Puutavaralajeittainen, kuukausittainen hinta-aineisto kattoi aikavälin 1995/1–2016/11. Tilastolliset analyysit suoritettiin sekä nimellisille että reaalisille hinnoille ja koko tutkimuksen aikajänteen lisäksi osajaksolle 1999/1–2008/12, joka rajasi hinnoissa ilmenneen poikkeuksellisen vaihtelun tarkastelun ulkopuolelle. Tulosten mukaan kotimaan kantohinnat olivat Granger-mielessä aiheuttaneet venäläisen tuontipuun rajahinnat koivutukkia lukuun ottamatta. Joidenkin puutavaralajien kohdalla havaittiin takaisinkytkentäsuhde rajahinnasta kantohintaan päin, mutta ilmiön olemassaoloon vaikutti käytetty hinta-aineisto ja tarkasteluajanjakso. Kantohintojen vaihtelut ovat edeltäneet venäläisen puun rajahintojen vaihtelua, ja tämä tulos tukee aiemmissa tutkimuksissa tehtyä havaintoa Suomen puumarkkinoiden hintajohtajuudesta suhteessa muiden maiden puumarkkinoihin Itämeren alueella.

• Mutanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Joensuu Sähköposti: antti.mutanen@luke.fi
• Viitanen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Joensuu Sähköposti: jari.viitanen@luke.fi

Metsäpalveluiden toimintaympäristö ja palveluiden tarjonta ovat viime vuosina muuttuneet merkittävästi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin päijäthämäläisten ja pohjoiskarjalaisten metsänomistajien tarpeita ja vaatimuksia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelulle. Tarkastelun kohteena oli erityisesti metsänvuokraus, jota verrattiin metsäomaisuuden hoitosopimuspalveluun. Tutkimus perustui metsänomistajille helmi-maaliskuussa 2016 tehtyyn kyselyyn, johon saatiin vastauksia 663 metsänomistajalta. Otos oli 2575, joten vastausprosentti oli 25,7. Kiinnostus metsänvuokrausta kohtaan oli metsänomistajien keskuudessa varsin vähäistä, sillä vain viisi prosenttia metsän­omistajista oli halukas vuokraamaan metsiään. Tulos ei ole yllättävä, sillä metsänvuokrauksessa on kyse uudesta palvelumallista, josta ei ole tuoreita kokemuksia mutta jolla on historian taakkaa ja kielteistä arvolatausta. Tulokset osoittavat kuitenkin tietyn metsänomistajasegmentin kiinnostusta uutta palvelua kohtaan. Omistajat, jotka eivät itse tee metsänhoitotöitä, tekevät puukauppaa harvoin, ovat korkeasti koulutettuja ja asuvat kaukana tilastaan ovat muita kiinnostuneempia metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelusta. Luotettavan palveluntarjoajan tuottamille, vaivattomille ja uusia arvolupauksia sisältäville metsäomaisuuden kokonaisvaltaisille hoitopalveluille voidaan tulevaisuudessa arvioida olevan kasvavaa tarvetta. Metsänvuokraus metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelumallina edellyttää kuitenkin selkeitä sopimusmalleja ja konkreettisia esimerkkejä todellisista tapauksista, joissa metsänvuokraus on ollut onnistunut ratkaisu.

• Hänninen, Luonnonvarakeskus (Luke), Talous- ja yhteiskunta, Helsinki Sähköposti: harri.hanninen@luke.fi
• Kumela, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Mikkeli Sähköposti: hanna.kumela@luke.fi
• Hujala, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto, Joensuu http://orcid.org/0000-0002-7905-7602 Sähköposti: teppo.hujala@uef.fi
• Kurttila, Luonnonvarakeskus (Luke), Uudet liiketoimintamahdollisuudet, Joensuu Sähköposti: mikko.kurttila@luke.fi

Kuormainvaakamittauksessa metsäkuljetuksen yhteydessä punnittu energiapuun paino muunnetaan tilavuudeksi keskimääräisillä tuoretiheysluvuilla (kg/m^–3). Metsäkuljetuksen yhteydessä tehtävä kosteuden määritys mahdollistaisi luotettavamman energiapuun tuoretiheysluvun määrittämisen.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia energiapuuerien kosteuden määrityksen edellytyksiä raaka-aineominaisuuksien, ominaisuuksien luontaisen vaihtelun ja otannalla saavutettavissa olevan mittausepävarmuuden tason kannalta. Tutkimuksessa määritettiin harvennusenergiapuun ja latvusmassan kosteuden tasoa ja vaihtelua erilaisilla korjuukohteilla, näistä tavaralajeista otettavien sahanpurunäytteiden edustavuutta kosteuden määrityksen kannalta ja tapaustutkimuksena tutkittiin kosteusmittareiden mittaustarkkuutta.

Harvennusenergiapuulla sahanpurunäytteiden kosteuksien ja vertailuarvona käytettyjen kiekkonäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Samoin latvusmassalla sahanpurunäytteiden ja vertailuarvona käytettyjen hakenäytteiden kosteuksien ero oli tilastollisesti merkitsevä. Erot olivat kuitenkin pieniä ja käytännön sovellusmahdollisuuksien kannalta sahanpurunäytteitä voidaan pitää edustavina.

Harvennusenergiapuulla ja latvusmassalla kosteuden luontainen vaihtelu energiapuuerän sisällä oli melko suurta. Energiapuuerien kosteuden määrityksessä suuri hajonta johtaa suuriin otosmääriin, jotta voidaan saavuttaa riittävä luotettavuus. Suurten otosmäärien vuoksi manuaalinen näytteenotto ei tule kysymykseen.

Kosteusmittareille laadituissa mittausmalleissa selittäjinä olivat puuaineen kuivatuoretiheys ja puulaji. Energiapuun kosteuden mittauksen kannalta kosteusmittareiden kyky tuottaa sahanpurunäytteillä toistuvia ja todenmukaisia mittaustuloksia on hyvällä tasolla.  

• Ronkainen, Sähköposti: jari.lindblad@metla.fi
• Sirkiä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lindblad, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suomessa ja EU:ssa on viime vuosina keskusteltu paljon puun energiakäytöstä. Sitä on toisaalta pyritty edistämään ja toisaalta rajoittamaan. Artikkelissa tarkastellaan poliittisten kysymysten kehystämisen näkökulmasta puun energiakäytöstä käytyä keskustelua 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Artikkelissa asetetaan puun energiakäytön edistämisessä tapahtuneet muutokset historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin sekä analysoidaan strategioita ja argumentteja, joilla puun energiakäyttöä on edistetty ja torjuttu. Artikkelin tuloksena puun energiakäytön historia jaotellaan aikakausiin, jolloin puun energiakäyttö on saanut erilaisen merkityksen eri yhteiskuntapolitiikan sektoreiden näkökulmasta.

• Rytteri, Sähköposti: teijo.rytteri@uef.fi
• Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää uudistetun metsälain tilanteessa metsänomistajien kiinnostusta metsänkäsittelyn eri vaihtoehtoja kohtaan sekä metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöiden näkemyksiä metsänomistajien kysyntään vastaamisesta palveluntarjonnan keinoin. Aineisto kerättiin metsänomistajilta postikyselyllä ja metsäammattilaisilta ryhmähaastatteluilla Metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen alueelta. Tarkastelun taustateoriana toimineessa palvelukeskeisessä logiikassa ulkoisen toimintaympäristön muutokseen suhtaudutaan mahdollisuutena kehittää kilpailukykyistä liiketoimintaa. Tulokset viittaavat metsänomistajapalveluiden kehittämismahdollisuuksiin, sillä kyselyyn vastanneista metsänomistajista yli puolet oli kiinnostunut vähintään kokeilemaan uuden metsälain tarjoamia käsittelymahdollisuuksia tai soveltamaan niitä osalla tilaansa. Metsäammattilaisten näkemykset olivat osin toisensuuntaisia: vaihtoehtoisiin käsittelymenetelmiin liittyi paitsi avointa suhtautumista myös epäilevää asennetta sekä osaamis- ja työkaluvajetta. Suhtautumis- ja näkemyserot luovat haasteita asiakaslähtöisten palvelujen tuottamiselle ja arvonluonnille, sillä metsänomistajille tarjottavilla palveluilla tulisi näkemyksiin vaikuttamisen sijaan tukea asiakkaan omien pyrkimysten toteutumista. Palvelukeskeisessä liiketoiminnassa asiakkaan motiivit ja tarpeet tunnistetaan ja yhteistä arvonluontia korostetaan liiketoimintastrategiana ja kilpailuetuna, mihin haastatelluilla metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöillä vaikutti nykytilanteessa olevan varsin vähän keinoja.

• Asikainen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Reitinoptimointi maastossa ei ole ollut laajasti tutkittu aihe. Metsäkeskuksen metsäninventointityöhön soveltuvaa reitinoptimointimenetelmää on kehitetty muutaman vuoden ajan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli testata menetelmää ensimmäisen kerran todellisen maastotyön yhteydessä. Testauksessa selvitettiin reitinoptimointityökalun toimivuutta, reitinoptimoinnin vaikutusta työn tuottavuuteen ja kerättiin testaajien mielipiteitä menetelmän hyödyllisyydestä. Reitinoptimointimenetelmän periaatteet havaittiin toimiviksi. Kehitetyllä reitinoptimointityökalulla pystyttiin tuottamaan yleensä toimivia reittejä. Toisinaan reitit olivat kuitenkin epäloogisia. Reitinoptimoinnin merkityksestä työn tuottavuudelle ei pystytty tekemään luotettavia johtopäätöksiä. Testaajien mielipiteiden mukaan menetelmästä oli kuitenkin vähintään jonkin verran hyötyä enemmistölle testaajista. Reitinoptimointityökalu vaatii vielä jatkokehitystä, jotta siitä saataisiin tuotantokäyttöön soveltuva. Kehitystyön jälkeen menetelmän hyödyllisyyden voidaan arvioida edelleen kasvavan. Käytännön soveltamisessa työkalun tuottamia reittejä tulisi pitää apuvälineenä, joiden avulla ihminen voisi päättää lopullisen käyttämänsä reitin. Menetelmä on sovellettavissa myös muuhun maastossa liikkumiseen. Tällöin reitinlaskentaan vaikuttavat lähtötiedot on selvitettävä tapauskohtaisesti.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Antikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä työssä tutkittiin hiilidioksidin (CO₂), metaanin (CH4) ja typpioksiduulin (N2O) sekä maanmuokkauksen, lannoituksen ja hakkuutähteiden korjuun merkitystä metsien maaperän ja puuston tämänhetkisessä kasvihuonekaasutaseessa. Tase laskettiin Valtakunnan metsien 10. inventoinnin tulosten sekä hakkuu- ja metsänhoitotilastojen perusteella Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsäkeskusalueelle.

Maaperän ja puuston yhteenlaskettu kasvihuonekaasunielu oli 2600 Gg CO₂-ekv./v. Ojitettujen soiden maaperä oli lähde 410 Gg CO₂-ekv./v ja kivennäismaan maaperä nielu 80 Gg CO₂-ekv./v. Kummallakin maalajilla kaikkien kolmen kaasun vaikutus taseeseen oli huomattava. Kasvavan puuston vaikutus oli kertaluokkaa suurempi, nielu 3000 Gg CO₂/v.

Tutkitut metsänhoitotyöt kasvattivat nielua yhteensä 40 Gg CO₂-ekv./v. Maanmuokkaus ja lannoitus synnyttivät kasvihuonekaasujen nielun: parantuneen puuston kasvun CO₂-nielu oli moninkertainen verrattuna maaperän CO₂- ja N₂O-päästöön. Hakkuutähteiden korjuu aiheutti päästön.

Vaikka käytetyt menetelmät olivat karkeita, johtopäätös on selvä. Maaperän taseessa kaikki kolme kaasua on otettava huomioon, tai tulos voi olla hyvin harhainen. Samoin tutkituilla metsänhoitotöillä voi olla suuri merkitys. Hakkuiden ollessa vähäisiä kasvavan puuston suuri nielu kuitenkin korvasi moninkertaisesti maaperän päästöt.

• Hautanen, Sähköposti: paavo.ojanen@helsinki.fi
• Ojanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kaskikauden loppuvaiheen metsävaroja koskeviin käsityksiin olennaisesti vaikuttaneet dokumentit ovat yli 150 vuoden takaa. Claes Wilhelm Gyldén julkaisi kartan Suomen metsävaroista vuonna 1850 ja ensimmäisen suomalaisen metsänhoito-oppaan kolme vuotta myöhemmin. Edmund von Bergin matkakertomus Suomenmaan metsistä julkaistiin 1859. Myöhempi tutkimus on pitkälti seurannut näiden avaamalla uralla. Tämän artikkelin tarkoituksena on tutkia kirjallisuuden perusteella Itä-Suomen metsävaroja ajanjaksolla 1850–1930 sekä metsävaroista tehtyjä tulkintoja. Erityisesti tarkastellaan Gyldénin kartan tuloksia muiden käytettävissä olevien tietojen valossa sekä tukki- ja polttopuun ominaisuuksia. Artikkelin mukaan ennen Valtakunnan metsien inventointien (VMI) aloittamista metsävarojen arviointia ovat vaikeuttaneet metsävarojen arvioinnin tekninen hankaluus, käytettyjen käsitteiden sisällön muuttuminen, lähteiden luotettavuuteen liittyvät epävarmuustekijät ja lähdekritiikin puute niitä tulkittaessa. Useat näistä tekijöistä eivät ole rajoittuneet vain Suomeen, vaan ne monimutkaistavat metsähistorian tutkimusta ja metsävaroja koskevaa tulkintaa muissakin maissa. Gyldénin metsävarakartan osalta ongelmallista on kartan alkuperäismateriaalien puuttuminen ja sen antamien metsävaratietojen tulkinnallisuus. Runsas- ja vähämetsäisimpien alueiden sijainti on yleisellä tasolla määritelty oikein.

• Hölttä, Sähköposti: harrimh@student.uef.fi

Puuston poistuman tilastointia varten saadaan tiedot hakkuukertymästä puun ostajien teke mien ilmoitusten perusteella. Hakkuissa syntyvästä metsähukkapuusta sekä käyttämättä jäävästä luonnonpoistumasta ei saada vuosittaisia tietoja, vaan poistumatilastossa käytetyt luvut ovat perustuneet harvemmin tehtyihin selvityksiin ja arviointeihin. Valtakunnan metsien 9. inventoinnin (1996–2003) koealoista mitattiin lähes neljäsosa uudestaan 10. inventoinnissa vuosina 2005–2008. Aineistosta on mahdollista laskea tuloksia, joita ei voi laskea kertakoealoilta. Tässä työssä selvitettiin 1) hakkuissa metsään jäävän hukkapuun osuus sekä 2) arvio vuotuisen luonnonpoistuman määrästä. Metsähukkapuun osuus laskettiin ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä hakattujen puiden perusteella. Vuotuisen luonnonpoistuman suuruus laskettiin mittausten välisenä aikana kuolleiden puiden perusteella. VMI-aineistosta laskettu hakkuissa syntyvän hukkapuun osuus on havupuilla samaa suuruusluokkaa kuin aiemmin käytössä olleet luvut, mutta lehtipuilla osuudet ovat aiemmin käytössä olleita suurempia. VMI-aineistosta laskettu vuotuinen metsään jäävä luonnonpoistuma on 4,7 miljoonaa kuutiometriä, mikä on suurempi kuin aiemmin käytössä ollut arvio. Uusia tuloksia testattiin laskemalla VMI9:n ja VMI10:n välinen metsätase.

• Ihalainen, Sähköposti: antti.ihalainen@metla.fi

Tässä julkaisusssa esitetään valtakunnan metsien 10. inventointiin (VMI10) perustuvat tiedot Suomen metsävaroista ja metsien tilasta. Maastotiedot on kerätty vuosina 1996–2004. Tulokset esitetään metsäkeskusalueittain, osa tuloksista myös puuntuotannon rajoitusten ja metsänomistajaryhmän mukaan jaoteltuna. Metsien kehitystä tarkastellaan vertailemalla tuloksia aiempien inventointien tuloksiin 1920-luvun alun VMI1:stä lähtien. Julkaisussa esitetään myös VMI10:ssä käytetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Suomen metsien puumäärä on jatkanut lisäystään. Puuston kokonaistilavuus on 2,2 miljardia kuutiometriä, kun 1920-luvun alussa nykyisen Suomen puuston määrä oli 1,4 miljardia kuutiometriä. Puuston vuotuinen kasvu oli inventointia edeltäneillä 5 vuoden mittausjaksoilla lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Suomen metsissä nuorien metsien osuus on suuri, mikä selittää puumäärän lisäystä ja puuston lisääntyvää kasvua. Soiden ojitus on lisännyt metsämaan alaa noin 1,5 miljoonaa hehtaaria, mikä myös selittää puuston määrän ja kasvun lisäystä. Edelliseen inventointiin verrattuna metsämaan ala on kuitenkin pienentynyt maanrakennustoiminnan vaikutuksesta. Metsien terveydentila on hyvä, vakavia tuhoja havaittiin inventoinnissa vain noin 4 %:lla metsä maan alasta. Metsähoidollinen tila on tyydyttävä – 73 % puuntuotannon metsämaan metsistä on metsänhoidolliselta tilataan hyviä tai tyydyttäviä. Nuorissa metsissä on kuitenkin aiempaa enemmän kiireelliä taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeita. Metsä-, kitu- ja joutomaan alasta noin 2 %:lla on arvokkaita biotooppeja, jotka VMI:n maasto arvion mukaan todennäköisesti täyttävät metsälain 10 pykälän kriteerit lukuun alueellista yleisyyttä, johon VMI:n arvioinnissa ei ole otettu kantaa. Arvokkaat elinympäristöt on otettu hyvin huomioon metsien käsittelyssä. Lahopuuston määrä on edelliseen inventointiin verrattuna lisääntynyt Etelä-Suomessa, mutta näyttäisi hieman pienentyneen Pohjois-Suomessa.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viiri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hotanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nevalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsänhoitosuosituksia noudattaen puuntuotannon metsämaalta olisi hakattavissa tukki- ja kuitupuun mitat täyttävää ainespuuta 123,5 milj. m3/v vuosina 2007–2016. Suurimman kestävän ainespuukertymän arvio vastaavalle jaksolle oli 69,7 milj. m3/v. Etelä-Suomessa erityisesti tukkikertymän ja tulojen tasaisuusvaatimus sekä Pohjois-Suomessa kannattavasti hakattavissa olevan puuston määrä rajoittivat kestävää hakkuukertymää. Suurimman kestävän hakkuukertymäarvion mukainen ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuupoistuma oli keskimäärin 78 % mitatusta puuntuotannon metsämaan kasvusta. Kestävyyttä noudattavat hakkuumahdollisuudet olivat voimakkaimmin kasvussa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueilla. Nousu johtui nuorten puustojen varttumisesta ja sen mahdollistamasta kasvatushakkuiden lisäyksestä. Hakkuumahdollisuusarviot laskettiin MELA2007-ohjelmistolla perustuen valtakunnan metsien 10. inventoinnin maastoaineistoon vuosilta 2004–2008. Puuston tilavuus kasvoi 40 % 30 vuoden aikana, jos hakkuut noudattivat vuosina 2004–2008 keskimäärin toteutunutta hakkuukertymää (56 milj. m3/v). Viimeaikaisten ainespuun käyttöarvioiden perusteella tukki- ja kuitupuun riittävyys ei ole tulevaisuudessa ongelma, tosin muutokset puunkäytössä mm. puun energiakäytön lisäys ja metsien muiden käyttömuotojen kasvu supistavat perinteistä ainespuun tarjontaa. Ainespuun tarjontaan vaikuttaa myös metsäomistajien puunmyyntihalukkuus.

• Salminen, Sähköposti: olli.salminen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa seurattiin männyn taimien orastumista neljällä äeskylvöalueella – Heinolassa, Kuorevedellä, Ruovedellä ja Sonkajärvellä. Kymmeneltä uudistusalalta laskettiin elävien männyn taimien lukumäärä muokkausjäljessä satunnaisesti sijoitetuilta 0,6 m2:n koealoilta kolmesti kylvökesänä sekä sitä seuraavan kasvukauden alussa ja lopussa. Kuudella alalla tehtiin käsinkylvöt samalla siemenerällä kuin konekylvöissä. Kylvö-muokkauskoneen toimintaa äeskylvössä seurattiin erillisessä kokeessa käyttämällä värjättyjä siemeniä ja laskemalla äesjäljistä löytyneet siemenet välittömästi kylvön jälkeen. Loppuinventoinnissa toisen vuoden syksyllä taimia oli Heinolan Kommerinkankaalla keskimäärin 2,93, Ruoveden Siikakankaalla 2,99, Kuorevedellä 2,79 ja Sonkajärvellä 0,56 kappaletta äesmetrillä. Tyhjien koealojen osuus vaihteli 14 prosentista 59 prosenttiin. Taimien frekvenssijakaumat olivat oikealle vinoja kaikissa inventoinneissa. Käsinkylvössä orastui noin puolet kylvetystä siemenestä ja kylvökohdissa oli keskimäärin 10–12 sirkkatainta elossa ensimmäisen kasvukauden lopulla. Värjätyn siemenen äeskylvössä kivennäismaapinnalle päätyi noin neljännes kokonaissiemenmäärästä. Tulosten mukaan muokkausjäljen laatuun ja siementen tasaiseen kylväytymiseen äesjälkeen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Lisätutkimuksin on selvitettävä kylvökoneen toimintaa kenttäolosuhteissa sekä haettava ratkaisuja, joiden avulla siementen orastumista voidaan varmentaa.

• Nygren, Sähköposti: markku.nygren@metla.fi
• Ikonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella metsätiestön runkokelirikon keston ja vaikeuden muutoksia jaksoilla 2011–2020 ja 2021–2030 oletuksella, että ilmasto muuttuu Ilmatieteen laitoksen ACCLIM-tutkimushankkeessa esittämien keskilämpötilan ja sademäärän muutoksen mediaaniskenaarioiden mukaisesti. Tutkimuksessa simuloitiin säägeneraattorin ja maaperämallin avulla pohjamaaltaan routivaa hiekkamoreenia olevan lumettoman aluetien tieprofiilin lämpö- ja kosteusoloja Juupajoen, Maaningan ja Kajaanin oloissa. Simuloinnit tehtiin vertailuilmastona käytetylle jaksolle 1971–2000 sekä muutosjaksoille 2011–2020 ja 2021–2030. Simuloinneissa havaittiin kuljetusolosuhteisiin vaikuttavia olosuhdemuutoksia. Tutkimuksessa kuvatun aluetien routaantuminen tapahtui nykyistä myöhemmin ja hitaammin. Hitaampi routaantuminen näkyi runkokelirikon vaikeusluokittelussa vaikeiksi luokiteltujen runkokelirikkokeväiden yleistymisenä (25 %:sta 35 %:iin) ja helppojen runkokelirikkokeväiden harvinaistumisena (25 %:sta 15 %:iin). Simuloinneissa myös roudan keskimääräinen tunkeumasyvyys pieneni ja sulaminen sekä nopeutui että aikaistui. Ajallisesti tiestön routakausi ja sulamisjakson pituus lyhenivät tarkastelujaksolla molemmat n. 10 vrk. Tutkimuksessa ei tarkasteltu talvikauden olosuhdevaihtelua, mutta erityisesti Juupajoen osalta oli nähtävissä leutojen talvien yleistyminen ja mahdollisuus talviaikaisen kelirikkoon. Maantieteellisesti muutokset voidaan tulkita siten, että tässä tutkimuksessa määritetyt routaa kuvaavat tunnusluvut ovat Kajaanissa kaudella 2021–2030 varsin samanlaisia kuin Juupajoen vertailujakson 1971–2000 tunnusluvut.

• Kokkila, Sähköposti: mervi.kokkila@kotikone.fi

Luonnonsuojelun kohdentaminen yksityismetsiin on vaatinut toimintatapojen muutoksia yksityismetsätaloudessa ja sen suunnittelussa. Tässä artikkelissa analysoidaan tätä metsäalan asiantuntija työn ja sen poliittisen kontekstin muutosta ja selvitetään, miten asiantuntijuutta rakennetaan käytännön neuvontatyössä vuorovaikutuksessa metsänomistajien kanssa. Analyysi perustuu metsä ammattilaisten haastatteluihin sekä havainnointiaineistoon, jonka kohteena ovat metsäammattilaisten tietotyön käytännöt. Luonnon monimuotoisuuden suojelu vaatii neuvonnan eriyttämistä ja tilannekohtaista sovittamista. Aineistosta tunnistettiin kuusi biodiversiteettineuvonnalle tyypillistä tilannetta, joiden myötä myös metsäammattilaisten asiantuntijuus, neuvontastrategiat ja neuvonnassa välitettävä tieto rakentuvat. Neuvonnassa on omaksuttava erilaisia strategioita myös siksi, että biodiversiteettiä koskevalla tiedolla on metsäalan organisaatioille ja ammattilaisille erilainen merkitys. Asiantuntemuksen koostamisen strategioista ja epämuodollisista sosiaalisista sidoksista tulee entistä merkittävämpää asiantuntijuuden pääomaa maanomistajien valinnan vapautta korostavan politiikan myötä.

• Peltola, Sähköposti: taru.peltola@ymparisto.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, täysperkaus + mäntyjen harvennus) vaikutuksia männyn taimikon kehitykseen ja malleilla laskettuun työajanmenekkiin. Kokeet perustettiin kuivahkon kankaan kylvötaimikkoon ja kuivan kankaan luontaiseen taimikkoon. Perkauskäsittelyt toteutettiin 10-vuotiaissa taimikoissa (mäntyjen keskipituus 1–2 m) ja viivästettynä kolme vuotta myöhemmin. Kokeet mitattiin uudelleen kuusi kasvukautta myöhemmin taimikoiden lähestyessä harvennusvaihetta.

Perkaamattomuus ei vähentänyt kasvatettavien mäntyjen runkolukua, mutta lehtipuuston piiskauksen vaurioittamien mäntyjen osuus (8–18 %) oli korkeampi. Luontaisessa taimikossa myös hirvituhojen osuus oli korkeampi perkaamattomilla ruuduilla kuin peratuilla ruuduilla. Täysperkauksen yhteydessä tehty mäntyjen harvennus 2000 runkoon/ha heikensi mäntyjen laatukehitystä pelkkään täysperkaukseen verrattuna: läpimitankasvu ja paksuimman oksan paksuus lisääntyivät ja alaoksien kuoleminen hidastui. Myös reikäperkaus hidasti mäntyjen alaoksien kuolemista ja kylvötaimikossa lisäsi paksuimman oksan paksuutta täysperkaukseen verrattuna.

Kylvötaimikossa kolmen vuoden viive lisäsi ajanmenekkiä poistettavien puiden läpimitan kasvun vuoksi 30–100 %. Luontaisessa taimikossa viiveen vaikutus ei ollut merkitsevä. Taimikon harvennuksen ajanmenekki oli perkaamattomilla ja täysperkausaloilla 2–5-kertainen reikäperattuihin ja täysperkauksen yhteydessä harvennettuihin aloihin verrattuna. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekkiin perkauskäsittelyllä ei ollut suurta vaikutusta; kylvötaimikossa kokonaisajanmenekki oli pienin, kun männyt harvennettiin varhaisessa vaiheessa täysperkauksen yhteydessä. Mäntyjä ei kuitenkaan tulisi harventaa vielä perkauksen yhteydessä 2000 runkoon/ha, jos tavoitteena on hyvälaatuisen sahatavaran tuottaminen.

• Miina, Sähköposti: jari.miina@metla.fi
• Saksa, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa simuloitiin harvennushakkuu, optimoitiin lähikuljetus sekä ennustettiin jäävän puuston kehitys kolmessa, puustorakenteeltaan erilaisessa esimerkkileimikossa erilaisilla metsänkasvatusvaihtoehdoilla. Esimerkkileimikot kuvasivat monille kunnostusojituskohteille tyypillisiä vähäpuustoisia tai puustorakenteeltaan ryhmittäisiä suon osa-alueita. Puunkorjuun kannattavuutta selvitettiin leimikoille simuloitujen korjuuvaihtoehtojen avulla. Simuloimalla jäävän puuston myöhempi kehitys arvioitiin ensiharvennusvaiheen toimenpiteiden vaikutuksia metsänkasvatuksen kannattavuuteen pitkällä aikavälillä. Tulokset osoittivat, että puuston harventaminen kunnostus ojituksen yhteydessä ei aina ole edullisin ratkaisu. Harvennuksen myöhentäminen kunnostusojitus ajankohdasta 15–25 vuodella lisäsi oleellisesti harvennuksen ainespuukertymää ja paransi pitkän aikavälin tuotos- ja taloustulosta. Mikäli harvennus kuitenkin tehtiin kunnostusojituksen yhteydessä, voimakas kertaharvennus oli sekä puunkorjuun että pitkän aikavälin tuoton kannalta paras ratkaisu. Harvennuskertymien suureneminen alensi korjuukustannuksia vajaalla 10 prosentilla korjuukelpoisen vähimmäiskertymän tuottavaan harvennusvaihtoehtoon verrattuna. Liian voimakkaissa harvennuksissa, jäävän puuston määrän laskiessa alle asetuksessa säädetyn minimivaatimuksen, kasvutappiot lisääntyivät selvästi ja myös pitkän aikavälin taloustulos heikentyi. Metsänkasvatusvaihtoehtojen väliset erot tuotos- ja taloustuloksissa olivat pienimmillään karuimman kasvupaikan esimerkkileimikossa.

• Kojola, Sähköposti: soili.kojola@metla.fi
• Haavisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan talvikorjuuolojen muutoksia jaksoilla 2011–2020 ja 2021–2030 jaksoon 1971–2000 verrattuna. Tutkimus on toteutettu simuloimalla lumi- ja routaoloja säägene raattorin ja maaperämallin avulla Juupajoen, Maaningan ja Kajaanin ilmasto-oloissa. Ilmaston muutosarvioina käytettiin ACCLIM-tutkimushankkeessa esitettyjä keskilämpötilan ja sademäärän muutoksen mediaaniskenaarioita, jaksoille 2011–2020 ja 2021–2030. Simuloinnit toteutettiin hiesumaapohjalle aukeaa ja ensiharvennusikäistä kuusikkoa vastaavissa kasvipeiteoloissa. Simulointituloksia on verrattu kulkukelpoisuuskriteereihin, ja tämän perusteella on määritetty talvikorjuukauden laskennallinen pituus erilaisissa ilmasto-oloissa. Kriteereinä käytettiin yli 20 cm paksua routakerrosta ja alle 5 cm paksua pintasulaa kerrosta tai roudattoman maan tapauksessa yli 40 cm paksua lumikerrosta.

Simulointien perusteella keskimääräinen laskennallinen talvikorjuukauden pituus lyhenee tarkastelujaksolla kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla. Eniten korjuukausi lyheni Juupajoella, jossa jakson (2021–2030) ilmasto-oloissa laskennallinen talvikorjuukausi oli kuusikkoa vastaavissa kasvipeiteoloissa 35 % ja aukealla 28 % lyhyempi kuin vertailuilmaston oloissa. Lumi- ja routamäärät olivat Juupajoen simuloinneissa hyvin lähellä tässä käytettyjä kulkukelpoisuuskriteerien alarajoja ja voidaankin olettaa, että ilmaston lämpeneminen tästä edelleen merkitsisi näiden kriteerien mukaisten talvikorjuuolojen hyvin nopeaa harvinaistumista Juupajokea ilmastollisesti vastaavissa oloissa. Maaningan ja Kajaanin osalta vastaavaa nopeaa muutosta ei sen sijaan ollut tarkastelujaksolla nähtävissä.

• Kokkila, Sähköposti: mervi.kokkila@kotikone.fi

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää METSO-ohjelmaan kuuluvien uusien suojelukohteiden laatua. Tutkimusalueelta inventoitiin yhteensä 40 pysyvästi tai määräaikaisesti suojeltua kohdetta, joiden yhteispinta-ala oli 126 hehtaaria. Kohteet kuvioitiin ja niiltä mitattiin kuvioittain metsikkötunnukset sekä inventoitiin kääpä-, kovakuoriais- ja epifyyttilajisto. Lisäksi arvioitiin, mihin METSO-ohjelman luonnontieteellisissä valintaperusteissa kuvattuun elinympäristötyyppiin ja laatuluokkaan kukin kuvio kuului. Kookkaiden lehtipuiden ja lahopuun määriä METSO-kohteilla verrattiin keskimääräisiin talousmetsiin VMI10:n tulosten avulla.

Tutkitut kohteet olivat ekologiselta laadultaan valtaosin hyviä. Niissä esiintyi keskimäärin selvästi enemmän arvokkaita rakennepiirteitä kuin vastaavien kasvupaikkatyyppien varttuneissa talousmetsissä. Lahopuun keskitilavuus kohteilla oli 16,7 m³/ha. Uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lajeja tavattiin kohteilta yhteensä 43 lajia ja 197 havaintoa. I-laatuluokan kohteilla sekä kokonaislajimäärä että uhanalaisten lajimäärä ja havaintotiheys olivat selvästi suuremmat kuin II- tai III-luokan kohteilla.

Yksinkertainen laatuluokittelu eli METSO-valintaperusteet näyttää toimivan hyvin sekä rakennepiirteiltään että myös lajistoltaan arvokkaimpien kohteiden tunnistamisessa. Määräaikaisissa ympäristötukisopimuksissa ytimenä toimivan metsälakikuvion laajennus III-laatuluokan kuvioilla ei ole yleensä perusteltua.

• Siitonen, Sähköposti: juha.siitonen@metla.fi
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää tietämystä siitä, mitä mieltä metsänomistajat ovat metsikkökohtaisten käsittelyvaihtoehtojen esittämisestä metsäsuunnittelussa, miten omistajat suhtautuvat erilaisiin vaihtoehtojen havainnollistamistapoihin ja millainen on erilaisten välittävien kohteiden (vaihtoehdot esittävä metsikköseloste, kartta, vanha metsäsuunnitelma) rooli keskustelun ja oppimisen jäsentäjänä. Kahden tapaustutkimuksen aineistona olivat haastattelutapaamiset yhteensä 26 itäsuomalaisen metsänomistajan kanssa. Metsikkökohtaisia käsittelyvaihtoehtoja havainnollistava dokumentti, ns. metsikköseloste, sai erityisesti kokemattomammat metsänomistajat kiinnostumaan erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vertailusta. Haastatellut katsoivat, että vaihtoehdot tarjoavat näkökulmia neuvontakeskusteluun ja mahdollistavat aiempaa itsenäisemmän päätöksenteon. Moninaiset näkemykset eri havainnollistamistapojen mielekkyydestä viittaavat yksilökohtaisiin tapoihin hahmottaa metsää koskevaa tietoa. Tilan kuviokartta toimi yleisenä keskustelun jäsentäjänä ja erityisesti kokeneilla metsänomistajilla oma keskustelun tueksi tuotu materiaali, kuten metsäsuunnitelma, täydensi vuorovaikutusta.

• Höglund, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pykäläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mehtätalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Harvennushakkuiden kannattavuutta turvemailla heikentävät puuston epätasaisuus, pieni hakkuu kertymä ja runkokoko sekä puunkorjuuta rajoittava ojaverkosto ja maan huono kantavuus. Tavanomaisesta poikkeava ensiharvennus voi vaikuttaa hakkuun onnistumiseen ja metsänkasvatuksen kannattavuuteen. Puuntuotosta ja taloudellista tuottoa tutkittiin erilaisilla ajourien sijoitteluilla ja leveyksillä sekä harvennettavien, avohakattavien tai harventamatta jäävien vyöhykkeiden yhdistelmillä. Aineistona oli VMI10-lohkoilta poimitut 14 ensiharvennusmännikköä Etelä-Pohjanmaalla, joille simuloitiin Motti-ohjelmalla eri käsittelyvaihtoehtojen puuntuotos ja kannattavuus kasvatusajan loppuun.

Koko leimikon tasainen harventaminen ja neljän metrin levyiset ajourat ojien välisellä saralla 20 metrin välein osoittautuivat parhaiksi sekä puuntuotoksessa että taloudellisessa kannattavuudessa. Harventamattomassa puustossa ainespuun tuotos oli lähes yhtä suuri, mutta taloudellinen tulos 3 % korolla oli siinä heikoin kaikista tutkituista käsittelyvaihtoehdoista. Syynä oli hakkuutulojen ajoittuminen kokonaan päätehakkuuseen. Ajouran leventäminen kahdella metrillä pienensi koko kasvatusajan puuntuotosta 5,9 % ja nettotulojen nykyarvoa 4,7 %. Leveän ajouran avaaminen ojan penkoille ja keskelle sarkaa vähensi vastaavasti puuntuotosta 10 %, mutta nettotulojen nykyarvoa vain 4,5 % korkeiden ensiharvennustulojen takia. Erilaiset kaistalehakkuuvaihtoehdot tai harventamattomien vyöhykkeiden jättäminen olivat huonosti kannattavia.

Nykykäytännön mukainen ensiharvennus oli tässä tutkimuksessa edullisin toimintatapa myös turvemailla, mutta ajouria voidaan tulosten mukaan leventää ja sijoittaa joustavasti ojien päälle tai viereen sekä eri osiin sarkaa kannattavuuden siitä suuresti alentumatta. Tällaiset harvennusleimikoiden korjuukelpoisuutta ojitusalueilla parantavat seikat ovat merkittäviä, koska suomänniköiden harventaminen oli sinänsä kannattavaa ja harvennustuloilla oli suuri vaikutus koko kasvatusajan taloustulokseen.

• Salomäki, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Niemistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uusitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa johdetaan metsäsuunnittelun ja tulevaisuudentutkimuksen teorioista sekä ennakoinnin yleisistä periaatteista ns. ennakoivan alueellisen metsäohjelman (AMO) keskeiset piirteet. Lisäksi selvitetään toimintatutkimuksen keinoin näiden piirteiden mukaisen ennakoivan AMOn toteutettavuutta. Lähtökohtana on, että yhdistämällä metsäohjelmatyössä yhteiskuntaa ja aluetaloutta koskeva ennakointi metsää ja sen käyttöä koskevaan ennakointiin voitaisiin nykyistä paremmin hahmottaa metsäalan tulevaisuuden mahdollisuudet alueella ja siten ohjata tehokkaammin mm. tutkimus- ja kehityshankkeiden resursointia. Toimintatutkimuksessa käytettiin ennakointia Pohjois-Karjalan AMOn tavoiteasettelun tukena. Ennakointimenetelmänä käytettiin tulevaisuustaulukon sovellusta. Eräs keskeinen havainto oli, että perinteisille toiminnoille tärkeissä kysymyksissä ennakoinnin osallistujat painottivat vahvasti tulevaisuuteen vaikuttamista ja perustelivat nykytoimintaa metsän tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisellä. Alalle uusissa tai uusia merkityksiä saaneissa toiminnoissa toimintaympäristön tulevaisuuskuvia ja tavoitteita perusteltiin myös metsään pohjautuvien tuotteiden ja palvelujen kysynnällä. Ennakointi otettiin lähestymistapana hyvin vastaan AMOn valmistelutyöryhmässä ja alueellisessa metsäneuvostossa. Ennakoinnin tuloksia hyödynnettiin myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen AMOjen tavoiteasettelun tukena.

• Pykäläinen, Sähköposti: teppo.hujala@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä ympäristöantropologisessa tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien perusteluita ja käsityksiä metsänhoidon vaiheista haastattelemalla 24 henkilöä (39 haastattelukertaa), jotka omistavat metsää Pohjois-Pohjanmaalla. Laadullisen aineiston avulla selvitettiin tasaikäisen ja eri-ikäisen metsän kasvatukseen liittyvää päättelyä. Metsänomistajien käsityksiä verrattiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksiin. Aineistona olivat myös neljän eri puolilla Suomea tapahtuneen metsänuudistamista ja hakkuita koskeneen oikeustapauksen asiakirja-aineistot vuosilta 2004–2008.

Analyysissä hyödynnettiin kolmea näkökulmaa: poliittista ekologiaa, kognitiivista antropologiaa ja toimijaverkkoteoriaa. Poliittisen ekologian näkökulmassa metsänomistajien käsityksiä tarkasteltiin osana Suomen metsätalouden ja metsäkeskustelun kehitystä. Kognitiivisen antropologian kulttuuristen mallien käsitettä soveltaen haastateltavien päättelystä koostettiin kaksi yleistävää ajattelumallia: vakiintuneen metsänhoidon malli ja vaihtoehtoisen metsänhoidon malli, jossa painottui metsänhoitomenetelmien joustava yhdisteleminen tarpeen mukaan. Toimijaverkkoteoria jäsensi oikeustapausaineistoja, joissa tiivistyivät kulttuurisissa malleissa esiintyneet käsitykset metsänhoidosta. Vakiintuneen metsänhoidon malli mukaili Hyvän metsänhoidon suosituksissa esitettyä linjaa. Vaihtoehtoisen metsänhoidon malli erosi suosituksista, mutta vain osittain. Esitetyn kritiikin pohjalta metsähallinnoinnissa olisi huomioitava metsänomistajien vaihtelevat käsitykset, toimintansa perustelut ja tarpeet entistä monipuolisemmin.

• Kasanen, Sähköposti: mervi.kasanen@oulu.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää ja testata yksityismetsien tapahtuma- ja toimenpidetietoihin pohjautuvaa metsävaratiedon ajantasaistusta kunnan kokoisella alueella. Tapahtumatiedoiksi luet tiin metsäkeskukseen saapuvat lakisääteiset ilmoitukset ja hakemukset ja toimenpidetiedoiksi vastaavasti hakkuu- ja hoitotyöilmoitukset toimenpiteiden suorittajilta. Ajantasaistuksen jälkeen selvitettiin, kuinka tarkasti ajantasaistuksessa löydetyt toimenpiteet vastasivat todellisia maastossa tapahtuneita toimenpiteitä, arvioitiin toimijoilta kerättävien toimenpideilmoitusten merkitystä ja kehitettiin uusia tapoja hyödyntää ajan tasalla olevaa metsävaratietoa. Tapaustutkimuksessa käytettiin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen saapunutta tapahtumatietoa, metsäalan toimijoiden lähettämiä toimenpideilmoituksia, maastoinventointia sekä laskennallista kasvatusta Kuortaneen kunnan alueella sijaitsevien yksityismetsien metsävaratietojen ajantasaistukseen.

Tutkimuksessa metsävaratiedon ajantasaistukseen kehitetty rutiini havaittiin toimivaksi. Ajan tasaistuksessa löydettiin 91 % maastossa toteutetuista toimenpiteistä. Löytymättä jääneet toimenpiteet olivat pääosin metsänomistajien omatoimisia töitä, eikä tietoa niistä pyritty keräämään tässä tutkimuksessa. Puunostajien toimittamat toimenpideilmoitukset eivät juuri tuottaneet lisätietoa ajantasaistukseen. Myöskään maastoinventoinnin käyttö ei ollut kannattavaa, sillä sen kustannus-hyötysuhde oli huono. Tutkimuksessa käytetyllä menetelmällä tuotettu ajantasainen metsävaratieto oli käytännön tarpeisiin riittävän luotettavaa ja mahdollisti uusia keinoja metsänomistajien neuvontaan ja aktivoimiseen. Erityisesti metsäsuunnitelmien toteutuksen seurantaan perustuva puolivälineuvonta havaittiin vaikuttavaksi, ja siitä saatu palaute oli hyvää.

• Etula, Sähköposti: henna.etula@metsakeskus.fi
• Store, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli: 1) Selvittää kuormaus- ja purkuajat, ajankäytön rakenne sekä kuormakoko rangan ja kokopuun autokuljetuksessa. 2) Verrata rangan ja kokopuun haketustuottavuutta terminaaliolosuhteissa. 3) Tehdä vertailulaskelmat rangan, kokopuun ja kokopuupaalauksen korjuu- ja toimituskustannuksista eri kuljetus- ja haketustavoilla, kaukokuljetusmatkoilla ja hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitoilla.

Kokopuun autokuljetuksen kuormakoko oli 30 m³, kun puutavaraa kuljetettiin umpilaidallisella puutavara-autolla. Kaukokuljetuksessa kuormauksen tehotuntituottavuus oli metsäkuljetuspituuteen katkotulla kokopuulla 1,0 m³ minuutissa ja viisi metriä pitkällä rangalla 2,5 m³ minuutissa. Kuorman purkamisen tehotuntituottavuus oli vastaavasti kokopuulla 2,6 m³ minuutissa ja rangalla 3,4 m³ minuutissa. Vertailevan aikatutkimuksen perusteella rangan haketuksen tehotuntituottavuus oli 1,22-kertainen kokopuun haketustuottavuuteen verrattuna.

Tehty vertailulaskelma osoitti, että kokopuuna korjuu oli selvästi edullisin vaihtoehto, kun hakkuupoistuman rinnankorkeusläpimitta oli alle 11 cm. Tätä läpimittaa järeämmillä kohteilla kokopuuna tai rankana korjuun välinen kustannusero jäi pieneksi metsähakkeen tuotannossa. Kokopuuna korjuussa tienvarsihaketukseen perustuva hakkeen toimitusketju oli menetelmistä edullisin. Rankana korjuussa haketus tulisi tehdä joko tienvarsivarastolla tai hakkeen käyttöpaikan välittömässä läheisyydessä. Jos toimitusketjussa käytetään terminaaleja, niin kuljetustaloudellisesti tehokkain tapa on kuljettaa kokopuun sijaan karsittua rankaa. Vertailulaskelman perusteella kokopuupaalauksen kilpailukyky oli heikko nuorten metsien energiapuun hankinnassa.

• Laitila, Sähköposti: juha.laitila@metla.fi
• Väätäinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin pysyvien koealojen avulla kuusen paakkutaimien elossaoloa, tuhoja sekä pituuskehitystä 24:llä mätästäen, laikuttaen tai äestäen muokatulla käytännön uudistusalalla. Mätästetyillä ja laikutetuilla uudistusaloilla kuusen taimien elossaolo oli neljännen kasvukauden jälkeen merkitsevästi korkeampi, yli 90 %, verrattuna äestysaloihin, joilla elossaolo laski 80 %:n tasolle. Kasvukausittain tehtyjen havaintojen perusteella suurimmaksi istutustaimien tuhonaiheuttajaksi ensimmäisten vuosien aikana osoittautui tukkimiehentäi, joka aiheutti keskimäärin joka toisen taimikuoleman. Kaikkiaan tukkimiehentäin todettiin vikuuttaneen 55 %:a äestys-, 40 %:a laikutus- ja 20 %:a mätästysaloille istutetuista taimista.

Aineistoon sovitetun sekamallin mukaan muokkausjäljen kivennäismaapinnalle, maanpinnan tasoon tai ylemmäksi, syvään istutetut taimet säilyivät parhaiten elossa. Istutuspisteen etäisyys humuksesta sekä taimen pituus istutettaessa vaikuttivat myös positiivisesti taimen menestymiseen. Äestysaloilla istutustaimien kuolleisuus oli laikutus- ja mätästysaloja suurempaa. Parhaiten tukkimiehentäin tuhoilta säästyivät keskimääräistä maanpintaa korkeammalle kivennäismaapinnalle istutetut taimet. Mätästysaloilla tukkimiehentäin tuhoriski oli merkitsevästi pienempi kuin äestys- ja laikutusaloilla.

1- ja 2-vuotiaan taimimateriaalin välillä ei ollut eroa menestymisessä, mutta taimen pituudella oli positiivinen vaikutus niin elossaoloon kuin pituuskehitykseenkin. Neljännen kasvukauden lopussa istutustaimien pituutta selittivät taimen pituus istutushetkellä (+), pinnallinen istutus (–), istutus humuspintaan (–), keskimääräistä maanpinnan tasoa ylemmäksi (+) tai alemmaksi (–) istuttaminen, taimen etäisyys humuksesta (–), tukkimiehentäin syönti (–) sekä taimen lähiympäristön pintakasvillisuuden (–) ja lehtipuiden määrä (–). Uudistusalan muokkausmenetelmä ei selittänyt istutustaimen pituuskehitystä. Käytännön uudistusaloilla muokkausta edelleen kehitettäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota muokkausjäljen laatuun, jotta uudistusalalla olisi riittävästi viljelykelpoisia ja tasalaatuisia kohoumia kuusen istutusta varten.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi

Lajittuneet maalajit, erityisesti kuivahkot ja kuivat kankaat ovat osoittautuneet parhaiksi männyn kylvökohteiksi itämisen, taimettumisen ja puun laadun suhteen. Koneellisen kylvön menetelmiä, kustannuksia ja tuloksen onnistuneisuutta testattiin kolmella kylvölle tyypillisellä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kuivan kankaan koealalla. Kullakin koealalla oli käytössä erilaiset kylvökone-maanmuokkausyhdistelmät, yhteensä kaksitoista äestykseen, laikutukseen tai jyrsintään perustuvaa kylvökoneyhdistelmää.

Taimimäärät olivat kaikilla tutkimuksessa mukana olleilla äestetyillä alueilla (menetelmien keskiarvo kahdeksannen kasvukauden jälkeen vaihteli 2 750–7 500 tainta/ha) tavoitetiheyden täyttäviä niin määrän kuin tasaisuudenkin osalta. Laikutetuilla alueilla taimimäärän keskiarvo oli 4 400–8 000 ja jyrsinnällä 1 800–4 750 tainta/ha. Joillakin laikutus- ja jyrsintämenetelmillä taimikko jäi kuitenkin aukkoiseksi. Tilastollisesti merkitseviä eroja saatiin vain Louhivaarassa ja Vepsässä jyrsinnän ja parhaan muun menetelmän välille. Taimien keskipituus eri koealueilla oli neljän kasvukauden jälkeen vajaa 10 cm. Kahdeksan kasvukauden jälkeen pituudet vaihtelivat 35–65 cm, mutta taimien pituuskasvussa eri maanmuokkaus-kylvö-menetelmien välillä aina yhden koealueen sisällä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.

Kylvön sisältävä äestyksen keskimääräinen käyttötuntituotos oli 1,5 ha, Jigi-laikkurin 0,9 ha, Holck-laikkurin 1,0 ha, Bracke-laikkurin 1,3 ha, jyrsinnän 0,9 ha ja Patu-laikutuksen 0,3 ha. Koneellisen kylvön kokonaiskustannukseksi tuli äestyksellä noin 300 euroa/ha, jatkuvatoimisella laikkumätästyksellä 275 euroa/ha, jyrsinnällä 260 euroa/ha ja kaivurilaikutuksessa 340 euroa/ha. Konekylvön kustannukset jäävät noin kolmannekseen istutuksen kustannuksista.

• Rummukainen, Sähköposti: arto.rummukainen@metla.fi
• Tervo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pulkkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koneellisen taimikonhoidon osuus on Suomessa alle prosentin taimikonhoidon kokonaismäärästä. Metsänomistajakunnan rakennemuutos, metsätaloussektorin työvoimapula ja metsätalouden kannattavuuden parantaminen kuitenkin edellyttävät metsänhoitotöiden koneellistamista. Taimikonhoidon koneellistamiseen liittyvä tutkimus- ja tuotekehitys on keskittynyt poistettavien taimien katkaisuun perustuviin menetelmiin. Tämän seurantatutkimuksen tavoitteena oli selvittää hakkuukoneeseen kytketyn poistettavien taimien kitkentään perustuvan Naarva-perkaajan työajanjakauma ja -menekki, kustannukset ja työjäljen laatu kuusen varhaisperkauskohteilla. Koneellisen kitkennän keskimääräinen tehollinen työajanmenekki oli 7,1 tuntia per hehtaari. Kivisyyden lisääntyminen ja lehtipuiden lukumäärän kasvu hidastivat kitkentätyötä. Kasvatettavista kuusista keskimäärin 6 % vaurioitui kasvatuskelvottomiksi kitkennän yhteydessä. Koneellisen kitkennän kustannuskilpailukyvyn ratkaisee se, kuinka hyvin kitkennällä voidaan ehkäistä tulevaa taimikonhoitotarvetta. Nykytiedon mukaan koneellinen kitkentä on sopivilla työkohteilla koko metsänuudistamisketjun näkökulmasta tarkasteltuna taloudellisesti kilpailukykyinen menetelmä verrattuna raivaussahatyöhön.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Kautto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin puustotunnusten ajantasaistuksen luotettavuutta ja virhelähteitä. Virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi puustotunnuksista ja kasvun ennustaminen. Aineistona oli 84 kuviota neljästä eri metsikkötyypistä Pohjois-Savon metsäkeskuksen Kerkonjoensuun suunnittelualueelta. Tutkimus pohjautui systemaattiseen koealaotantaan, jonka avulla muodostettiin tarkat puu- ja puustotason kontrollitunnukset tarkastelujakson (1–7 vuotta) alkuun sekä loppuun. Lisäksi lähtötietoina olivat käytössä tarkastelujakson alkutilan kuvioittaisella arvioinnilla kerätyt puustotunnukset. Puujoukon muodostaminen puustotason lähtötiedoista ja kasvun simulointi tarkastelujakson loppuun tehtiin Motti-metsikkösimulaattorilla. Tutkituista virhelähteistä vähiten vaikutusta oli puutason tiedon generoinnilla. Kasvun ennustevirhe aiheutti aliarviota 1,3 m²ha^–1 ja 1,6 m²ha^–1 kuusiositteiden pohjapinta-aloihin ja 0,8 m ja 1,0 m mäntyositteiden keskipituuksiin. Kasvuennusteen ja puutason tiedon generoinnin yhteisvirhe tuotti 0,2–0,8 cm aliarvion ositteiden keskiläpimittaan ja 1,4 m ja 1,5 m aliarviot mäntyositteiden keskipituuksiin. Kuvioittaisen arvioinnin, puutason tiedon generoinnin ja kasvuennusteen yhteisvirhe aiheutti yliarvioita runkolukuihin 427–834 ha^–1 ja mäntyositteiden pohjapinta-aloihin 1,9 m²ha^–1 ja 2,8 m²ha^–1. Keskiläpimitta ja -pituus aliarvioitui kaikissa ositteissa. Aliarviot vaihtelivat keskiläpimitassa 3,4–6,6 cm ja keskipituudessa 0,0–3,2 m. Tutkimuksen tarkastelujaksolla kuvioittaisen arvioinnin virheet olivat suurin epävarmuuden aiheuttaja ajantasaistetuissa puustotunnuksissa.

• Vastaranta, Sähköposti: mikko.vastaranta@helsinki.fi
• Ojansuu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Holopainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalue käsittää Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnat sekä kolme kuntaa (Isokyrö, Laihia & Vähäkyrö) Pohjanmaan maakunnasta. Alueen teknis-taloudelliseksi metsäenergiapotentiaaliksi laskettiin 1,6 TWh/v. Mikäli myös männyn kannot hyödynnettäisiin energiakäyttöön, niin alueen teknis-taloudellinen potentiaali olisi jopa 2,7 TWh/v. Alueen vuotuisen teknis-taloudellisen metsäenergiapotentiaalin täysimääräiseen hyödyntämiseen tarvittaisiin paljon energiapuun korjuukalustoa ja kuljettajia. Eniten resursseja tarvittaisiin ensiharvennusten integroituun aines- ja energiapuun korjuuseen. Toiseksi eniten resursseja tarvittaisiin nuoren metsän hoitokohteiden energiapuun korjuuseen. Kaiken kaikkiaan koneita tarvittaisiin 185 kpl/v ja niihin kuljettajia kaksinkertainen määrä. Metsäenergiapotentiaalit laskettiin Metsäntutkimuslaitoksen tuottamasta valtakunnan metsien inventointiaineistosta (VMI10) kuntakohtaisesti Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueelle. Lisäksi laskelmissa hyödynnettiin alan kirjallisuutta sekä metsäenergia-alan organisaatioiden keräämiä aineistoja. Tutkimuksessa käytetty laskentatapa palvelee käytännön tarpeita ja malli soveltuu myös muille metsäkeskusalueille. Alueellisten metsäenergiavarojen tunteminen edistää maamme metsien ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävää käyttöä.

• Laurila, Sähköposti: jussi.laurila@seamk.fi
• Tasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pohjois-Pohjanmaan Muhokselle perustettiin kesällä 1985 koe, jossa tutkittiin tuhkan vaikutusta samana keväänä päätehakatun turvekankaan kasvillisuuteen ja männyn (Pinus sylvestris L.) uudistumiseen. Kokeessa verrattiin puu- ja turvetuhkan vaikutuksia, kumpaakin määrillä 5 000 ja 20 000 kg/ha. Lisäksi kokeessa oli kolme erilaista männyn uudistamistapaa: luontainen, kylvö ja istutus. Kokeen kasvillisuus ja männyn taimet inventoitiin vuosina 1986 ja 1991.

Päätehakkuun jälkeen kasvillisuus muuttui voimakkaasti kaikilla käsittelyillä. Varjoa suosivat metsälajit taantuivat, kun taas avoimilla paikoilla viihtyvät pioneerilajit ilmestyivät paikalle uusina tulokkaina. Kasvilajien peittävyydet muuttuivat voimakkaammin kuin lajikoostumus.

Pohjakerroksen kokonaispeittävyys pieneni huomattavasti turve- ja varsinkin puutuhkan seurauksena. Vaikutus lajikoostumukseen ja lajien lukumäärään oli tätä vähäisempi. Varttuneiden metsien lajit, kuten seinäsammal (Pleurozium schreberi), taantuivat voimakkaasti tai hävisivät kokonaan. Pioneerisammalet, ensin nuokkuvarstasammal (Pohlia nutans) ja myöhemmin kulosammal (Ceratodon purpureus), yleistyivät erityisesti puutuhkalannoituksen jälkeen.

Tuhkalannoituskäsittelyillä ei havaittu yhteyttä männyn taimien lukumäärään missään uudistamiskäsittelyssä. Taimimäärä ei myöskään riippunut kenttä- ja pohjakerroksen kokonaispeittävyydestä.

Valtaosa puutuhkan kaliumista oli hävinnyt maan pintakerroksesta eikä siten enää ollut käytettävissä. Koska tuhkalannoitus ei myöskään ollut lisännyt männyn taimettumista, näyttäisi sekä puu- että turvetuhkan käyttö tarpeettomalta turvekankaiden uudistamisvaiheessa.

• Silfverberg, Sähköposti: klaus.silfverberg@metla.fi
• Huotari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kokkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Laajamittaisen metsänomistamisen kannattavuudesta Suomessa on vain vähän tutkimustietoa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan maamme toiseksi ja kolmanneksi suurimpien yksityisten metsänomistajien, Tornator Oy:n ja Finsilva Oyj:n, pääoma- ja rahoitusrakenteita sekä taloudellista suorituskykyä.

Tulosten mukaan yhtiöt ostivat metsänsä 2000-luvun alkupuolella pääosin vieraalla pääomalla ja ovat edelleen varsin velkaisia. Merkittävä osa liikevoitosta onkin kulunut lainojen korkoihin. Yhtiöiden suhteellinen kannattavuus riippuu olennaisesti tarkastelujaksosta ja siitä, otetaanko maanmyynneistä saadut myyntivoitot huomioon. Ilman niitä esimerkiksi Tornatorin oman pääoman nimellinen tuotto on jäänyt viime vuosina noin viiteen prosenttiin, kun se myyntivoittojen kanssa on runsaat kaksi prosenttiyksikköä suurempi. Metsien edullisen hankintahinnan ansiosta yhtiön uudet omistajat, pääosin eläke- ja henkivakuutusyhtiöt, ovat kuitenkin saaneet erittäin hyvän tuoton alun perin sijoittamalleen pääomalle. Ne olisivat lisäksi voineet saada valtaosan Stora Enson metsistä maksamastaan kauppahinnasta takaisin esimerkiksi osinkoina jo Tornatorin ensimmäisten toimintavuosien aikana ilman puustopääoman vähenemistä.

Suurimman riskin uusien metsänomistusyhtiöiden liiketoiminnalle muodostaisi kantohintojen jääminen totuttua alemmalle tasolle pitkällä aikavälillä. Tällöin ainakin Tornator voisi joutua tekemään merkittäviäkin arvonalennuksia metsäomaisuudestaan, mikä heikentäisi sen tulosta ja tasetta. Samalla yhtiö joutuisi arvioimaan uudelleen rahoitusrakennettaan, osingonjakopolitiikkaansa ja mahdollisuuksiaan laajentaa liiketoimintaansa. Uusia liiketoimintamuotoja metsää omistaville yhtiöille voi jatkossa avautua etenkin uusiutuvan energian tuotannossa.

• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Mittavien omistusjärjestelyiden seurauksena Suomeen syntyi 2000-luvun alkupuolella kaksi uudentyyppistä metsänomistamiseen keskittynyttä osakeyhtiötä, Tornator Oy ja Finsilva Oyj. Tässä tutkimuksessa analysoidaan näiden yhtiöiden perustamisiin liittyneitä tavoitteita, vaiheita ja rahoitusjärjestelyitä samoin kuin niiden alkuvuosien toimintaa ja sen painopisteitä. Lisäksi tarkastellaan yhtiöiden metsistään alun perin maksamia kauppahintoja ja verrataan niitä muun muassa ostohetkellä vallinneeseen yleiseen metsäkiinteistöjen hintatasoon ja hankitun metsäomaisuuden arvon myöhempään kehitykseen.

Tornator ja Finsilva ostivat metsänsä pääosin velkarahalla. Yhtiöiden omistajat pyrkivät mittavien velkarakenteiden avulla käyttämään hyväksi oletusta siitä, että hankittuihin metsäkiinteistöihin sijoitetulle pääomalle saadaan lainarahan korkoa korkeampaa tuottoa. Korkeiden rahoituskulujen johdosta Tornator päätyi kuitenkin järjestelemään lainansa uudelleen jo muutaman vuoden kuluttua. Tästä aiheutui yhtiölle merkittäviä kertaluonteisia kustannuksia. Finsilvan rahoitus on ollut alusta lähtien hieman vakaammalla pohjalla, joskin myös se on edelleen varsin velkainen yritys.

Stora Enso myi metsänsä Tornatorille verraten edulliseen hintaan. Vaikka Tornator on kaupan jälkeen myynyt hakkuuoikeuksia noin 365 miljoonan euron edestä ja realisoinut merkittävästi kiinteistöomaisuuttaan, yhtiön alun perin noin puolella miljardilla eurolla hankkiman metsäomaisuuden kirjanpitoarvo on kohonnut lähes 80 prosenttia, noin 890 miljoonaan euroon. Tosin suurin osa arvonnoususta johtuu yhtiön siirtymisestä metsän käypiä arvoja korostavaan IFRS-tilinpäätöskäytäntöön vuonna 1997. Finsilvan metsien arvo yhtiön taseessa on erilaisen tilinpäätöskäytännön johdosta pysynyt jotakuinkin ennallaan.

• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yhä useammilla metsissä työskentelevillä ja vapaa-aikaansa viettävällä suomalaisilla on kertynyt hirvikärpäsestä (Lipoptena cervi (Diptera, Hippo boscidae)) omakohtaisia kokemuksia. Lajin nopea runsastuminen voidaan nähdä sosioekologisena häiriönä, joka kytkeytyy syiltään esimerkiksi metsänhoidon ja hirvikantojen hoidon käytäntöihin ja toimintatapoihin. Hirvikärpäsen aiheuttama häiriö voi seurauksiltaan heijastua luonnossa liikkujiin monella tavalla.

Tässä artikkelissa käsitellään määrällisen ja laadullisen kyselyaineiston (n = 277) valossa hirvikärpästen kohtaamisia ja niiden merkityksiä. Tavoitteena on eritellä kohtaamiskokemuksiin liittyviä tunteita, niiden taustalla olevia seikkoja sekä vaikutuksia metsässä liikkujiin.

Tulokset tuovat esille suhtautumistapojen kirjon välinpitämättömistä hyvin kielteisesti suhtautuviin. Suhtautumisessa ilmeni merkkejä alueellisesta vaihtelusta. Kielteisimmin suhtautuivat ne vastaajat, joiden ensikokemukset hirvikärpäsistä olivat tuoreita. Varttuneilla vastaajilla ja hirvikärpästen pistoista kärsineillä vastaajilla suhtautuminen oli hyvin kielteistä. Naispuoliset vastaajat arvioivat miehiä useammin hirvikärpäsen vaikuttavan käyttäytymiseensä. Taustalla on tunteita ja käsityksiä, jotka liittyvät hirvikärpäsen edustamaan uhkaan terveydelle ja turvallisuudelle. Hirvi kärpänen näyttää luovan myös ristiriitoja rikkomalla ideaalin hyönteisistä vapaasta syksyisestä luonnosta ja luomalla ristiriidan esimerkiksi metsätyön velvoittavuuden ja hirvikärpäsalueiden välttelyn välille.

• Pellikka, Sähköposti: jani.pellikka@uef.fi
• Heliövaara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Huldén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Työn tavoitteena oli selvittää Turun Ruissalon tammien (Quercus robur) tunnistusta visuaalisen stereokuvatulkinnan avulla. Työssä tutkittiin millä tarkkuudella tammen tunnistus on mahdollista sekä mitkä ovat suurimmat virhelähteet. Aineisto koostui tarkan spatiaalisen resoluution ilmakuvista sekä kaksiosaisesta maastoaineistosta: koealoista, jotka toimivat tulkinnan opetusaineistona ja harjoitustulkinnan tarkastusaineistona, sekä laajemman tulkinnan koealueesta. Työssä tunnistettiin subjektiivisesti tammia stereoilmakuvalta visuaalisen kuvatulkinnan menetelmiä käyttäen. Koealueen tammien oikeinluokitusprosentti on 53 %, kommissiovirhe 27,5 % ja omissiovirhe 19 %. Virhettä aiheutui siitä, että kuvalla puu virheellisesti tulkittiin tammeksi, vaikka maastomittausten mukaan se oli muuta puulajia. Useimmiten tammiin sekoitetut puulajit olivat lehmus ja raita. Virhettä aiheuttivat myös suurilatvuksiset tammet, joita kuvalla virheellisesti tulkittiin kahdeksi erilliseksi tammeksi. Kuvatulkinnassa täysin tunnistamatta jääneet tammet painottuivat pienimpiin läpimittaluokkiin. Menetelmän tarkkuus on parhaimmillaan silloin, kun keskitytään läpimitaltaan yli 50 cm oleviin tammiin. Tosin kuvatulkintaa on lähes mahdotonta suunnata vain tämän läpimitan ylittäviin tammiin. Menetelmä on kuitenkin tarkoituksenmukainen, koska vanhoista järeistä tammista ollaan Ruissalossa erityisen kiinnostuneita. Tarkkuutta voidaan parantaa kalibroimalla tulkitsijan silmää maastovierailuin sekä käyttämällä tulkinnassa apuna ulkopuolisia tiedonlähteitä, kuten kuviotietoja.

• Eerikäinen, Sähköposti: matti.maltamo@uef.fi
• Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin kenttäkokeiden avulla erilaisten perkauskäsittelyiden (ei perkausta, reikäperkaus, täysperkaus, latvonta) ja niiden ajoituksen vaikutuksia istutusmäntyjen kehitykseen taimikon harvennusvaiheeseen saakka (valtapituus 7–8 m). Samalla selvitettiin taimikonhoidon (perkaus ja harvennus) kokonaisajanmenekkiä sekä simuloitiin Motti-ohjelmistolla eri taimikonhoitovaihtoehdoissa syntyneiden metsiköiden kehitystä ensiharvennusvaiheeseen saakka.

Runsaasti koivua sisältävän männyn istutustaimikon perkaus osoittautui välttämättömäksi, kun tavoitteena on männikön kasvatus. Taimikon harvennusvaiheessa kuolleiden tai pahoin lehtipuuston kilpailussa piiskaantuneiden mäntyjen yhteenlaskettu osuus oli perkaamattomilla ruuduilla 32–37 %, kun vastaava osuus reikä- ja täysperatuilla ruuduilla oli 3–8 %. Kilpailevien lehtipuiden latvonta vähensi piiskausta vain väliaikaisesti, sillä latvotut lehtipuut jatkoivat pituuskasvuaan sivuoksasta ja saavuttivat pian kasvatettavien mäntyjen pituuden. Kolmen metrin pituusvaiheessa tehdyllä perkauksella ei ollut vaikutusta mäntyjen kasvuun, mutta kaikki 1,5 metrin pituusvaiheessa tehdyt perkauskäsittelyt lisäsivät mäntyjen läpimitankasvua. Mäntyjen pituuskasvu lisääntyi vain reikäperkaus- ja latvontaruuduilla. Taimikonhoidon kokonaisajanmenekki oli pienin yksivaiheisessa taimikonhoidossa (ei perkausta) tai kun perkaus tehtiin latvomalla kilpailevat lehtipuut. Reikä- ja täysperkauksen kokonaisajanmenekit eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

Yksivaiheinen taimikonhoito ilman perkausta pienensi mäntykuitupuun ja kasvatti koivukuitupuun määrää simuloidussa ensiharvennuksessa, mutta käyttöpuun kokonaispoistumaan taimikonhoidolla ei ollut vaikutusta.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Miina, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin liotuskäsittelyiden vaikutusta kuusen (Picea abies (L.) Karst.) siementen itämiseen. Työssä tutkittiin kolmen liotustavan (seisova, ilmastettu ja vaihtuva vesi) ja kahden liotusajan (12 ja 24 h) vaikutusta kahden eri-ikäisen siemenerän itämiseen. Siemenet idätettiin petrimaljalla ja turpeessa. Turveidätyksessä seurattiin myös sirkkataimien kuolemista. Lisäksi tutkittiin kolmen liotuslämpötilan (15, 24 ja 29 °C) ja seitsemän liotusajan (0, 12, 24, 36, 48, 60 ja 72 tuntia seisovassa vedessä) yhdistelmän vaikutusta kolmen siemenerän itämiseen petrimaljalla.

Liotukset aikaistivat sekä pitkään (17 vuotta) että lyhyen aikaa (talven yli) varastoitujen siementen itämistä. Seisovassa vedessä liottaminen antoi yhtä hyvän tuloksen kuin ilmastetussa tai vaihtuvassa vedessä liottaminen. Vuorokauden pituinen liottaminen paransi itämistarmoa 12 tunnin liotusta enemmän. Parhaimmillaan käsittely aikaisti itämistä kaksi vuorokautta.

Liotusveden lämpötila vaikutti siementen itämiseen. Kaikilla kolmella siemenerällä liotus 29 °C:ssa osoittautui huonoimmaksi käsittelylämpötilaksi. Pisimmätkään käsittelyt 15 °C lämpötilassa eivät alentaneet siementen itämistarmoa tai -kapasiteettia.

Kuusen siementen itämistä on mahdollista aikaistaa liottamalla siemeniä vedessä ennen taimitarhakylvöä 12–36 tunnin ajan 15–24 °C lämpötilassa. Menetelmä sopii myös pitkään varastoiduille siemenerille.

• Himanen, Sähköposti: katri.himanen@metla.fi
• Helenius, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nygren, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin Ylä-Lapin metsien käytön vaihtoehtoja osallistuvan monitavoite arvioinnin avulla. Eri sidosryhmien arvostukset tuotiin mukaan arviointimalliin henkilökohtaisilla tietokoneavusteisilla päätösanalyysihaastatteluilla. Tavoitteena oli selvittää eri tahojen näkemyksiä vaihtoehtojen mieluisuudesta.

Tutkimuksessa muodostettiin viisi erilaista metsien käsittelyvaihtoehtoa, joissa hakkuukertymät vaihtelivat välillä 300 000 m3/v ja 30 000 m3/v. Vaihtoehtoja arvioitiin kuuden kriteerin avulla: 1) bruttotulovaikutukset paikallistaloudessa 2) työllistävyys 3) saamelainen poronhoitokulttuuri 4) paikallinen luonnon virkistyskäyttö 5) luonnon monimuotoisuus ja 6) yhteisymmärrys ja sopeutuminen.

Tulosten perusteella voitiin tunnistaa kolme eri ryhmää. Kaksi ensimmäistä ryhmää pitivät parhaimpana vaihtoehtona nykyisen luonnonvarasuunnitelman mukaista hakkuutasoa. Nämä ryhmät poikkesivat toisistaan siten, että ensimmäinen ryhmä asetti toiselle sijalle nykyistä luonnonvarasuunnitelmaa laajemmat hakkuut kun taas toinen ryhmä piti toiseksi parhaana vaihtoehtona tätä suppeampia hakkuita. Kolmas ryhmä piti mieluisimpana vaihtoehtoa, jossa yli 140-vuotiaita metsiä ei hakata lainkaan.

Arviointi nosti esille myös vaikutusarvioita koskevia näkemyseroja. Suurimmat erot koskivat saamelainen poronhoitokulttuuri ja porotalouden työllisyyskriteereitä. Nämä ovat avainkysymyksiä, joista tulisi löytää yhteistä tietopohjaa kiistojen ratkaisemiseksi.

• Saarikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mustajoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Marttunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Helle, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Naskali, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuulentie, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varmola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vatanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ylisirniö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suuret ikäluokat, vuosina 1945–1950 syntyneet, omistavat viidenneksen Suomen yksityismetsistä. Huomattava metsäomaisuus siirtynee uudelle kaupunkilaissukupolvelle vuosien 2015–25 tienoilla. Tutkimuksessa tarkastellaan tulevan metsänomistajapolven arvoja ja tavoitteita, kiinnostusta metsätaloutta kohtaan, tietämystä metsäasioista ja metsien käsittelyyn liittyviä asenteita sekä neuvonnan ja metsäpalvelujen tarvetta. Metsänomistajakunnan muutosta tarkastellaan tutkimalla suurten ikäluokkien perillisiä. Tutkimuksessa sovelletaan Schwartzin teorian mukaista lyhyttä arvomittaria. Tutkimusaineisto kerättiin touko–elokuussa 2007 teemahaastatteluin (22 kpl) Lounais- ja Kaakkois-Suomen metsäkeskusten alueilta.

Tulevat metsänomistajat muistuttivat arvoiltaan muuta väestöä. Ainoastaan universalismi (mm. ympäristöarvot) oli merkitykseltään vähäisempi tulevien metsänomistajien keskuudessa. Metsänomistajat voitiin ryhmitellä viiteen tavoiteryhmään, jotka muistuttavat nykyisten metsänomistajien keskuudessa havaittuja ryhmiä. Tavoitteiden voidaan siten olettaa pysyvän paljolti samankaltaisina, vaikka esimerkiksi hiilensidontaan tai bioenergiaan liittyvät näkökohdat voivat korostua. Suurimmat muutokset liittyvät todennäköisesti erilaisten tavoitteiden tärkeyteen: puuntuotannon ulkopuolisten tavoitteiden merkitys korostuu, mikä saattaa heikentää yksityismetsien puun tarjontaa.

Metsäpolitiikan kannalta on tärkeää, että tulevat metsänomistajat luottavat metsäammattilaisten asiantuntemukseen. Kasvava ”virkistäytyjien” ja ennen kaikkea ”tietämättömien” joukko on kuitenkin ensin tavoitettava. Uudet metsänomistajat kaipasivat henkilökohtaista neuvontaa, ja pitivät myös internetpalveluja hyvänä tietolähteenä.

• Karppinen, Sähköposti: heimo.karppinen@helsinki.fi
• Tiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yhtenä alueidenkäytön suunnittelun tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden ja muiden luontoarvojen säilymistä. Muun muassa näiden tavoitteiden turvaamiseksi voidaan yleiskaavoissa antaa määräyksiä, jotka rajoittavat metsien käyttöä. Suomessa metsävaroja ja metsien tilaa seurataan valtakunnan metsien inventoinneilla (VMI). VMI:n aineistoon pohjautuvissa hakkuumahdollisuuslaskelmissa on käytäntönä jakaa metsät kolmeen käyttöluokkaan: puuntuotannon metsät, rajoitetun puuntuotannon metsät ja puuntuotannon ulkopuolella olevat metsät. Laskelmissa on otettu huomioon yleiskaavoissa annetuista metsän käyttöä koskevien rajoituksista vain se osa, joka sisältyy valtakunnalliseen seutukaava-aineistoon (VASEPA).

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleiskaavamerkinnöistä aiheutuvien puuntuotannon rajoitusten yleisyys Pohjois-Karjalassa sekä tarkastella yleiskaavoituksella rajoitettujen metsien ominaisuuksia puuntuotannollisten vaikutusten arvioimiseksi. Tutkimuksessa koottiin paikkatietoaineisto Pohjois-Karjalan yleiskaavojen metsien käyttöä koskevista kaavamerkinnöistä. Ominaisuustietona aineistossa on mm. kaavamääräyksestä aiheutuva puuntuotannon rajoitus. VMI10:n koealoille määritettiin sijainnin perusteella edellä kuvatusta kaavarajoitusaineistosta kuuluminen kaavarajoitusluokkiin. Ilman yleiskaavarajoituksia laskettuihin tuloksiin verrattuna rajoitetun puuntuotannon metsämaan ala lisääntyi noin 16 000 hehtaarilla ja puuntuotannon ulkopuolella olevan metsämaan ala noin 1 000 hehtaarilla. Kun pääosa löydetyistä rajoituksista oli nuorissa metsissä, on ilmeistä, että yleiskaavoista löydetyt rajoitukset eivät vaikuta merkittävästi Pohjois-Karjalan lähitulevaisuuden hakkuumahdollisuuksiin.

• Mattila, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa esiteltiin tila- ja metsikkötason tarkastelut yhdistävä suunnittelumenetelmä, jossa metsiköiden käsittelyohjelmien määrittämiseen vaikuttavat paitsi metsikkötason tavoitemuuttujien arvot myös tilatason rajoitteet. Metsikkötason optimointiongelmat tehtiin toisistaan riippuviksi tilatason rajoitteiden varjohintojen avulla. Rajoitteiden avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi hakkuumäärien ajalliseen jakautumiseen. Menetelmän etu on jatkuvien metsikkötason päätösmuuttujien käyttö, jolla tarkoitetaan sitä, että ne voivat saada lähes minkä tahansa arvon niiden vaihteluväliltä. Tämä tuo tehokkuusetuja verrattuna normaaliin tilatason suunnittelumalliin, jossa metsiköille simuloidaan etukäteen rajallinen määrä käsittelyvaihtoehtoja. Menetelmän toimintaa havainnollistettiin kahdelle esimerkkitilalle tehdyillä laskelmilla, joissa esitellyn menetelmän ja tyypillisten käytössä olevien suunnittelumallien eroksi nykyarvolla mitattuna tuli noin 20 %. Tämä ero johtui suurelta osin siitä, että esitellyssä mallissa kunkin metsikön käsittely valitaan periaatteessa kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen joukosta, kun taas perinteisissä suunnittelumalleissa valitaan paras muutamasta etukäteen tuotetusta käsittelyvaihtoehdosta. Jatkuvien päätösmuuttujien käyttö tuo lisää joustavuutta ja tarkkuutta käsittelyjen määrittelyyn. Menetelmän suurin ongelma on rajoitemuuttujien suuri herkkyys varjohinnoille joissakin suunnitteluongelmissa, minkä vuoksi menetelmä ei aina päädy käypään ratkaisuun, vaikka sellainen olisi olemassa. Näissä tilanteissa suunnittelijan tulee muuttaa menetelmän parametreja, mikä vaatii ammattitaitoa.

• Kurttila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Perinteinen Suomessa käytössä oleva metsäsuunnittelumalli ei pysty riittävän tehokkaasti tarkastelemaan moniarvoistuneiden yksityismetsänomistajien metsien käytön tavoitteita. Monimuotoisuuteen ja -käyttöön liittyvien näkökohtien syvällisempi tarkastelu metsäsuunnittelussa edistäisi sekä metsänomistajien omien että metsä- ja luonnonsuojelupolitiikan tavoitteiden täyttämistä. Tässä tutkimuksessa eritellään metsänomistajuudestaan ja metsään liittyvästä päätöksenteostaan puhuvien metsänomistajien asenteita monimuotoisuuden turvaamista ja monikäyttöä kohtaan. Tutkimus perustuu 30 metsänomistajan haastatteluaineiston laadulliseen analyysiin, jossa sovellettiin metsiin liittyvien arvojen ja asenteiden viitekehystä. Metsäsuunnittelun kehittämiskohteita olivat mm. metsänomistajien luontoasenteiden tunnistaminen ja vapaaehtoiseen, metsänomistajille syystä tai toisesta tärkeiden kohteiden omaehtoiseen suojeluun kannustaminen. Tutkimuksessa ehdotetaan luontokohteiden turvaamisen ja sopimusperusteisen vapaaehtoisen suojelun päätöksenteon tukemisen tiivistä integrointia metsäsuunnittelupalveluihin. Metsäsuunnittelijat tarvitsevat keinoja, taitoja ja kannustimia pystyäkseen tarjoamaan asiakaslähtöistä monimuotoisuus- ja monikäyttökonsultointia omistajille. Esimerkiksi luonnonarvokauppaan ja määräaikaiseen suojelusopimukseen liittyville vertailulaskelmille ja käytännön päätöstuelle olisi tarvetta. Vapaaehtoisen suojelun keinojen tarjoamien mahdollisuuksien tiedostaminen ja kunnioittaminen metsän yhtenä käyttömuotona eri suunnittelun tasoilla tulee olemaan yksi metsäpolitiikan seuraavien vuosien haaste.

• Laitila, Sähköposti: mikko.kurttila@metla.fi
• Hujala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Nykyisin lähes kaikki metsiä koskevat päätökset, yksittäisistä hakkuu- ja hoitopäätöksistä aina metsänhoito-suositusten muotoiluun ja metsäpoliittisiin päätöksiin perustuvat kasvusimulaattoreihin. Tutkimustietoa kasvun ja erityisesti luonnonpoistuman ennusteiden tarkkuudesta on kuitenkin vähän, etenkin pidemmiltä ennustejaksoilta. Luotettavuutta tyypillisesti arvioidaan keskimäärin koko testiaineistossa, jolloin tietoa mallin käyttäytymisestä soveltamisalueensa rajoilla on vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten MOTTI mallit ennustavat metsien kehitystä ylitiheissä metsiköissä. Erityisesti tarkasteltiin itseharvenemisen ennusteiden onnistumista. Tulokset osoittavat, että metsät voivat kasvaa luontaisesti huomattavasti tiheämpinä kuin käytetyt mallit ennustavat. Tällöin erityisen tiheiden metsien pohjapinta-alan kehitys aliarvioidaan, vaikka tavanomaisempien metsiköiden kasvuennusteet ovat melko tarkkoja. Se voi vaikuttaa paitsi yksittäisten metsiköiden käsittelysuosituksiin, myös mallien perusteella laadittuihin hoitosuosituksiin.

• Välimäki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ympäristötukikohteiden lahopuuston rakennetta Pohjois-Karjalan yksi tyismetsissä. Erityisesti selvitettiin, onko metsälakikohteiden ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen lahopuun määrässä ja laadussa eroja. Tutkittavat elinympäristöt olivat purojen ja norojen välittömät lähiympäristöt, rehevät lehtolaikut, jyrkänteet ja niiden alusmetsät sekä rehevät korvet. Tutkimuskohteista (n = 112) puolet oli metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä ja puolet sellaisia kohteita, jotka eivät metsäkeskuksen tulkinnan mukaan täyttäneet lain vaatimuksia kohteiden luonnontilaisuudesta. Tulosten mukaan kohteissa oli lahopuuta keskimäärin 10,3 m³/ha (mediaani 7,1 m³/ha), joka on enemmän kuin alueen metsissä keskimäärin. Metsälakikohteissa lahopuun tilavuus (11,5 m³/ha) oli keskimäärin suurempi kuin muissa arvokkaissa elinympäristöissä (6,8 m³/ha). Lahopuun keskitilavuus oli suurin jyrkänteillä (13,1 m³/ha) ja pienin korvissa (6,9 m³/ha). Lahopuusto oli pääosin lehtipuuta, ohutläpimittaista ja vähän lahonnutta. Tulokset osoittavat, että kohteista vain muutama on lahopuustoltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ympäristötukikohteita ei voida pitää talousmetsien lahopuukeskittyminä, ja erityisesti muiden arvokkaiden elinympäristöjen sisällyttäminen ympäristötuen piiriin on lahopuulajiston suojelun kannalta kyseenalaista.

• Kallio, Sähköposti: atte.komonen@ekol.slu.se
• Komonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2004–2006 toimineen Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkostohankkeen toteuttamista sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta. Aineistona ovat tammikuussa 2005 tehdyt 13 haastattelun analyysit, dokumenttiaineistoa sekä luonnonarvokauppakohteiden kuviotietojen avulla suoritetut laskelmat. Sosiaalisesti kestävää metsien suojelua käsiteltiin empiirisenä kysymyksenä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaista yhteistoimintaverkostoa hankkeessa pyrittiin synnyttämään, mitä verkostolla saavutettiin sekä miten verkoston toiminnalla edistettiin sosiaalista kestävyyttä. Merestä Metsäksi -yhteistoimintaverkosto toimi vertikaalisen verkoston tavoin. Metsikkötasolla tarkasteltuna suojelu lisäsi omistajien metsästään saamaa tuloa keskimäärin 571 e/ha, mistä 565 e/ha oli suojelukorvausta. Määräaikaisen suojelun aiheuttaman hakkuiden viivästymisen tuoma nettotulojen nykyarvon lisäys oli 5,5 e/ha. Hankkeen toteutuksessa metsänomistajan vapaaehtoisuus korostui sosiaalisesti kestävän metsiensuojelun kriteerinä. Vapaaehtoisuuteen oli mahdollista ”kannustaa” hyvillä korvauksilla, mikä voi olla tarkoituksenmukaista yhteiskunnan näkökulmasta. Hyväksyttävyydessä on sosiaalista kestävyyttä enemmän kyse monimuotoisuuden turvaamisen legitimiteetistä. Sosiaalista kestävyyttä pitäisi tämän lisäksi tarkastella arvioimalla sekä yksilön että yhteisön toimintakapasiteetin ja sopeutumiskyvyn parantumista.

• Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi
• Nurminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa testattiin sellaista metsäsuunnittelman laadintatekniikkaa, jossa ei käytetä lainkaan perinteisiä metsikkökuvioita. Puustotunnukset tulkittiin kuusikulmion muotoisille pikseleille käyttäen laserkeilausaineistoa ja joukkoa suunnittelualueen läheltä mitattuja maastokoealoja. Lisäksi käytettiin digitaalista väri-infrakuvaa, jonka avulla pääteltiin, oliko tietty pikseli metsäpeitteetön, havupuustoinen vai lehtipuustoinen. Tutkimuksessa verrattiin kolmea pikselikokoa: 294 m², 591 m² ja 1182 m². Puustotunnusten tulkintamenetelmässä jokaiselle pikselille valittiin 50 ”lähintä” koealaa. Läheisyyttä mitattiin laser- ja väri-infra-aineistosta lasketuilla muuttujilla. Tulkintapikselille valittujen koealojen puustotunnusten ja laserpulsseista laskettujen muuttujien välille sovitettiin ennustin, jolla tulkintapikselin puustotunnukset saatiin laserpulsseja luonnehtivien muuttujien funktiona. Tulkintapikseleille simuloitiin vaihtoehtoisia käsittelyohjelmia kahdeksi 5-vuotiskaudeksi. Pikseleistä muodostettiin yhtenäisiä käsittely-yksiköitä spatiaalisen optimoinnin keinoin. Tulosten mukaan menetelmä on teknisesti toimiva, joskin osa käsittelykuvioista on varsin pieniä, ja käsittelykuvion sisälle voi jäädä käsittelemättömiä pikseleitä. Tämän tulkittiin olevan seurausta metsäalueen puuston heterogeenisuudesta eikä niinkään menetelmän kyvyttömyydestä ryhmittää metsän piirteitä ja käsittelyjä spatiaalisesti. Suurin pikselikoko tuotti vähiten sirpaleisen hakkuuehdotuksen, mutta pienin pikselikoko taas tuotti suurimman nettotulojen nykyarvon, kun hakkuukertymä vakioitiin.

• Heinonen, Sähköposti: tero.heinonen@joensuu.fi
• Leppänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Gunia, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin kokeellisesti äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen Rovaniemellä. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön keväällä 1989, jolloin koekenttä hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa oli kolme lohkoa. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Siemenpuut poistettiin keväällä 1999, ja taimikko harvennettiin syyskesällä 2006. Koe mitattiin vuosina 1994, 1999, 2000 ja 2006 eli 6, 10, 12 ja 18 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Viimeisellä kerralla koe mitattiin sekä ennen että jälkeen taimikon harvennuksen. Keväällä 1989 männyllä oli runsas siemensato Etelä- ja Keski-Lapissa ja seuraavana keväänä kuusella. Tässä esitetään tulokset kuuden kasvukauden välein vuosilta 1994, 2000 ja 2006. Aineisto analysoitiin varianssianalyysillä.

Mäntysiemenpuuala taimettui olipa maata muokattu tai ei. Muokkaamaton ala taimettui kuitenkin muokattuja aloja selvästi hitaammin. Vuonna 2006 taimikon harvennuksen jälkeen, 18 kasvukauden kuluttua kokeen perustamisesta, männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 4600 kpl/ha, äestetyllä 4100 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä 5100 kpl/ha. Näistä luokiteltiin kehityskelpoisiksi vastaavasti 2000 kpl/ha, 1700 kpl/ha ja 2300 kpl/ha. Kun mukaan luettiin kehityskelpoiset kuusentaimet, kehityskelpoisia havupuuntaimia oli harvennuksen jälkeen kaikissa käsittelyissä 2300–2400 kpl/ha. Muokatuilla aloilla taimien keskipituus (2,8–2,9 m) oli kuitenkin noin kaksinkertainen muokkaamattoman alan taimien keskipituuteen (1,5 m) verrattuna.

Poikkeuksellisen hyvien männyn ja kuusen siemensatojen, edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden sekä kokeen suppeuden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että suotuisissa olosuhteissa männikkö voidaan uudistaa Lapissa hyvin myös luontaisesti.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa verrattiin kuusen istutuksen (istutustiheys 2 000 tainta ha^–1), kuusen luontaisen uudistamisen ja näiden yhdistelmien antamaa uudistamistulosta äestäen muokatuilla tuoreen kankaan uudistusaloilla yhdeksän kasvukauden kuluttua uudistamistoimenpiteistä. Kaikki tutkimuksen uudistusalat rajoittuvat siemennyskykyiseen kuusivaltaiseen reunametsään. Sekastrategia vaihtoehdoissa tehtiin muokkauksen jälkeen joko harva kuusen istutus (istutustiheys 1 200 tainta ha^–1) tai uudistaminen aloitettiin odottamalla luontaista taimettumista ja tarvittaessa, 5–6 vuoden kuluttua muokkauksesta, tehtiin täydennysistutus (kokonaistiheys 1 600 tainta ha^–1).

Kun uudistamisvaihtoehtoja arvioitiin havupuutaimikon tiheyden, tilajärjestyksen ja keskipituuskehityksen perusteella, osoittautui tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha^–1) tulos selvästi parhaimmaksi. Yli 70 % näistä taimikoista ylitti hyvän uudistamistuloksen rajan (taimikon keskitiheys vähintään 1 600 kasvatettavaa havupuuta ha^–1). Luontaisesti syntyneen taimikon täydentäminen tuotti yhtä hyvän uudistamistuloksen, mutta näissä taimikoissa täydennysistutuskustannukset nousivat huonona siemenvuonna tavanomaisen istutuksen (2 000 tainta ha^–1) suuruisiksi ja taimikon pituuskehitys jäi noin neljä vuotta jälkeen nykyisestä istutustaimikon pituuskehityksestä.

Erinomaisen siemensadon yhteydessä syntyi riittävän tiheä havupuutaimikko yksinomaan luontaisen uudistamisen avulla, mutta taimikon pituuskehitys jäi vähintään kaksi vuotta jälkeen istutustaimikon pituuskehityksestä.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Nerg, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suunnittelujärjestelmät ennustavat kuvioittaisessa arvioinnissa mitattujen keskitunnusten perusteella puulajeittain kokonaistilavuudet sekä puutavaralajien tilavuudet. Laskenta perustuu jakaumamallin, pituusmallin sekä runkokäyrämallin käyttöön. Puutavaralajien tilavuudet voidaan laskea järjestelmissä teoreettisina, puutavaralajien yläläpimittavaatimuksien perusteella, tai ottaa huomioon myös katkonnan vaikutus. Katkonnan vaikutus taas voidaan ottaa huomioon empiirisellä mallilla, tai apteeraamalla järjestelmän tuottamat kuvauspuut simulaattorissa. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on selvittää, miten suunnittelujärjestelmän laskenta kannattaa toteuttaa. Tutkimuksessa selvitetään, mistä komponenteista puutavaralajien tilavuuksien virheet koostuvat, ja mihin laskentajärjestelmässä siis kannattaa kiinnittää huomiota. Tutkimus tehtiin vertaamalla laskentajärjestelmän tuottamia arvoja MASI apteeraussimulaattorin tuottamiin. Virheet jaettiin runkokäyrämallin, pituusmallin sekä jakaumamallin aiheuttamiin komponentteihin. Näistä runkokäyrän vaikutusta ei ole aiemmissa tutkimuksissa voitu ottaa huomioon. Tutkittu malliketju tuotti järjestelmällisen aliarvion sekä kokonais- että tukkitilavuuksille. Laskentajärjestelmän malleista suurimmaksi virhelähteeksi osoittautui runkokäyrämalli, toiseksi suurimmaksi pituusmalli ja pienin virhelähde oli jakaumamalli.

• Kuusisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Venäjä on ilmoittanut nostavansa raakapuun vientitulleja asteittain 50 euroon kuutiometriltä, mikä johtaisi toteutuessaan puun tuonnin loppumiseen Venäjältä. Tutkimuksessa pyritään arvioimaan, miten suuria vaikutuksia Venäjän noin 15 miljoonan kuutiometrin suuruisen raakapuun tuonnin loppumisella olisi Suomen metsäsektoriin ja kansantalouteen pitkällä aikavälillä olettaen, että tuontia muualta ei pystytä lisäämään. Tutkimusmenetelmänä on skenaarionanalyysi. Skenaarioita tuotettiin sekä metsäsektorin osittaistasapainomallilla että kansantalouden yleisellä tasapainomallilla. Raakapuun tuonnin aleneminen johtaa kotimaan hakkuiden, kantohintojen ja kantorahatulojen nousuun. Metsätalouden tuotannon arvioidaan olevan noin 7 % suurempi vuonna 2020 verrattuna tilanteeseen ilman tuontimuutosta. Sen sijaan metsäteollisuus joutuisi kustannusten nousun aiheuttaman heikentyneen kannattavuuden vuoksi sopeuttamaan tuotantoansa pienemmäksi. Eniten supistuisi mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 10–16 % suhteessa perusuraan vuonna 2020 riippuen käytetystä mallista ja lähtöoletuksista. Kansantaloudessa vaikutukset näkyisivät hintojen nousuna, joka alentaisi kulutuskysyntää ja työllisyyttä aluksi noin yhdellä prosentilla ja investointeja hieman tätä enemmän. Talouden rakennemuutos vaimentaa ajan kuluessa hintojen nousun vaikutuksia ja vuonna 2020 ne ovat varsin pieniä koko kansantalouden tasolla. Vaikka Venäjä päätyisi luopumaan tulleista, tutkimus antaa tietoa Suomen talouden riippuvuudesta puun tuonnista.

• Honkatukia, Sähköposti: juha.honkatukia@vatt.fi
• Kallio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pohjola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin puuston kehityssimulointien avulla harvennusten ja kunnostusojitusten merkitystä mäntyvaltaisten ojitusaluemetsien puuntuotannossa. Koeala-aineistoista koostetuille, alueittain ja turvekangastyypeittäin edustaville lähtöpuustoille simuloitiin MOTTI-simulaattorilla erilaisia uudistamisvaiheeseen saakka ulottuvia kasvatusketjuja. Hyväkuntoisten nuorten kasvatusmetsien parhaisiin ketjuihin sisältyi yksi kunnostusojitus ja yleensä vain yksi harvennus, Etelä-Suomen ravinteikkaimmilla kasvupaikoilla kaksi harvennusta. Hoidon tarpeessa olevista nuorista metsistä alkavissa ketjuissa yksi harvennus oli riittävä kunnostusojituksen ohella karuimmilla kasvupaikoilla, muilla tarvittiin kaksi harvennusta. Metsänhoitotoimia sisältävissä parhaissa kasvatusketjuissa keskimääräiset vuotuiset käyttöpuun kasvut olivat 1,4–6,8 m³ ha^–1 a^–1, kun ne ilman harvennuksia ja kunnostusojituksia olivat 1,2–4,1 m³ ha^–1 a^–1. Passiiviseen metsänhoitoon verrattuna parhaat kasvatusketjut tuottivat keskimäärin noin 10 % alhaisemman kokonaistuotoksen, mutta samalla keskimääräiset vuotuiset kokonaiskasvut lisääntyivät noin kymmenesosalla ja käyttöpuun kasvut puolella.

• Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Laiho, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Taimikonhoidon tarve määritetään perinteisesti maastoinventoinnilla, joka on kuitenkin hidasta ja kallista. Viime aikoina onkin pohdittu mahdollisuutta hyödyntää kaukokartoitusmateriaaleja taimikonhoitotarpeen määrittämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää laserkeilauksen soveltuvuutta varttuneiden kuusen taimikoiden inventointiin ja taimikonhoitotarpeen määrittämiseen. Tutkimuksessa hyödynnetty maastoaineisto mitattiin Pohjois-Savossa Sonkajärven kunnan alueella ja se koostui yhteensä 25 taimikosta inventoidusta 195 koealaryppäästä. Kaukokartoitusmateriaalina käytettiin pistetiheydeltään 0,5 pulssia per neliömetri olevaa laserpisteaineistoa.

Laserpisteaineiston tunnuksilla ja metsätaloussuunnitelmatiedoilla ennustettiin lineaarisilla sekamalleilla koealojen puustojen keskipituutta ja tiheyttä. Taimikonhoidon kiireellisyysluokitus tuotettiin sekä lineaarisella erotteluanalyysillä käyttäen selittäjinä suoraan lasertunnuksia että luokittelemalla, jolloin hyödynnettiin laadittuja malleja puuston tiheydestä ja pituudesta. Laskettuja estimaatteja verrattiin maastossa mitatuille koealoille tehtyyn taimikonhoidon kiireellisyysluokitukseen virhematriisin avulla.

Taimikonhoidon kiireellisyysluokittelu onnistui hieman paremmin suoralla erotteluanalyysillä (oikeinluokitusprosentti 71,8 %) verrattuna sekamalleihin perustuvien puuston pituus- ja tiheys–estimaattien käyttöön luokittelussa (oikeinluokitusprosentti 69,2 %). Tulokset antavat viitteitä siitä, että laserkeilausta voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää myös varttuneiden taimikoiden inventointiin ja taimikonhoidon kiireellisyyden määrittämiseen.

• Närhi, Sähköposti: matti.maltamo@joensuu.fi
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Peltola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Soimasuo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Puu- ja hirsitaloteollisuus on heterogeeninen toimiala, jolla toimii kooltaan, tuotannoltaan ja omistusrakenteeltaan monenlaisia yrityksiä. Tämä aiheuttaa toimialan kehittämiselle haasteita, mutta tarjoaa samanaikaisesti myös mahdollisuuksia edistää puu- ja hirsitaloyritysten liiketoimintaa ja niissä tapahtuvaa oppimista.

Toimialakohtaisten ja alueellisten kehittämishankkeiden on kritisoitu vastaavan huonosti erityyppisten puu- ja hirsitalovalmistajien tarpeita. Alan yritysten tekemien strategiavalintojen nykyistä syvällisempi tunteminen helpottaisi kehittämistoimenpiteiden nykyistä parempaa kohdentamista. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää yritysryhmiä, joihin kuuluu tuote- ja palveluvalikoimiltaan, markkina-alueiltaan ja asiakassegmenteiltään keskenään samankaltaisia puu- ja hirsitalovalmistajia.

Tutkimustulosten mukaan puu- ja hirsitaloteollisuudessa toimii tekemiensä strategisten valintojen näkökulmasta keskenään samankaltaisia yrityksiä, joissa on havaittavissa ryhmittymistä tuote- ja palvelukokonaisuuksien lisäksi tiettyihin markkina-alueisiin ja asiakkaisiin. Tuloksissa löydettiin seuraavat markkina-alue-, tuote- ja asiakasvalinnoista koostuvat kokonaisstrategiat: tuotannollinen erikoistuminen toimien useissa markkina- ja asiakassegmenteissä, tuotannollinen erikoistuminen toimien kapeissa markkina- ja asiakassegmenteissä sekä tuotannollinen laaja-alaisuus toimien kapeissa markkina- ja asiakassegmenteissä. Yritysyhteistyö, osaamisen kehittäminen ja tiedonkulun edistäminen ovat alan kilpailukyvyn kehittämiselle kriittisiä tekijöitä. Tulevaisuudessa olisi tärkeää tutkia erityyppisiä strategisia linjauk–sia toteuttavien yritysten kykyä hyödyntää tietoa omassa liiketoiminnassaan, kartoittaa niiden tietotarpeita ja selvittää erityyppisille yrityksille soveltuvia tiedonvälityskanavia.

• Lähtinen, Sähköposti: katja.lahtinen@metla.fi
• Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Petäjistö, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin metsänomistuksen tavoitteiden yhteyttä metsänomistajan näkemyksiin hirvikannan säätelystä ja hirvivahingoista. Aineistosta voitiin identifioida maaseudulla havaituista diskursseista kolmen, hyödyntämisen diskurssin, hedonistisen diskurssin ja luonnonsuojeludiskurssin, esiintyminen metsänomistajien joukossa. Metsänomistuksen päätavoitteet sopivat hyvin metsänomistajien diskursseihin ja metsänomistajien arvomaailmaan.

Hyödyntämisen diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden päätavoitteena oli puuntuotanto ja puunmyynnistä saatavat tulot, taloudellinen turvallisuus tai se, että metsä nähtiin sijoituskohteena. Aineiston metsänomistajista hyödyntämisen diskurssia edusti yhteensä lähes 60 prosenttia. Metsänomistajat, joille puunmyyntitulot ja metsien tuottama taloudellinen merkitys on tärkeää, omaavat alhaisimman toleranssin hirvituhojen ja hirvien määrän suhteen. Tämä tulisi ottaa huomioon hirvikantojen säätelyssä niin, että osa metsänomistajista ei joutuisi kärsimään liian suuria taloudellisia vahinkoja hirvivahinkojen vuoksi.

Hedonistista diskurssia edustivat metsänomistajat, joiden metsänomistuksen päätavoitteena oli metsästysmahdollisuuden ylläpitäminen ja virkistys- ja vapaa-aika. Heitä metsänomistajista oli yhteensä 27 prosenttia. He eivät näe, että hirvikantaa olisi pienennettävä, tai että hirvivahinkoja ei otettaisi huomioon riittävästi kannan säätelyssä. Kolmatta, eli luonnonsuojeludiskurssia edustavat metsänomistajat eivät toivoneet, että hirvikantaa pienennettäisiin, sillä osa heistä suhtautui metsästykseen negatiivisesti.

• Petäjistö, Sähköposti: leena.petajisto@metla.fi
• Selby, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kioton pöytäkirjan mukaisen metsänhoitotoimenpiteen vaikutusten arviointia varten tehtiin laskelmia metsien kasvihuonekaasujen taseista MELA-ohjelmistolla laadittujen hakkuumahdollisuusarvioiden pohjalta. Hakkuumahdollisuusarviot (3 kpl) kuvaavat puuston pitkän aikavälin käyttömahdollisuuksia erilaisilla hakkuun tasoilla. Artikkelissa kuvataan lyhyesti menetelmä, jolla laskelmat tehtiin sekä esitetään tulokset. Puuston, lahopuun ja maaperän kasvihuonekaasutaseet arvioitiin puustotietojen avulla samoin menetelmin kuin kasvihuonekaasuraportoinnissa. Puusto- ja poistumatietojen perusteella tuotettiin arvio sekä puuston hiilitaseesta että kariketuotoksesta, joka malliin ja mittauksiin perustuvaan orgaanisen aineen hajoamisarvioon yhdistettynä tuotti arvion kuolleen orgaanisen aineen määrän muutoksesta. Hakkuumahdollisuusarvioissa kasvu on pääsääntöisesti poistumaa suurempi, jolloin myös metsät ovat kasvihuonekaasujen nielu tarkastelujaksolla 2005–2034. Nielun suuruus vaihtelee välillä 2,6–45 milj. t CO₂/v eri laskelmissa ja ajankohtina. Arviossa, jossa hakkuut ovat kasvua suuremmat 2005–2014, metsät ovat lähde (suuruudeltaan 15,5 milj. t CO₂/v). Tuloksista ilmenee, että jos hakkuut eivät lisäänny suuresti viimeaikaisesta tasosta, metsät tulevat olemaan kasvihuonekaasujen nielu, jolloin Kioton pöytäkirjan mukainen metsänhoitotoimenpiteen nieluhyöty (noin 3 milj. t CO₂/v) on saatavissa 1. sitoumuskaudesta alkaen. Energiapuun käytön vaikutus laskelmien kasvihuonekaasutaseisiin on vähäinen.

• Sievänen, Sähköposti: risto.sievanen@metla.fi
• Kareinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ilvesniemi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Usein esitettyä ylilaidunnushypoteesia tutkittiin Suomen Ylä-Lapissa jäkälälaidunten kunnon, poron ravinnon saannin ja poron lihantuoton näkökulmasta. Tulokset olivat selkeät, mutta niiden pohjalta päädyttiin hyvin erilaisiin arvioihin ylilaidunnuksesta. Jäkäläbiomassan ja sen pohjalta määräytyvän primaarituoton perusteella jäkäliköt ovat olleet selvästi ylilaidunnettuja ainakin 1970-luvulta alkaen. Tästä huolimatta porot pystyivät tyydyttämään ravinnontarpeensa pääasiassa poronjäkälillä talvella 1991 useimmissa Ylä-Lapin paliskunnissa keskimääräistä vahvemmasta lumipeitteestä huolimatta. Poronjäkälien osuus oli alhaisin ja varpujen osuus vastaavasti suurin Utsjoen ja Enontekiön tunturipaliskunnissa. Poroa kohti laskettu lihantuotto korreloi negatiivisesti jäkälälaidunta kohti lasketun porotiheyden kanssa vuosina 1959–1973, mutta ei kahdella seuraavalla 15 vuoden jaksolla. Porotiheyden ja pinta-alaa kohti lasketun lihantuoton väliset korrelaatiot olivat sen sijaan positiiviset kaikilla jaksoilla, mikä on vastoin ylilaidunnushypoteesia. Selityksenä on todennäköisesti vaihtoehtoravinnon oletettua suurempi merkitys porojen talvisessa ravinnossa sekä porokannan ikä- ja sukupuolirakenteen muuttaminen entistä tuottavammaksi. Uusimmalla jaksolla myös talviruokinnalla on voinut olla vaikutuksensa.

• Helle, Sähköposti: timo.helle@metla.fi
• Kojola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niva, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen lähivuosikymmenen hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä koko maassa ja alueittain. Laskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelma-aineisto perustui vuosina 2004–2006 mitattuihin valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) koeala- ja puutietoihin. Laskelmissa otettiin käyttöön VMI10-koepuumittauksiin perustuva kasvuntasokorjaus, vuonna 2006 julkaistut metsänkäsittelysuositukset sekä uudet menetelmät hakkuumahdon (hakattavissa olevan puuston), hakkuureservin ja nettotulojen laskemiseksi. Kun nettotulojen nykyarvoa maksimoitiin 5 prosentin korkokannalla ilman alueellisia kestävyysrajoitteita, ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuukertymä oli 97 milj. m³ vuodessa ja sitä vastaava hakkuureservi 30 milj. m³ vuodessa. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahto oli siis 127 milj. m³ vuodessa. Metsänkäsittelysuositusten uudistus lisäsi hakkuumahtoa 24 milj. m³ vuodessa. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuukertymä putosi 70 milj. m³:iin vuodessa, jota vastaava hakkuureservi oli 34 milj. m³ vuodessa. Suurin kestävä hakkuumäärä laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa 4 prosentin korkokannalla ottaen huomioon myös alueelliset kestävyysrajoitteet. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuukertymä oli 72 milj. m³ vuodessa, josta se kohosi toisella kymmenvuotiskaudella 80 milj. m³:iin vuodessa. Hakkuureservi säilyi toisella kymmenvuotiskaudella ensimmäisen kauden tasolla (55 milj. m³ vuodessa). Kun hakkuut noudattivat suurimman kestävän hakkuumäärän arviota, puuston tilavuus nousi puuntuotannossa olevalla metsä- ja kitumaalla 6 ja koko metsä- ja kitumaalla 8 milj. m³ vuodessa 30 vuoden aikana. Kasvatushakkuiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista oli 30 vuoden aikana keskimäärin 43% ja turvemaiden osuus 20%. Vuosien 2002–2006 tilastoitu hakkuukertymä oli keskimäärin 56 milj. m³ vuodessa eli 16 milj. m³ vähemmän kuin kestävät hakkuumahdollisuudet. Käyttöaste (toteutuneiden hakkuiden suhde kestäviin hakkuumahdollisuuksiin) oli yli 80% Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Hämeen-Uudenmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen metsäkeskuksen sekä Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan alueella. Laskelmien tuloksia ei voi tulkita toteutuvan kehityksen ennusteiksi eikä hakkuutavoitteiksi.

Korjaus: Tiivistelmän (s. 215) toiseksi viimeisessä lauseessa sekä luvun 3.4 viimeisessä lauseessa (s. 228) tekstin "Rannikon metsäkeskuksen etelärannikon alueella" tulee olla "Rannikon metsäkeskuksen Pohjanmaan alueella". Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Julkaisussa esitetään keskeiset metsäkeskuksittaiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004–2006 mittausaineistoihin perustuen. Tuloksia verrataan vuosina 1996–2003 tehdyn VMI9:n metsäkeskuksittaisiin tuloksiin.

Tulosten mukaan koko maan puuston määrä ja kasvu ovat edelleen lisääntyneet. Puuston kokonaistilavuus on nyt 2 190 milj. m³ ja vuotuinen kasvu 98,5 milj. m³. Kokonaistilavuuden lisäys on mäntyä ja lehtipuuta. Kuusen tilavuus on pienentynyt 28 milj. m³, vähennyksestä 11 milj. m³ on Keski-Suomen metsäkeskuksen alueella.

Puuston kasvu on lisääntynyt jokaisen metsäkeskuksen alueella, selvimmin Etelä-Savossa, jossa vuotuisen kasvun lisäys on 1,6 milj. m³ VMI9:ssä arvioituun kasvuun verrattuna. Puuston kasvun lisäys selittyy nuorten, hyväkasvuisten metsien alan lisäyksellä. Myös säätekijät lienevät suosineet kasvua viime vuosina, sillä kasvu on ollut jonkin verran pitkän aikavälin keskitasoa ja selvästi VMI9:n kasvunlaskentavuosien keskitasoa korkeammalla. Alle 60-vuotiaiden metsien ala on lisääntynyt Etelä-Suomessa runsaat 400 000 hehtaaria ja Pohjois-Suomessa noin 120 000 hehtaaria. Nuorten metsien alan lisäys näkyy kasvavina taimikonhoito- ja ensiharvennustarpeina tulevalla 10-vuotiskaudella.

Korjaus: Julkaistuissa liitetaulukoissa 1b sekä 2a ja 2b oli puuntuotannon maiden rajaus tehty eri tavalla kuin muiden taulukoiden laskennassa. Korjaus koskee sekä painettua että sähköistä versiota.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa on pyritty kehittämään menetelmiä kuvioittaisella arvioinnilla tuotettujen vanhojen kuvioiden rajojen korjaamiseen numeeristen ortoilmakuvien automaattisen segmentoinnin avulla. Vanhoissa kuviorajoissa esiintyy paljon erityyppisiä sijaintivirheitä, jotka johtuvat suureksi osaksi siitä, että kuvioinnissa käytetty ilmakuva-aineisto ei ole ollut riittävän tarkkaa maastossa olevien kohteiden paikantamiseen. Lisäksi osassa kuvioista rajaus on muuttunut edellisestä inventointiajankohdasta esim. tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden takia.

Kuvioinnin korjaamisessa käytettiin kolmea vaihtoehtoista menetelmää. Ns. moodisegmenttimenetelmässä tutkimusalueelle luotiin suuri joukko pienehköjä segmenttejä, joille annettiin sen vanhan kuvion tunnus, jolle suurin osa segmentistä kuului. Kaikki samaan alkuperäisen kuvioinnin kuvioon kuuluneet segmentit yhdistettiin uudeksi kuvioksi. Toisessa menetelmässä muodostettiin automaattisesti uusi kuviointi, jossa uusien kuvioiden minimikooksi asetettiin 0,2 ha. Kolmannessa menetelmässä segmentit jaettiin kahteen pääryhmään: 1) todennäköisesti oikein rajatuilla alueilla oleviin segmentteihin ja 2) segmentteihin, jotka olivat todennäköisesti virheellisesti rajatulla alueella. Pääryhmässä 1 segmenteille palautettiin sen alkuperäisen kuvion numero, jonka alueella ne sijaitsivat. Pääryhmässä 2 segmentit yhdistettiin ilmakuvapiirteiden perusteella lähimpiin naapurikuvioihin tai segmentteihin.

Esitetyillä menetelmillä voidaan helposti korjata pienet siirtymät selväpiirteisessä kuviorajassa. Täysin automaattinen vanhan kuvioinnin virheiden korjaaminen ei kuitenkaan onnistu kuviointivirheiden komplisoidun luonteen vuoksi.

• Tuominen, Sähköposti: sakari.tuominen@metla.fi
• Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) tulokset osoittavat taimikoissa ja nuorissa metsissä olevan runsaasti hoitorästejä. Hoitotöiden edistämiseksi tarvitaan tarkasti paikannettua tietoa hoitokohteiden sijainnista. Tutkimuksessa selvitettiin satelliittikuvien käyttöön perustuvan metsäninventointiaineiston käyttökelpoisuutta hoitoa tarvitsevien kuvioiden paikantamisessa.

Landsat TM -satelliittikuvien avulla tuotetusta VMI:n metsävarakartasta tuotettiin teemakartta taimikonhoitotarpeesta. Puuston pituus- ja lehtipuuosuustietojen perusteella tuotettu kartta ilmaisee taimikonhoidon ja nuoren metsän hoitotarpeen ja hoidon kiireellisyyden ajankohdan neljänä luokkana. Maastotyönä tehdyin tarkastusmittauksin selvitettiin karttatason luotettavuutta. Tulokset koottiin virhematriiseihin, joissa vertailtiin VMI-karttatason kiireellisyysluokitusta maastotarkastuksen pohjalta arvioituun kiireellisyysluokitukseen.

Tutkimustulokset osoittivat, että satelliittikuvatulkinnalla saadaan käyttökelpoista tietoa hoitokohteiden paikantamiseksi. Kankailla kiireellisyysluokituksen onnistuminen oli huomattavasti parempi kuin soilla. Kun hoitotarpeet voidaan paikantaa tarkasti, hoitotöitä pystytään kohdistamaan ja markkinoimaan paremmin maanomistajille ja taimikonhoitomäärät saadaan paremmin vastaamaan todellista tarvetta.

• Pesonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lukkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin ilmakuvasegmentteihin perustuvan kaksivaiheisen otannan luotettavuutta puustotunnusten ei-parametrisessa estimoinnissa. Aineistona oli kolmesta ilmakuvasta koostetun ortoilmakuvamosaiikin 10 alueelta mitattu segmenttiaineisto. Segmenttien lukumäärä oli 467 kpl, pinta-ala 163,8 ha ja keskimääräinen koko 0,351 ha. Segmentointi tehtiin ilmakuvan sävyarvojen perusteella. Segmentit paikannettiin ja niiden segmentti- ja puustotiedot tallennettiin tiedonkeruulaitteelle. Tiedonkeruulaitteessa käytettiin ilmakuva- ja segmenttiraja-aineistoa taustakarttoina sekä GPS-sijaintitietoa apuna paikantamisessa.

Segmenttien puustotunnusten estimaatit laskettiin segmenttien spektrisiä ominaisuuksia ja k-lähimmän naapurin (knn) menetelmää käyttäen ja niiden luotettavuutta tarkasteltiin ristiinvalidoinnilla. Käytännön sovellustilannetta jäljiteltiin simuloimalla otoksia sävyarvojen perusteella ositettuun segmenttiaineistoon. Otannan luotettavuutta tarkasteltiin ositteen keskitilavuuden keskiarvon keskivirheellä.

Estimoinnissa puustotunnusten suhteelliset keskivirheet vaihtelivat 36,8 %:n (keskiläpimitta) ja 156,3 %:n (lehtipuun tilavuus) välillä. Keskitilavuuden keskivirhe oli 55,1 %. Otannan simuloinnissa pienin keskitilavuuden keskiarvon keskivirhe 36,0 m³ ha^–1 saatiin ositemäärällä 40 ja käyttämällä otannassa suhteellista kiintiöintiä.

Tarkasteltu menetelmä havaittiin jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella vielä riitä sovellettavaksi käytännön metsätaloudessa.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Pekkarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuominen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää hakkuussa korjattavien puutavaralajien, niiden mittavaati–musten ja jakaumatavoitteiden vaikutuksia leimikon puutavaralajikertymään ja myyntiarvoon. Aineistona oli 85 mänty- tai kuusivaltaista avohakkuuleimikkoa Etelä- ja Keski-Suomesta ja 16 mäntyharvennusleimikkoa Pohjanmaalta ja Koillismaalta. Avohakkuuaineistossa oli 3411 ja harvennushakkuuaineistossa 666 koepuuta, joista määritettiin pystypuina dimensiotunnusten ja muiden tavallisten puutunnusten lisäksi tarkasti viat ja niiden sijainti rungossa. Katkontaohjeiden vaikutusta leimikon myyntiarvoon ja puutavaralajikertymään selvitettiin arvoapteeraussimulointien avulla. Tukin mittavaatimuksista tukkisaantoon ja myyntiarvoon vaikutti eniten tukin minimilatvaläpimitta, ja vaikutus oli kuusella hieman suurempi kuin männyllä. Muutokset käytetyissä tukkipituuksissa vaikuttivat tukkisaantoon ja myyntiarvoon männyllä voimakkaammin kuin kuusella. Erikoispuu–tavaralajit (mänty: pylväs, hyvälaatuinen tyvitukki, pikkutukki, lyhyttukki; kuusi: sorvitukki, pikkutukki) nostivat merkittävästi leimikon myyntiarvoa, mutta vaikutus riippui voimakkaasti käytetyistä yksikköhinnoista. Kuitupuun määrämitta-apteeraus alensi kuitupuusaantoa avohakkuilla noin kaksi prosenttiyksikköä, jolloin myyntiarvo tosin aleni vain puoli prosenttia; harvennuksilla myyntiarvo aleni peräti 5,3 %. Minimilatvaläpimitan vaikutus kuitupuun saantoon ja myyntiarvoon oli paljon vähäisempi. Käytettäessä painotettuja arvomatriiseja tukkisaanto aleni enimmillään 2,0 prosentti–yksikköä verrattuna tasahintamatriisilla simuloituun pölkytykseen. Tutkimuksen tuloksien pohjalta voidaan arvioida leimikon myyntiarvon muodostumisen osatekijöitä, mutta ei voida ennustaa puutavaralajikertymiä yksittäisissä leimikoissa. Myös jakauma-apteerauksen vaikutus tukkisaantoon ja leimikon myyntiarvoon suhteessa arvoapteeraukseen kaipaa jatkotutkimuksia.

• Piira, Sähköposti: jukka.malinen@metla.fi
• Kilpeläinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Malinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Wall, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Juurikäävän aiheuttaman lahoisuuden kehittymistä Etelä-Suomen kuusikoissa ja kuusi–mänty-seka–metsissä tutkittiin Rotstand-simulointimallin avulla. Terveen kuusikon kesäharvennukset lisäsivät voimakkaasti lahoisuutta kiertoajan lopulla. Kantokäsittelyillä lahoisuus pysyi alhaisena eli lähes talviharvennusvaihtoehdon tasolla. Lahoisuus väheni sitä enemmän mitä suurempi oli männyn osuus kesäharvennuskäsittelyssä. Kun terveen kuusikon päätehakkuu tehtiin kesällä, seuraavan kuusisukupolven lahoisuus oli suuri jo 20-vuotiaassa metsikössä ja lisääntyi edelleen kiertoajan loppua kohti, vaikka harvennukset tehtiin talvella. Kun päätehakkuu tehtiin talvella tai kannot käsiteltiin, seuraavan kiertoajan lahoisuus pysyi alhaisena. Lahon kuusikon päätehakkuuta seuraava talvella harvennettu puusukupolvi oli sitä lahoisempaa, mitä enemmän päätehakkuussa oli juurikäävän lahottamia puita. Mäntysekoitus vähensi vain hieman kuusten lahoisuutta lahon kuusikon jälkeen kasvatettavassa sekametsässä. Juurikäävän aiheuttamat puutavaralajisiirtymät tulivat selvimmin esille päätehakkuussa. Lahoisuus vähensi tukkipuun määrää päätehakkuussa 5,1–11,4 % talvihakkuin käsiteltyyn terveeseen metsikköön verrattuna. Osittain lahon sellupuun osuus vaihteli välillä 3–22 m³/ha ja metsään jäävää tyveystä tuli 0–2 m³/ha. Kuusikuitupuun määrä pysyi lähes vakiona, sillä lahoisuus aiheutti kuusitukin siirtymistä osittain lahoksi sellupuuksi. Sekametsässä tukin osuus kuusen hakkuupoistumasta suureni mäntysekoituksen lisääntyessä. Päätehakkuun kokonaispoistuma väheni kasvutappion ja kuolleisuuden takia lahoisuudesta riippuen 1,3–6,3 % talvihakkuukäsittelyyn verrattuna.

• Möykkynen, Sähköposti: timo.moykkynen@joensuu.fi
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien metsävaratiedon keruuseen tarvitaan lähitulevaisuudessa kustannustehokkaampia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa vertailtiin kaukokartoitusmenetelmien ja nykymuotoisen maastoinventoinnin luotettavuutta samoilla testialueilla. Testatut kaukokartoitusmenetelmät olivat: 1) fotogrammetrisiin puumittauksiin ja visuaaliseen puulajitulkintaan perustuva ilmakuvatulkinta, 2) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta numeeriselta ilmakuvalta, 3) puoliautomaattinen yksinpuintulkinta ilmakuvalta ja laserkeilausaineistosta ja 4) laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä.

Laserkeilainaineiston korkeusjakaumaan perustuva menetelmä oli kokonaisuutena testatuista menetelmistä luotettavin. Tällöin metsikkökohtainen puuston kokonaistilavuuden suhteellinen keskivirhe (%) oli 18,8 ja 17,8 tutkimuksen kahdella testialueella. Menetelmällä saatiin jopa luotettavammat metsikkötason puustotunnukset kuin nykymuotoisella maastoinventoinnilla. Ilmakuvien fotogrammetrisella mittauksella ja visuaalisella tulkinnalla saatiin luotettavia tuloksia puuston keskipituuden ja -läpimitan suhteen, mutta puuston pohjapinta-alan ja tilavuuden arviointi tuotti menetelmällä vaikeuksia. Yhdistämällä laserkeilainaineisto puoliautomaattiseen yksinpuintulkintaan saatiin luotettavammat tulokset kuin soveltamalla tulkintamenetelmää ainoastaan ilmakuvaan.

Seuraavan metsävaratietojärjestelmän tiedonkeruu- ja ylläpitomenetelmät sisältävät kaukokartoitusperusteisia menetelmiä yhdistettynä kevennettyyn maastoinventointiin sekä metsävaratiedon jatkuvaa ylläpitoa ja laskennallista ajantasaistusta. Kaukokartoitusmenetelmien osalta vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty tutkimus osoittaa, että luotettavimmat tulokset saadaan laserkeilainaineiston ja ilmakuvan yhdistelmällä, jolloin voidaan tuottaa myös puulajeittaisia puustotunnuksia.

• Uuttera, Sähköposti: janne.uuttera@tapio.fi
• Anttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Suvanto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli määrittää ohileikkaavilla oksasaksilla tehtävän rauduskoivun pystykarsinnan aiheuttamien väri- ja lahovikojen määrää ja analysoida esimerkkilaskelmin pystykarsintatyön kannattavuutta metsänomistajan ja koivutukkia käyttävän teollisuuden kannalta. Tutkimuksen aineistona käytettiin kolmea pystykarsittua metsikköä sekä kolmea näitä ominaisuuksiltaan vastaavaa pystykarsimatonta vertailumetsikköä Vammalasta, Jämsänkoskelta ja Keiteleeltä. Kannattavuutta tutkittiin empiirisen aineiston perusteella saatujen tulosten laskennallisena sovelluksena. Kannattavuuden tunnuslukuina olivat investoinnin nettonykyarvo ja sisäinen korkokanta. Mittaukset osoittivat aineistossa olleen vähemmän väri- ja lahovikoja kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa karsintavälineenä on käytetty oksasahaa. Alle 20 mm:n läpimittaisten oksien karsinnan aiheuttama värivikaantumisriski oli vähäinen. Rauduskoivun kasvu ei taannu elävienkään oksien karsinnan seurauksena, jos elävää latvusta säilytetään suositellut 50 % puun pituudesta. Pystykarsinta parantaa tyvitukkien laatua ja lisää esimerkkilaskelmien perusteella päätehakkuun kantorahatuloja. Ulkopuolisellakin työvoimalla tehdylle pystykarsintasijoitukselle voi saada 5–6 %:n sisäisen koron. Myös vaneri- ja viiluteollisuuden kannattaa maksaa keskimääräistä korkeampaa hintaa pystykarsituista koivikoista. Pystykarsinta lisää tyvitukeista saatavan viilun arvoa n. 20–30 prosentilla.

• Kannisto, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi
• Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan, miten metsäkeskukset vuoden 2004 alussa ohjeistivat metsäsuunnittelijoiden yhteistyötä metsänomistajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tutkimusaineisto koostui metsäkeskusten kirjallisista metsäsuunnittelua koskevista ohjeista, jotka analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tulokset koskevat 11 metsäkeskusta. Yhteistyötä koskevia kirjallisia ohjeita oli kaikissa metsäkeskuksissa, mutta ohjeiden määrä, aiheet ja sisältö vaihtelivat. Kattavimmin oli ohjeistettu tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointiin tähtäävä yhteistyö. Metsänomistajien mahdollisuus osallistua maastotyöhön ja heidän neuvonta oli mainittu kaikkien tarkasteltujen metsäkeskusten ohjeissa. Vain muutaman metsäkeskuksen ohjeista löytyi yksityiskohtaisia ohjeita metsänomistajan tavoitteiden selvittämiseen, vaikka monitavoitteisuus on ollut korostuneesti esillä. Näissäkin tapauksissa suunnittelijoita ohjattiin selvittämään tavoitteet lähinnä kuvailevasti. Sidosryhmien kanssa tehtävää yhteistyötä oli ohjeistettu selvästi metsänomistajayhteistyötä vähemmän. Ohjeet koskivat lähinnä tilakohtaisten metsäsuunnitelmien markkinointia, sertifioinnin mukaisten tietojen hankkimista ja suunnittelun tuloksista tiedottamista. Metsänhoitoyhdistys mainittiin ohjeissa selvästi muita yhteistyötahoja useammin, ja tietojen luovutuksessa sillä oli erityisasema.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pietilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää inarilaisten käsityksiä ja asenteita metsien eri käyttömuotoja, erityisesti metsä- ja porotaloutta kohtaan sekä heidän käsityksiään eri elinkeinojen taloudellisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Tutkimus sai alkunsa Inarin metsäkiistasta.Tulosten toivotaan helpottavan kiistan kohteena olevien metsänkäyttömuotojen yhteensovittamisen mahdollisuuksien arviointia.

Tutkimus toteutettiin 1500:lle satunnaisesti valitulle täysi-ikäiselle inarilaiselle lähetettynä postikyselynä. Heistä 36 % palautti lomakkeen. Vastaamattomien käsityksiä selvitettiin puhelimitse. Kyselyssä tiedusteltiin inarilaisten käsityksiä metsätaloudesta, matkailusta, porotaloudesta ja luonnonsuojelusta sekä maankäyttöön liittyvästä päätöksenteosta.

Matkailua pidettiin taloudellisesti ja poronhoitoa kulttuurisesti merkittävimpinä elinkeinoina. Myös metsätaloutta arvostettiin kultuurisesti ja taloudellisesti. Alueen maankäyttöjakaumaan oltiin tyytyväisiä. Metsähallituksen tehtävä oli erityisesti metsien suojelussa, mutta myös puuntuotanto paikalliskäyttöön nähtiin tärkeänä. Metsätalouden toimenpiteitä pidettiin melko myönteisinä, mutta erityisesti maanmuokkausta ja konehakkuita vastustettiin. Luonnonvarojen käytöstä päätettäessä paikallisen päätöksenteon merkitys korostui. Metsä- ja porotaloudesta elävien kesken oli mielipide-eroja. Porotalouden harjoittajat olivat huolissaan porolaitumista ja metsätalouden porotaloudelle aiheuttamasta haitasta toisin kuin metsätaloudesta elävät. Metsä- ja porotalouden yhteensovittaminen nähtiin mahdollisena, tosin saamelaiset epäilivät tämän onnistumista suomalaisia enemmän. Tulokset voidaan yleistää kohtalaisen hyvin perusjoukkoon. Myös vastaamattomat suhtautuivat metsänhakkuisiin pääosin myönteisesti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Jokinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Parviainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pernu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Puoskari, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rovanperä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Seppä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsään ja luontoon perustuvien pääelinkeinojen – porotalous, Metsähallituksen metsätalous, yksityinen metsätalous, Metsähallituksen luontopalvelut, puutuotteiden jalostus ja matkailu – aiheuttamia tulo- ja työllisyysvaikutuksia Inarissa. Päätoimialojen ja kotitalouksien keskinäiset riippuvuudet ja kerrannaisvaikutukset arvioitiin paikallistalouteen sovitetun panos-tuotosanalyysin avulla.

Matkailun välittömät vaikutukset alueen tuloihin olivat 56 milj. euroa (19,8 %) ja työllisyyteen 526 työvuotta (20,0 %). Metsäsektorin toimialojen tulo-osuus oli yhteensä 5,0 % ja työllisyysosuus 5,3 %. Porotalouden osuudet olivat vastaavasti 1,4 % ja 8,3 % ja Metsähallituksen luontopalveluiden 1,1 % ja 1,4 %. Suurimmat suhteelliset kerrannaisvaikutukset olivat puutuotteiden jalostuksella. Sen tuotosyksikön kokonaisvaikutukset Inarin paikallistalouden tulojen muodostukseen olivat lähes 2,3-kertaiset.

Metsähallituksen hakkuiden supistaminen 150 000 m³:stä 70 000 m³:iin vähentäisi paikallis talouden tuloja noin 9 milj. eurolla ja työllisyyttä 84 työvuoden verran. Porotalouden tuotannon puolittuminen pienentäisi tuloja kaikkiaan 3,8 milj. euroa ja työllisyyttä 119 työvuotta. Samansuuruiset tulomuutokset aiheutuisivat, jos matkailun kysyntä supistuisi 3,5–8,5 %.

Paikallistalouden ja -yhteisön näkökulmasta elinkeinojen sopuisa rinnakkaiselo on kannatettava tavoite.

• Vatanen, Sähköposti: eero.vatanen@metla.fi
• Pirkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ahonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäenpää, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli ratkaista miten autokuljetukseen liittyvää yhteistyötä voisi kehittää. Tutkimuksessa selvitettiin sekä puutavaran toimittajien että toimittajien ja asiakkaiden välistä yhteistyötä. Tutkimus tehtiin kirjekyselynä vuonna 2005. Itäsuomalaisten kuljetusyrittäjien (46 kpl) vastausten perusteella kiinnostavin toimittajien välinen yhteenliittymä oli osakeyhtiö. Yrittäjien mielestä yhteisessä osakeyhtiössä liiketoiminta perustuisi laskutukseen ja yhtiö perustettaisiin palvelujen myyntiä ja markkinointia varten. Osakeyhtiö tekisi kuljetussopimukset asiakkaille ja jokainen osakeyhtiön omistaja (kuljetusyrittäjä) tekisi omat sopimuksensa osakeyhtiön kanssa. Tutkimuksessa myös selvisi, että kuljetusyrittäjillä ei ole riittäviä valmiuksia johtaa yhteistä yritystä, joka huolehtisi sekä puunkorjuusta että kuljetuksesta. Puutavaran toimittajien ja heidän asiakkaidensa välistä yhteistyötä tutkittiin alueyrittämisen näkökulmasta.

Autokuljetusyrittäjät (45 %) pitivät tärkeimmän asiakkaansa vastustusta ja suhtautumista merkittävänä alueyrittäjyyden esteenä. Etenkin pienet ja keskikokoiset yritykset (60 %) olivat tätä mieltä. Yrittäjät myös kokivat, että alueyrittäjyys on metsäteollisuuden keino siirtää puunhankinnan suunnittelutehtävät ja vastuut korvauksetta yrittäjille. Lisäksi yrittäjien mielestä nykyisessä alueyrittäjyyden toimintaympäristössä liiketoiminnan kannattavuus ei parane yrityskoon kasvaessa. Tulosten perusteella autokuljetusyrittäjät olivat kiinnostuneita nykyisiä yhteistyömuotoja (aliurakointi, työyhteenliittymä, muu verkottuminen, alueyrittäminen) tiiviimmästä yhteistyöstä. Jos puutavaran kuljetusalalla yhteistyön tavoitteena on autokuljetustoiminnon ulkoistaminen, pitäisi päätöksentekijöiden kehittää nykyistä toimintaympäristöä suuntaan, jossa puutavaran toimittajien nykyistä järjestäytyneemmät yhteenliittymät olisivat toteuttamiskelpoisempia.

• Palander, Sähköposti: teijo.s.palander@joensuu.fi
• Vainikka, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kokonaisten toimitusketjujen hallinta ja yritysten välisten yhteistoimintasuhteiden kehittäminen eli verkostoituminen on nousemassa myös metsätalouden palvelutuotannossa toimivien yritysten strategiseksi haasteeksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää verkostoitumisen nykytilanne, edellytykset ja mahdollisuudet metsäpalveluita tuottavien yritysten liiketoiminnassa. Verkostoitumista tarkasteltiin erityisesti yritysten palveluvalikoiman ja asiakassuhteiden, yritysyhteistyön sekä kustannusten hallinnan, kasvun ja kannattavuuden näkökulmista. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena pirkanmaalaisille metsäpalveluita tuottaville yrityksille vuosina 2005 ja 2006. Kyselyyn vastasi 58 yritystä.

Tutkimus osoitti, että metsätalouden palvelutuotannossa on monentyyppisiä verkostorakenteita, joiden hyödyntämisessä ollaan ottamassa vasta ensiaskeleita. Verkostoitumisen mahdollisuuksia kuvasivat pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvien tilausten suuri osuus yritysten tilauskannasta, yritysten lukumääräisesti pieni asiakaskunta ja halukkuus tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Sen sijaan havaittu kustannusten hallinnan heikko taso on este toimialan verkostoitumiskehitykselle. Tulosten perusteella on perusteltua rohkaista etenkin kasvuhakuisia metsäpalveluita tuottavia yrityksiä avoimempaan yhteistyöhön ja verkostoitumaan muiden yritysten kanssa.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Kulmala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Koneellisen metsänistuttamisen yleistyminen näyttää tällä hetkellä aiempaa todennäköisemmältä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kannattavan istutuskoneinvestoinnin edellytykset, arvioida koneellisen metsänistuttamisen soveltuvuutta osaksi alueyrittäjyyteen perustuvaa metsätöiden organisointimallia ja arvioida tulevaisuuden istutuskonetarvetta. Tutkimusaineisto muodostettiin metsäkeskuksiin tehtyjen taimikon perustamisilmoitusten perusteella paikkatietojärjestelmää apuna käyttäen. Istutuskoneinvestoinnin kannattavuutta tarkasteltiin annuiteettimenetelmällä ja katetuottolaskennalla. Taloudellisesti kannattava istutuskoneinvestointi edellytti lähes koneen vuosikapasiteettia vastaavan uudistuspinta-alan istuttamista. Toimintasäteen perusteella koneellinen istutus näyttäisi soveltuvan hyvin osaksi puunkorjuuseen perustuvaa alueurakointia.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen roolin ja valtionmetsien käytön muutoksia Lieksassa sekä niiden vaikutuksia paikallisyhteisöön. Kylätutkimuksen ja haastatteluiden avulla analysoidaan, miten Metsähallituksen rooli on muuttunut Lieksassa sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään ja millaisia sosiaalisia vaikutuksia Metsähallituksen roolin muutoksella on ollut. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten luonnon monimuotoisuuden suojelun painoarvon lisääntyminen metsäpolitiikassa on näkynyt Metsähallituksen roolin muutoksessa. Vaikka valtionmetsien hakkuut ovat pysyneet Lieksassa 1970-luvulta saakka kutakuinkin samalla tasolla, metsätalouden työllisyys ja sosiaalinen merkitys on romahtanut. Puuntuotannon rinnalle Metsähallitus on omaksunut 1990-luvulta alkaen uusia tehtäviä, joista keskeisimmät ovat luonnonsuojelu sekä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistäminen. Molempien merkitys työllistäjänä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Uusien työpaikkojen määrä on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäinen metsätaloudessa menetettyihin työpaikkoihin verrattuna. Työpaikat eivät aina synny niihin kyliin, missä ne ovat metsätaloudesta kadonneet, ja niiden ammattitaitovaatimukset ovat erilaisia kuin puunkorjuussa. Siksi metsien käytön sosiaalisten vaikutusten arvioinnissa on olennaista erotella vaikutukset eri aluetasoilla.

• Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi
• Rannikko, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmassa (METSO) kokeillaan uusia metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvia monimuotoisuuden turvaamiskeinoja, esimerkiksi luonnonarvokauppaa, jonka kokeiluhanke aloitettiin Satakunnassa vuonna 2003.

Tutkimuksessa selvitettiin mistä elementeistä metsänomistajan kokema monimuotoisuuden turvaamiskeinon subjektiivinen hyväksyttävyys koostuu ja kokevatko metsänomistajat luonnonarvokaupan ja sen sopimusehdot hyväksyttävänä monimuotoisuuden turvaamisen toteutustapana. Tutkimus toteutettiin 21 metsänomistajan teemahaastatteluna. Tuloksia voidaan käyttää luonnonarvokaupan lisäksi myös muiden metsien suojelun toteuttamiskeinojen kehittämisessä.

Tulosten mukaan metsänomistajien hyväksyttävänä kokeman monimuotoisuuden turvaamiskeinon on sisällettävä vapaaehtoisuuden sekä omistusoikeuden ja päätäntävallan säilymisen elementit. Lisäksi metsänomistajalla on oltava motiivi osallistua sopimussuojeluun. Päätökseen osallistua luonnonarvokauppaan vaikutti kuitenkin voimakkaimmin palkkion saaminen ja sen määrä. Osa toivoi palkkion korvaavan kaikki suojelusta sopimuskauden aikana aiheutuvat taloudelliset menetykset. Osa koki palkkion maksettavan nimenomaan luonnonarvojen säilyttämisestä, jolloin sen katsottiin olevan osoitus yhteiskunnalta siitä, että metsänomistaja tekee arvokkaan ratkaisun, jonka rahoitukseen koko yhteiskunta osallistuu. Luonnonarvokauppa vastasi yleensä metsänomistajien toiveita hyväksyttävästä monimuotoisuuden turvaamiskeinosta, mutta sopimuksen ja sopimusehtojen tulisi olla metsänomistajien mukaan selkeämmin yhteisen neuvottelun tulos. Lisäksi metsäammattilaisten toivottiin tiedottavan metsänomistajia mahdollisista sopimuskohteista.

• Kumela, Sähköposti: hanna.kumela@metla.fi
• Koskela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Metsiensuojelun markkinattomia hyötyjä on tutkittu Suomessa ehdollisen arvottamisen menetelmällä ja valintakoemenetelmällä 1980-luvun lopulta lähtien. Tässä tutkimuksessa käytetään meta-analyysin aineistona kahtatoista aiemmin julkaistua tutkimusraporttia. Meta-analyysin avulla voidaan arvioida arvottamismenetelmien luotettavuutta ja metsiensuojeluun liittyvän maksuhalukkuuden kehittymistä ajassa. Meta-analyysin regressiomallien mukaan suomalaisten kokonaismaksuhalukkuus kasvaa suojeluohjelman laajuuden mukana. Hehtaarikohtainen maksuhalukkuus taas pienenee suojeluohjelman kasvaessa. Näin voidaan todeta aiempien arvottamistutkimusten tulosten tukevat talousteorian mukaisia oletuksia hankkeen laajuuden vaikutuksesta ja alenevista rajahyödyistä. Maksukertakohtainen maksuhalukkuus laskee maksukertojen määrän kasvaessa, mutta useammalle vuodelle jaksotetut maksut näyttävät nostavan kokonaismaksuhalukkuutta suojelusta. Meta-analyysin mallit näyttäisivät tuovan esiin suojeluasenteiden muuttumisen positiivisemmiksi vuosien myötä. Meta-analyysi ei juuri nostanut esiin hankekohtaisia muuttujia, joiden avulla aiempien tutkimusten tuottamaa tietoa suojelun hyödyistä voitaisiin sovittaa uusiin suunnittelutilanteisiin.

• Pouta, Sähköposti: eija.pouta@mtt.fi
• Rekola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen lähivuosikymmenen hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä Suomessa. Arviot perustuvat MELA-ohjelmistolla tehtyihin laskelmiin. Aineistona käytettiin vuosina 2004–2005 mitatuista valtakunnan metsien 10. inventoinnin (VMI10) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa. Ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella puuta riittäisi viiden prosentin tuottovaatimuksella hakattavaksi 87 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,5-kertaisesti vuosina 2001–2005 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (56 miljoonaa kuutiometriä vuodessa). Hakkuumahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen johtaisi puuvarannon ja hakkuumahdollisuuksien pienenemiseen seuraaviksi vuosikymmeniksi. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 66 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja sen arvioidaan saavuttavan 70 miljoonan kuutiometrin tason seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Toteutuneet hakkuut ovat olleet koko maassa 85 prosenttia suurimman kestävän hakkuumäärän arviosta. Jos hakkuut noudattavat suurimman kestävän hakkuumäärän arviota, puuvarannon arvioidaan nousevan puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla kuusi miljoonaa kuutiometriä vuodessa 30 vuoden aikana. Harvennushakkuiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista on 30 vuoden aikana keskimäärin 38 prosenttia. Turvemaiden osuus kestävistä hakkuumahdollisuuksista on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 17 prosenttia ja toisella kymmenvuotiskaudella 20 prosenttia. Toisen kymmenvuotiskauden jälkeen turvemaiden osuus kääntyy lievään laskuun. Arviot eivät ole ennusteita eivätkä toteutettavaksi tarkoitettuja hakkuutavoitteita.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän julkaisun tarkoituksena on esittää keskeiset metsävaratulokset VMI10:n vuosien 2004 ja 2005 mittausaineistoihin perustuen sekä tarkastella metsävarojen kehittymistä 1996–2003 tehdyn VMI9:n jälkeen. Tulokset ja vertailut esitetään erikseen Etelä- ja Pohjois-Suomelle ja koko maalle.

VMI10:n kahden ensimmäisen vuoden mittausten tulosten mukaan metsämaan ala on 20,16 milj. ha ja kitumaan ala 2,77 milj. ha. Metsämaan metsistä on mäntyvaltaisia kaksi kolmasosaa, kuusivaltaisia yksi neljäsosa ja lehtipuuvaltaisia vajaat 10 %. Edelliseen inventointiin verrattuna varttuneimpien, yli 80-vuotiaiden metsien osuus metsämaasta on hieman pienentynyt ja nuorempien metsien hieman suurentunut. Puuston kokonaistilavuus metsä- ja kitumaalla on 2176 milj. m³, mikä on 85 milj. m³ enemmän kuin VMI9:n mukainen puuston kokonaistilavuus. Kuusen kokonaistilavuus metsämaalla on pienentynyt 40 milj. m³, männyn ja lehtipuiden tilavuudet ovat selvästi kasvaneet. Puuston vuotuinen kasvu oli VMI10:n mittauksia edeltäneinä kasvukausina keskimäärin 97 milj. m³, mikä on lähes 11 milj. m³ enemmän kuin VMI9:n mukainen vuotuinen puuston kasvu. Kasvun lisäys on suurelta osin mäntyä. Kuusenkaan kasvu ei ole vähentynyt, vaikka kuusen kokonaistilavuus on pienentynyt 6 %. Männyn kasvun lisäys selittyy toisaalta sillä, että mäntymetsät ovat pääasiassa nuoria ja lisääntyvän kasvun vaiheessa sekä toisaalta sillä, että VMI9:n kasvunmittausvuosina männyn kasvun taso oli suuressa osassa maata selvästi keskimääräistä alempana. Kuusen kasvu ei ole kokonaistilavuuden vähenemisestä huolimatta pienentynyt, koska nuorien, nopeimmin kasvavien kuusimetsien kokonaistilavuus on suurentunut.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pitkänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Silloin kun metsä on omistajalleen sijoituskohde, metsää tulee käsitellä niin, että sijoituksen tuottavuus eli metsän tuottoarvo maksimoituu. Metsän tuottoarvo riippuu mm. puun hinnasta ja laskentakorosta, minkä vuoksi myös ohjeet siitä, kuinka metsää on hoidettava hyvän taloudellisen tuloksen saamiseksi, riippuvat puun hinnasta ja korkokannasta. Tässä tutkimuksessa analysoidaan toisaalta sitä, kuinka hinta, jolla hakkuuseen ryhtyminen on optimaalinen päätös, riippuu metsikkötunnuksista ja korkokannasta, ja toisaalta sitä, kuinka optimaalinen käsittely riippuu puun hinnasta ja korkokannasta. Tulosten mukaan metsikön varttuessa hakkuuseen kannattaa ryhtyä yhä pienemmällä kuitupuun hinnalla. Kun tukin hinta paranee, myös kuidusta on saatava parempi hinta, jotta hakkuun optimaalinen ajankohta ei siirtyisi myöhemmäksi. Suureneva korkokanta pienentää hintaa, jolla hakkuuseen kannattaa ryhtyä. Paraneva tukin hinta pidentää optimaalista kiertoaikaa, mutta paraneva kuidun hinta lyhentää sitä. Puun hinta vaikuttaa vain vähän harvennuksen ajankohtaan ja voimakkuuteen eikä juuri lainkaan harvennustapaan. Korkokanta vaikuttaa voimakkaasti kiertoaikaan, metsikön optimaaliseen kasvatustiheyteen ja harvennustapaan. Suureneva korkokanta lyhentää kiertoaikaa, pienentää puuston optimaalista kasvatustiheyttä ja muuttaa harvennustapaa siten, että metsikön suurimpia puita kannattaa koron suurentuessa poistaa yhä enemmän.

• Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi

Tutkimuksessa vertailtiin harvennuslehtikuuselle (Larix sibirica) sopivia laatuvaatimuksia. Laatu- ja järeysluokittain sahatuista tukeista saatuja sahelaatuja verrattiin tukkilaatuihin. Tukit ja niistä saadut saheet lajiteltiin kolmen eri laatuvaatimuksen mukaan. Tukit lajiteltiin ENV 1927-3 -standardin, Metsäliiton laatuvaatimusten ja Kuhmon Oy:n laatuohjeistuksen mukaisesti. Saadut saheet luokiteltiin EN 1611-1 -standardin, ”Nordic timber. Grading rules for pine and spruce sawn timber” -julkaisun ja Kuhmo Oy:n sahatavaraohjeistuksen mukaisesti.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmelta eri leimikolta, jotka sijaitsivat Etelä- ja Itä-Suomessa. Koesahattuja tukkeja oli kaikkiaan 315 kpl, joista tehtiin 1311 sahetta. Sahausmenetelmä oli läpisahaus sahausasetteen ollessa 25 ja 50 mm. Tukkien ja sahatavaran laadutus tehtiin em. laatuluokitusten mukaisesti, ja saheiden laadutusmittaus suoritettiin täysisärmäisen sahatavaran alueelta.

Tukkiluokitukset, jotka oli tehty päätehakkuiden järeille tukeille, eivät soveltuneet harvennuslehtikuuselle. Huonoiten tukkilajittelu toimi standardilla ENV 1927-3, sillä tämän lajittelun mukaisesti tukit päätyivät pääasiassa yhteen luokkaan. Parhaiten toimi Kuhmo Oy:n tukkilaatujen mukainen lajittelu, jonka mukaan lajitellut tukit jakautuivat tasaisimmin. Eri laatujakaumia vertailtaessa paras korrelaatio oli Kuhmo Oy:n tukkilajittelun ja pohjoismaisen sahatavaralajitteluohjeen välillä.

• Salila, Sähköposti: tuomas.salila@lut.fi
• Kärki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa muodostettiin kolme organisointimallia kirjallisuuden avulla. Nykyisen urakointimallin lisäksi tutkittiin ulkoistamismallia ja koordinointimallia. Malleja verrattiin toisiinsa selvittäen kuinka hyvin erilaiset kuljetustoiminnon organisointivaihtoehdot vähentäisivät autokuljetuksen tehostamisen esteitä. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle sijoittuvan tapaustutkimuksen ja asiantuntijahaastattelun mukaan nykyistä tehokkaammat vaihtoehdot keskittäisivät autokuljetukset harvempien ohjaajien käsiin, mahdollistaisivat informaatioteknologian tehokkaamman käytön sekä perustuisivat yhteistyöhön, autokuljetuksen ulkoistamiseen ja alan verkostoitumiseen. Parhaana pidettiin vaihtoehtoa, jossa ulkopuolinen kuljetuskoordinaattori saisi toimeksiantonsa puunhankintaorganisaatioilta. Hyvänä pidettiin vaihtoehtoa, jossa nykyisen organisaation sisäistä toimintaa kehitettäisiin yhteistyön avulla. Autokuljetuksen ulkoistamiseen perustuvat vaihtoehdot olivat edellisiä huonompia esteiden poistajia. Ulkoistamisen aloittaneet puunhankintaorganisaatiot voisivat kuitenkin tehostaa autokuljetusta kasvattamalla sopimuskokoa, laajentamalla tehtäväkokonaisuuksia ja antamalla kuljetusyrittäjille enemmän toimintavapautta. Tulosten perusteella autokuljetuksen toimeksiantajien pitäisi suunnitella yhteinen autokuljetuksen ohjausorganisaatio. Vaikka tämän kaltaiset yhteiset kehittämistoimenpiteet osoittautuisivat vielä ennenaikaisiksi, pitäisi silti lisätä organisaatioiden valmiuksia tiedon- ja kuljetuksenvaihdolle.

• Palander, Sähköposti: teijo.s.palander@joensuu.fi
• Säynäjoki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Högnäs, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavasti ilmasta käsin kerätystä harvapulssisesta laserpisteaineistosta voidaan ennustaa kuviokohtaisia puustotunnuksia. Maastoaineistona käytettiin 472 koealan puustotietoja, jotka oli mitattu 67 kasvatus- ja uudistamisvaiheen kuviolta. Kaukokartoitusmateriaalina käytettiin laserpisteaineistoa, jonka tiheys oli keskimäärin 0,7 pulssia neliömetrille. Tutkimusaineisto kerättiin elo–syyskuussa 2004 UPM-Kymmene Oyj:n omistamalta tilalta Varkaudesta.

Tutkimuksessa sovelletun tilastollista mallinnusta käyttävän lähestymistavan toiminta perustuu siihen, että regressioyhtälöillä lasketaan laserpisteaineistosta puustotunnukset. Työssä laadittiin malleja puustotunnusten ja laserpisteparvesta lasketun korkeusjakauman tunnusten välille koealatasolla. Laadituilla regressioyhtälöillä ennustettiin metsikkökuviolle, käyttäen koko kuviolle osuneita laserpisteitä, puuston keskiläpimitta, keskipituus, runkoluku, pohjapinta-ala ja tilavuus. Mallit tuottivat laadinta-aineistossaan edellä mainituille puustotunnuksille seuraavat absoluuttiset ja suhteelliset keskivirheet (RMSE): 1,9 cm (9,5 %), 1,9 m (5,3 %), 274 kpl/ha (18,1 %), 2,0 m²/ha (8,3 %), ja 19,9 m³/ha (9,8 %). Saadut tulokset ovat erittäin tarkkoja ja verrattuna SOLMU-muotoiseen maastossa tehtävään kuvioittaiseen arviointiin selvästi tarkempia. Esitetty inventointimenetelmä on edelleen kehitettynä erittäin lupaava vaihtoehto metsäsuunnittelun metsänmittaustehtävään Suomessa.

• Suvanto, Sähköposti: aki.suvanto@joensuu.fi
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Packalén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Hirven merkitystä taimikkotuholaisena tutkittiin 264 metsänuudistusalalla, jotka oli viljelty männylle tai/ja kuuselle vuosina 1984-1995 Lapin ja Kuusamon yksityismetsissä. Linjoittaisena otantana inventoidut taimikot saatiin ositetulla satunnaisotannalla noin 20 000 yksityismetsien viljelyalan joukosta (1,3%). Kesällä ja syksyllä 2001 kerätystä aineistosta 24 % on täydennysviljelyaloja.

Kaikkien taimikoiden keskimääräinen hirvituhoprosentti oli 15,1 viljelymännyillä. Merkittävimmät tuhot painottuivat Lapin lounaisosan (ns. Lapin kolmio) ja Etelä-Lapin kuntiin, missä hirvi oli vaurioittanut keskimäärin 31–37 % männyn viljelytaimista. Keskimääräistä enemmän hirvituhoa oli tuoreilla kankailla, lajittuneilla hiesusavimailla, mätästetyillä kuvioilla ja voimakkaasti vesottuneilla aloilla. Hirvituhoa oli enemmän istutus- kuin kylvötaimikoissa. Tuhot lähes puuttuivat korkeiden maiden taimikoista. Kaksi kolmasosaa hirvituhoista oli 1,0–2,5 metriä pitkissä taimissa. Hirvi oli lisännyt merkittävästi männyn viljelytaimien latvakatoa, ranganvaihtoa, kaksihaaraisuutta ja pensastumista. Lisäksi taimien normaalin kehityksen havaittiin häiriintyneen hirvestä riippumatta. Kuusella hirvituhoja oli ympäri tutkimusaluetta. Hirviä pidetään nyt yhtenä taloudellisesti merkittävimmistä Lapissa esiintyvistä taimikkotuholaisista. Hirvien aiheuttamien menetysten vähentämiseksi hirvikanta olisi erityisesti Lapin kolmiossa ja Etelä-Lapissa pidettävä oleellisesti vuosituhannen vaihteen tasoa pienempänä. Lisäksi tulisi harkita kuusen viljelyn lisäämistä männyn kustannuksella.

• Jalkanen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin kulotuksen ja erilaisten maankäsittelytapojen vaikutusta männyn siementen itämiseen ja kylvötaimien varhaiskehitykseen avoimella kulotetulla ja kulottamattomalla maalla. Erityisesti pyrittiin selvittämään männyn taimettumisen eroja mineraalimaapinnoilla, muokkaamattomalla maalla ja kulotetuilla humuspinnoilla. Tutkimukseen sisältyi kasvihuoneoloissa ja maastossa tehty idätyskoe erilaisilla pinnoilla, sekä kaksi perättäisinä kesinä suoritettua männyn kylvöä kulotetuille ja kulottamattomille aloille muokattuihin tai muokkaamattomiin koeruutuihin.

Alustan laatu sinänsä ei näyttänyt olevan merkittävä tekijä itämisen ja taimien varhaiskehityksen suhteen kasvihuoneessa, vaan itävyys oli kaikilla pinnoilla yhtä hyvä. Maastossa paljastettu mineraalimaa sen sijaan oli selvästi suotuisin alusta itämiselle ja taimettumiselle. Muokkaamaton, kasvipeitteinen maan pinta ja kulotuksen paljastama humuspinta olivat huonoja taimettumisalustoina. Näiden pintojen huonoon taimettumiseen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan tässä artikkelissa. Tulokset osoittavat, että luontaisesti uudistettaessa kevyt mineraalimaan paljastava muokkaus on välttämätön hyvän taimettumistuloksen saamiseksi kulottamattomilla uudistusaloilla, sekä tarpeen myös kulotetuilla aloilla silloin, kun humuksen palaminen on jäänyt riittämättömäksi. Tukkikärsäkkäiden (Hylobius spp.) aiheuttamia syöntivaurioita havaittiin vasta toisena ja kolmantena kylvön jälkeisenä kesänä, vaikka hyönteisiä oli alueilla runsaasti jo tätä ennen.

• Pitkänen, Sähköposti: jari.kouki@joensuu.fi
• Järvinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Turunen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kolström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kouki, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitetään syitä, jotka ovat johtaneet metsänuudistumisen viivästymiseen yksityistiloilla. Lisäksi tarkastellaan metsänomistajaryhmittäisiä eroja uudistamisessa. Tutkimus perustuu Pirkanmaan ja Pohjois-Karjalan alueilla tehtyihin 34 metsänomistajan teemahaastatteluihin.

Metsänuudistumisen viivästymiseen johtavat monenlaiset tapahtumaketjut, eikä tyypillistä uudistumisviivemetsälöä ja sen omistajaa voida yksiselitteisesti kuvata. Uudistumisviivemetsälöt olivat tosin hieman pienempiä ja niiden omistajat iäkkäämpiä, eivätkä he kokeneet metsätaloutta yhtä usein taloudellisesti merkittäväksi kuin verrokkitilojen omistajat. Uudistamismenetelmien käytössä tai uudistamisen toteutuksessa ei ollut huomattavia eroja ryhmien välillä.

Syinä uudistumisen viivästymiseen omalla tilalla mainittiin luonnonolot, kuten epäsuotuisa maaperä tai hirvituhot. Metsänomistajasta itsestään riippuviksi uudistumisviiveen syiksi mainittiin mm. väärä uudistamistapa tai puulajivalinta, unohtaminen tai tilan omistussuhteen muutokset. Lisäksi metsänomistajan ikääntyessä fyysiset mahdollisuudet uudistamistöiden toteuttamiseen vähenevät. Erityisesti kaupungissa asuvilla iäkkäillä metsänomistajilla ei ole juuri mahdollisuutta omatoimiseen metsän uudistamiseen. Metsänviljelyn korkeiden kustannusten nähtiin jarruttavan uudistamistöitä. Tosin omalla kohdalla uudistustoimenpiteiden jäämistä tekemättä tai huonosti hoidetuksi ei ainakaan haluttu tunnustaa.

Uudistumisviiveitä voitaisiin vähentää mm. korostamalla metsäneuvonnassa uudistamismenetelmän ja puulajin huolellista valintaa. Metsänhoitoyhdistykset ja metsäyhtiöt voisivat markkinoida palvelujaan tehokkaammin maanviljelijöille, vaikka nämä ovatkin monesti omatoimisia metsänuudistamisessa mikäli maatalouskiireiltään ehtivät.

• Koskela, Sähköposti: terhi.koskela@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksi tapa kuvata metsikön puuntuotannollista arvoa on ilmoittaa sen maksimoitu tuottoarvo. Näin saatu luku ilmentää metsikön arvoa sijoituskohteena. Tuottoarvon laskeminen tällä tavoin edellyttää metsikön käsittelyn optimointia senhetkistä korkokantaa ja puutavaralajien hintoja käyttäen, mikä on monessa käytännön tilanteessa tarpeettoman hankalaa. Tässä tutkimuksessa esitetään mallit, joilla metsikön maksimaalinen tuottoarvo voidaan ennustaa korkokannan, puutavaralajien hintojen, kasvupaikan ja puuston rakennetta kuvaavien tunnusten avulla. Mallit perustuvat tuhansiin metsikkötason optimointeihin, joissa erilaisten metsiköiden käsittelyä optimoitiin tuottoarvoa maksimoiden käyttäen erilaisia puutavaralajien hintoja ja korkokantoja. Mallit laadittiin erikseen kivennäismaan männiköille (OMT, MT, VT ja CT), kuusikoille (OMT, MT ja VT) ja rauduskoivikoille (OMT ja MT). Ne selittävät n. 95 % metsikkökohtaisten optimointien avulla saatujen tuottoarvojen vaihtelusta.

• Pukkala, Sähköposti: timo.pukkala@joensuu.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Lapin metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2003–2032. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Kymmenvuotiskaudella 2003–2012 metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi 5,9 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,6-kertaisesti vuosina 1998–2002 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 3,8 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka välittömät hakkuumahdollisuudet hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahdollisuudet säilyisivät 5,5 miljoonan kuutiometrin tasolla vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan käyttöpuumäärän arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja se kohoaa 5,4 miljoonaan kuutiometriin vuodessa 30 vuoden tarkastelujakson aikana. Tarkastelujakson jälkeen kestävien hakkuumahdollisuuksien ennakoidaan nousevan yli 6,0 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin 20 prosenttia ja rajoitetussa käytössä on noin 23 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistivat ensimmäisen kymmenvuotiskauden välittömiä hakkuumahdollisuuksia 3,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 2,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Lapin metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1970–2003. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Kolmen pohjoisimman kunnan alueella sovellettiin kaksivaiheista ositettua otantaa. Menetelmä tullaan kuvamaan erillisessä julkaisussa. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Lapin metsiä alettiin uudistaa voimakkaasti 1950-luvulta lähtien. Samanaikaisesti suojelualueet ovat siirtäneet laajoja alueita pois puuntuotannosta. Erityisesti puuntuotannon metsissä nuorien metsien ala on suuri. Nuoret metsät ovat saavuttamassa korkean kasvun vaihetta. Puuston vuotuinen kasvu on noussut noin 10 vuoden aikana 7,91 milj. m³:sta 11,77 milj. m³:iin eli 49 %. Sekä männyn että kuusen kasvu on noussut 50 %. Puuston poistuma oli lähellä kasvua ja ajoittain lievästi ylitti kasvun 1960-luvulla ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 259 milj. m³:stä 341 milj. m³:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin tehdä hakkuita mukaan lukien taimikonhoidot inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,94 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 750 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 390 000 ha ja ensiharvennuksia 400 000 ha. Ojitettuja soita on 770 000 milj.ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 200 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI9:n mukaan 2,2 % yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 10,5 m³/ha. Lapin metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI edellyttäen, että taimikonhoitoalaa lisätään edellisen 10 vuoden keskimääräisestä tasosta.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsien käyttöön liittyy yhä useammin tavoitteita, jotka kohdistuvat tilaa laajemmalle alueelle, mikä edellyttää johdonmukaista sidosryhmäyhteistyötä. Tutkimuksessa kuvataan metsäkeskusten vuoden 2003 alueelliseen metsäsuunnitteluun liittynyttä yhteistyötä ja metsäsuunnittelijoiden käsityksiä yhteistyöstä. Tulokset perustuvat kaikille vuoden 2003 aikana suunnittelualueen aloittaneille metsäkeskusten metsäsuunnittelijoille lähetettyyn postikyselyyn, jossa heitä pyydettiin vastaamaan yhteistyön määrää, tavoitteita ja luonnetta koskeviin kysymyksiin. Tulosten perusteella metsäsuunnittelijat suhtautuvat sidosryhmäyhteistyöhön myönteisesti. Sidosryhmäyhteistyön ohjeistuksessa oli metsäkeskuksittaisia eroja, mikä heijastui myös yhteistyön määrään. Käytännössä yhteistyö noudatti pääasiassa tietoa vaihtavaa menettelytapaa, jossa suunnittelija on yhteydessä kuhunkin kumppaniinsa erikseen kahdenvälisesti. Yhteistyötä tehtiin kattavasti vain muutaman tärkeimmän yhteistyötahon kanssa, joista ylivoimaisesti keskeisin oli metsänhoitoyhdistys. Myös metsäteollisuusyrityksiin oltiin yhteydessä valtaosalla alueista, mutta muiden yhteistyötahojen kanssa vain alle puolella alueista. Tutkimuksessa hahmotellaan yhteistoiminnallisen suunnittelun teorian ja tutkimustulosten perusteella ideaalinen alueellisen metsäsuunnittelun yhteistyömenettely, joka ottaisi huomioon myös erilaisia tilanrajat ylittäviä tavoitteita. Ideaalimallissa ehdotetaan alueliitettä uutena alueellisen suunnittelun tuotteena.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Isokääntä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Alahuhta, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Artikkelissa tarkastellaan Metsähallituksen, valtio-omistajan ja eri toimijoiden käsityksiä Metsähallituksen ja valtion vastuusta Ylä-Lapin metsien käyttäjänä. Teoreettisena lähtökohtana on vastuu-käsitteen merkitysten erittely. Empiirisenä tapauksena on metsätalouden ja porotalouden välinen kiista Inarissa vuosina 2002–2005, jota analysoidaan haastatteluaineistojen ja asiakirjojen avulla. Tutkimuksen tuloksena on, että yhteistä eri toimijoiden näkemyksille on 1) paikallisten ihmisten toimeentulomahdollisuuksien korostaminen valtion metsien käytön tärkeimpänä tehtävänä. Näkemykset Metsähallituksen toiminnasta eroavat kuitenkin sen suhteen, 2) miten aluetaloutta ja työllisyyttä parhaiten edistettäisiin. Näkemyserot selittyvät ennen kaikkea 3) toimijoiden erilaisilla käsityksillä Metsähallituksen toiminnan vaikutuksista Ylä-Lapin poro- ja metsätalouden tulevaisuuteen. Koska valtio ei ole muotoillut porotalouteen liittyviä tavoitteitaan kovinkaan selkeästi, 4) keskeisimmiksi toimintaa ohjaaviksi tavoitteiksi muodostuvat käytännössä ne toiminnot, joihin Metsähallituksessa on selkein organisaatiokulttuurin ja tradition luoma toimintamalli ja numeeriset mittarit: kannattava metsätalous ja siihen perustuva työllisyys. Tätä linjaa tukee 5) Metsähallituksen rooli liikelaitoksena. Kiistan ratkaisun kannalta ongelmallista on 6) valtio-omistajan ja Metsähallituksen välinen epäselvyys ja pallottelu sillä, kenen lopulta tulisi tehdä päätös vastuiden välisestä hierarkiasta ja käytännön tulkinnasta.

• Raitio, Sähköposti: kaisa.raitio@joensuu.fi
• Rytteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin viiden vaihtoehtoisen ensiharvennuksen vaikutusta metsikön tuotokseen ja tuottoon kuivahkon kankaan männiköissä. Hakkuukertymät ja kantorahatulojen nykyarvot laskettiin erikseen ensiharvennukselle ja koko kiertoajalle. Kunkin vaihtoehtoisen ensiharvennuskäsittelyn mukainen tuotos määritettiin metsikön mittaushetkestä (päätöksenteon ajankohta) päätehakkuuseen. Tutkimusaineistona käytettiin Metsähallituksen vuosina 1999–2000 koneellisesti hakattuja ensiharvennuskohteita, yhteensä 27 metsikköä Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueilla. Puuston kehitysennusteet laadittiin MOTTI-ohjelmistolla, ja näiden ennusteiden luotettavuus testattiin riippumattomalla aineistolla (Metsäntutkimuslaitoksen kestokoeaineisto). Ennusteiden todettiin olevan harhattomia runkoluvun ja pohjapinta-alan suhteen sekä ennustevirheiden (mitattu – ennustettu) pieniä. Vaikka MOTTI-ennusteet aliarvioivat valtapituuden ja tilavuuden kehitystä, oli harha samaa suuruusluokkaa eri harvennusvaihtoehdoissa.

Kun pohjapinta-alasuositusten mukaista ensiharvennusta viivästettiin 10 vuodella, lisääntyi ensiharvennuksen kuitupuukertymä toteutuneesta tasosta (n. 30 m³ ha^–1) aina 60:een m³ ha^–1. Samalla ensiharvennuksen kantorahatulojen nykyarvo (4 % laskentakorkokanta) suureni keskimäärin 330 euroa ha^–1. Kantohintojen vaihtelu tai laskentakorkokannan muutokset eivät ratkaisevasti vaikuttaneet eri ensiharvennustapojen väliseen kannattavuusjärjestykseen: 10 vuodella viivästetty pohjapinta-alasuositusten mukainen ensiharvennus osoittautui poikkeuksetta parhaimmaksi. Koska eri ensiharvennusvaihtoehtojen mukaiset koko kiertoajan tuotokset ja tuotot eivät eronneet toisistaan, voidaan todeta, että ensiharvennuksen viivästäminen 10 vuodella on perusteltu keino parantaa nimenomaan ensiharvennuksen kannattavuutta, menettelyn kuitenkaan vaikuttamatta ratkaisevasti metsikön tuotokseen tai tuottoon koko kiertoajassa.

• Huuskonen, Sähköposti: saija.huuskonen@metla.fi
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kasvumallien tarkoituksena on kuvata yksittäisen puun tai suuremman puujoukon kehitystä. Niiden käyttökelpoisuus riippuu suurelta osin siitä, miten luotettavasti puuston rakenne ja dynamiikka on saatu kuvattua. MOTTI-simulaattorissa käytettävät kasvumallit tuottavat harhattomia kasvun ennusteita valtakunnan tasolla, mutta pienemmillä, esim. metsäkeskusten alueilla, ennusteet voivat olla harhaisia. Tällaisillekin alueille olisi tärkeää saada kasvunarviot harhattomiksi metsävarojen kehityksen paikallista tilastointia ja puutaselaskelmia ajatellen.

Tässä tutkimuksessa kalibroitiin MOTTI-simulaattorissa käytettävät männyn kivennäis- ja turve maiden pohjapinta-alan kasvumallit Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueelle, ja vertailtiin neljän eritasoisen kalibrointimallin vaikutusta kasvun ennusteeseen. Kalibrointimalleja olivat 1) vakiokalibrointi, 2) metsikkökalibrointi, 3) puukalibrointi ja 4) ikäkalibrointi, jotka estimoitiin sekamalleilla.

Kivennäismailla vakiokalibrointi korjasi pohjapinta-alan kasvun ennustetta noin 23 % pienemmäksi ja turvemailla 17 % suuremmaksi valtakunnallisten kasvumallien ennusteisiin verrattuna. Puustotunnusmuuttujia sisältävät mallit (mallit 3 ja 4) olivat tilastollisesti parhaita, mutta laadinta-aineistosta johtuen niiden soveltuvuus kalibrointimalliksi oli kyseenalainen. Metsikkötunnusmallin jäännöshajonta oli suurempi kuin puustotunnuksia sisältävien mallien, mutta kalibrointimalliksi se soveltui hyvin, sillä selittävät muuttujat olivat tunnuksia, jotka eivät muuttaneet alkuperäisen kasvumallin sisäistä dynamiikkaa.

• Talvitie, Sähköposti: mervi.talvitie@helsinki.fi

Aiemmissa tutkimuksissa relaskooppia käyttäen mitattujen pohjapinta-alojen ja tilavuuksien on havaittu olevan lieviä aliarvioita, etenkin kuusikoissa. Harhassa on havaittu myös selkeä trendi: vähäpuustoisilla kuvioilla arviot ovat yliarvioita, ja suuripuustoisilla kuvioilla taas aliarvioita. Havaittujen aliarvioiden syyksi on arveltu mm. heikosta näkyvyydestä aiheutuvaa mittausvirhettä, suunnittelijoiden varovaisuutta sekä valittujen havaintopisteiden epäedustavuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu myös pohjapinta-alan arvioiden kasvavan systemaattisesti relaskooppikertoimen kasvaessa. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään mitkä ovat ilmiön syyt. Hyytiälän metsäasemalla järjestetyssä kokeessa 24 suunnittelun ammattilaista mittasi kukin 9 kuviota, joiden joukkoon valittiin erityisen suuripuustoisia kohteita. Kullekin kuviolle tehtiin systemaattinen koealaotanta, josta laskettiin kuvion puustotiedot. Kokeessa suunnittelijat merkitsivät maastoon mittaamiensa relaskooppikoealojen paikat, ja kirjasivat mittaustulokset. Näiden havaintojen keskiarvona saatiin kullekin kuviolle toinen puustoarvio. Kolmantena arviona oli suunnittelijan harkintaa edustava kuvion keskimääräinen arvio. Lisäksi kaikista merkityistä ja löydetyistä mittauspisteistä tehtiin tarkistusmittaus, josta saatiin kuvioille neljäs puustoarvio. Näiden mittausten perusteella virhe jaettiin kolmeen komponenttiin: mittausvirhe, harkinnanvaraisesta arviosta johtuva virhe sekä jäännösvirhe, joka sisältää koealojen sijoittelusta johtuvat sekä muut mahdolliset virheet. Tuloksissa havaittiin sama harhan trendi kuin aiemmissakin tutkimuksissa. Ylivoimaisesti suurin virheen komponentti tässä tutkimuksessa oli mittausvirhe. Suuripuustoisilla kuvioilla, mitattaessa puita pienillä relaskooppikertoimilla, näyttää osa puista jäävän havaitsematta. Näissä metsissä kannattaisikin käyttää 2 tai jopa 4 m²/ha relaskooppikerrointa.

• Saari, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Suurin osa puutavarasta mitataan Suomessa nykyisin joko hakkuun yhteydessä tai käyttöpaikalla. Erityisesti pienten hankinta- ja käteiskauppaerien mittauksessa on tiettyjä ongelmia. Tehdasmittausmenetelmien käyttö edellyttää erien erillään pitoa kuormassa ja tehdasvastaanotossa. Hakkuukonemittaus ei tule aina kysymykseen korjuumenetelmän tai kaluston rajoitteiden vuoksi. Tienvarsimittaus on pienten erien kyseessä ollessa epätarkkaa ja sen kustannukset voivat nousta puutavaran arvoon nähden korkeiksi.

Tässä tutkimuksessa tutkittiin puutavara-autojen kuormainvaakojen käyttöä pienten puutavaraerien työ- ja luovutusmittauksessa. Kuormainvaakamittausmenetelmässä mitataan kunkin erän massa kuormainvaa’alla kuormauksen yhteydessä. Käyttöpaikalla mitataan koko kuorman tilavuus käytössä olevalla perusmittausmenetelmällä. Kokonaistilavuus jaetaan erille kuormainvaa’alla mitattujen massojen suhteissa. Neljällä Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa sijaitsevalla tehtaalla kerätty tutkimusaineisto koostui yhteensä 503 mänty-, kuusi-, koivu- ja havukuitupuuerästä. Kuormainvaakamittauksen eräkohtaista tilavuutta verrattiin upotusmittauksen tulokseen.

Talvella mm. lumi ja jää aiheuttivat keskimäärin noin kahden prosentin positiivisen mittaeron, kesällä mittaero oli lähes nolla. Mittaeron keskihajonta oli kesällä puutavaran kuivumisesta johtuen hieman suurempi kuin talvella. Mänty- ja koivukuitupuun mittaeron keskihajonta oli suurin, n. 9 prosenttiyksikköä, kuusella hajonta oli noin yhden prosenttiyksikön pienempi. Koko aineistossa keskihajonta oli kuormainvaakamittauksessa 8,9 prosenttiyksikköä ja pinomittauksessa 16,9 prosenttiyksikköä. Mittaerojen hajonta kasvoi selvästi erän tilavuuden pienentyessä.

Kuormainvaakamittauksen virhelähteitä ovat puutavaran tuoretiheyden vaihtelu ja satunnaiset punnitusvirheet erien välillä samassa punnitusyksikössä, sekä tehtaan perusmittauksen toteutuksesta aiheutuva virhe. Menetelmällä on tarkkuutensa puolesta hyvät käyttöedellytykset, kun samaan kuormaan (punnitusyksikköön) koottavien kuitupuuerien tuoretiheyden vaihtelu ei ole suurta. Tulokset voidaan yleistää Suomen eteläosan kuitupuulle.

• Heikkilä, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi
• Lindblad, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hujo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa verrattiin energiapuuharvennuksen ja ainespuuharvennuksen kannattavuutta metsänomistajan näkökulmasta nuoren metsän harvennuksessa. Tutkimuskohteina oli 16 eteläsuomalaista nuoren metsän hoidon kemera-ehdot täyttävää metsikköä. Vertailtavina olivat ainespuun korjuu, energiapuun korjuu kokopuuna sekä aines- ja energiapuun integroitu korjuu, joissa toimintaan saatiin kemera-tuet. Ainespuun korjuussa kannattavuus laskettiin myös vaihtoehdolle, jossa pinta-alatukea ei myönnettäisi. Tarkastelussa kauppatapana oli hankintakauppa, jossa ainespuukorjuun hankintatulo realisoitui tienvarressa ja energiapuukorjuun lämpölaitoksella. Metsänomistaja vastasi korjuukustannuksista, jotka tarkastelussa olivat laskennallisia. Energiapuuvaihtoehdossa kannattavuustarkastelu tehtiin myös yrityksen näkökulmasta. Tällöin metsänomistajan oletettiin saavan energiapuusta korvauksen.

Energiapuun talteenotto kokopuuna oli metsänomistajalle kannattavin vaihtoehto konehakkuussa 15 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 14 metsikössä, kun hakkeesta saatiin käyttöpaikalle toimitettuna 11 e/MWh. Ainespuun korjuu ilman tukia oli metsänomistajalle epäedullisin vaihtoehto konehakkuussa 11 metsikössä ja moottorisahahakkuussa 15 metsikössä. Integroitua korjuuta ei pääsääntöisesti kannata tehdä, koska energiapuuositteen talteenotto ainespuuhakkuun yhteydessä on kallista. Suurin hinta, jonka energiapuun hankintaa tekevä yritys olisi voinut tutkimusmetsiköissä energiapuusta maksaa, jotta sen toiminta olisi vielä kannattavaa, oli 2,7–10,2 e/m³.

Korjuuoloiltaan ainespuun korjuuseen kannattamattomissa kohteissa tuet voivat mahdollistaa taloudellisesti kannattavan energiapuun talteenoton. Kemera-ehdot täyttyvät kuitenkin usein myös hyvin ainespuun korjuuseenkin soveltuvissa kohteissa. Tällöin tuet saattavat kannustaa korjaamaan ainespuuta energiakäyttöön.

• Tanttu, Sähköposti: vesa.tanttu@tts.fi
• Ahtikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa nykyisin käytössä olevan SOLMU-muotoisen kuvioittaisen arvioinnin luotettavuudesta, jossa puusto mitataan puusto-ositteittain. Tutkimusaineisto käsitti 1 304 kuviota, joista 142 oli taimikkokuviota. Pääosin Itä-Suomessa sijaitseva tutkimusaineisto mitattiin vuosina 1997–1998. Tutkimuksessa tarkasteltiin kuvioittaisen arvioinnin luotettavuutta kuvion ja puulajiositteiden keskitilavuuden, keskiläpimitan, keskipituuden, keski-iän, pohjapinta-alan sekä tukki- ja kuitutilavuuden keskivirheen ja harhan avulla. Luotettavuutta tarkasteltiin myös osittamalla aineisto pääryhmän, metsätyypin, kehitysluokan ja vallitsevan puulajin mukaan. Lisäksi tutkittiin mittaajien välistä vaihtelua. Tutkimuksessa vertailtiin myös erilaisia läpimittajakaumamalleja kuvauspuiden muodostamisessa osana inventointitulosten laskentaa.

Tutkimuksessa kuvion keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 24,8 %. Tarkistusmittauksen otantavirhe vähennettynä em. keskivirheeksi tuli 21,4 %. Keskitilavuus aliarvioitiin 1,6 %. Puulajeista männyn suhteelliset keskivirheet olivat kaikissa puustotunnuksissa pienimmät. Pohjapinta-ala ja keskitilavuus aliarvioitiin selvästi runsaspuustoisissa metsiköissä. Vähäpuustoisten metsiköiden pohjapinta-ala yliarvioitiin hieman. Mittaajien välinen vaihtelu oli huomattavaa. Keskitilavuuden mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 10,6 %:sta 33,9 %:iin (arvioijakohtainen otantavirhe poistettu tarkistusmittauksista). Pohjapinta-alan mittaajakohtainen keskivirhe vaihteli 6,6 %:sta 24,5 %:iin.

Tutkimustuloksia on mahdollista hyödyntää esimerkiksi metsävaratiedon laadun määrittämisessä, kuvioittaisen arvioinnin kehitystyössä ja vaihtoehtoisten tiedonhankintamenetelmien arvioinneissa.

• Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Raakapuun tuontihintojen määräytymistä ei ole Suomessa mallitettu ekonometrisesti, vaikka tuonnin merkityksen kasvaessa yhteydet kotimaan kantohintakehitykseen ja markkinoiden toimintaan ovat puumarkkinoiden toimivuuden näkökulmasta kiinnostavat. Tässä tutkimuksessa kuvataan eri tuojamaiden hintavaihteluita havu- ja lehtipuun tuonnissa Suomeen. Lisäksi tutkitaan ns. yhden hinnan lain avulla poikkeaako tuontipuun hintakehitys tärkeimpien tuojamaiden eli Venäjän, Ruotsin, Saksan ja Baltian maiden välillä. Tulokset osoittavat ettei tuontipuun hinta eri alkuperämaista ole täysin noudattanut yhden hinnan lakia koko jaksolla 1980–2001 tarkasteltuna, mutta vuosina 1992–2001 puun tuontihintojen vaihtelu eri tuojamaiden välillä on ollut aiempaa yhdenmukaisempaa.

• Toppinen, Sähköposti: anne.toppinen@metla.fi
• Toivonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tilli, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Yksityismetsillä ja niiden toimintaympäristössä tapahtuvilla muutoksilla, kuten vuonna 1993 voimaan astuneella metsäverouudistuksella, on keskeinen merkitys teollisuuden puunhankinnalle Suomessa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli skenaariolaskelmien avulla arvioida Etelä-Suomen yksityismetsien lähivuosikymmenten (2002–2031) hakkuumahdollisuuksia ja puuston kehitystä eri veromuodon siirtymäkaudelle (1993–2005) valinneiden metsänomistajien metsissä sekä verrata näitä arvioita edeltävien vuosien toteutuneisiin hakkuisiin.

Etelä-Suomen yksityismetsien puun tarjonnan yläraja on 66,4 miljoonaa kuutiometriä ainespuuta vuodessa. Tämä on 1,5-kertainen vuosien 2002–2011 suurimman kestävän hakkuumäärän arvioon (43,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa) verrattuna. Kestävyyskriteerit jaksottavat välittömät hakkuumahdollisuudet useammalle kaudelle. Vuosina 1997–2001 toteutuneiden hakkuiden ainespuukertymä (42,5 miljoonaa kuutiometriä) on samaa suuruusluokkaa kuin suurin kestävä hakkuumäärä. Toteutuneiden hakkuiden puutavaralajirakenne ei ole pitkällä aikavälillä kestävä, sillä kuusitukin hakkuut ylittävät kestävät hakkuumahdollisuudet. Pinta-alaverotukseen siirtymäkaudella kuuluvien yksityismetsien osuus hakkuumahdollisuuksista vaihtelee eri laskelmissa ja eri kausilla 31–36 prosentin välillä. Osuus vastaa ko. ryhmän osuutta pinta-alasta, tilavuudesta ja tukkitilavuudesta. Vuosina 1997–2002 pinta-alaverotettujen metsien osuus markkinahakkuista oli keskimäärin 53 prosenttia. Hakkuiden optimaalinen kohdentuminen veromuodoittain on siis erilainen kuin siirtymäkaudella toteutunut.

Siirtymäkauden hakkuiden painottuminen pinta-alaverotettuihin metsiin kasvattaa myyntivero tuksen jo siirtymäkaudelle valinneiden metsiä. Laskelmien perusteella pinta-alaverotuksessa olleiden metsien hakkuiden väheneminen siirtymäkauden jälkeen on korvattavissa lisäämällä muiden yksityismetsänomistajaryhmien hakkuita. Tutkimuksessa ei tarkasteltu metsänomistajien hakkuukäyttäytymistä eivätkä laskelmat ennusta puumarkkinoilla toteutuvaa tarjontaa.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Salminen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Viidellä hieskoivukokeella tutkittiin harvennuksen ja taimikon vapautuksen vaikutusta kuusialikasvoksen kehitykseen ja verrattiin verhopuuston käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta.

Hieskoivikon alle istutetuista kuusista 70–90 % säilyi terveinä ja teknisesti hyvinä 10–15 vuoden tutkimusjaksolla riippumatta koivikon tiheydestä. Alle 2 metrin pituisena kuusten kasvu riippui vain vähän verhopuuston tiheydestä. Tämän jälkeen kuuset hyötyivät selvästi koivikon harvennuksesta. Vapautuksen jälkeen kuusten pituuskasvu pysyi ennallaan noin kolme vuotta ja elpyi 5–10 vuodessa samalle tasolle mustikkatyypillä vapaana kasvaneiden yhtä suurten kuusten kanssa.

Kokonaan harventamaton hieskoivutiheikkö oli taloudellisesti huonoin vaihtoehto. Nuorelle hieskoivikolle sopivin tiheys on 2 000–2 500 kpl ha^–1. Kuuset kannattaa istuttaa pian koivikon ensiharvennuksen jälkeen, jolloin koivut ovat 30–35 vuoden ikäisiä ja niitä on noin 1 000 kpl ha^–1. Koivukuitupuuta tuotettaessa toista harvennusta ei tarvita ja kuusikko vapautetaan noin 15 vuoden kuluttua 2–3 metrin pituisena. Erityisen viljava ja hyvälaatuinen hieskoivikko voidaan tällöin harventaa toisen kerran ja kasvattaa koivutukkia kuusten päällä. Koivut poistetaan kuitenkin ennen kuin lahoviat oleellisesti lisääntyvät ja kuusten latvat kärsivät liiaksi koivujen piiskauksesta.

Ensiharvennuksen aikoihin syntynyt tai viljelty kuusialikasvos niveltyy hyvin hieskoivikon normaaliin kasvatukseen. Varhemmin syntyneessä kuusentaimikossa on valittava joko hieskoivujen aikainen poisto tai voimakas harventaminen, jolloin koivikon tuotos jää normaalia pienemmäksi. Sen sijaan kuusen istutus päätehakkuuta lähestyvään hieskoivikkoon ei näytä kannattavalta. Avohakkuun jälkeen istutetut kuuset kasvavat paremmin ja lehtipuuvesakko suojaa niitä hallalta.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Poutiainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2002–2031. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,0 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1997–2001 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,1 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Vaikka hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla hieman suurenisi lähivuosikymmeninä ja hakkuumahto säilyisi toisella kymmenvuotiskaudella lähes 6 miljoonassa kuutiometrissä vuodessa. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Koko kolmenkymmenen vuoden tarkastelujaksolla suurimman kestävän hakkuumäärän arviosta on mäntyä keskimäärin 60, kuusta 21, koivua 17 ja muuta lehtipuuta 2 prosenttia. Koivun kertymästä on turvemailla keskimäärin 64 prosenttia. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin 12 prosenttia. Suojelu ja käytönrajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 0,9 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hökkä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset aikavälillä 1968–2002. Lisäksi analysoidaan muutosten syitä. Yhdeksännen inventoinnin otantamenetelmän suunnittelun periaatteet, maastomittaukset ja tuloslaskenta on kuvattu Metsätieteen aikakauskirjassa 2B/1998 ja Pohjois-Suomessa sovellettava otantamenetelmä Metsätieteen aikakauskirjassa 1B/2001. Uudelleen mitattavien pysyvien koealojen aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu julkaisussa Metsätieteen aikakauskirja 2B/2003.

Pohjois-Pohjanmaa on maamme suovaltaisin alue. Metsätalousmaata on 3,12 milj. hehtaaria ja siitä on suota 53%. Soiden ojitus ja muuttuneet metsien käsittelytavat ovat lisänneet puuston kasvua siten, että vuotuinen kasvu on yli kaksinkertainen 1960-luvun lopulla mitattuun kasvuun verrattuna ja on nyt 8,81 milj. m³/v. Männyn kasvu on yli kaksi ja puolikertainen VMI5:n aikaiseen verrattuna. Puuston poistuma ylitti kasvun tai oli lähellä kasvua vielä 1960- ja 1970-luvun taitteessa, mutta on sen jälkeen ollut kasvua pienempi. Puuvaranto on noussut 1960-luvun lopun 119 milj. m³:stä 201 milj. m³:iin.

Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella 1,3 milj. hehtaarilla. Myöhässä olevien hakkuiden pinta-ala on 360 000 ha. Taimikonhoitoa tulisi tehdä 320 000 ha ja ensiharvennuksia 420 000 ha. Ojitettuja soita on 1,03 milj. ha. Kunnostusojituksen tarpeessa olevien soiden pinta-ala on 320 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä vastaavia elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,7% yhteen lasketusta metsä-, kitu- ja joutomaan pinta-alasta. Kuollutta, vähintään 10 cm:n vahvuista puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,4 m³/ha. Pohjois-Pohjanmaan alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksityismetsänomistajien tietoja metsälain, metsänhoitosuositusten sekä metsäsertifioinnin monimuotoisuuden ylläpitoon liittyvistä vaatimuksista ja suosituksista. Tutkimusaineisto perustui yksityismetsien metsäluonnon hoidon laadun maastoarvioinnissa vuosina 1998–99 kerättyyn aineistoon, jota täydennettiin postikyselyllä keväällä 2001. Kyselyyn saatiin 585 hyväksyttyä vastausta ja vastausprosentti oli 55,8. Metsänomistajien monimuotoisuustietämystä selvitettiin 29:llä tiedon tasoa testaavalla yleispiirteisellä kysymyksellä. Tulosten perusteella metsänomistajien tietoja monimuotoisen metsänhoidon velvoitteista ja suosituksista voidaan pitää enintään välttävinä: he osasivat vastata oikein vain puoleen kysymyksistä. Parhaiten metsänomistajat tunsivat pienvesien ja kosteikkojen läheisyydessä olevien metsien käsittelyyn liittyvät vaatimukset ja suositukset. Eniten epävarmuutta oli metsäsertifiointiin liittyvissä kysymyksissä, joka johtunee sertifioinnin ottamisesta käyttöön vain vajaa kaksi vuotta ennen kyselyn toteuttamista. Horjuvuutta oli myös uudistusalan säästöpuihin liittyvissä kysymyksissä. Vaikka metsänomistajat tiesivät hyvin, että säästöpuita tulee jättää uudistusalalle, useimmat olisivat poistaneet ne taimikonhoidon tai viimeistään ensiharvennuksen yhteydessä. Metsäneuvonnan vaikuttavuuden kannalta keskeistä on, että ne metsänomistajat, jotka olivat osallistuneet metsäkursseille tai keskustelleet metsäammattilaisen kanssa erityisen tärkeiden elinympäristöjen tunnistamiseen ja hoitoon liittyvistä kysymyksistä tiesivät vastaukset parhaiten. Monimuotoisuusneuvontaa olisi kuitenkin kehitettävä panostamalla operationaalisten neuvojen ohella toimenpiteiden ekologisiin perusteisiin.

• Hänninen, Sähköposti: harri.hanninen@metla.fi
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pohjois-Savossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota nuorissa, viljavien kangasmaiden kuusikoissa ilmeneviin kasvuhäiriöihin. Kasvuhäiriön on oletettu aiheutuvan boorin puutteesta. Kasvuhäiriön yleisyyttä ja erityisesti neulasten booripitoisuuksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä tutkittiin Etelä-Suomessa (Oulun läänin etelärajaan asti) valtakunnan metsien 9. inventoinnin koealoilla. Selvityksessä oli mukana 110 nuorta kuusikkoa (Picea abies (L.) Karst.), joista kerättiin neulas- ja maanäytteitä sekä määritettiin erilaisia puu- ja metsikkötunnuksia.

Boorin puutosrajan alapuolella olevia pitoisuuksia, alle 5 mg/kg, tavattiin kolmea poikkeusta lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen ja Etelä-Savon metsäkeskuksissa. Selvästi kasvuhäiriöisiä puita tavattiin samalla alueella.

Neulasten booripitoisuus näytti laskevan pohjoiseen ja itään sekä metsikön tiheyden ja puuston keskiläpimitan myötä. Toisaalta neulasten booripitoisuus oli sitä korkeampi, mitä kosteampi kasvupaikka oli. Maa-analyysimuuttujista parhaiten neulasten booripitoisuutta selittivät kivennäismaan vesiliukoisen boorin pitoisuus ja määrä ja humuskerroksen kokonais- ja vesiliukoisen boorin määrä.

• Tamminen, Sähköposti: pekka.tamminen@metla.fi
• Saarsalmi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan uudistusikäisten metsiköiden hakkuisiin vaikuttavia metsikkö-, metsälö- ja metsänomistajakohtaisia tekijöitä. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat metsikön sijaintitekijöiden ja metsäsuunnitelman hakkuusuosituksen vaikutukset hakkuukohteen valintaan. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyyttä selitetään monitasoisen logistisen regressiomallin avulla. Aineiston muodostivat Etelä-Savon metsäkeskuksen alueelta 1 027 uudistusikäistä metsikköä. Metsiköt kuuluivat 121 metsänomistajalle, jotka olivat hakanneet uudistusikäisiä metsiköitä vuosina 1989–2000. Perusaineiston muodosti vuosina 1988–91 tehtyjen tilakohtaisten ja välialueiden metsäsuunnittelun kuvioaineisto, jota täydennettiin metsänomistajien haastatteluilla, maastoinventoinnilla ja karttatulkinnalla. Tutkimus osoitti, että metsikön sijainnilla on vaikutusta valittaessa hakkuukohdetta uudistusikäisen metsiköiden joukosta. Järvien ja jokien lähistöllä sijaitsevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin kauempana sijaitsevat metsiköt. Myös yleisen tien varrella olevat metsiköt jäivät todennäköisemmin hakkaamatta kuin tiehen rajoittumattomat uudistusikäiset metsiköt. Alle 50 hehtaarin metsälöillä metsikön sijaintia kuvaavilla tekijöillä ei ollut merkitystä hakkuukohteen valinnassa toisin kuin suuremmilla metsälöillä. Uudistusikäisen metsikön hakkuun todennäköisyys oli noin 20 prosenttiyksikköä suurempi, jos se oli tilakohtaisessa metsäsuunnitelmassa ehdotettu hakattavaksi verrattuna tapaukseen, ettei metsänomistajalla ollut suunnitelmaa eikä metsikölle ollut ns. välialueinventoinnissa tehty hakkuuehdotusta.

• Ylikoski, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Niskanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hänninen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kurttila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Pukkala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta ensiharvennuspäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta, kymmenvuotisjaksolta noin vuosina 1990–2000. Kuviotason aineistolle laadittiin ensiharvennusta selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli ensiharvennuksia lisäävä aktivointi- ja määrävaikutus, muttei tieto-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetieto-jen käytössä todennäköisesti vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä. Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi metsälönsä todellisen ensiharvennustilanteen (ei tietovaikutusta). Suunnitelman omistavista ryhtyi suunnitelmaa omistamattomia suurempi osuus ensiharvennukseen (aktivointivaikutus). Joka seitsemäs metsänomistaja teki kaikki ensiharvennukset. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin lähes puolet ja suunnitelmaa omistamattomat reilun neljänneksen tarpeesta (määrävaikutus). Ensiharvennus kohdistui yleisesti harvennuksen tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet suunnitelman omistavien töiden ajoitukseen (ei ajoitusvaikutusta), mutta metsäsuunnitelman omistavat harvensivat kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia todennäköisemmin. Suunnitelmaan sitoutuminen lisäsi ensiharvennuksen todennäköisyyttä. Metsänomistajan ikääntyminen, ulkokuntalaisuus ja metsälön koon kasvu puolestaan alensivat todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman kehittämisessä tavoitteet tulisi asettaa ainakin metsänomistajan osaamiselle metsäsuunnitelman käytössä ja suunnitelman tavoitelluille vaikutuksille päätöksenteossa. Vaikuttavuus paranisi myös lisäämällä suunnitelman käytön erillistä neuvontaa sekä lisäämällä ammattilaisten aktiivisuutta suunnitelman käytön neuvonnassa tilakäyntien yhteydessä.

• Niskanen, Sähköposti: iinuski@pp.inet.fi

Virkistyskäyttöön varustetut valtion alueet kuten, kansallispuistot, erämaa-alueet ja valtion retkeilyalueet palvelevat sekä luonnonsuojelua että virkistyskäyttöä ja matkailua. Melko vähän on kuitenkin kiinnitetty huomiota siihen, mitkä väestöryhmät ulkoilevat näillä alueilla. Tässä tutkimuksessa analysoidaan valtion alueiden käyttämiseen ja käytön määrään vaikuttavia tekijöitä logistisella ja negatiiviseen binomijakaumaan perustuvalla regressiomallilla. Tutkimus perustuu väestöpohjaiseen kyselyaineistoon.

Tulosten perusteella virkistyskäyttöön varustettujen valtion alueiden käyttäjät olivat keskimääräistä korkeamman koulutuksen saaneita ja työskentelivät muita useammin toimihenkilöinä. Alueiden käyttäjät olivat yleensäkin aktiivisia ulkoilun – erityisesti hiihdon, laskettelun ja telttailun – harrastajia. Valtion alueiden sijainti kotikunnan läheisyydessä lisäsi vastaajan todennäköisyyttä käyttää alueita. Alueiden käytön määrää puolestaan lisäsi alueiden runsaus vastaajan kotikunnassa, vastaajan itäsuomalaisuus tai asuminen yli 100 000 asukkaan kaupungissa. Kotitalouden pieni koko ja vapaa-ajan runsaus lisäsivät käytön määrää. Alueilla vähän tai ei ollenkaan käyvien väestöryhmien tarpeet ja käytön esteet tulisi tuntea paremmin alueiden käyttömahdollisuuksien kehittämiseksi.

• Pouta, Sähköposti: eija.pouta@helsinki.fi
• Sievänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Neuvonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin paikkatietoaineistojen avulla, kuinka suuri osa metsistä ja puustosta on 200 ja 400 metrin metsäkuljetusmatkojen ulkopuolella. Tutkimusaineisto käsitti viisi kuntaa Keski-Suomesta ja Etelä-Savosta.

Tulosten mukaan uusien metsäteiden rakentamistarve riippuu merkittävästi siitä, millaista keskimääräistä metsäkuljetusmatkaa tavoitellaan. Jos tavoitteena pidetään kestävän metsätalouden rahoituslain ehdoissa esitettyä 200 metriä, tienrakennustarvetta on vielä jonkin verran. Kyseisen tavoitteen ulkopuolella on noin kymmenesosa metsätalouden maasta ja puustosta, tosin erot kuntien välillä ovat verrattain suuria. Jos tavoitteena sen sijaan pidetään Viitalan ja Uotilan (1999) laskemaa optimaalista metsäkuljetusmatkaa eli 400 metriä, uusien metsäteiden rakentamistarve näyttäisi varsin vähäiseltä. Kyseisen metsäkuljetusmatkan ulkopuolella on vain noin yksi prosentti metsätalouden maasta ja puuston tilavuudesta.

Metsäteiden kokonaismäärän kasvaessa niiden lisärakentamisen tarpeellisuutta ja kannattavuutta on syytä arvioida aikaisempaa tarkemmin. Paikkatietoaineistot ja niiden pohjalle kehitetyt laskentaohjelmat tarjoavat tähän käyttökelpoisen apuvälineen. Niiden avulla olisi myös mahdollista analysoida metsäteiden lisärakentamisen tarvetta Kansallisen metsäohjelman ja alueellisten metsä-ohjelmien tarkistusten yhteydessä. Nykyisissä ohjelmissa lisärakentamisen perustelut on esitetty melko yleisellä tasolla. Myös kestävän metsätalouden rahoituslain ehtojen perustelut ovat jääneet epäselviksi muun muassa tavoiteltavien metsäkuljetusmatkojen osalta.

• Viitala, Sähköposti: esa-jussi.viitala@metla.fi
• Saarinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mikkola, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Strandström, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää eri virhelähteiden vaikutus toimenpide-ehdotuksiin, jotka on tuotettu laskennallisesti ajantasaistetusta kuvioaineistosta. Tutkimuksessa tarkasteltuja virhe-lähteitä olivat aineistonmuodostus, mittausvirheet ja ajantasaistus. Tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen suunnittelukauden (5 vuotta) toimenpidetarpeisiin nykyhetkellä tai 5 ja 10 vuoden ajantasaistuksen jälkeen. Kunkin metsikön ”todellisena toimenpidetarpeena” pidettiin puittaisesta inventointitiedosta tuotettua harvennusmalleihin ja uudistamisrajoihin perustuvaa toimenpidetarvetta. Tutkimusaineisto käsitti 274 metsikköä, jotka valittiin Metsäntutkimuslaitoksen pysyviltä kasvukoealoilta, ns. INKA-aineistosta. Lisäksi käytettiin 988:a tarkistusinventointiaineiston metsikköä kuvioittaisen arvioinnin virheiden generoinnissa tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistosta muodostettiin puittaiset ja kuvioittaiset lähtötiedostot. Toimenpide-ehdotuksien tuottamisessa ja laskennallisessa ajantasaistuksessa käytettiin MELA-ohjelmistoa. Mittausvirheet osoittautuivat tutkituista virhelähteistä suurimmaksi epävarmuuden aiheuttajaksi sekä puustotunnusten ajantasaistuksessa että toimenpide-ehdotusten ennustamisessa. Puittaisista aineistoista tuotetut toimenpide-ehdotukset, ja erityisesti harvennustarpeen määrittelyt, olivat luotettavampia kuin metsikkötason aineistoilla tuotetut toimenpide-ehdotukset. Kasvumallien avulla ajantasaistettu inventointiaineisto voisi soveltua toimenpide-ehdotusten kannalta metsäsuunnittelun lähtöaineistoksi, mikäli toimenpide-ehdotuksia tarkastellaan puustotietojen ja harvennus- ja uudistamismallien mukaan. Toimenpide-ehdotusten luotettavuuteen vaikutti merkittävästi se, miten kasvumalleissa käytettävä lämpösumma oli johdettu. Jos lämpösummaksi otettiin INKA-aineiston kullekin metsikölle määritetty alkuperäinen lämpösumma, tulokset olivat selvästi heikompia kuin jos lämpösumma määritettiin laskennallisesti vastaavalla tavalla kuin kasvumallien laadinnassa. Lisätutkimusta tarvitaan etenkin laskennallisesti johdettujen ja maastossa arvioitujen toimenpidetarpeiden yhteneväisyydestä.

• Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin runkoluvun sekä keskiläpimitan, keskipituuden ja runkotilavuuden kasvujen suhdetta maatunnuksiin kahdessa 18–19 vuoden ikäisessä istutetussa männyntaimikossa. Puolet tutkimuksen koealoista (yhteensä 40 kpl) oli käsitelty kulottamalla ja alkuperäinen metsätyyppi vaihteli välillä VT–MT. Koealojen keskipisteessä sijaitsevista näytteenottopisteistä kuvattiin maannosprofiili 0,7 m:n syvyyteen, mitattiin maan vesipitoisuus ja määritettiin lajitekoostumus. Taimikon tila mitattiin 50 m²:n koealalta kunkin näytteenottopisteen ympäriltä. Taimikon kehityksen ja yksittäisten maatunnusten välistä suhdetta tutkittiin ja lisäksi taimikon kehitystä selitettiin maatunnuksia yhdistävillä lineaarisilla malleilla.

Taimikon läpimitan, pituuden ja tilavuuden kasvu oli nopeampaa maannoksen ollessa rautapodsoli kuin maannoksen ollessa humuspodsoli. Huuhtoutumiskerroksen vaaleus (Munsell-value) ja rikastumiskerroksen värikylläiyys (Munsell-chroma) korreloivat positiivisesti ja mittaushetken maan vesipitoisuus negatiivisesti taimikon kasvutunnusten kanssa. Huuhtoutumis- ja rikastumiskerrosten vaaleus selittivät yhdessä 56% männikön keskiläpimitan kasvun vaihtelusta. Viljelytaimikon mittaushetken tiheyttä ei kyetty selittämään maatunnuksilla. Kulotus edesauttoi taimikon elossaoloa, mutta ei vaikuttanut kasvuun.

Tutkimuksen perusteella kohtuullisen helposti havainnoitavat ja puuston kehitysvaiheesta riippumattomat maannosluokka ja kivennäismaan väri ovat lupaavia tarkenteita cajanderilaiselle metsätyypille männyntaimikon tuotoksen arvioimisessa. Sen sijaan nykyisissä uudistamis-maanmuokkausohjeistoissa esiintyvä maalaji vaikuttaa varsin hyödyttömältä tunnukselta ilman tietoa topografiasta.

• Levula, Sähköposti: janne.levula@helsinki.fi
• Levula, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Westman, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli verrata puhtaissa hies- ja rauduskoivikoissa ja kuusi–koivusekametsiköissä kasvaneiden koivurunkojen teknistä laatua viljavilla kivennäismailla. Laatua kuvaavat muuttujat valittiin metsikkö-, runko-, rungonosa- ja sahatavarakappaletasoilta. Metsikkötyyppien erojen lisäksi tutkittiin puuston tiheyden ja koon vaikutusta koivun laatuun. Kuusivaltaisten seka-metsiköiden hieskoivut olivat vähäoksaisempia kuin puhtaiden koivikoiden hieskoivut. Rauduskoivuissa erot olivat pienempiä. Hieskoivujen runkotilavuus (414–421 dm³) oli selvästi pienempi kuin rauduskoivujen (462–645 dm³), mutta muut tutkitut ominaisuudet eivät eronneet toisistaan merkitsevästi koivulajien välillä. Rungon pikkutukkiosan (läpimitta 12–18 cm) pituus vaihteli eri metsikkötyypeissä välillä 4,6–7,0 metriä, tilavuus 72–114 dm³ ja osuus rungon tilavuudesta 15,6–24,8%. Pikkutukkiosassa oli tyypillisesti sekaisin terveitä, kuivia ja lahoja oksia, mutta kuivat ja lahot oksat olivat pienempiä kuin tukkiosassa. Koska tutkimus kohdistui päätehakkuuikäisiin metsiköihin, pikkutukit olivat peräisin koivujen latvaosista ja poikkesivat siten oksikkuusrakenteeltaan pieniläpimittaisista koivuista ja harvennusleimikoista saatavista pikkutukeista. Rungon ulkoisesti oksattomassa osassa noin puolet sahepinnan pituudesta oli oksatonta myös 50 mm:n etäisyydellä ytimestä, loppu jakaantui lähes tasan kuivaoksaisen ja kuivia sekä terveitä oksia sisältäneen sahepinnan kesken.

• Kaurala, Sähköposti: henrik.herajarvi@metla.fi
• Heräjärvi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Mittariperhosten toukat söivät 1997–1999 koivuvaltaisia metsiä paikoin lähes lehdettömiksi Lounais-Suomessa. Karikeseurantametsiköissä tutkittiin mittarituhon vaikutusta hies- ja rauduskoivikon karikesatoon ja harvennuskokeessa puiden kunnon ja toipumisen riippuvuutta puuston tiheydestä. Lisäksi koivulajien tuhoalttiutta verrattiin hies- ja rauduskoivun muodostamassa sekametsikössä. Hyönteisnäytteiden perusteella koivujen lehtituhot aiheutti ensisijaisesti lumimittari (Operophtera fagata Scharfenberg) ja selvästi vähäisemmässä määrin hallamittari (Operophtera brumata Linnaeus).

Syönti ajoittui vuosille 1997–2000, joista voimakkaita olivat kaksi keskimmäistä. Tällöin toukkien- papanoita kertyi viljelyrauduskoivikossa yli 200 kg/ha/v ja luontaisesti syntyneessä hieskoivikossa puolet vähemmän. Hienojakoisen seulontatähteen ja tunnistamattoman karikkeen määrä lisääntyi noin 300 kg/ha/v. Hieskoivikossa mittarituho ei vähentänyt karikkeen määrää, mutta rauduskoivikossa lehtikarike väheni puolella, karikkeen kokonaismäärä neljänneksellä ja siementuotanto tyrehtyi. Myös latvusten kunnon perusteella rauduskoivu kärsi mittarituhosta hieskoivua enemmän. Rauduskoivulle oli tyypillisempää elävän latvuksen supistuminen alhaalta päin tupsulatvaiseksi ja hieskoivulle puolestaan koko latvuksen harsuuntuminen. Välittömästi kuolleiden ja kuolevien puiden osuus oli 13–16% runkoluvusta, mutta kaikkiaan 30–50% koivuista todettiin kasvatuskelvottomiksi. Toipuvien puiden pituuskasvu elpyi mittarituhon jälkeen nopeammin kuin paksuuskasvu.

Metsikön pienimmät puut kuolivat herkimmin, mutta osa suurimmistakin puista jää toipumatta. Harvennuksilla ei voida ehkäistä mittarituhoa koivikoissa, mutta hoidetuissa metsiköissä puiden toipumisedellytykset ovat paremmat kuin hoitamattomissa. Kasvatuskelvottomat puut kannattaa poistaa saneeraushakkuussa välittömästi kahden pahan tuhovuoden jälkeen.

• Niemistö, Sähköposti: pentti.niemisto@metla.fi
• Hokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Varama, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten metsänviljely ns. Lapin lain varoin oli onnistunut vuosina 1984–1995, mikä merkitys luontaisesti syntyneillä taimilla oli uudistamistulokseen, miten uudistamistulos vaihteli tutkimusalueen eri osissa, miten luonnonolosuhteet vaikuttivat uudistamistulokseen ja erosiko uudistamistulos viljelyketjuittain.

Tutkimusaineisto käsitti 212 Lapissa ja Kuusamossa sijaitsevaa, ositetulla satunnaisotannalla poimittua yksityismetsien viljelyalaa, jotka inventoitiin systemaattista koeala-arviointia käyttäen. Uudistamistulosta arvioitiin taimikon tiheyden ja tyhjien koealojen määrän sekä edellisten perusteella määritetyn taimikon kasvatuskelpoisuuden mukaan.

Metsänviljely oli onnistunut kohtalaisen hyvin. Kehityskelpoisia viljelytaimia oli elossa 1 000–1 500 kpl/ha. Luontaisesti syntyneillä männyn, kuusen ja koivujen taimilla oli huomattava merkitys taimikoiden täydentäjinä. Kehityskelpoisia viljely- ja luonnontaimia oli keskimäärin yli 2 000 kpl/ha kaikilla yleisimmillä viljelyketjuilla. Tyhjien koealojen määrä oli 9–12 %. 92 % taimikoista oli tiheyden ja tilajärjestyksen puolesta hyviä tai tyydyttäviä ja vain 1 % uudelleenviljelyn tarpeessa.

Kehityskelpoisten viljelytaimien määrä väheni taimikon iän lisääntyessä kaikilla viljelymenetelmillä. Maaston korkeus vähensi männyn kylvötaimien määrää, mutta ei istutettujen männyn ja kuusen taimien määrää. Männyn kylvö ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella näytä sopivan korkealla sijaitsevien maiden metsänviljelyyn yhtä hyvin kuin kuusen ja männyn istutus. Poron laidunnus vähensi kehityskelpoisten taimien määrää.

Yleisimpien ja vakiintuneimpien viljelyketjujen uudistamistulokset osoittavat, että Lapin lain rahoituksella toteutetussa metsänviljelyssä on löydetty ja otettu käyttöön eri kasvupaikoille soveltuvat viljelymenetelmät. Näillä menetelmillä keskimääräinen uudistamistulos on parantunut huomattavasti aikaisemmasta. Silti metsänviljelyn onnistuminen vaihtelee edelleen runsaasti.

• Hallikainen, Sähköposti: ville.hallikainen@metla.fi
• Hyppönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänomistajien puukauppatyytyväisyyttä ja siitä viestimistä. Tutkimusaineisto kerättiin kirjekyselyllä keväällä 1999. Kysely lähetettiin 1 400 metsänomistajalle, jotka olivat tehneet viimeisimmän puukauppansa vuosien 1997–1999 aikana. Tutkimukseen vastasi 796 puunmyyjää (vastausprosentti 57 %).

Puunmyyjistä 94 % kertoi voivansa suositella viimeisimmän puukauppansa perusteella puun-ostajayrityksen toimintaa muille metsänomistajille tai tuttavilleen. Puunostajaa suosittelevista puunmyyjistä 91 % oli tyytyväisiä puunostajan toimintaan, kun suosittelemattomista vain kolmannes oli tyytyväisiä puunostajaan. Puunostajaa suosittelemattomat puunmyyjät olivat useasti eläkeläisiä, joiden metsälön koko oli selvästi pienempi kuin suosittelevien puunmyyjien.

Puunmyyjät olivat kertoneet puukauppakokemuksistaan keskimäärin viidelle henkilölle. Puunmyyjistä 62 % oli antanut muille ihmisille pääosin positiivista palautetta. Vastaavasti kaksi prosenttia puunmyyjistä oli antanut pääosin negatiivista palautetta. Puunmyyjistä 16 % ei ollut kertonut kenellekään viimeisestä puukaupastaan. He olivat valtaosin eläkeläisnaisia. Positiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat useasti palkansaajia. Negatiivista palautetta antaneiden puunmyyjien metsälön koko oli pieni, ja lisäksi heidän viimeisin puukauppansa oli useimmiten hankintakauppa. Negatiivista palautetta antaneet puunmyyjät olivat kertoneet kokemuksistaan yli kolme kertaa niin monelle kuin positiivista palautetta antaneet puunmyyjät.

Ollessaan pettynyt puunostajayrityksen toimintaan viimeisimmässä puukaupassaan vain alle puolet puunmyyjistä valitti suoraan puunostajan henkilöstölle. Suoraan puunostajalle valittaneet puunmyyjät olivat tehneet kooltaan isoja puukauppoja, ja lisäksi monilla heistä oli puukaupallinen sopimus puunostajayrityksen kanssa. Pystyäkseen selvittämään metsänomistajien puukauppatyytyväisyyden puunostajayrityksen on kannustettava metsänomistajia antamaan palautetta, tehtävä palautteen antaminen mahdollisimman helpoksi, analysoitava palaute nopeasti ja tarvittaessa korjattava virheet viipymättä.

• Kärhä, Sähköposti: kalle.karha@metsateho.fi
• Tammiruusu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin ensiharvennusmänniköiden runkojen ulkoista (teknistä) laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä Hämeen-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Aineisto kerättiin 66 leimikolta, joista jokaiselta mitattiin yksi 200 m²:n koeala. Koealan keskelle leimattiin ajoura ja uran ulkopuolelle tehtiin laatuharvennusperiaatteen mukainen mallileimaus. Kaikista ainespuun mittaisista männyistä mitattiin tärkeimmät puutunnukset ja määritettiin rungon ulkoinen laatu, laatuluokka sekä terveydentila.

Koepuita oli 2 474 kpl ja yli puolet niistä oli ulkoisesti virheettömiä. Yleisimpiä vikoja olivat oksaisuus, poikaoksaisuus, mutkaisuus sekä näiden yhdistelmät. Vikaisten puiden suhteellista osuutta kuvaavassa sekamallissa merkitseviä päävaikutuksia olivat metsäkeskus ja puuluokka. Keskimääräistä laatuluokkaa kuvaavassa sekamallissa päävaikutukset olivat metsäkeskus, metsä- tai turvekangastyyppi, syntytapa ja puuluokka. Malleissa todettiin merkitseviksi myös metsäkeskuksen ja syntytavan, metsäkeskuksen ja puuluokan sekä metsä- tai turvekangastyypin ja syntytavan yhdysvaikutukset. Mallileimauksessa kasvatettaviksi jätetyistä puista 89 % oli tukkipuiksi kasvatuskelpoisia. Poistettavista puista 80 % sisälsi vähimmäislaatuvaatimukset täyttäneen tukkiaihion.

Ajouran takia menetettävien kasvatuskelpoisten puiden määrä oli aineistossa keskimäärin 135 kpl/ha, ja laadultaan parhaissa leimikoissa jopa 250–300 kpl/ha. Ajouran avaaminen pienensi tukkiaihiollisten jäävien puiden kokonaismäärää noin 14 prosentilla verrattuna tilanteeseen, jossa mallileimausta sovellettiin koko koealalle eikä koealalla ollut ajouraa. Virheettömien puiden osuuksiin tai puiden laatuluokkajakaumiin ajoura ei juuri vaikuttanut.

Erityisesti turvekankailla ajouran sijoittamisella on suuri vaikutus jäävän puuston laatuun. Ojan penkalle sijoitettavan ajouran vuoksi poistetaan metsikön ulkoiselta laadultaan huonoimmat mutta suurikokoisimmat puut, joiden kasvuun ojitus on eniten vaikuttanut. Vaihtoehtoisesti ajoura voidaan sijoittaa kohtisuoraan ojaa vastaan, jolloin poistetaan tasaisemmin kaikkien kokoluokkien puita. Harvennuksille suunniteltuja pieniä hakkuukoneita käytettäessä varsinaiset ajourat voidaan turvekankailla myös jättää kokonaan tekemättä.

• Stöd, Sähköposti: reeta.stod@metla.fi
• Sirén, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Verkasalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan taimikonhoitotöiden teknisiä ja taloudellisia koneellistamismahdollisuuksia valtakunnan metsien 9. inventoinnissa (VMI9) käsiteltäviksi ehdotetuilla taimikonhoitokohteilla. Aineistona oli yhdeksän metsäkeskuksen toimialueilta kerätyt VMI:n koealatiedot.

Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä laskettiin vähentämällä inventointia seuraavalla 10-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen taimikoiden kokonaispinta-alasta luontaisesti tai kylväen perustetut taimikot ja sellaiset taimikot, joiden veroluokkaa oli alennettu kivisyyden vuoksi. Teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden määrä oli 991 700 ha (68 % kaikista esitetyistä taimikonhoitotöistä). Koneellistamiskelpoisten töiden osuus oli metsäkeskuksittain 45–80 % ehdotettujen töiden pinta-alasta. Kohteista 71 % oli varttuneita taimikoita, joiden pituus ylittää 1,3 m.

Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala laskettiin vähentämällä seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidettavaksi ehdotettujen, teknisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-alasta ne taimikot, joissa raivaussahatyö on konetyötä halvempaa. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien taimikonhoitotöiden pinta-ala oli nykyistä konetekniikkaa käytettäessä 61 000 ha, mikä on 10 % inventointia seuraavalla 5-vuotiskaudella hoidon tarpeessa olevien taimikoiden pinta-alasta. Teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavissa olevien töiden pinta-alasta 57 300 ha (94 %) oli varttuneiden taimikoiden hoitoa. Pääasiallisena syynä teknisesti ja taloudellisesti koneellistettavan taimikonhoitotyön vähäiseen määrään oli taimikoiden pieni tiheys, minkä vuoksi koneellinen menetelmä ei olisi ollut kilpailukykyinen verrattuna raivaussahalla tehtävän taimikonhoitoon.

• Ylimartimo, Sähköposti: jani.heikkila@metla.fi
• Heikkilä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Taimipakkausten mukana lähetetyllä kyselyllä tutkittiin kahdelta taimitarhalta metsänviljelyyn toimitettujen taimien jakelun nykytilannetta. Työssä tarkastellaan eri tavoin pakattujen taimien kuljetusmatkoja ja varastointiaikoja sekä niiden yhteyttä taimien laatuun pääpainon ollessa pahvilaatikoihin pakatuissa pakkasvarastoiduissa kuusen (Picea abies) taimissa. Lisäksi selvitettiin haastatteluiden perusteella neljän metsänhoitoyhdistyksen toimintamallit sekä niiden heikkoudet ja vahvuudet yksityismetsätalouden taimijakelussa.

Taimien matka taimitarhalta lähetyksestä istutushetkeen kesti keskimäärin 12 vrk (vaihteluväli 1–49 vrk). Keskimääräinen kuljetusmatka oli 123 km (7–535 km). Suljettuihin pahvilaatikoihin pakattujen taimien kuljetusmatka oli selvästi pitempi kuin muovisissa kasvatuslaatikoissaan tai muovikasseissa kuljetetuilla taimilla. Taimipakkauksia, joiden sisältämien taimien laadussa oli huomautettavaa, oli kokonaisuudessaan vähän. Eniten huomauttamista aiheutti taimien kuivuminen. Kuivia taimia oli etenkin avoimissa kasvatuslaatikoissa kuljetetuissa taimissa. Metsänhoitoyhdistysten toimintamalleissa eroja oli mm. taimien välivarastoinnissa, jota toteutettiin joko keskitetysti tai hajautetusti. Välivaraston kautta kulkeneiden taimien osuus vaihteli metsänhoitoyhdistyksen toimintamallin ja -ympäristön mukaan.

• Rantala, Sähköposti: juho.rantala@metla.fi
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitarinne, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leinonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa kehitetään osallistavan suunnittelun tutkimuksiin nojautuen kysymyssarja, jonka avulla kuvataan Pohjois-Suomen metsäkeskusten metsäohjelmatyöhön liittyneitä osallistamismenettelyjä vuosina 1997–1998 ja 2000–2001. Kehitetyn kuvausmallin ydinkysymyksiä ovat osallistamisen 1) suunnitelmallisuus, 2) intensiteetti, johon vaikuttavat osallistamisen pitkäjänteisyys ja osallistumien päätöksentekoon, 3) avoimuus ja läpinäkyvyys sekä 4) organisoinnin periaate. Empiirisenä tutkimusaineistona ovat ohjelmatyöstä vastanneiden metsäkeskusten asiantuntijoiden haastattelut ja kirjalliset dokumentit. Ohjelmatyön perusratkaisut olivat kaikissa ohjelmaprosesseissa hyvin samankaltaiset. Yleisötilaisuuksien ja työryhmätyöskentelyn organisointi oli lähes yksinomaan yhdistävää, koska eri intressiryhmät kutsuttiin mukaan samoihin tilaisuuksiin. Ohjelmatyössä tavoiteltiin avoimuutta, mutta avoimuutta ei kaikilta osin saavutettu. Osallistamisen intensiteetin suhteen maakuntien osallistamisprosessit olivat selvästi erilaisia. Kainuussa järjestettiin metsätalouden alueellista tavoiteohjelmaa laadittaessa mittava määrä kertaluontoisia yleisötilaisuuksia, kun taas Lapissa perustettiin lukuisia työryhmiä, jotka kokoontuivat tiiviisti ohjelmatyön aikana. Pohjois-Pohjanmaalla panostettiin kokonaisuutena osallistamiseen vähemmän kuin Lapissa ja Kainuussa. Tulosten perusteella tutkimuksessa esitetään osallistamismenettelyn johdonmukaisuutta parantavia kehittämisehdotuksia.

• Tikkanen, Sähköposti: jukka.tikkanen@oamk.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää metsäsuunnitelman vaikutusta pituudeltaan yli 1,3 metrin taimikoiden hoitopäätökseen. Vaikutus jaettiin viiteen osavaikutukseen; tieto-, aktivointi-, määrä-, kohdistamis- ja ajoitusvaikutus. Tutkimus perustui kuvio- ja metsälötason aineistoon 182 eteläsavolaiselta metsälöltä, joilta selvitettiin metsien käyttö metsäsuunnitelman voimassaoloajalta. Kuviotason aineistolle laadittiin kuvion hoitoa selittävä logit-malli ja metsälötason aineistoa analysoitiin vertailevilla menetelmillä.

Metsäsuunnitelmalla oli taimikonhoitoa lisäävä määrävaikutus, muttei tieto-, aktivointi-, kohdistamis- tai ajoitusvaikutuksia. Vaikutus taimikonhoitopäätökseen perustui pääasiassa paikkaan sidotun inventointitiedon hyväksikäyttöön ja metsäammattilaisten aktiivisuuteen. Metsänhoitoyhdistysten aktiivisuus suunnittelun välialuetietojen käytössä vähensi eroja metsäsuunnitelman omistavien ja suunnitelmaa omistamattomien välillä hoitotyöhön aktivoitumisessa ja työmäärissä.

Suunnitelman omistavista ja suunnitelmaa omistamattomista noin kolmannes tiesi taimikoidensa todellisen hoitotilanteen (ei tietovaikutusta) ja molemmista ryhmistä taimikonhoitoon oli ryhtynyt noin kuusi metsänomistajaa kymmenestä (ei aktivointivaikutusta). Vain joka kymmenes metsänomistaja oli tehnyt kaikki taimikonhoitotyöt. Suunnitelman omistavat olivat tehneet keskimäärin hieman alle puolet ja töihin ryhtyneet kaksi kolmannesta tarpeesta. Määrät olivat kaksinkertaisia ja puolitoistakertaisia suunnitelmaa omistamattomiin verrattuna (on määrävaikutus). Taimikonhoito kohdistui kaikilla metsänomistajilla yleensä hoidon tarpeessa oleville kuvioille (ei kohdistamisvaikutusta). Metsäsuunnitelman kiireellisyysesitykset eivät vaikuttaneet töiden ajoitukseen eivätkä metsäsuunnitelman omistavat metsänomistajat hoitaneet kiireellisiä kohteita suunnitelmaa omistamattomia aktiivisemmin (ei ajoitusvaikutusta). Sitoutuminen metsäsuunnitelmaan lisäsi osaltaan hoitotyön todennäköisyyttä.

Metsäsuunnitelman vaikutusta taimikonhoitopäätökseen voidaan kehittää parantamalla suunnitelman ymmärrettävyyttä metsänomistajalle ja ammattihenkilöiden neuvonnallista yhteydenpitoa metsänomistajaan niin suunnitelman valmistumisvaiheessa kuin myöhemminkin.

• Niskanen, Sähköposti: yrjo.niskanen@metsakeskus.fi

Tutkimuksessa selvitettiin erilaisten metsäkoneissa käytettävien hydrauliikkaöljyjen biohajoavuutta suomalaisessa maaperässä, koneista öljyihin mahdollisesti kertyneitä raskasmetalleja sekä eräitä käytännön kannalta kiinnostavia öljyjen fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia kuten energiasisältöä, happolukua, vesipitoisuutta ja viskositeettia. Hydrauliikkajärjestelmässä mukana olevalla liuenneella, emulgoituneella tai liukenemattomalla vedellä sekä öljyn kohonneella happoluvulla voidaan niiden ilmetessä katsoa olevan yhteyttä metsäkoneiden tiivistevuotoihin.

Biohydrauliikkaöljyjen todettiin biohajoavan maassa vuoden mittausjakson aikana nopeammin kuin perinteisten mineraaliöljypohjaisten hydrauliikkaöljyjen. Kaikki käytetyt öljyt biohajosivat hieman hitaammin kuin käyttämättömät, mikä saattaa johtua öljyjen jonkinasteisesta hajoamisesta (esim. metallien katalysoima hapettuminen) metsäkoneiden hydrauliikkajärjestelmissä tai kevyiden, nopeammin biohajoavien öljyjakeiden haihtumisesta. Tutkittujen öljyjen lämpöarvot olivat kapealla välillä 39–46 MJ/kg, eikä öljyjen käytöllä havaittu olevan tähän merkittävää vaikutusta. Kaikissa tutkitut metallipitoisuudet olivat erittäin pieniä (Fe 

• Kuokkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Närhi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Saukkoriipi, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vuoti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Vähäoja, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lauhanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kolppanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin eteläsuomalaisiin yksityismetsiin metsänparannusvaroilla rakennettujen metsäteiden sulan maan aikaisia kunnossapitokustannuksia vuosina 1978–2001. Tutkittuja metsäteitä oli 19 ja ne sijaitsivat Metsäkeskus Häme-Uudenmaan ja Metsäkeskus Keski-Suomen toimialueilla.

Saatujen tulosten mukaan metsäteiden osakkaat käyttivät teiden kunnossapitoon vuosittain varoja keskimäärin 61 euroa/km. Tämän lisäksi metsäyhtiöt käyttivät puunkuljetuksissa syntyneiden vaurioiden korjaamiseen runsaat 6 euroa/km/a. Metsäteillä kuljetettua puumäärää kohti kunnossapitokustannukset olivat keskimäärin 0,25 euroa/m³.

Noin 60 % kunnossapitokustannuksista aiheutui sorastuksesta. Metsäteiden höyläykseen ja lanaukseen käytettiin vuodessa keskimäärin 15 euroa/km ja tienvarsien raivaukseen vuodessa 10 euroa/km. Muiden työlajien kustannukset olivat erittäin vähäisiä. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että yksityismetsiin rakennettujen metsäteiden kunnossapitoon käytetään vuosittain huomattavasti vähemmän varoja aikaisempiin tutkimustuloksiin verrattuna.

• Piiparinen, Sähköposti: heikki.piiparinen@metla.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Kainuun metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2001–2030. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 4,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,7-kertaisesti vuosina 1996–2000 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 2,6 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Jos hakkuumahto hyödynnettäisiin kokonaan, puuvaranto puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla suurenisi lähivuosikymmeninä, mutta hakkuumahto vähenisi toisella kymmenvuotiskaudella 3,1 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 3,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsä- ja kitumaasta on tiukasti suojeltu noin kuusi prosenttia ja rajoitetussa käytössä noin seitsemän prosenttia. Suojelu ja käytön rajoitukset supistavat ensimmäisen kymmenvuotiskauden hakkuumahtoa 1,2 miljoonaa kuutiometriä ja kestäviä hakkuumahdollisuuksia 0,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Käytännössä puunostajat ja metsänomistajat ratkaisevat, miten metsiä hakataan ja hoidetaan.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1969–2001 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Kainuussa tuli ensi kertaa uudelleen mitattavaksi pysyviä koealoja. Niiden aiheuttamat muutokset mittauksiin on kuvattu tässä julkaisussa.

Metsien käyttö oli poikkeuksellisen voimakasta 1950-luvun lopulta 1980-luvun alkuun, mutta samalla metsien hoitoa tehostettiin. Puuvaranto on noussut vuoden 1969 inventoinnin 113 milj. m³:stä 142 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 2,8 milj. m³:stä 6,0 milj. m³:iin. Metsien uudistaminen männylle on lisännyt mäntyvaltaisten metsien alan lähes 80 %:iin metsämaan alasta. Samalla männyn kasvu on noussut. Kuusen kasvu on saman suuruinen kuin 5. inventoinnissa. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varannot ja kasvut ovat nousseet.

Voimakkaiden hakkuiden jälkeen metsien ikä- ja kehitysluokkarakenne poikkeavat edelleen tavoitejakaumista. Nuoria kasvatusmetsiä on enemmän ja varttuneita kasvatusmetsiä vähemmän kuin pitkän ajan tasaisten hakkuumahdollisuuksien mukaan niitä tulisi olla. Hakkuut painottuvat siten tulevalla 10-vuotiskaudella ensiharvennuksiin ja jonkin verran vielä uudistushakkuisiin. Metsänhoidollisin perustein voitaisiin hakkuita tehdä 900 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 303 000 ha.

Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,8 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 6,2 m³/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

• Tomppo, Sähköposti: erkki.tomppo@metla.fi
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereitä voidaan käyttää metsävaratietojen ajantasaistuksessa yksityismetsien tilakohtaista suunnittelua varten. Tavoitteena oli selvittää myös laskennallisesti ajantasaistetun inventointiaineiston käyttökelpoisuutta metsäsuunnittelun lähtöaineistona. Tutkimusaineistona oli 20 metsätilaa Etelä-Savon metsäkeskuksen Järvi-Savon metsänhoitoyhdistyksen alueelta. Tiloille oli laadittu metsäsuunnitelmat 1996 ns. Solmu-muotoisen kuvioittaisen inventoinnin pohjalta. Suunnitelman laatimisen jälkeen tehdyt toimenpiteet pyrittiin selvittämään mahdollisimman kattavasti metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereistä. Toimenpiteet tarkistettiin maastossa. Tiloista 12:lle tehtiin kesällä 2002 uusi kuvioittainen arviointi, jonka perusteella tiloille laadittiin uusi metsäsuunnitelma. Uutta metsäsuunnitelmaa verrattiin suunnitelmaan, joka oli koostettu 6 vuotta vanhoista inventointitiedoista ajantasaistamalla.

Tutkimusaineistossa runsaat 90 % toimenpiteistä löytyi metsäkeskuksen ja metsänhoitoyhdistyksen rekistereiden läpikäymisellä yhdistettynä metsänomistajan haastatteluun. Ilman metsänomistajan haastattelua rekistereistä löydettiin 78% tehdyistä toimenpiteistä. Yllättävän paljon jäi löytymättä uudistushakkuiden metsänkäyttöilmoituksia. Toimenpiteet olivat muuttaneet kuviorajoja merkittävästi 16,5 %:lla käsitellyistä kuvioista. Kasvumalleilla ajantasaistetut 5–6 vuotta vanhat puustotiedot todettiin 25 tarkistuskuvion mittausten perusteella yhtä luotettaviksi kuin uuden inventoinnin puustotiedot.

Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että jatkuva ajantasaistus on varteen otettava vaihtoehto myös yksityismetsien suunnittelussa tarvittavan metsävaratiedon ylläpitämiseen. Toimenpidetietojen kerääminen jatkuvaan ajantasaistukseen tulisi aloittaa juuri valmistuneesta metsäsuunnitelmasta. Metsänkäyttöilmoitukset tulisi tallentaa metsävaratietojärjestelmään, jotta ilmoitukset kohdentuisivat varmuudella oikeille kuvioille. Jatkuvan ajantasaistuksen järjestelmässä tulisi käyttää myös puunostajilta saatavaa tietoa toteutettujen hakkuiden ajankohtaa ja rajausta koskevan tiedon luotettavuuden parantamiseksi.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Lapin vajaatuottoisten yksityismetsien uudistamiseksi säädettiin 1980-luvun alussa erillislaki, laki Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Laki takasi valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia Lapin lain mukaiset uudistamiskohteet olivat kasvupaikka- ja puustotietojen perusteella, millaisia olivat uudistamisessa käytetyt menetelmät, erosivatko Lapin eri osa-alueet ja 1980- ja 1990-luku kasvupaikan, puuston ja uudistamismenetelmien osalta toisistaan sekä miten kasvupaikkatekijät sekä alue ja vuosikymmen vaikuttivat menetelmien valintaan. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten hankerekistereissä olevat vuosien 1984–1995 noin 20 000 metsänviljelyhankkeen uudistusalat. Aineiston muodostivat perusjoukosta poimittu 1 823 metsikkökuvion satunnaisotos. Valtaosa uudistusaloista oli viljelty männylle (83,1 %). Kuusen osuus oli 16,5 %. Rauduskoivun, hieskoivun ja lehtikuusen osuus oli yhteensä vain 0,4 %. Auraus oli selvästi yleisin maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli 54 %. Toiseksi yleisin menetelmä oli äestys (18 %) ja kolmanneksi yleisin mätästys (13 %). Uudistusaloista 13 % oli täydennysviljelty ilman muokkausta. Uudistamismenetelmien osuudet olivat: istutus 71 %, kylvö 16 % ja täydennysviljely 12 %. Pieni osa viljeltäviksi aiotuista kohteista oli uudistunut luontaisesti (1 %). Metsää oli viljelty noin 30 erilaista uudistamisketjua käyttäen. Selvästi yleisin uudistamisketju oli auraus ja männyn istutus, jota oli käytetty 42 %:lla uudistusaloista. Seuraavaksi yleisimmät ketjut olivat äestys ja männyn kylvö (9 %) sekä äestys ja männyn istutus (8 %). Kolmella yleisimmällä ketjulla oli uudistettu kolme viidestä uudistusalasta. Yhdeksän uudistamisketjua erottui yleisyytensä vuoksi muista ketjuista. Näitä käyttäen oli uudistettu 93 % viljelyaloista.

Tulokset osoittavat, että uudistusalan kasvupaikka, tutkimusalue ja viljelyn ajankohta olivat vaikuttaneet niin puulajin, maanmuokkausmenetelmän, viljelymenetelmän kuin koko uudistamisketjun valintaan. Tulokset osoittavat lisäksi sen, että menetelmien valintaan oli vaikuttanut myös muita tämän tutkimuksen aineiston perusteella selvittämättömiä tekijöitä.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hallikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Aalto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Jalkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Mäkitalo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Penttinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan rauduskoivun paakkutaimilla perustettujen taimikoiden metsänhoidollista tilaa. Tutkimusaineisto koostui 49:stä vuosina 1992 ja 1993 Pohjois-Savossa perustetusta pellonmetsityskohteesta.

Metsityskohteilla oli 4–5 vuoden kuluttua viljelystä pituudeltaan 2–3 metrisiä istutustaimia keskimäärin 1 000 hehtaarilla. Täydennysistutus (keskimäärin 140 tainta ha^–1) ja luontainen täydennys (50 tainta ha^–1) nosti rauduskoivikon keskitiheyden yli 1 200 runkoon hehtaarilla. Hyvä metsitystulos (yli 1 500 tainta ha^–1) saavutettiin joka neljännessä metsityskohteessa. Lähes joka kolmannessa kohteessa rauduskoivikon tiheys jäi puuston laadun kehittymisen kannalta arvioituna liian pieneksi, alle 1 000 taimeen hehtaarilla. Erityisen heikoksi metsitystulos jäi savimaille perustetuilla metsityskohteilla.

Istutustaimien yleisimmäksi kuolleisuuden aiheuttajaksi todettiin myyrien ja versolaikun aiheuttamat vauriot. Yhdessä näiden katsottiin aiheuttaneen yli 80 % kuolleisuudesta. Kasvatettavassakin puustossa myyrien aiheuttamat tuhot (18 %:ssa) ja versolaikku (15 %:ssa) olivat yleisimpiä vaurioiden syitä. Versolaikkua esiintyi erityisesti lajittuneilla savi- ja hietamailla, mutta myyrien aiheuttamia tuhoja oli tasaisesti kaikilla maatyypeillä.

• Saksa, Sähköposti: timo.saksa@metla.fi
• Hynönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Makkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin 21:n Etelä-Suomeen 1980-luvun puolivälissä rakennetun metsätien kannattavuutta vuoden 2001 kustannustasolla ja kestävän metsätalouden rahoitustuen ehdoilla. Kolmenkymmenen vuoden laskentajaksolla ja 3 prosentin tuottovaatimuksella tieinvestoinnin nykyarvo oli ennen verotusta keskimäärin 3 100 euroa tiekilometriä kohti, kun mukaan laskettiin sekä välittömät että välilliset tiellä aikaan saadut kustannussäästöt metsätaloudessa. Kun myös puun myyntituloverotuksen vaikutukset otettiin huomioon, tiekilometrin nykyarvo putosi 1 700 euroon. Erot tieinvestointien välillä olivat suuria: parhaan hankkeen nykyarvo oli 8 500 ja huonoimman –5 500 euroa/km. Jotta tieinvestointi olisi ollut kannattava jo 15 vuoden laskentajaksolla, olisi hakkuiden pitänyt olla tien hyötyalueella keskimäärin 6,5 m³/ha/v eli lähes kaksinkertaiset toteutuneisiin verrattuna. Tutkitut tiet olisivat olleet kannattavia 15 vuoden laskentajaksolla myös siinä tapauksessa, että niiden aikaansaama vuotuinen metsäkuljetussuoritteen aleneminen olisi ollut 140 mottikilometriä (kuljetettu puutavaramäärä x metsäkuljetusmatka) rakennettua tiekilometriä kohti. Laskelmissa oletettiin, että tiellä aikaan saadut kustannussäästöt koituvat täysimääräisinä suoraan metsänomistajien hyväksi.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli estimoida metsätalouden laskentajärjestelmiin soveltuvat puukohtaiset tukkivähennysmallit. Mallien laadinta-aineistona käytettiin Etelä-Suomen osalta VMI9:n ja Pohjois-Suomen osalta VMI8:n kertakoealojen tukkikokoisia koepuita. Mallit laadittiin logistisella regressioanalyysillä. Selittäjien etsinnässä käytettiin hyväksi Suomessa julkaistuja metsätuhotutkimuksia. Tukkivähennyksen puukohtaisia selittäjiä malleissa ovat puun läpimitta, ikä ja syntytapa. Läpimitasta ja iästä on samassa mallissa useita muunnoksia, mikä mahdollistaa tukkivähennyksen u-muodon kuvaamisen näiden muuttujien suhteen. Metsikkökohtaisia selittäjiä mallissa olivat metsätyyppi ja soistuneisuus. Alueellista vaihtelua mallissa selittävät metsikön x- ja y-koordinaatit, lämpösumma, valemuuttujat Ahvenanmaa ja Pohjois-Suomi sekä erilaiset muunnokset korkeudesta meren pinnasta.

Mallien harhaa tarkasteltiin alueellisesti jakamalla Suomi pohjois-eteläsuunnassa 200 km:n levyisiin vyöhykkeisiin. Mallit toimivat suhteellisen hyvin kaikilla vyöhykkeillä. Lisäksi mallia testattiin eteläsuomalaisessa päätehakkuuleimikkoaineistossa, joka sisälsi mänty- ja kuusivaltaisia metsiköitä. Tässä aineistossa tukkivähennysmallilla saatu tukkiosuus oli muutamia prosentteja pienempi kuin hakkuissa toteutunut tukkiosuus. Ero johtunee siitä, että metsiköt olivat metsäyhtiön mailla sijaitsevia päätehakkuuleimikoita, ja siksi keskimääräistä hyvälaatuisempia. Mallit ovat sidoksissa laadinta-aineiston mitta- ja laatuvaatimuksiin. Herkkyysanalyysillä tutkittiin mittavaatimusten muutoksen vaikutusta mallin harhaan. Mallin sovellustilanteessa tukin minimilatvaläpimitan muuttuminen vaikuttaa mallin harhaan vain vähän, mutta tukin minimipituuden kasvattaminen kasvattaa mallin harhaa nopeasti. Laadittu tukkivähennysmalliperhe soveltuu käytettäväksi metsätalouden laskentaohjelmistossa rungon tukkiosuuden ennustamiseen.

• Mehtätalo, Sähköposti: lauri.mehtatalo@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin mäntysiemenpuualojen taimettumista. Otannan perusjoukkona olivat silloisen Lapin metsälautakunnan alueen siemenpuuleimikot, joista poimittiin 155 uudistusalan otos. Uudistusaloista 50:llä luontainen uudistaminen oli myöhemmin keskeytetty ja uudistusalat oli viljelty. Lisäksi viisi uudistusalaa oli viljelty osittain. Yhteensä 38 % uudistusalojen kokonaispinta-alasta oli viljelty. Uudistusalojen taimettumattomuus ja siemenpuiden kaatuminen myrskyissä olivat pääsyyt viljelyyn.

Ne uudistusalat ja uudistusalojen osat, joissa luontaista uudistamista oli jatkettu (105 alaa), inventoitiin maastossa uudistamistuloksen selvittämiseksi. Taimettuminen oli onnistunut yleensä huonosti, jos uudistusalaa ei ollut muokattu. Muokkauksen positiivinen vaikutus oli suurin tuoreella kankaalla. Muokatuilla tuoreen ja kuivahkon kankaan uudistusaloilla männyntaimien kokonaismäärä oli keskimäärin 2 700 kpl ha^–1, kun niitä oli muokkaamattomalla tuoreella kankaalla keskimäärin 1 000 kpl ha^–1 ja kuivahkolla 1 900 kpl ha^–1. Kuivan kankaan uudistusaloilla taimettuminen oli onnistunut tyydyttävästi ilman maanmuokkausta, ja niillä taimia oli keskimäärin 2 400 kpl ha^–1. Lämpösumma ja uudistusalan korkeus merenpinnasta vaikuttivat merkitsevästi taimettumiseen, lämpösumma positiivisesti ja maaston korkeus negatiivisesti.

Männyn luontainen uudistaminen oli onnistunut keskimäärin huonosti. Viljeltyjen ja epäonnistuneiden luontaisesti uudistettujen alojen pinta-ala oli yhteensä 48 % uudistusalojen pinta-alasta.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Hyvönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Valkonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Kasvussa olevien kuusen (Picea abies (L.) Karst.) puolitoistavuotiaiden paakkutaimien vaurioitumis-herkkyyttä käsittelyn aikana tutkittiin Suonenjoelle vuosina 1999 ja 2000 perustetussa koesarjassa. Tutkimuksessa selvitettiin suojaamattoman kuljetuksen (0, 10, 30, 60 ja 120 km ja 0, 50, 100 ja 150 km), taimipakkausten pudottelun (0, 10, 30, 60 ja 120 pudotusta betonilattialle 0,5 m:n korkeudelta), välivarastoinnin (7 ja 14 vrk erilaisissa lämpö- ja valaistusoloissa) sekä yhdistetyn kuljetuksen (0, 50, 100 ja 150 km) ja välivarastoinnin (9 vrk kastellen ja ilman kastelua) vaikutusta kesä-heinäkuussa taimitarhapellolle istutettujen taimien elossaoloon ja kasvuun.

Taimien vaurioitumisherkkyys käsittelyissä ja vaurioiden merkitys taimien myöhemmälle kasvulle osoittautui odotettua vähäisemmäksi. Selvimmin taimien pituuskasvua heikensivät välivarastoinnin aikainen kuivuminen sekä pitkä (100–150 km) suojaamaton kuljetus kesäkuun puolivälissä. Käsittelyillä ei ollut vaikutusta taimien elossaoloon. Vähäisestä vaurioitumisherkkyydestä huolimatta kesällä istutettavat, kasvussa olevat kuusen paakkutaimet kannattaa suojata pitkissä kuljetuksissa ja istuttaa nopeasti kuljetuksen jälkeen tai kastella päivittäin mahdollisen välivarastoinnin aikana.

• Helenius, Sähköposti: pekka.helenius@metla.fi
• Luoranen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Rikala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen kohteena on metsänuudistamiseen liittyvä tiedon kulku yksityismetsätalouden organisaatioissa. Tavoitteena on kuvata metsänuudistamisen toimintoja sekä niihin liittyviä ongelmia yksittäisen työntekijän näkökulmasta. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa sovellettiin käyttäjäkeskeiseen systeemisuunnitteluun kehitettyä Contextual Design -menetelmää.

Tutkimusta varten haastateltiin metsänhoitoyhdistysten, metsäkeskusten ja metsäyhtiöiden toimihenkilöitä (12 haastattelua). Haastattelut analysoitiin tuottamalla kustakin haastattelusta Contextual Design -menetelmän mukaisia kaavioita ensin haastatteluittain ja sitten rooleittain (tehtävittäin) yhdistäen. Lisäksi analysoitiin haastatteluista poimittuja sanomia.

Tutkimuksessa on kuvattu eri organisaatioiden metsänuudistamisen kannalta keskeiset prosessit. Hakkuiden ja uudistamistoimenpiteiden toteutusta koskeva tieto ei kulkenut organisaatioiden välillä. Ongelmia oli myös tila- ja omistajatietojen sekä metsäkeskusten metsänuudistamisen rekistereiden ajantasaisuudessa. Metsäyhtiöiden ja metsänhoitoyhdistysten välillä oli yhteistyön lisäksi havaittavissa kilpailua sekä puukaupassa että uudistamistöiden toteutuksessa. Organisaatioiden välistä tiedonkulkua voitaisiin tehostaa, mutta se vaatii sopimuksia organisaatioiden välillä.

• Hokajärvi, Sähköposti: raili.hokajarvi@oamk.fi

Työssä tarkasteltiin suunnittelujärjestelmän virhelähteiden vaikutusta kuvion ensiharvennuskypsyyden määrityksen luotettavuuteen. Tutkitut virhelähteet olivat kuvioittainen arviointi, kuviota kuvaavan puujoukon generointi metsikkötunnuksista ja kasvun ennustaminen. Tutkimuksen kohteena olivat UPM-Kymmene Oyj:n omistamat männiköt Kainuussa. Puujoukon muodostaminen ja kasvun simulointi tehtiin Mela-suunnitteluohjelmistolla. Simuloitua puuston kehitystä verrattiin koealamittauksin selvitettyyn kehitykseen 87 kuviolla. Simulointijakson pituuden vaihteluväli oli 1–13 vuotta.

Kuvioittaisen arvioinnin systemaattiset ja satunnaiset virheet olivat selvästi suurin epävarmuuden aiheuttaja tarkastelujakson lopun puustotunnuksissa ja ensiharvennuskypsyyden määrityksessä. Pelkästään kuvioittaisen arvioinnin satunnainen virhe aiheutti merkittävän yliarvion ensiharvennuskypsien männiköiden määrässä. Puuston pituuskehitys aliarvioitiin kasvua ennustettaessa selkeästi, mutta se ei aiheuttanut tutkimusaineistossa yhtään virheellistä harvennuskypsyyden määritystä. Saatujen tulosten perusteella pääteltiin, että satunnainen virhe puustotunnuksissa aiheuttaa metsäalueen ensiharvennuspoistuman ennusteeseen yliarvion lyhyellä ajanjaksolla. Inventointivirheillä voi olla ensiharvennuskypsyyttä määritettäessä selvästi suurempi merkitys kuin puujoukon generoimisen virheillä ja kasvun ennustamisen virheillä.

• Ojansuu, Sähköposti: risto.ojansuu@metla.fi
• Halinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Härkönen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka luotettavasti tietyt puustotunnukset pystytään maastossa arvioimaan ja mitkä tekijät vaikuttavat puustotunnusten arvioinnin ajanmenekkiin. Perinteisten kuvioittaisen arvioinnin puustotunnusten lisäksi (pohjapinta-ala, keskiläpimitta, keskipituus) tutkittiin mm. runkolukumediaaniläpimitan, minimi- ja maksimiläpimitan sekä tukkikokoisen puuston pohjapinta-alan ja runkoluvun arvioinnin luotettavuutta. Tutkimuksen aineisto koostui kolmesta osasta. Koeala-aineisto käsitti 19 suorakaiteen muotoista koealaa, jotka mitattiin touko-kesäkuussa 2001. Näistä koealoista 18 oli mukana saman vuoden syyskuussa järjestetyissä mittauskokeissa, joista saatiin tutkimuksen varsinainen puustotunnusaineisto. Lisäksi kerättiin erillinen ajanmenekki-aineisto mittauskokeiden yhteydessä. Puustotunnusten arviointivirheet laskettiin vertaamalla mittaajien saamia arvoja tarkasti mitatusta koeala-aineistosta laskettuihin arvoihin. Tutkimuksen mukaan ns. uusien puustotunnusten arvioinnin luotettavuudessa vain runkolukumediaaniläpimitan, aritmeettisen keskiläpimitan ja maksimiläpimitan kohdalla päästään samalle luotettavuuden tasolle kuin pohjapinta-alan, keskiläpimitan ja keskipituuden arvioinnissa. Puustotunnusten arvioinnin ajanmenekkiin vaikuttivat voimakkaimmin puusto-ositteiden lukumäärä koealalla, koealojen mittausjärjestys sekä koealan kokonaispohjapinta-ala. Myös koealojen ja mittaajien välinen satunnainen vaihtelu oli tilastollisesti merkitsevää. Sen sijaan arvioitavat puustotunnukset eivät juurikaan vaikuttaneet ajanmenekkiin.

• Kangas, Sähköposti: annika.kangas@helsinki.fi
• Heikkinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Maltamo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa testattiin ja vertailtiin erilaisia läpimittajakaumamalleja kuvauspuiden muodostamisessa kuvioittaisen arvioinnin laskentajärjestelmässä. Tutkimuksen aineistona käytettiin Valtakunnan metsien inventoinnin kiinteäsäteisiä pysyviä koealoja. Vertaillut menetelmät olivat runkoluvullinen ja runkoluvuton prosenttiosuusmalli, vastaavat Johnsonin SB-jakauman parametrimallit sekä runkoluvuttomat Weibullin parametrimallit. Kaikki mallit kuvaavat pohjapinta-alan läpimittajakaumia, mutta runkoluvullisissa malleissa käytetään selittäjänä myös puusto-ositteen runkolukua. Puulajeista tarkasteltiin niin mäntyä, kuusta, koivuja kuin myös haapaa ja leppää. Tuotettujen puustotunnusestimaattien (kokonais- ja tukkitilavuus sekä runkoluku), tarkkuutta tarkasteltiin keskivirheen ja harhan avulla.

Mikäli runkoluku oli tiedossa, tuotti runkoluvullinen prosenttiosuusmalli yleensä tarkimmat tulokset niin tilavuuden kuin runkoluvunkin osalta. Tilavuusestimaattien osalta tarkkuuserot olivat kuitenkin pieniä. Jos taas runkolukua ei tiedetty, olivat vertaillut menetelmät keskimäärin likimain yhtä hyviä. Menetelmien keskinäinen tarkkuusjärjestys vaihteli puulajin, puuston koon ja tarkastellun puustotunnuksen suhteen. Käytettävän läpimittajakaumamallin valintaa tärkeämpää on kiinnittää huomiota maastossa mitattavan puustotiedon määrään ja etenkin laatuun.

• Maltamo, Sähköposti: matti.maltamo@forest.joensuu.fi
• Haara, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kangas, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Lempinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Malinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nalli, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Nuutinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Siipilehto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa testattiin k-lähimmän naapurin (knn) menetelmän ja monitavoiteoptimoinnin soveltuvuutta metsikön kasvuennusteiden luotettavuuden arviointiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Metsäntutkimuslaitoksen kangasmaiden kasvukoealoja. Puulajeista tarkasteltiin mäntyä, kuusta ja koivua. Koealoilta muodostettiin kuvioittaisen arvioinnin SOLMU- ja TASO-muotoiset tiedostot, joihin simuloitiin lisäksi kuvioittaisen arvioinnin mittausvirhettä. Luotettavuusarviot estimoitiin pohjapinta-alamediaanipuun läpimitalle ja pituudelle, pohjapinta-alalle ja tilavuudelle. Luotettavuusarviot estimoitiin puulajeittain ja metsikölle. Kuvion puustotunnusten luotettavuusarviot saatiin k lähimmän naapurin vastaavien tunnusten kehitysennusteiden virheiden hajonnasta, joille oli ennustettu samantasoinen kasvu samanlaisilla puustotunnuksilla. Virhe saatiin kasvukoealalta mitatun ja MELAlla simuloidun kehityksen erona. Lähimpien naapureiden haussa käytetyt metsikkö- ja puustotunnukset ja tunnusten painot etsittiin monitavoiteoptimoinnilla. Menetelmää testattiin estimoimalla kunkin kuvion puustotunnuksien kehitysennusteiden luotettavuusarviot etsien lähimmät naapurit tutkimusaineistosta, josta poistettiin kulloinkin käsiteltävä kuvio. Menetelmän hyvyyttä tarkasteltiin vertaamalla puustotunnusten kasvuennusteiden toteutuneita keskivirheitä ja harhaa knn-menetelmän tuottamiin keskivirheiden ja harhan ennusteisiin. Lisäksi hyvyyttä arvioitiin tarkastelemalla keskivirheitä ja harhaa metsätyypeittäin ja pohjapinta-ala- ja ikäluokittain. Menetelmä toimi hyvin tutkimusaineistossa. Kuvioaineiston tietosisällöllä (SOLMU/TASO) ei ollut merkittävää vaikutusta tuloksiin. Menetelmää voidaan käyttää metsänomistajan päätöksenteon tukena ennusteiden luotettavuuden arvioinnissa. Luotettavuusarviot poistavat liian optimistiset kuvitelmat suunnittelulaskelmien paikkansa pitävyydestä. Menetelmää voidaan käyttää myös laskennallisessa ajantasaistuksessa päätettäessä, käytetäänkö kuviotiedoston ajantasaistusta kuvioittaisen inventoinnin tukena tai korvaamassa osittain uutta inventointitietoa.

• Haara, Sähköposti: arto.haara@metla.fi

Tutkimuksessa selvitettiin yksittäisten latvusten segmentointiin ilmakuvalta perustuvan puustotunnusten arviointimenetelmän tarkkuus. Puuston arviointiin kehitetty tietokoneohjelma rajaa puiden latvukset puoliautomaattisesti, minkä jälkeen se laskee puustotunnukset malliketjulla. Puun rinnankorkeusläpimitta ennustettiin latvusalan perusteella, pituus rinnankorkeusläpimitan perusteella ja tilavuus rinnankorkeusläpimitan ja pituuden perusteella. Metsikkötunnukset saatiin kuvion kaikkien segmentoitujen puiden keskiarvoina ja summina. Ohjelmassa oli myös opetettava puulajintunnistusalgoritmi. Runkoluvun, pohjapinta-alan ja tilavuuden estimaatit olivat reiluja aliarvioita, mikä johtui osittain siitä, että aineistossa oli useita puuston tilavuudeltaan erittäin suuria kuvioita. Menetelmä osoittautui jatkotutkimuksen arvoiseksi, vaikka menetelmän tarkkuus ei tämän tutkimuksen perusteella riitäkään metsäsuunnittelussa tarvittavien lähtötietojen tuottamiseen.

• Anttila, Sähköposti: perttu.anttila@forest.joensuu.fi
• Lehikoinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin Landsat TM -satelliittikuvan käyttökelpoisuutta puustotietojen sekä toimenpide-ehdotusten estimoimiseksi metsikkökuvioille ja segmenteille ei parametrisella k-lähimmän naapurin menetelmällä (knn). Satelliittikuvan informaation ohella estimoinnissa hyödynnettiin vanhan inventoinnin mukaisia puustotietoja. Tutkimuksessa vertailtiin myös satelliittikuvan sävyarvoista eri tavoin laskettujen keskiarvojen tehokkuutta estimoinnissa. Estimoinnin tukiaineisto koostui 935 kuviosta ja kohdeaineisto 921 kuviosta.

Paras estimointitulos saatiin käyttämällä satelliittikuvan informaationa kuvioiden ydinosien keskiarvosävyjä ja kuvioiden reunaetäisyydellä painotettujen sävyarvojen keskiarvoja sekä vanhaa inventointitietoa. Puuston keskitilavuuden keskivirheeksi saatiin 42,1 % (51,6 m³ ha^–1). Tarkimmin estimoitiin puuston keskiläpimitta (keskivirhe 32,3 % (5,4 cm)), sekä keskipituus (keskivirhe 34,1 % (4,6 m)). Nuorissa ja varttuneissa kasvatusmetsissä vastaavat keskivirheet olivat noin 10 %-yksikköä pienemmät kuin koko aineistossa keskimäärin. Segmenttiestimoinnissa suhteelliset keskivirheet olivat 10–15 %-yksikköä vastaavia metsikköestimointeja suuremmat.

Toimenpide-ehdotusten luokittelussa kasvatushakkuiden oikeinluokitusprosentiksi saatiin 61,3 % ja uudistamishakkuiden 64,1 %. Hoitotoimenpide-ehdotusten luokittelussa koko aineiston oikeinluokitusprosentti oli 71,2 %.

Tutkimuksessa testattu menetelmä tarjoaa nopean ja edullisen vaihtoehdon puustotunnusten ja toimenpide-ehdotusten tuottamiseksi esimerkiksi välialueiden suunnitteluun.

• Hyvönen, Sähköposti: pekka.hyvonen@metla.fi

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien kahdeksanteen inventointiin (VMI8, 1986–1994) perustuvat tiedot maamme suometsistä, soiden pinta-aloista ja niiden muutoksista VMI3:sta (1951–53) lähtien sekä analysoidaan muutosten syitä. Artikkelissa kuvataan suometsiin liittyviä VMI:n mittauksia, yleispiirteet tulosten laskennasta ja keskivirheen arviointimenetelmä. VMI8:n otantamenetelmää, maastomittauksia ja tulosten laskentaa on kuvattu aikaisemmin Etelä-Suomen julkaisuissa (Salminen 1993, Salminen ja Salminen 1998) sekä Pohjois-Suomen ja koko maan julkaisussa (Tomppo ym. 2001a). Tarkastelujaksolla soiden ala on pienentynyt 9,7 milj. ha:sta 8,9 milj. ha:iin, kun ojitetut ohutturpeiset suot ovat VMI:n luokituksen mukaan muuttuneet kivennäismaiksi tai siirtyneet muuhun maankäyttöluokkaan. VMI8:n mukaan ojitettuja soita on 4,6 milj. ha ja ojitettuja kivennäismaita 1,1 milj. ha. Ojitettujen soiden ala ei enää nouse, joten ojitusala jää 1950- ja 1960-lukujen metsäohjelmien suurimpia arvioita pienemmäksi.

Suometsätalouden vaikutukset soiden puuvarannon ja puuston kasvun lisäykseen ovat kuitenkin vähintään metsäohjelmien arvioiden suuruisia. 1950-luvun alussa puuvaranto oli kasvullisilla ja huonokasvuisilla metsä-maan soilla 252 milj. m³. VMI8:n mukaan puuvaranto on metsä- ja kitumaan soilla 377 milj. m³. Puuston vuotuinen kasvu on noussut 9,9 milj. m³:stä 17,4 milj. m³ :iin. VMI3:ssa soiksi luokiteltujen maiden puu-varannoksi arvioitiin VMI8:ssa 430 milj. m³ ja vuotuiseksi kasvuksi 20,1 milj. m³. Sekä puuvarannon että puuston vuotuisen kasvun suhteelliset lisäykset ovat 1950-luvun alun jälkeen olleet soilla selvästi suuremmat kuin kivennäismailla. Ojituksen lisäksi tähän vaikuttavat puustojen erilaiset lähtötilanteet, nykyisten ikärakenteiden erot sekä se, että soilla hakkuut ovat olleet vähäisempiä kuin kivennäismailla.

VMI8:ssa arvioitiin seuraavalla kymmenvuotiskaudella metsämaan soilla olevan erilaisia hakkuutarpeita 2,35 milj. ha, joista taimikonhoitoja ja ensiharvennuksissa on 1,38 milj. ha. Suometsien hakkuiden painopiste on siis vielä jonkin aikaa nuorissa metsissä. Kunnostusojituksen tarpeessa olevia soita on VMI8:n mukaan runsaat 1,5 milj. ha. Kymmenessä vuodessa toteutettuna se vastaa suurempaa vuotuista kunnostusojitustarvetta kuin kansallisessa metsäohjelmassa on esitetty. Puuntuotantoon soveltumattomia soita on ojitettu 450 000 ha, kun taas puuntuotantoon soveltuvaa ojittamatonta suota on 840 000 ha. Ojittamattomia soita on yhteensä 4,3 milj. ha.

• Hökkä, Sähköposti: hannu.hokka@metla.fi
• Kaunisto, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Korhonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Päivänen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Reinikainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Pohjoisten metsäkeskusten sidosryhmät jaoteltiin ryhmiin yhteistyön määrää, metsätalouden kehitystä ja alueellista metsäohjelmaa koskevien näkemysten perusteella. Metsäkeskusten ja sidosryhmien 1398 edustajalle lähetetyn kyselyn vastausprosentti oli 55.

Tulosten perusteella metsäkeskusten sidosryhmät voidaan jakaa kolmeen yhteistyöryhmään: kiinteään, kontaktimaiseen ja harvinaiseen. Metsäkeskukset ovat kiinteässä yhteistyössä metsänhoitoyhdistysten ja metsäteollisuuden kanssa. Nämä ovat tyytyväisiä metsätalouden kehitykseen tähän mennessä ja tuntevat metsäohjelman hyvin. Metsähallituksen, ympäristöhallinnon, kuntien viranomaisten ja TE-keskusten kanssa yhteistyö on kontaktimaista. Nämä tuntevat alueellisen metsäohjelman hyvin ja enimmäkseen luottavat sen vaikuttavuuteen. Luontomatkailuyritysten, ympäristöjärjestöjen ja paliskuntien kanssa yhteistyö on harvinaista. Nämä tuntevat metsäohjelman huonoimmin ja se toteuttaa heikoimmin näiden tavoitteita.

Laadullisen analyysin perusteella voidaan erottaa neljä näkökulmaa metsien käytön ongelmiin:1) Perinteisen metsätalouden laiminlyönti, 2) puumarkkinoiden ja puunjalostuksen kehittymättömyys, 3) metsäluonnon suojelun laiminlyönti sekä 4) pienimuotoisen metsätalouden väheksyminen. Kiinteässä yhteistyöryhmässä näkökulmat 1) ja 2) nähtiin tärkeinä, kontaktimaisessa kaikki näkökulmat olivat esillä ja harvinaisessa korostuivat näkökulmat 3 ja 4.

• Leskinen, Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi
• Tikkanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Leskinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkasteltiin nuorten haapaviljelmien alkukehitystä erilaisilla kasvupaikoilla ja erilaisissa kasvatustiheyksissä ja verrattiin hybridihaavan ja kotimaisen haavan kehitystä ja alttiutta mustaversotaudille istutusta seuranneiden 3–5 vuoden aikana.

Tutkimuksen aineiston muodostivat neljä vuosina 1997–99 perustettua kenttäkoetta, jotka sijaitsevat Lohjalla, Lapinjärvellä ja Pornaisissa. Kaksi viljelystä perustettiin metsämaalle (OMT) ja kaksi entiselle peltomaalle. Kokeissa vertailtiin neljää eri viljelytiheyttä (400, 800, 1200 ja 1600 tainta/ha), joita tutkittiin kolmella hybridihaapakloonilla sekä kotimaisen haavan siemensyntyisellä taimierällä.

Hybridihaapa osoittautui tavallista haapaa nopeakasvuisemmaksi. Pituuskasvu oli hybridihaavalla lähes 50% nopeampi kuin haavalla. Kolmen kasvukauden jälkeen hybridihaavan taimet olivat keskimäärin n. 180 cm:n pituisia, kun haavat olivat vastaavasti kasvaneet n. 120 cm:n pituisiksi. Kasvutulokset ovat saman suuntaisia kuin onnistuneilta haapaviljelyksiltä aikaisemmin saadut tutkimustulokset. Yhdellä muokkaamattomalle pellolle perustetulla koealueella puuston alkukehitys oli poikkeuksellisen hidasta taimien ollessa vain noin metrin pituisia kolmen kasvukauden jälkeen.

Taimituhoja esiintyi viljelyksillä vähän, koska viljelykset oli istutuksen yhteydessä suojattu nisäkästuhoja vastaan. Hybridihaavan taimet osoittautuivat elävyyden ja taimien elinvoimaisuuden osalta tavallista haapaa paremmiksi. Kuolleiden taimien osuus oli hybridihaavikossa keskimäärin 4,6% ja haavikoissa vastaavasti 14,2%.

Maastomittauksissa havaittiin mustaversotaudille tyypillisiä oireita; pieniä mustia lehtilaikkuja ja joitakin kuolleita versoja. Mustaverson oireiden esiintyminen vaihteli runsaasti koealueittain. Niitä todettiin merkitsevästi enemmän haavalla, keskimäärin 37%:lla taimista, mutta hybridihaavallakin 13%:lla taimista. Maastossa todetuista oireista huolimatta hybridihaavan lehdistä tai kuolleista versoista ei pystytty myöhemmin laboratoriossa eristämään mustaversotautia aiheuttavaa Venturia tremulae -sientä.

• Hynynen, Sähköposti: jari.hynynen@metla.fi
• Viherä-Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Kasanen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin äestyksen sekä äestyksen ja viirukylvön vaikutusta mäntysiemenpuualan taimettumiseen ja taimikon alkukehitykseen. Koekenttä perustettiin mäntyvaltaiseen kuivahkon kankaan sekametsikköön Rovaniemen maalaiskuntaan keväällä 1989, jolloin koeruudut hakattiin, muokattiin ja kylvettiin. Koejärjestelynä oli satunnaistettujen lohkojen koe, jossa lohkojen määrä oli kolme. Käsittelyt olivat 0) muokkaamaton, 1) äestys sekä 2) äestys ja kylvö. Koe mitattiin 6, 10 ja 12 kasvukauden kuluttua maanmuokkauksesta. Kokeen perustamiskeväänä Etelä- ja Keski-Lappiin saatiin hyvä männyn siemensato. Ylispuut poistettiin toisen ja kolmannen mittauksen välillä.

Vuonna 2000 12 kasvukauden jälkeen muokkauksesta männyntaimia oli muokkaamattomalla alalla keskimäärin 3 500 kpl/ha, äestetyllä 7 200 kpl/ha sekä äestetyllä ja kylvetyllä yhteensä 10 100 kpl/ha. Kehityskelpoisia männyntaimia oli vastaavasti 1 100 kpl/ha, 2 300 kpl/ha ja 2 700 kpl/ha. Kuusentaimet mukaan lukien kehityskelpoisia taimia oli yli 2 000 kpl/ha myös muokkaamattomalla alalla. Kehityskelpoisten männyntaimien keskipituus oli 12 kasvukauden jälkeen muokatuilla aloilla noin 130 cm ja muokkaamattomalla alalla noin 100 cm.

Mäntysiemenpuuala taimettui hyvin, kun maa muokattiin ja erityisesti kun maa muokattiin ja kylvettiin. Poikkeuksellisen hyvän siemensadon, kokeen suppeuden sekä edullisten ilmasto- ja kasvupaikkatekijöiden vuoksi tutkimustuloksia ei voida laajasti yleistää männyn luontaiseen uudistamiseen Lapin eteläosissa.

• Hyppönen, Sähköposti: mikko.hypponen@metla.fi
• Kemppe, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä tutkimuksessa on selvitetty meno-paluukuljetuksien avulla puutavaran maantiekuljetusten kannattavuuden parantamista suomalaisen puunhankinnan ja ensisijaisesti sen taktisen suunnittelun näkökulmasta. Tutkimuksessa kehitettiin dynaamiseen puuvirtamalliin perustuva meno-paluukuljetukset huomioiva optimointimalli. Mallissa tiimien ja niitä ylemmän organisaatiotason kuljetustavoite formuloitiin myös meno-paluukuljetusvaihtoehdon avulla. Optimoinnin tulos oli kuljetussuunnitelma sekä meno-paluukuljetukset huomioivalla puuvirtamallilla, että vastaavalla puuvirtamallilla, joka huomioi pelkät menokuljetukset. Tulosten analyysi osoitti, että riittävästi yleistettynäkin meno-paluukuljetukset olivat kannattavia, koska kuljetussuunnitelmat olivat erilaisia ja samalla puunhankinnan kokonaiskustannukset alenivat. Jatkoanalyysissä taktiseen lähestymistapaan liitettiin myös operatiivisia piirteitä, jotta meno-paluukuljetusten leimikko- ja autokuormakohtaiset kustannusvaikutukset selvisivät. Tätä varten kuljetussuunnitelmille valittiin pystyvarannosta leimikot ja niiden puumääristä muodostettiin kuormat, joille laskettiin toteutuneet yksikkökustannukset. Tulosten perusteella meno-paluukuljetuksilla saavutettavat säästöt puutavarakuljetusten yksikkökustannuksissa voisivat varovaisen arvion mukaan olla 2–3 % ja optimistisen arvion mukaan 3,5–4,5 %. Yksittäisissä tapauksissa päästiin jopa 7 %:n positiivisiin kustannusvaikutuksiin.

• Väätäinen, Sähköposti: teijo.palander@forest.joensuu.fi
• Palander, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Harstela, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa tarkastellaan yksityismetsälöiden uudistusalojen varhais- ja jälkihoitotöiden toteutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Uudistusalan varhaishoidolla tarkoitetaan uudistusalan viljelyä ja täydennysistutusta, jälkihoidolla taimikon perkausta ja harvennusta sekä verhopuuston ja siemenpuiden poistoa. Hoitotöiden toteutuneen pinta-alan ja todetun tarpeen erotusta selitetään regressiomallien avulla. Aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna uusina piirteinä ovat hoitotarpeen ja selitettävän muuttujan entistä täsmällisempi määrittely sekä metsänomistuksen tavoitteiden kytkeminen käyttäytymismalliin. Tutkimus perustuu Kaakkois-Suomesta koottuun metsänomistaja-aineistoon ja koskee metsälöillä vuosina 1991–95 tehtyjä uudistamistöitä.

Tulosten mukaan omistajan tavoitteilla ja muilla ominaisuuksilla sekä julkisella tuella oli merkitystä uudistusalojen hoidolle. Varhaishoidon toteutumista edistivät alueen korkea kantohintataso, omistajan omatoimisuus ja taloudellisen turvallisuuden korostuminen omistajan tavoitteissa (vertailuryhmänä virkistystavoitteita korostavat). Heikentävästi vaikuttivat tilan metsäalan suuruus ja omistajan asuminen sijaintikunnan ulkopuolella. Uudistusalojen jälkihoitotöiden toteutumista edistivät omistajan omatoimisuus, tieto mahdollisuudesta saada julkista tukea sekä säännöllisten myynti- ja työtulojen tärkeys omistajalle. Julkisten tukien tuntemus siis edisti odotetusti uudistusalojen jälkihoitoa, mutta vaikutus niiden varhaishoitoon oli yllättävästi pikemminkin negatiivinen. Tämän mukaan tuki saattaa toivotun vaikutuksensa ohella ohjata metsänomistajia tekemään tuettua taimikonhoitoa osittain metsänviljelytöiden kustannuksella. Metsäsuunnitelmalla ei ollut vaikutusta uudistusalan hoitoon.

• Hänninen, Sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.fi
• Karppinen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ovaskainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ripatti, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa vertailtiin pienten hakkuukoneiden ja korjurin työn tuottavuutta, korjuujälkeä ja työmenetelmiä rämemännikön ensiharvennuksessa. Hakkuukoneilla tutkittiin kahta menetelmävaihtoehtoa. Ensimmäisessä metsäkuljetusurat sijoitettiin ojien päälle ja ojalinjojen keskiväliin. Metsäkuljetusuraväli oli 20 metriä. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja tarvittaessa niiltä poikkeavilla pistourilla. Toisessa vaihtoehdossa metsäkuljetusurat sijoitettiin ainoastaan ojien päälle. Metsäkuljetusuraväliksi tuli tällöin 40 metriä. Metsäkuljetusurien väliin sijoitettiin kaksi hakkuu-uraa. Hakkuukone työskenteli metsäkuljetusurilla ja hakkuu-urilla. Korjurilla ajouraväli oli 20 metriä.

Työn tuottavuus hakkuukoneilla oli keskimäärin 8,6–12,5 ja korjurilla 5,0 m³ tehotunnissa. Hakkuukoneilla työn tuottavuus käytettäessä 20 metrin ajouraväliä oli 9 % korkeampi kuin hakkuu-uramenetelmällä. Hakkuukoneilla vauriopuiden osuus jäävän puuston runkoluvusta oli 20 metrin uravälillä 2,7 % ja hakkuu-uramenetelmällä 5,9 %. Hakkuu-uramenetelmällä vauriopuiden osuus lähellä kapeita hakkuu-uria, joilla vain hakkuukone kulkee, oli 10,0 %. Luvut sisältävät myös metsäkuljetuksen vauriot. Korjurilla vaurioitui 2,2 % jäävästä puustosta. Jäävän puuston määrä vastasi kaikilla tutkituilla vaihtoehdoilla ohjeita. Hakkuu-uramenetelmällä jäävä puusto jakautui tasaisemmin kuin 20 metrin uravälillä.

Korjuukustannukset ja korjuujäljen seurauskustannukset sisältävää korjuun kokonaistaloutta verrattiin tutkituilla hakkuukone-kuormatraktoriketjun ajouravaihtoehdoilla. Korjuujäljen kustannukset laskettiin kiertoajalle. Nyt todetun korjuujäljen oletettiin toteutuvan myös 15 vuoden kuluttua tehtävässä toisessa harvennuksessa. Käytettäessä 20 metrin uraväliä korjuukustannukset olivat 3 685 mk/ha. Puustovaurioiden ja ajourien nykyarvo 3 %:n korolla oli 278 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmällä korjuukustannukset olivat 3 855 mk/ha ja korjuujäljen kustannukset vastaavasti 196 mk/ha. Hakkuu-uramenetelmän käyttö on perusteltua laadultaan epätasaisissa männiköissä.

• Sirén, Sähköposti: matti.siren@metla.fi
• Tanttu, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen hakkuumahdollisuudet vuosille 2000–2029. Hakkuulaskelmat tehtiin MELA-ohjelmistolla. Laskelmissa käytettiin valtakunnan metsien 9. inventoinnin (VMI9) koeala- ja puutiedoista muodostettua laskelma-aineistoa.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion metsänkäsittelysuositusten perusteella hakkuukypsää ja hakkuukypsäksi tulevaa puuta riittäisi hakattavaksi inventointia seuraavalla kymmenvuotiskaudella 6,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa eli 1,4-kertaisesti vuosina 1995–1999 keskimäärin toteutuneisiin hakkuisiin verrattuna (noin 4,7 miljoonaa kuutiometriä käyttöpuuta vuodessa). Hakkuumahdon kokonaan hyödyntäminen pienentäisi puuvarantoa puuntuotantoon käytettävissä olevalla metsä- ja kitumaalla vajaat kaksi prosenttia vuosikymmenen aikana. Toisella kymmenvuotiskaudella hakkuumahto olisi 5,6 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jos hakkuita halutaan nykyisestään lisätä hakkuumahdollisuuksien vähentymättä tulevaisuudessa, osa nyt hakattavissa olevasta puustosta on säästettävä tuleville vuosikymmenille. Suurimman jatkuvasti hakattavissa olevan vuosittaisen käyttöpuumäärän arvio laskettiin maksimoimalla nettotulojen nykyarvoa neljän prosentin korkokannalla siten, että kokonaishakkuukertymät ja nettotulot olivat aina vähintään edellisen kymmenvuotiskauden tasolla, tukkipuukertymät pysyivät koko laskelma-ajan vähintään ensimmäisen kymmenvuotiskauden tasolla ja puuston tuottoarvo neljän prosentin korkokannalla laskettuna oli laskelma-ajan lopussa vähintään laskelman alkuhetken tasolla. Arvio on ensimmäisellä kymmenvuotiskaudella 5,4 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Laskentakorkokannan, erilaisten hintaoletusten ja puuntuotannon rajoitusten vaikutusta tuloksiin tarkasteltiin erikseen. Tuloksia verrattiin VMI9-hakkuuehdotusten perusteella simuloituihin hakkuumahdollisuuksiin.

Esitetyt hakkuumahdollisuusarviot eivät ole puun tarjonnan eivätkä todennäköisesti toteutuvan tulevaisuuden ennusteita. Puun kysyntä yhdessä metsänomistajien omien ja yhteiskunnan asettamien tavoitteiden kanssa ratkaisevat sen, väheneekö puuntuotannossa olevien metsien määrä, jäävätkö nuoret metsät hoitamatta, korjataanko puuta ensiharvennuskohteilta ja kohdentuvatko hakkuut hakkuukypsimpiin puustoihin.

• Nuutinen, Sähköposti: tuula.nuutinen@metla.fi
• Hirvelä, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tässä julkaisussa esitetään valtakunnan metsien yhdeksänteen inventointiin (VMI9) perustuvat Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävaratiedot ja niiden muutokset 1966–2000 sekä analysoidaan muutosten syitä. Lisäksi artikkelissa kuvataan yleispiirteet otantamenetelmästä. Inventoinnin otantamenetelmää, maastomittauksia ja tuloslaskentaa kehitettiin yhdeksättä inventointia varten. Menetelmä on kuvattu Etelä-Pohjanmaan tulosjulkaisun yhteydessä (Metsätieteen aikakauskirja 2B/1998). Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alue muuttui vuonna 1996, kun metsälautakunnat muutettiin metsäkeskuksiksi. Tähän julkaisuun laskettiin uudelleen nykyisen metsäkeskuksen alueen tulokset viidennestä inventoinnista eli vuodesta 1966 lähtien.

Metsien käyttö on ollut voimakasta tarkastelujaksolla, mutta samalla metsien hoitoa on tehostettu. Puuvaranto on noussut vuoden 1966 inventoinnin 118 milj. m³:stä 157 milj. m³:iin. Puuston vuotuinen kasvu on samaan aikaan noussut 4,7 milj. m³:stä 7,2 milj. m³:iin. Kahdeksannen inventoinnin jälkeen kaikkien puulajien varanto ja kasvu ovat nousseet. Kuusen hakkuut ovat 1990-luvun lopulla ylittäneet kasvun, mutta sekä varanto että kasvu ovat nousseet VMI8:n ja VMI9:n välillä toisin kuin useilla muilla alueilla Etelä-Suomessa. Seuraavalla 10-vuotiskaudella voitaisiin hakkuita tehdä metsänhoidollisin perustein 936 000 ha:lla. Näistä ensiharvennuksia on 307 000 ha.

Alle 60-vuotiaiden metsien ala on suurentunut, 61–80-vuotiaiden vähentynyt ja yli 80-vuotiaiden pysynyt likimain ennallaan VMI8:n ja VMI9:n välillä. Uudistuskypsiä ja varttuneita kasvatusmetsiä on vähemmän kuin tasaiset hakkuumahdollisuudet edellyttäisivät. Yli 100-vuotiaita kuusikoita on suhteessa hieman enemmän ja 41–60-vuotiaita vähemmän kuin vastaavan ikäluokan männiköitä. Metsälain tarkoittamia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on VMI:n mukaan 0,66 % yhdistetystä metsä-, kitu- ja joutomaan alasta. Kuollutta puuta on metsä- ja kitumaalla keskimäärin 4,5 m³/ha, mikä on suurin VMI9:ssa tähän mennessä mitatuista metsäkeskuksittaisista keskiarvoista. Alueen metsät täyttävät ne metsäsertifioinnin kriteerit, joissa tietolähteenä on VMI, edellyttäen, että vuotuista taimikonhoidon alaa lisätään inventointia edeltäneen viiden vuoden keskimääräisestä alasta.

• Korhonen, Sähköposti: kari.t.korhonen@metla.fi
• Tomppo, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Henttonen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Ihalainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tonteri, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Tuomainen, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org

Tutkimuksessa selvitettiin metsänparannusvaroilla rakennetun 21 metsätien yksityistaloudellinen kannattavuus ilman julkista tukea ja julkisen tuen kanssa. Aineisto koostui 1980-luvun puolivälissä Etelä-Suomeen rakennetuista alueteistä, ja tarkastelujaksona oli 30 vuotta.

Tieosakkaiden hyöty arvioitiin puunhankinnan sekä metsänhoito- ja perusparannustöiden kustannussäästöjen perusteella. Teiden vaikutuspiirissä toteutuneet hakkuut sekä metsänhoito- ja perusparannustyöt (11–15 vuoden aikana rakentamisen jälkeen) selvitettiin maastoarviointien ja aluesuunnitelmatietojen perusteella vuonna 1998. Loppujakson (15–19 vuotta) aikana saatavat kustannussäästöt arvioitiin tiekohtaisesti laskennallisten hakkuumahdollisuuksien perusteella. Kannattavuutta arvioitiin nykyarvomenetelmällä käyttäen 3 prosentin reaalista laskentakorkokantaa.

Kustannussäästöistä 94 % kertyi välittömästi tai välillisesti puunhankinnasta ja loput metsänhoito- ja perusparannustöistä. Tiekilometrin nykyarvo ilman julkista tukea oli 30 vuoden laskentajakson jälkeen keskimäärin selvästi negatiivinen (–34 000 mk) ja kannattavien teiden lukumäärä jäi kahteen. Julkisen tuen kanssa nykyarvo nousi selvästi ollen keskimäärin 13 000 mk/km. Kuitenkin joka kolmas tie oli edelleen yksityistaloudellisesti kannattamaton.

Yksittäisten tiehankkeiden kannattamattomuus johtui ennen muuta siitä, että rakennettu tie lyhensi kuljetusmatkoja vähän tai tien vaikutuspiirissä oli tehty vain vähäisiä hakkuita. Saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että uusien metsäteiden rakentamistarvetta tulisi tietiheysnormien ohella arvioida myös investointilaskelmin.

• Saarinen, Sähköposti: veli-matti.saarinen@metla.fi
• Aarnio, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Uotila, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org
• Viitala, Sähköposti: ei.tietoa@metsatiede.org